torstai 16. joulukuuta 2010

Degrowth ja muotoilun haasteet

Luennoin viime viikolla Aalto-yliopiston Sustainable Product Design –kurssilla degrowth-ajattelusta ja erityisesti sen tuomista haasteista muotoilulle ja muotoilijoille. Tiivistin haasteet seuraavasti:
  1. Helpota vähentämään, käyttämään uudelleen ja kierrättämään
  2. Vähennä tarvetta tuotannolle ja kulutukselle
  3. Tuota vaihtoehtoja konsumerismille
  4. Tuota vaihtoehtoja kapitalistiselle kilpailulle
  5. Korvaa talous symbolisena merkitysjärjestelmänä

Ensimmäinen haaste on ympäristötietoisille muotoilijoille jo tuttu: reduce, reuse, recycle, (and recover). Loput kohdat vaativat merkittävämpää irtiottoa totutuista muotoilukäytännöistä, koska brändäys ja kilpailijoista erottautuminen ovat nousseet keskeiseen rooliin designmaailmassa. Tässä mielessä design on käsityöläisyyden sijaan lähentynyt markkinointia.

Luennon aikana opiskelijat vastasivat muotoiluhaasteisiin kolmen erilaisen harjoituksen avulla.

Toivon, että kuvaamalla nyt lyhyesti harjoitukset ja muutamia opiskelijoiden tuotoksia voin tuoda esiin sitä positiivista voimaa, joka degrowth-ajatteluun liittyy. Liian usein degrowth nähdään jotenkin taantumuksellisena, vaikka se nimenomaan tähtää ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin kohentamiseen. Degrowth avartaa vallitsevaa teknistaloudellista maailmankuvaa ja siten luo kehitykselle uusia mahdollisuuksia. Tämä ei tarkoita, että kaikki nykyinen toiminta, jota voidaan pitää "taloudellisena", olisi ristiriidassa hyvinvoinnin kanssa. Tarkoitus on pikemminkin laajentaa näkökulmaa myös (osittain) talouden ulkopuolelle.

”Ekomatkailu Kainuussa”
Harjoituksen tavoitteena on kehittää ekomatkailua Vaara-Kainuun alueella, jossa on hyvin arvokkaita, vanhoja metsiä sekä niiden tieteellistä tuntemusta. Samaan aikaan alueella on negatiivinen muuttoliikenne ja korkea työttömyys.

Ekoturismi on vastuullista matkailua luontokohteisiin. Sen tarkoituksena on valistaa matkailijaa, hyödyttää paikallista elinkeinoa, voimaannuttaa paikallisia yhteisöjä ja vaalia paikallisia kulttuureja. Ekomatkailun kehittäminen tähtää siis kyseisen alueen laadulliseen, ei niinkään määrälliseen kehittämiseen.
Opiskelijat ehdottivat muun muassa viikon vähähiililomaa, jossa matkailija ja paikalliset oppivat toisiltaan jonkun taidon. Tällainen voisi olla vaikkapa alueelle ominaisen ruoan valmistus tai paikallisten tarinoiden kertominen.

”Vanhusten hoiva Helsingissä”
Toisen harjoituksen tavoitteena on kehittää vaihtoehtoinen konsepti vanhusten hoivaan tilanteessa, jossa väestö ikääntyy nopeasti. Yleensähän ratkaisuna on panostus taloudelliseen kasvuun ja työntekoon, jotta voidaan rahoittaa lisääntyvät kaupalliset vanhustenhoitopalvelut. Degrowth-ajattelun mukaisessa vaihtoehdossa taas omaisille ja läheisille jää työnteolta enemmän aikaa olla vanhusten kanssa ja avustaa heitä. Haasteena kuitenkin on tehdä tästä mahdollista ja kaikkien kannalta haluttavaa.
Tähän tehtävään opiskelijat eivät lyhyessä ajassa keksineet varsinaisia konsepteja, mutta nostivat esiin tämän päivän ongelmia: vanhukset ja läheiset kohtaavat vain kun tulee ongelmia vanhustenhoitopalveluissa eli positiiviset kohtaamismahdolliset uupuvat, ja suomalaisessa kulttuurissa ei koeta normaaliksi vanhusten ja vaikkapa opiskelijaikäisten yhteisiä, jokapäiväisiä askareita. Opiskelijat totesivat, että tapojen muutoksessa voisivat auttaa alkuun erilaiset järjestetyt tapahtumat tai tilat, jotka tuovat vanhusten kohtaamisen ylipäätään näkyväksi vaihtoehdoksi.

”Ei-taloudellinen alue Kampissa”
Kolmannen harjoituksen tavoite on käsitteellisempi: suunnittele ei-taloudellinen tila tai prosessi Kampin ostoskeskukseen. Tilan tulee rikkoa ostoskeskuksessa tyypillisesti vallitsevat ajatusmallit ja toiminnan rutiinit, kuten ”olen mitä omistan ja puen päälleni” ja ”työskentelen kuluttaakseni ja kulutan työllistääkseni”.
Opiskelijat ehdottivat muun muassa vapaassa käytössä olevaa saunaa – sehän tunnetusti riisuu brändit ja muut ulkoiset statusmerkit. He ehdottivat myös Narinkka-torille Puolan mallin mukaista lämmittelytynnyriä, joka kuulemma yhdistää niin bisnesmiehet kuin kadunmiehetkin.

Nämä otteet olivat yksittäisiä esimerkkejä opiskelijoiden hyvin lyhyessä ajassa tuottamista ideoista - varsinaisiin ratkaisuihin on tietysti vielä pitkä matka. Samankaltaista menetelmää, jossa ravistellaan totunnaisuuksia ja avataan uudenlainen mahdollisuushorisontti, voidaan kuitenkin jo nyt hyödyntää monenlaisissa julkisissa ja yksityisissä kehityshankkeissa.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Väitteitä degrowth-ajattelua vastaan

Vapaamuotoisesti toimivan Suomen degrowth-verkoston pääkaupunkiseudun tapaamisessa 17.11. todettiin Reijo Rinteen aloitteesta, että olisi hyödyllistä yhdessä reflektoida ja taklata muutamia keskeisiä väitteitä degrowth-ajattelua vastaan. Foorumiksi ehdotettiin tätä blogia. Tapaamisessa koostettiin seuraava lista yleisesti esitetyistä vastaväitteistä:

  1. Jos talouskasvua ei ole, työttömyys lisääntyy
  2. Jos talouskasvua ei ole, köyhyys lisääntyy
  3. Jos talouskasvua ei ole, yleinen hyvinvointi vähenee 
  4. Jos talouskasvua ei ole, eläkkeitä ei kyetä maksamaan 
  5. Talouskasvun purku johtaa yhteiskunnalliseen kaaokseen 
  6. Talouskasvun purku rajoittaa yksilön vapauksia ja erityisesti yrittämisen vapautta 
  7. Degrowth on sosialismia
  8. Degrowth-liikkeen kannattajat eivät tiedä, millainen on tulevaisuuden degrowth-yhteiskunta 
  9. Degrowth on haihattelua, sillä yksityinen pääoma ei luovu kasvuhalustaan 
  10. Degrowth johtaa omaisuusarvojen laskemiseen
  11. Degrowth johtaa investointien pysähtymiseen
  12. Degrowth johtaa ympäristön tuhoutumiseen
  13. Degrowth perustuu epätieteelliseen ajatteluun

Kaikki halukkaat kutsutaan nyt tarjoamaan näkemyksiään ja keskustelemaan, miten näihin väitteisiin voidaan parhaiten vastata! Keskustelua on tietysti syytä käydä mietiskelevässä hengessä - ei refleksinomaisesti puolustautuen tai valmiista asemista hyökäten. Parhaimmillaan vastaukset voivat johtaa esimerkiksi aiempaa jäsentyneempiin poliittisiin avauksiin.

perjantai 26. marraskuuta 2010

Kasvun rajat?

Tämän blogin keskustelun määrä on kasvanut hienosti. Yhteen kirjoitukseen tulleiden kommenttien raja ylitti nyt ensimmäistä kertaa viisikymmentä kommenttia. Onkohan tällä kasvulla rajoja?

Keskustelussa on menty degrowth'n ytimeen, joten suosittelemme tutustumaan ja osallistumaan käytyyn keskusteluun tästä linkistä: Hyvässä seurassa: Factor 10 ja Kasvun rajat.

Edellä mainittu kirjoitus julkaistiin 10.11. ja 50 kommentin raja ylittyi 26.11. eli 16 päivän kuluttua. Kuukaudessa tämä kommentointimäärä tarkoittaisi noin 100 kommenttia.

Mitä tapahtuisi, jos kommenttien määrä kasvaisi tästä tasaisesti 2% kuukaudessa? Vuoden kuluttua kommenttien määrä olisi 127 kuukaudessa. Kahden vuoden kuluttua kommenttien määrä olisi 161 kuukaudessa. Kommenttien määrä tuplaantuisi noin kolmen vuoden välein. Kahdentoista vuoden kuluttua, siis vuonna 2022, kommenttien määrä olisi 1600 kuukaudessa. Vuonna 2050 kommentteja olisi 800.000 kuukaudessa. Hurjat kasvunäkymät.

Jouko Kämäräinen viittasi keskustelussa videoon, joka voi olla tuttu monille kasvun aritmetiikkaa pohtineille. Tässäkin blogissa on aiemmin viitattu tähän Dr. Albert A. Bartlettin mainioon luentoon "Artithmetic, Population, and Energy". Tässä linkki kyseiseen luentoon Youtuben soittolistana: Kasvun aritmetiikkaa.


Yksi suosikkiesimerkeistäni Bartlettin luennosta:
  • Oletukset:
    • Suljetussa pullossa on bakteereja, joiden määrä kaksinkertaistuu joka minuutti. (Vertailun vuoksi: jos kasvuprosentti on 7% vuodessa, niin määrä kaksinkertaistuu noin joka kymmenes vuosi.)
    • Bakteerin koko on sellainen, että bakteerikasvusto täyttää lisääntyessään pullon yhdessä tunnissa.
    • Ensimmäinen bakteeri laitetaan pulloon klo 11:00. Pullo siis täyttyy oletusten mukaisesti klo 12:00.
  • Kaksi kysymystä:
    • Mihin kellonaikaan pullo on puolillaan?
    • Millä kellonlyömällä bakteerit todennäköisimmin huomaavat pullon alkavan täyttyä?
Ensimmäinen vastaus on ilmiselvä. Pullo on puolillaan klo 11:59 eli minuuttia ennen ajan täyttymistä. Toinen vastaus riippuu tietysti bakteerien ymmärryskyvystä. Pullo täyttyy seuraavasti:
  • Klo 11:55 pullo on noin 3/100 täynnä (3,125 %).
  • Klo 11:56 pullo on noin 6,25/100 täynnä (6,25 %). 
  • Klo 11:57 pullo on noin 12,5/100 täynnä (12,5%).
  • Klo 11:58 pullo on 25/100 täynnä (25%).
  • Klo 11:59 pullo on 50/100 täynnä (50%).
  • Klo 12:00 pullo on täynnä.
Mahtaisivatko bakteerit ymmärtää klo 11:55, siis elettyään 55 minuuttia ja täyttäessään tässä vaiheessa vasta 3,125% pullosta, että viiden minuutin päästä niiltä loppuu happi?

Dr. Bartlett esittää vielä kysymyksen, että entä jos bakteerit alkaisivat tehdä tutkimusretkiä viime vaiheillaan, ja löytäisivät mielettömän uuden löydön: 3 uutta pulloa! Kuinka paljon tämä antaisi niille lisäaikaa jatkaa kasvuaan? Kaksi pulloa olisi täynnä klo 12:01 ja kaikki neljä pulloa olisivat täynnä klo 12:02. Eipä ollut paljoa iloa tästäkään.

Ikuinen prosentuaalinen kasvu rajatussa tilassa on mahdottomuus. Teknologia voisi auttaa: entä jos bakteerien kokoa saataisiin pienennettyä tasaisesti vaikkapa 10% minuutissa? Tämä toisi toki lisäaikaa: kaksinkertaistuminen hidastuisi. Mutta ennen pitkää tasainen prosentuaalinen kasvu täyttää tilan kuin tilan.

Niin kauan kuin yksi bkt-lisäeuro tuottaa keskimäärin jotain ympäristöhaittoja, bkt:n prosentuaalinen kasvu kohtaa ennen pitkää maapallon rajat. Yksinkertaista aritmetiikkaa. Ainoa mahdollisuus on päästä aitoihin nollapäästöihin ennen kuin maapallomme rajat tulevat vastaan. Tästä olemme vielä kaukana.

Eräiden raporttien mukaan kellomme taitaa olla jo yli 12:00, kun käytämme luonnonvaroja jo 1,5 maapallon verran. Paljonko meillä on vielä aikaa muuttaa suuntaa?

perjantai 19. marraskuuta 2010

Degrowth: mitä uutta?

Kestävään kehitykseen liittyvissä keskusteluissa herää usein kysymys, mitä uutta degrowth-ajattelu tai -liike tarjoaa esimerkiksi vuoden 1972 Kasvun rajat -raporttiin nähden. Degrowthia voidaan pitää eräänlaisena hyvän elämän yhteiskunnallisena filosofiana, mutta moni haluaa korostaa liikkeen konkreettisia vaatimuksia pikaisesta taloudellisen tuotannon rajoittamisesta ns. rikkaissa maissa. Jälkimmäisen tulkinnan suhteen degrowth on suoraa jatkoa kasvun rajat -keskustelulle. Keskustelua käydään kuitenkin nyt erilaisessa symbolisessa maastossa.

Blühdorn ja Welsh (2007) kuvaavat artikkelissaan viimeisten vuosikymmenten aikana tapahtunutta yhteiskunnallisen keskustelukentän muutosta seuraavasti. Olen ottanut tähän mukaan vain muutamia pääkohtia; heidän alkuperäinen kuvauksensa on paljon kattavampi.

Jälkiteollisen yhteiskunnan kehitys johti poliittiseen konsensukseen ympäristön suhteen, jolloin ideologinen ympäristöliike antoi sijaa erilaisille käytännöllisille toimenpiteille ja kaikki puolueet alkoivat tarjota “järkevää” pitkän aikavälin ympäristöpolitiikkaa. (Young 1990: Post Environmentalism)

Koskematon luonto hävisi – ihmisjälki alkoi näkyä villeimmässäkin luonnossa. Luonnollisen luonnon suojeleminen muuttui mielettömäksi tavoitteeksi ja ympäristöliikkeen tärkeä normatiivinen standardi ja merkitysten lähde katosi. Luonnollisuus yhteiskunnan ulkopuolisena ja siten luotettavana kategoriana vaihtui alati lisääntyvään neuvoteltavuuteen, päätettävyyteen ja vastuullisuuteen. (McKibben 1990: The End of Nature)

Tämä avasi tien nykyisenkaltaiselle ekopolitiikalle, jossa luonto ei enää esiinny yhtenäisenä ja vakaana ilmiönä vaan rajattomana joukkona kilpailevia ja muuttuvia käsityksiä luonnosta. Jokainen käsitys sisältää erilaisen näkökulman siihen, mikä on arvokasta, mitä tulisi suojella tai mikä nähdään ympäristön kannalta ongelmallisena tai hyvänä. Kaiken kaikkiaan ekopolitiikka jäi vaille tunnistettavaa identiteettiä.

Näiden kehityskulkujen rinnalla syntyi ekologisen modernisaation paradigma, jossa ympäristöongelmat nähdään teknologian, talouden ja (liikkeen)johdon kautta. Paradigma pehmentää jännitteitä (a) teknologian ja ekologian, (b) taloudellisen kasvun ja ekologian sekä (c) kilpailumarkkinoiden ja ekologian välillä. Se tyynnyttelee eri osapuolia, vähentää radikaalien ekoliikkeiden valtaa ja valaa uskoa argumenttiin, että vallitsevaa järjestelmää eli kapitalistista kuluttajademokratiaa ei tarvitse radikaalisti muuttaa, koska ympäristötavoitteet voidaan saavuttaa vihertämällä teknologista innovointia, talouskasvua, varallisuudentavoittelua ja konsumerismia.

Blühdorn ja Welsh toteavat, että paluu vanhoihin asetelmiin ei ole mahdollinen, koska kulttuurihistoriallinen konteksti on nyt muuttunut. Heidän mukaansa tässä vaiheessa on oleellista pyrkiä ymmärtämään, millä keinoin nykyinen yhteiskunta pitää yllä sellaista, minkä tiedetään olevan kestämätöntä – sustain what is known to be unsustainable. Lisääntyneen ymmärryksen myötä näitä rakenteita voidaan purkaa.

Yhteenvetona tästä ja aiemmista pohdinnoista voidaan sanoa, että degrowth eroaa perinteisestä kasvun rajat -keskustelusta ainakin seuraavasti:
  1. Alkuperäinen Kasvun rajat –raportti oli hyvin epäpoliittinen eikä sen tilaaja ollut valmistautunut vasta-argumentteihin.
  2. Kulttuurinen konteksti on nyt muuttunut – ympäristöliikkeellä ei ole enää selkeää identiteettiä tai selkeitä vihollisia.
  3. Degrowth ei keskity vain ympäristökysymykseen vaan ottaa kokonaisvaltaisesti huomioon hyvän elämän: kilpailua ja kuluttamista korostava teknistaloudellinen maailmankuva on murrettava, vaikka mitään ympäristökatastrofia ei olisikaan tiedossa.
Lähde: Blühdorn, I. & Welsh, I. (2007). "Eco-politics beyond the Paradigm of Sustainability: A Conceptual Framework and Research Agenda." Environmental Politics, 16(2), 185-205.

torstai 11. marraskuuta 2010

HS pääkirjoitus: ilmastonmuutos ei pelota - degrowth edessä?

Helsingin sanomat noteeraa pääkirjoituksessaan 11.11.2010 degrowthin. Kirjoitus käsittelee laajemmin ilmastonmuutoksen uhkaa, mutta kirjoituksessa huomioidaan myös talouskasvun mahdottomuuden mahdollisuus:
"Viime keväänä Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa tarkastettiin Laura Saikun väitöskirja, jonka mukaan väestönkasvu, vaurauden lisääntyminen ja länsimaisen elämäntyylin leviäminen uhkaavat romuttaa toiveet tavoitteisiin pääsystä.
Väitöskirjan johtopäätös, että hyvinvointia pitäisi pyrkiä lisäämään ilman bruttokansantuotteen ja kulutuksen kasvua, edustaa ympäristökeskustelussa voimakkaasti esiin noussutta degrowth-ajattelua."
Tämä on lupaava muutos, kun ottaa huomioon Hesarin varsin kasvuhakuisen linjan (esimerkiksi pääkirjoituksessa 25.3.2010 otsikolla "Talouteen tarvitaan kasvun näkökulma").

Tästä on hyvä jatkaa. Seuraavaksi kohti konkreettisempia askeleita ja kohti yhteistä vastuunottoa. Hesarin näkökulma tuntuu kuitenkin olevan, että piskuisen Suomen ei kannata ottaa omia askeleitaan ennen kuin isommat ovat lähteneet mukaan:
"Ilmastonmuutoksen uhka ei ole kadonnut mihinkään. Kun arvioidaan tekoja ilmaston lämpenemistä vastaan, on kuitenkin syytä korostaa mittasuhteita.
Kotitalouksien energiansäästöllä on merkityksensä, mutta suurimmat vaikutukset on Kiinan, Yhdysvaltojen ja kehittyvien maiden poliittisilla päätöksillä."
Missä innovatiivisuus, missä rohkeus? Nyt jos koskaan piskuinen Suomi voisi vahvistaa rauhanturvaamisen suurvallan "maabrändiään" tekemällä aloitteen globaalista degrowth-dialogista. Ilmastonmuutos ja muut ympäristökatastrofit lisäävät tulevaisuudessa maailmanlaajuista sodan uhkaa. Tinkimätön työ globaalin degrowthin eteen voisi tuoda Suomelle vuoden 2050 rauhan Nobelin!

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Hyvässä seurassa: factor 10, kasvun rajat ja tulevaisuuden tutkimus

Tulevaisuuden tutkimuksen seuran Helsingin toimintaryhmä Tutuhesa järjesti 9.11.2010 Tieteiden talolla keskusteluillan otsikolla "Degrowth ja factor 10 - ratkaisuja kestävään tulevaisuuteen?" Illan esitykset ovat saatavilla Tutuhesan blogista ja verkkosivuilta. Illan juonsi seuran puheenjohtaja Juha Nurmela.

Aluksi Rooman klubin Suomen yhdistyksen puheenjohtaja Matti Penttilä alusti Kasvun rajat -raporttien taustoista ja tämän keskustelun eroista ja yhtäläisyyksistä degrowth-keskusteluun. Kolme keskeistä johtopäätöstä jäi mieleeni:
  • Alkuperäinen Kasvun rajat -malli ja sen myöhemmät tarkennukset ovat mallintaneet todellisuutta yllättävän tarkasti. Malli on ennustanut erittäin hyvin vuoden 1972 jälkeistä kehitystä.
  • Ensimmäisen raportin ilmestymisen jälkeen on hukattu 30-40 vuotta. Kasvun rajat on ylitetty ja ympäristön kannalta heikko kehitys jatkuu edelleen. 
  • Mitä uutta degrowth tuo Kasvun rajat -keskusteluun? Molemmat jakavat samantyyppisen näkemyksen maailman kehityksen suunnasta. Degrowth-liike yrittää nyt kuitenkin aktiivisemmin ja tietoisemmin operationalisoida tarvittavia muutosvoimia talouden ja politiikan tasolla.
Seuraavaksi D-Mat Oy:stä Michael Lettenmeier alusti mahdollisuuksista lisätä ekotehokkuutta Factor 10 -ajattelun mukaisesti. Factor 10 kuvaa sitä irtikytkemisastetta (decoupling factor), johon maailman olisi päästävä 2050-luvulle tullessa. Globaali bruttokansantuote pitäisi "dematerialisoida" kymmenesosaan nykyisestä, jotta sen nousu voisi jatkua. Esityksen kolme keskeisintä johtopäätöstä omasta mielestäni olivat:
  • Factor 10 -tason irtikytkeminen on mahdollista ainakin joissakin yksittäisissä tuotteissa ja palveluissa.
  • Tuote- ja palvelutason irtikytkeminen ei sellaisenaan riitä, vaan irtikytkeminen pitää ulottaa tuotteiden ja palveluiden koko elinkaareen. Tarvitaan siis kattavia elinkaarilaskelmia.
  • Tuote- ja palvelutason elinkaaressa tapahtuva irtikytkeminen ei sekään riitä, vaan tarvitaan kokonaisuuden irtikytkemistä. On siis jotenkin pureuduttava myös ns. rebound-ilmiöön, joka pyrkii kumoamaan yksittäisissä tuotteissa ja palveluissa saavutetun ekotehokkuushyödyn.
Viimeisenä alustuksena oli oma degrowth-esitykseni. Esitykseni noudatteli totuttua kaavaa, mutta vähän tiiviimmässä muodossa. Pyrin esityksessäni korostamaan sitä, että kasvun rajojen ylittäminen saadaan kuriin vain arvoasetelman muutoksella: talous on saatava takaisin rengin asemaan. Luonnon ja ihmisten hyvinvointi on asetettava yksilö- ja yhteiskuntatasolla kasvun edelle.

Alustusten jälkeen päästiin keskusteluun. Keskustelussa oli tilaa erityisesti Juha Nurmelan esittämälle kysymykselle: "Miten degrowth ja Factor 10 saadaan konkreettisesti toteutettua?" Keskustelussa tuotiin esille moni hyviä kysymyksiä ja kommentteja:
  • Eikö ylituotantoa saataisi konkreettisesti vähennettyä poistamalla tuotantotukiaiset esimerkiksi maataloudessa?
  • Mikä olisi se YK-mekanismi, jolla degrowth-keskustelu saataisiin globaalille tasolle, koska yksittäisten maiden on ehkä hyödytöntä yksinään ryhtyä degrowth-linjalle. Tästä dilemmasta hyvänä esimerkkinä on Kööpenhaminan ilmastokokouksen tuloksettomuus.
  • Herman Dalyn Steady State -mallinnuksista ja operationalisoinneista voisi löytyä konkreettisia toimintaohjeistuksia degrowth-politiikkaan.
  • Tekniikan yli-ihannoinnista tulee luopua, mutta samalla teknologian kehittämisestäkään ei tule luopua.
  • Onko degrowth oikea ja positiivinen termi? Voisiko "regrowth" tai "neogrowth" olla positiivisempi? Itse esitin tähän kommentin, että degrowth on nimenomaan tärkeä anti-termi kasvulle. Regrowthille ja neogrowthille käy helposti kuten "kestävälle kehitykselle", joka nykyisin tarkoittaa "kestämätöntä kasvua".
  • Dematerialisaation problematiikka on eriytettävä talouden problematiikasta. Tähän kuitenkin kommenttina, että nämä eivät ole erillisiä problematiikoita niin kauan, kuin 100% irtikytkentä ei ole onnistunut.
  • Poliittisen keskustelun ympäristöhaitoista tulisi perustua faktoihin, jotta ei tehdä vääriä johtopäätöksiä siitä, mikä saastuttaa ja mikä ei. Kuulimme esimerkin, jonka mukaan esimerkiksi raideliikenne on haitallisempaa kuin joustavammat rekkakuljetukset. Tähän degrowth-kommentti on se, että kaikkea on mahdotonta täysin "faktapohjaisesti" mallintaa. On tärkeää olla varovainen, ja olla kasvattamatta toimintaa tai ottaa käyttöön teknologiaa ennen kuin niiden haitat tunnetaan.
  • Tarvitaan materiaalivirtojen arvoanalyysiä. Nyt esimerkiksi kengät ja puukot ovat hienoja ja toimivia, mutta ne eivät ole kestäviä "isältä pojalle". Nykytuotteet voivat olla hintansa arvoisia (= halpoja ja poisheitettäviä), mutta ne eivät materiaalivirtojen kokonaisuudessa ole ympäristön ja hyvinvoinnin näkökulmasta arvokkaita.
  • Finanssitaloudesta tarvitaan hallittu paluu reaalitalouteen.
  • Jos haluamme konkretiaa eteenpäin, niin miksi puhumme passiivissa?
  • Konkretiaa: lait, normit ja asetukset. Esimerkiksi MIPS-vero tuotteen elinkaaren pohjalta ALV:n sijaan.
  • Kuluttaja on avainasemassa - arvot ja asenteet, miten mainonnalla ja markkinoinnilla vaikutetaan niihin? Vastamarkkinoinnille tarvitaan rahoitusta?
  • Konkretiaa politiikkaan: palkankorotukset tulisi lainsäädännössä saada työntekijälle valinnaiseksi siten, että palkankorotuksen sijaan voisi ottaa lisää vapaa-aikaa.
  • Muutosstrategioita: peittäminen, rauhoittaminen, kärjistäminen, tietoisuuden kohottaminen. Degrowth tarvitsee näistä ainakin jälkimmäistä, muut eivät ole kovin produktiivisia.
  • Tarvitaan aitoa dialogia, demokratiaa.
Keskustelussa tunnuttiin sekoittavan välillä keskenään käsitteet talouslama ja degrowth. Totesin loppukommentissani, että näitä käsitteitä ei ole syytä sotkea keskenään. Kasvun yhteiskunnassa talouslamasta kärsivät eniten heikoimmat ja köyhimmät, mutta degrowth-yhteiskunnan tulee perustua nimenomaan siihen, että talouden lasku voidaan saavuttaa hallitusti turvaten kaikkien hyvinvointi.

Lopuksi: keskustelu oli erinomaista ja vei asiaa eteenpäin - lämmin kiitos järjestäjille ja osallistujille!

tiistai 9. marraskuuta 2010

"As if we were free"

Degrowth-yhteiskunnassa hyvinvointi ei perustu vapaaseen markkinatalouteen, vaan vapaaseen kansalaisuuteen. Myös degrowth-kansalaiset voivat toki ottaa osaa taloudellisiin aktiviteetteihin - niin halutessaan - mutta taloudellinen toiminta, kuten työllisyys tai työttömyys, kuluttaminen tai ei-kuluttaminen, ei ole heidän arvoaan määrittävä tekijä.

Degrowth-yhteiskunnassa kansalaiset ovat vapaita valitsemaan ja rakentamaan hyviä luonto- ja ihmissuhteita. Taloudellisen toimeliaisuuden vapaus on osa tätä vapautta, mutta tätä vapautta ei voi toteuttaa rajattomasti luonnosta ja ihmisistä välittämättä.

Toki vapaus on aina rajattua, määrittyen suhteessa johonkin tiedostettuun tai tiedostamattomaan päämäärään. Uusliberalisteille vapaan markkinatalouden edistäminen on keskeinen toiminnallinen tavoite. Mutta tämä on rajattua vapautta: vapauttaa elää markkinoiden ehdoilla. Esimerkiksi köyhien maiden hikipajojen työntekijät ovat "vapaita" ottamaan osaa markkinatalouteen, mutta heillä on kuitenkin varsin rajatut mahdollisuudet vaikuttaa millä tavoin, missä olosuhteissa ja millä ehdoilla he ansaitsevat palkkansa. Markkinatalouden tarjoama vapaus on monin tavoin myös näennäistä vapautta.

Kuluttajatutkimuskeskuksen tuoreessa julkaisussa "Mitä eläminen maksaa? Kohtuullisen minimin budjetit" Lehtinen ym. viittaavat Jouko Kajanojan tekstiin ja avaavat vapauden ja rajoitusten välistä jännitettä mainiosti:
"Liberaalin näkemyksen kritiikki väittää kuitenkin, että individualistinen liberalismi ei onnistu välttämään hyvän elämän sisällöllistä määrittelyä, sillä täydellinen vapaus ei sisällä mitään, ja seurauksena on hyvän elämän sisällöllisten valintojen salakuljettaminen. Vapaus on pelkkää tyhjyyttä, jollei sille määritellä jotain tarkoitusta. Koska hyvän elämän sisältö on määritettävä joka tapauksessa jotenkin, eikö ole silloin parempi, että se tehdään avoimesti (Kajanoja 2002)."
Myös degrowth-yhteiskunnassa vapaus on määriteltävissä suhteessa yksilöiden ja yhteiskunnan päämääriin. Tämä tarkoittaa myös taloudellisen toimeliaisuuden tarkoituksen, talouden merkitysjärjestelmän ja talouteen liittyvien instituutioiden uudelleen määrittelyä. Ei ole itsestään selvää, että "vapaa markkinatalous" tarkoittaa ihmisten vapautta. Ei ole myöskään itsestään selvää, että vapaa markkinatalous näkisi luonnon villinä ja vapaana. Pikemminkin luonto on rajattu talouden resurssiksi. On kysyttävä, mitä rajoituksia "vapaa markkinatalous" asettaa luonnon itseisarvolle ja ihmisen vapaudelle.

Toki on kysyttävä myös, mitä rajoituksia ja vastuita esimerkiksi "hyvinvointivaltio" ja "degrowth-yhteiskunta" asettavat yksilölle ja yhteiskunnalle. Hyvinvointi on päämäärä, joka ei mahdollista täydellistä individualistista vapautta. On käytävä yhteiskunnallista ja poliittista keskustelua siitä, mitkä yhteisesti sovitut päämäärät ja rajoitukset ovat hyväksyttäviä, jotta voimme olla vapaita yksilöille ja yhteiskunnalle merkityksellisissä asioissa.

Tiellä kohti degrowth-yhteiskuntaa meidän on löydettävä keinot käydä keskustelua vapauksista, rajoituksista ja päämääristä uusin tavoin. Kasvuun perustuvan markkinatalouden sisältä katsoen vapauden kyseenalaistaminen voi tuntua hassulta: meillähän on jo vapaa markkinatalous! Jotta keskustelu voisi tästä jatkua, on purettava auki mitä vapaus nykyisessä yhteiskunnassa ja globaalissa markkinataloudessa tarkoittaa: mitä rajoituksia tämä vapaus sisältää ja mihin päämääriin se tähtää?

Meidän on vapautettava nykykäsityksemme  siitä, mitä vapaus on. Vasta tämän jälkeen voimme keskustella siitä, mitä vapautta meiltä nyt puuttuu ja mitä "degrowth-vapaus" tarkoittaa. Tähän päästäksemme meidän on todennäköisesti myös löydettävä uudelleen kieli, jolla puhumme: paitsi taloudesta, myös luonnosta ja ihmisestä.

Vapaus löytyy elämällä kuin olisimme jo vapaita

Luin hiljattain kaksi mainiota kolumnia, jotka käsittelevät mielenkiintoisesti nykyiseen kasvuhakuiseen markkinatalouteen liittyvää ajattelunvapauden puutetta. Yksi löytyi syväekologien suunnalta: Elias Hämäläisen Elonkehä-lehden pääkirjoitus otsikolla "Luonnonsuojelijan kuolema" (numero 11/2010). Toinen tuli vastaan vasemmalta: Slavoj Zizekin kapitalismin kritiikki Le Monde diplomatiquen englannin kielisestä versiosta otsikolla "A permanent state of emergency" (marraskuun numero 2010). Alla suomenkieliset lainaukset Hämäläiseltä, englanninkieliset Zizekiltä.

Hämäläinen tarkastelee luonnonsuojelijoiden kyvyttömyyttä muuttaa asioiden tilaa, Zizek kritisoi vasemmiston jämähtyneisyyttä. Molemmat ovat pessimistisiä sen suhteen, että uusi ajattelun vapaus voisi löytyä nykyisen poliittisen toiminnan kautta. Politiikka on umpitaloudellista eikä sen sisältä ole juurikaan mahdollisuuksia löytää uutta suuntaa:
"Politiikka on jo menetetty. Nykyisin poliitikot puhuvat kuin teknokraatit tai ekonomit, eivätkä he tavoita ihmisen arjen ongelmia. Välissä on merkitysten kuilu. Kulttuurin omalakisuus ja itseisarvo katoavat paraikaa hyötylaskelmia painottavan näkemyksen tieltä. Sama tragedia on ilmeisesti tapahtumassa luonnonsuojelijoillekin. Tästä pelottavana esimerkkinä on nykyisin yhä suositumpi ekosysteemipalvelujen käsite."
"For Marx, the question of freedom should not be located primarily in the political sphere proper, as with the criteria the global financial institutions apply when they want to pronounce a judgement on a country. Does it have free elections? Are the judges independent? Is the press free from hidden pressures? Are human rights respected? The key to actual freedom resides rather in the “apolitical” network of social relations, from the market to the family, where the change needed for effective improvement is not political reform, but a transformation in the social relations of production. We do not vote about who owns what, or about worker-management relations in a factory; all this is left to processes outside the sphere of the political. It is illusory to expect that one can effectively change things by “extending” democracy into this sphere, say, by organising “democratic” banks under the people’s control."
Molemmat päätyvät pitkälti samaan johtopäätökseen. Merkitysjärjestelmät, ideologiat, instituutiot ja systeemit muuttuvat vain hylkäämällä aikaisempi ja elämällä uutta. Vaikka kaikki ei olekaan etukäteen selvää (emme todellakaan tiedä mitä degrowth-yhteiskunta tuo tullessaan konkreettisesti, koska tätä ei voi täysin nähdä nykyisen järjestelmän sisältä käsin) on kuitenkin olemassa toivo, että hylkäämällä nykyisen itsetuhoisen järjestelmän voimme löytää jotain positiivisempaa.
"Minusta meidän pitäisi edelleen - härkäpäisestikin - puhua vanhalla kielellä ihmisen yhteydestä metsiin ja meriin. Elämän pyhyydestä ja hiljaisen elämän viisaudesta. Jos meitä pidetään valtakulttuurissa taantumuksellisina ja huvittavina, niin mitä sitten. Antaa houkkien nauraa!"
"Today, the ruling ideology endeavours to make us accept the “impossibility” of radical change, of abolishing capitalism, of a democracy not reduced to a corrupt parliamentary game, in order to render invisible the antagonism that cuts across capitalist societies. This is why Lacan’s formula for overcoming an ideological impossibility is not “everything is possible”, but “the impossible happens”. --- Today we do not know what we have to do, but we have to act now because the consequence of non-action could be disastrous. We will be forced to live “as if we were free”."
Tämä voi tarkoittaa nykyisen talouskasvuun ja työllisyyteen keskittyvän poliittisen liturgian hylkäämistä. Itselleni tämä ei kuitenkaan tarkoita politiikan tai demokratian hylkäämistä. Päinvastoin: kuten olen aiemmin argumentoinut, nykyisen talouskasvua hallinnoivan post-politiikan sijaan meidän on löydettävä poliittinen toiminta uudestaan.

Lopuksi: kuten olen aiemmin kirjoittanut, degrowth-yhteiskunta ei mielestäni ole vasemmalla eikä oikealla, vaan vastustaa barbarismia. Tämän vuoksi en varauksetta tue Zizekin vasemmistolaista analyysiä. Syväekologisen Hämäläisen analyysi tuntuu Zizekin pohdintaa läheisemmältä. Syvempi nykyjärjestelmän kritiikki joka tapauksessa yhdistää ajatteluamme: uusi yhteiskunta syntyy elämällä sitä.

Uusi degrowth-elämä voi kuihtua alkuunsa, mikäli sitä viljellään ja varjellaan nykyisen talousjärjestelmän lannotteilla ja ötökäntappoaineilla.

tiistai 2. marraskuuta 2010

Nykytaide, talous ja saariston tulevaisuudet

Turun kulttuuripääkaupunkihankkeen yhteydessä on meneillään moniulotteinen nykytaideprojekti, Contemporary Art Archipelago (CAA), jossa hahmotetaan saariston tulevaisuuksia. Yhtenä osana projektia on seminaarisarja, jonka ekonomia-tilaisuudessa alustin keskustelua degrowth-näkökulmasta.


Keskustelun aikana kävi selväksi, että taiteen näkökulma on selvästi erilainen perinteisiin kehitysprojekteihin verrattuna. Vaikka tilaisuus oli pintapuolisesti arvioiden tyypillinen (pari alustusta, työpajoja ja loppukeskustelu), sen luonne oli harvinaisen kokonaisvaltainen. Taide lähestyy kohdettaan kysyvästi ja avoimesti, välttäen kapeita ja yksiulotteisia tulkintoja - sama asenne tarttui myös seminaarin osallistujiin.

Käytännössä tämä tarkoitti, että keskusteluun voitiin lähteä ilman tietoisesti tai tiedostamatta tehtyä näkökulman ennakkorajausta. Usein jopa varhaisen vaiheen projekteissa lähdetään oletusarvoisesti kehittelemään liiketoimintamalleja tai tehostustoimenpiteitä, joilla yhteisö saa lisätuloja tai leikkaa menoja. Nyt kysyttiin, miksi ihmiset halua(isi)vat asua saaristossa ja mitä saaristo voi opettaa ihmisyydestä.

Paikallisesta kehityksestä puhuttaessa tällaiset perustavanlaatuiset kysymykset ovat oleellisia. Ilman niitä ollaan nopeasti tilanteessa, jossa kehitystä johdetaan numeroin tai pelkästään ylhäältä annettujen strategioiden mukaisesti. Paikallinen ääni ei tällöin pääse kuuluviin - ei, vaikka paikalla olisikin paikallisia.

Monitieteisestä tai -näkökulmaisesta kehittämisestä puhutaan kaikkialla, mutta turhan usein projekteihin kutsutaan vain liiketoiminta-, teknologia-, hanke- ja tulevaisuusosaajia, jotka ovat tottuneita liikkumaan kasvuparadigman sisällä. Vaihtoehdot löytyvät kuitenkin muualta, ja taide on parhaimmillaan mainio fasilitaattori, kun halutaan eksyä ja toisinaan löytääkin. Se pakottaa kysymään kysymyksiä, joihin ei ole helppo vastata talouden käsitteistöstä käsin.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Länsi-Savo: Yliopistot - talouskasvun edistäjiä vai yhteiskunnan kehittäjiä?

Länsi-Savon sunnuntai-liitteessä 31.10.2010 on ajatuksia herättävä sosiologian professori Leena Kosken haastattelu (sivulla 16). Haastattelun innoittajana on ollut Tuukka Tomperin toimittama tuore kirja Akateeminen kysymys.

Annetaan ääni Länsi-Savon jutun kirjoittajalle Pertti Martiskaiselle ja professori Leena Koskelle:
"Kaikki koulutus ja kasvatus tavoittelee muutosta. Niin tekee tutkimuskin, myös luonnontiede ja teknologia.

- Muutoksessa on aina kyse moraalista. Siitä, onko muutos hyvä vai paha, ja mitä pidetään ideaalitilana, professori Leena Koski sanoo.

Hänen asiantuntemusaloihinsa kuuluvat myös kasvatuksen moraaliset järjestykset ja sivistystyön historia.

- Uuteen yliopistolakiin ja sen luomiin käytäntöihin on kirjoitettu sellainen ideaalitila, jossa oikean ja väärän, hyvän ja pahan määrittää kilpailussa menestyminen. Hyvä syntyy siitä, että löydetään voittaja. Voittajan sanoma on hyvä sanoma.

Entä jos koko yliopistomaailman runnominen uuteen järjestykseen osoittautuu megaluokan munaukseksi? Entä jos koko ajatus talouskasvun tukemisesta onkin virheellinen käsitys 2000-luvun haasteista?

Siihen perää vastauksia Akateeminen kysymys -kirjan toimittaja Tuukka Tomperi artikkelissaan. Miten käy, jos kauaskantoisimmat yhteiskunnalliset ja globaalit ongelmat ovatkin aivan toiset?

Jospa yliopiston tehtävä onkin valmistautua ja valmistaa yhteiskuntaa kasvun jälkeiseen maailmaan tai elämään pysyvän taantuman oloissa? Entä jos taloutta, yhteiskuntaa ja kulttuuria pitää auttaa aivan uuteen asentoon? Silloin iso osa koulutuksen ja tutkimuksen satsauksista on mennyt hukkaan ja perustunut menneisyydestä temmattuihin ennakko-oletuksiin.

Leena Koski allekirjoittaa Tomperin pohdinnat. ---

- Moderni yliopisto on kiinnittynyt edistykseen. Nyt edistys määrittyy talouskasvuna. Ei ole enää yhteiskunnallista hyväksyntää ja oikeutusta ajatukselle, että tieteen ja tutkimuksen tehtävänä olisi jotenkin vapauttaa ihmistä ja asettaa moraalisia päämääriä.

- Yliopistossa työskentelevillä ihmisillä pitää olla sanottavaa, joka auttaa ihmisiä ymmärtämään omaa elämäänsä ja yhteiskuntaa.

Silloin yliopisto voi saavuttaa hyväksynnän ja olemassaolon oikeuden kansalaisyhteiskunnassa."
Tästä on degrowth-näkökulmastakin helppo olla samaa mieltä.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Kestävän hyvinvoinnin ohjelma

Valtioneuvoston kanslia julkaisi 20. lokakuuta Kestävän talouskasvun ja työllisyyden ohjelman loppuraportin (KTT, saatavissa mm. täältä). Raportin mukaan ohjelma käynnistettiin, koska "näin voimme varmistaa korkean työllisyyden, hyvinvointimme säilymisen ja yhteiskunnan eheyden." Asiakokonaisuudet olivat talouden kasvu ja tuottavuus, julkisen sektorin tuottavuus, työllisyysasteen nostaminen ja työttömyyden torjunta, ostovoima ja kilpailukyky, työurat, sekä työttömyysvakuutusrahaston talous. Julkisuudessa raporttia on kuvattu historialliseksi, koska se toi hallituksen ja työmarkkinajärjestöt jälleen tupo-ratkaisujen kaltaisesti yhteen.

Degrowth-näkökulmasta raportti on ongelmallinen, koska sen esioletuksena on, että talouskasvu tuottaa automaattisesti hyvinvointia. Nyt onkin kysyttävä, miten raportin suositukset eroaisivat, jos otettaisiin askel taaksepäin ja jätettäisiin talousajattelu ja talouskasvun idea hetkeksi sivuun ("a-growth"). Mitä voisimme suosittaa päättäjille Kestävän hyvinvoinnin ohjelmassa (KHO)?

Kutsumme teidät ajatustalkoisiin. Jos onnistumme tässä työssä hyvin, voimme koostaa oman raporttimme päättäjiä ja mediaa varten. Tässä alkuun pari ajatusta (jotka eivät toki ihan tällaisenaan tulisi varsinaiseen raporttiin).

1) KTT suosittaa, että "Koulutuksen kaikilla tasoilla tarvitaan nykyistä enemmän yrittäjyyskasvatusta ja koulutusta samoin kuin työelämätietoutta."

KHO:n mukaan tärkeämpää on kuitenkin huolehtia yhteiskunnallisesta ja kulttuurisesta sivistyksestä. Luonnontieteellinen ja taloudellinen koulutus on kaikilla tasoilla tasapainotettava muun muassa humanistisella ja taiteellisella kasvatuksella. On itse asiassa hämmästyttävää, että kasvuajattelijat eivät ole sisäistäneet, että vaurautemme ytimessä on pikemminkin monipuolinen sivistys kuin teknisrationaalinen kaupallinen osaaminen. Jos näistä ensimmäistä laiminlyödään, alistamme kansakuntamme raakaan peliin, jossa Kiinan tapaiset massat jyräävät.

2) KTT:n mukaan "Talouden kasvuun ja uudistumiseen tarvittavat innovaatiot edellyttävät yrityksiltä riskinottokykyä ja -halua. Suomalaisessa innovaatiojärjestelmässä osa yritysten innovaatiopotentiaalista jää edelleen hyödyntämättä. Tämä koskee muun muassa pk-yritysten innovaatioita ja niiden kaupallistamisen tukea. On kehitettävä keinoja, joiden avulla pk-yritysten innovaatiopotentiaali saadaan nykyistä paremmin käyttöön. On myös pyrittävä poistamaan puutteita yritysten aloitusvaiheen pääomasijoitusrahoituksessa."

On totta, että yritysten innovaatiopotentiaalista paljon jää hyödyntämättä. Syynä lienee kuitenkin riskinottokyvyttömyyden sijaan (mitä muuta esimerkiksi Neste Oilin palmuöljyinvestoinnit osoittavat kuin riskihalukkuutta?) kvartaalitaloudellinen ajattelu, jossa lyhyen aikavälin tulohaaveet jättävät pitkäjänteisemmän kehittämisen alleen. KHO suosittaa innovointipotentiaalin valloilleen päästämiseksi, että yrityksissä vaihdetaan taloudellisten päämäärien tilalle hyvinvointipäämäärät, jolloin taloudellisen tuloksen tehtäväksi jää toiminnan jatkuvuuden takaaminen. Lisäksi ohjelmassa suositetaan, että juristit ja rahoitusasiantuntijat siirretään johtoryhmistä tukitoimintoihin.

3) KTT suosittelee kilpailupolitiikan kehittämistä: "On lisättävä kilpailuviranomaisten ja muun viranomaisvalvonnan resursseja, annettava näille lisää valtuuksia valvontaan ja tietojensaantiin sekä terävöitettävä kilpailuoikeudellisia sanktioita. On karsittava yksin- ja erioikeuksia merkitsevää, yritysten kilpailukeinojen käyttöä kahlehtivaa sekä alalle tulon esteitä aikaansaavaa sääntelyä."

Kilpailuhenkisyys, kohtuuden rajoissa pysyessään, virkistää luutunutta ajattelua. Hyvinvointi ei kuitenkaan voi rakentua vain markkinakilpailun varaan. Innovaatiot rakentuvat yhteistyöverkostoissa. Hyvät suhteet naapureihin lisäävät hyvinvointia ja turvallisuudentunnetta. KHO suosittaa investointeja sosiaaliseen pääomaan ja yhteistyön rakenteisiin niin paikallisella, kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla.

4) "Kestävän talouskasvun ja työllisyyden ohjelmassa" voisi kuvitella, että "kestävyydellä" viitataan paitsi vahvana jatkuvaan talouskasvuun myös kestävyyden muihin aspekteihin, kuten ympäristöön tai luontopääomaan. Ohjelmassa viitataan ympäristöön kerran: ympäristöliiketoiminnan kehittäminen on tärkeää. Sana "luonnonvarat" mainitaan kerran: luonnonvarat ovat raaka-aineita, joiden pohjalle voidaan rakentaa uutta kasvua. Ohjelmassa ei kuitenkaan käsitellä lainkaan kasvun vaikutuksia ympäristöön eikä ympäristön vaikutuksia kasvuun.

KHO suosittaa "kestävyyden" määrittelemistä niin, että lähtökohdaksi otetaan poikkeuksetta ympäristön ja ihmisten hyvinvointi.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Missä vihreät, siellä degrowth? Keskustelua VINOn väentapaamisessa

Olin tänään juttelemassa degrowthista vihreiden nuorten kanssa VINOn väentapaamisessa. Esitykseni on kokonaisuudessaan ladattavissa täältä.

Esityksessäni pyrin korostamaan erityisesti seuraavia näkökulmia:

1. Degrowth ei ole paluuta vanhaan, vaan uusien positiivisten vaihtoehtojen etsimistä kalkkiutuneen talouskasvuideologian tilalle. Talouskasvuideologiassa pidetään itsestäänselvyytenä yhtälöä, jonka mukaan hyvinvointi = kehitys = talouskasvu. Talouskasvun kannattajat tarttuvat tähän vanhaan yhtälöön ja toimintamalliin, joka ei enää toimi uudessa maailmassa. Degrowth kyseenalaistaa tämän suoraviivaisen yhtälön: kaikki talouskasvu ja kaikki kehitys ei tosiaankaan lisää luonnon tai ihmisten hyvinvointia. Tarvitaan positiivisia, kasvupakosta vapaita toimintamalleja.

 
2. Degrowth ei ole poliittisesti oikealla eikä vasemmalla, vaan se on arvomaailma, joka asettaa luonnon ja ihmisen hyvinvoinnin talouden hyvinvoinnin edelle. Jos luonnon ja ihmisten hyvinvoinnin turvaaminen edellyttää, että talouden määrän (BKT:n) on laskettava, niin näin tapahtukoon. Pääasia on, että ”talouskasvun” (tai ”työllisyyden”, ”kehityksen”) nimissä ei uhrata luonnon ja ihmisten hyvinvointia.




3. Degrowth ei tarkoita sitä, että talouslaskusta tehtäisiin uusi fetissi talouskasvun tilalle. Degrowth-liike pyrkii vapauttamaan yhteiskunnan (ja sen yksilöt) talouskasvun pakosta, mikä ei tarkoita sitä, että talouslaskusta pitäisi tehdä seuraava uusi päämäärä. Degrowtin voisi kirjoittaa myös ”a-growth”, mikä tarkoittaa esimerkiksi katseen siirtämistä pois talouskasvusta (ja talouslaskusta) suoraan kohti hyvinvointia.

4. Degrowth-liike tavoittelee nykyisenkaltaisen äärimmäisen, luonnon hyvinvointia uhkaavan kapitalistisen riskinoton ja oman edun tavoittelun rajaamista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että liike tavoittelisi pysähtyneisyyttä ja yksilönvapaudesta luopumista. Päinvastoin, ainakin tämän blogin pitäjien mielestä degrowth-liikkeen tulee pyrkiä kohti toimivaa balanssia riskinoton ja varovaisuuden sekä yksilön ja yhteisön etujen välillä.



5. Degrowth-talous on eri asia kuin degrowth-yhteiskunta. Degrowth-talous ei voi olla irrallinen juttu, jota toteutetaan nykyisessä talouskasvun yhteiskunnassa. Talouskasvun yhteiskunnassa talouslaskun ”hallittavuus” lienee mahdottomuus. Degrowth-talous, ja sen mahdollisesti mukanaan tuoma hallittu talouslasku, on mahdollista vain, kun yhteiskunnallisen tason kasvupakko on purettu eli kun olemme degrowth-yhteiskunnassa.

Pohdin esityksessäni myös vihreiden ja degrowthin samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia. Vihreän puolueen tuoreessa elinkeinopoliittisessa ohjelmassa on degrowthin näkökulmasta paljon hyvää:
”Vihreän elinkeinopolitiikan tavoitteena on lisätä ihmisten hyvinvointia ympäristön kantokyvyn puitteissa. Suomen ja koko maailman kehityksen on oltava taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävää. Tämä edellyttää painopisteen siirtämistä aineellisesta kasvusta talouden kestävyyden varmistamiseen. Siksi talouden koon (bruttokansantuotteen) rinnalle tarvitaan muita yhteiskunnan edistystä kuvaavia mittareita (esimerkiksi GPI, Genuine Progress Index), jotta kestävä kehitys olisi koko talouspolitiikan perustana.
Talouskasvun tavoittelu on perusteltua siinä tapauksessa, että se toteuttaa sosiaalisen ja ympäristökestävyyden kriteerit. --- Hallittu talouden koon supistuminen on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin ympäristön tuhoutuminen ja sen aiheuttama ihmisten elinmahdollisuuksien menettäminen. Suomessa talouskasvu on epävarmaa myös huoltosuhteen heikkenemisestä ja työikäisen väestön määrän vähentymisestä johtuen. Politiikalla on varmistettava, että korkea työllisyys ja hyvinvointi ovat mahdollisia myös muina kuin voimakkaan talouskasvun aikoina.”
Hyvä näin, mutta muutamassa kohdassa elinkeinopoliittista ohjelmaa sana ”kasvu” kuitenkin esiintyy vielä hieman kyseenalaisissa merkeissä, esimerkiksi väliotsikkotasolla muodossa ”Vihreää kasvua ja rohkeita innovaatioita”. Yhtä kaikki, mielestäni lupaava elinkeinopoliittinen ohjelma degrowth-talouden näkökulmasta.

VINOn oma talouspoliittinen ohjelma edustaa mielestäni hyvin degrowth-talouden mukaista ajattelua:
”Jos asetamme riittävän suuren hinnan saastuttamiselle ja raaka-aineiden kuluttamiselle ja talouskasvu jatkaa irtoamistaan materiaalisesta kasvusta, ei talouskasvu ole ongelma. Jos markkinat eivät löydä tapoja, ympäristön kannalta kestävissä olosuhteissa nykyisen kaltaisen materiaalisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen, on hallittu taloudellinen taantuma parempi vaihtoehto kuin ympäristön tuhoutuminen.”
Vihreiden ajattelu tältä osin on lupaavaa, erityisesti nuoret ovat tässä ajan hermolla (VINOn talouspoliittinen ohjelma on tehty 15.11.2009 eli ennen kuin tämä blogi on perustettu!).

Vielä voidaan kuitenkin pohtia, edustaako vihreiden ja VINOn ajattelu enemmän degrowth-taloutta vai degrowth-yhteiskuntaa. Tämä on tärkeä kysymys, sillä hallittu taloudellinen taantuma voi olla mahdoton yhtälö talouskasvun yhteiskunnassa, joten degrowth-talouden onnistuminen edellyttää degrowth-yhteiskunnan rakentamista.

Esitystäni seurasi hyvä, kriittinen keskustelu. Degrowthin uutuus tuli kyseenalaistettua, oikeutetusti. Esimerkiksi Tim Jacksonin Prosperity withouth growth ja Serge Latouchen Jäähyväiset kasvulle -kirjojen toimenpide-ehdotuksia pidettiin monilta osin samoina kuin mitä vihreät ovat esittäneet. Näin varmasti onkin.

Keskustelussa itse esitin näkökulman, että vihreillä ja VINOlla on sekä retorisella että toimenpidetasolla hyvinkin degrowthin mukaista ajattelua. Äänestäjänä ilmaisin kuitenkin huoleni siitä, että vihreät eivät ole selkeästi kertoneet, milloin ja missä heidän arvomaailmassaan menee raja yhtäältä talouskasvun edistämisen ja toisaalta luonnon ja ihmisten hyvinvoinnin edistämisen välillä.



Degrowth-äänestäjänä rajanvedon pitäisi olla selkeä: luonnon ja ihmisten hyvinvointi aina ennen talouskasvua. Vaikka joskus reaalipolitiikka tekisi tämän mahdottomaksi, tämä pitäisi uskaltaa sanoa avoimesti ristiriitaisissakin tilanteissa. Tämän arvomaailman selkeämpi viestiminen toimisi ainakin itselleni kannustimena äänestää vihreitä.

In VINO veritas!

torstai 14. lokakuuta 2010

Degrowth: maaseudun rohkea tulevaisuus?

Joensuussa käynnistettiin viime viikolla kaksivuotinen maaseudun tulevaisuusriihi, jossa on tarkoituksena rakentaa Pohjois-Karjalan maaseudun vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Esitin kutsutun puheenvuoron degrowth-näkökulmasta.

Argumentoin, että todelliset vaihtoehdot eivät löydy vallitsevista ajatusmalleista käsin:















Maaseudulla on luontainen viehätys: elämä luonnon keskellä tarjoaa ihmiselle jotakin välitöntä, kehollista. Tulevaisuutta ajatellen tämä on hyvä tiedostaa. Uhkana kuitenkin on, että maaseutumaisesta elämästä tehdään kauppatavaraa. Rakennetaan tarinoita ja brändejä, joilla houkutellaan luontoelämyksiä kaipaavia kuluttajia. Tällaiset palveluinnovaatiot saattavat häivyttää maaseutujen ytimen, jolloin niistä tulee huvipuistoja.

Kestävämmällä pohjalla on paikallisuuden ja luonnonmukaisuuden säilyttävä, ei vain niitä markkinoiva kehitys. Rahoituksesta päättävien onkin annettava tilaa myös sellaisille ratkaisuille, jotka mahdollistavat ihmisen ja luonnon hyvinvoinnin, mutta eivät suoraan tuota talouskasvua. Käsityö ja lähellä tuotettu luomuruoka ovat esimerkkejä, joilla on selvää potentiaalia, mutta jotka eivät mahdu vain isoja yksikköjä tuijottavien päättäjien listoille.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Economist: Kasva, perkule, kasva!

Economist-lehti on otsikoinut tuoreen erikoisraporttinsa hauskasti: Grow, dammit, grow!

Erikoisraportti on 18 sivuinen, tietointensiivinen paketti maailmantaloudesta. Raportissa economistin ekonomistitiimi on huolissaan kasvun hiipumisesta erityisesti rikkaissa talouksissa ja kysyy, mitä kasvun vauhdittamiseksi voisi tehdä: How to grow?

Raportti koostuu seitsemästä erillisestä kirjoituksesta, jotka käsittelevät kasvun elvyttämistä, finanssisektoria, työllisyyden edistämistä (2 kirjoitusta), tuottavuuden lisäämistä sekä pitkän tähtäimen kasvuareformeja. Hyviä, asiantuntevia kirjoituksia.

Mitä raportissa todetaan kasvun hyvinvointi- ja ympäristövaikutuksista?

Rooman klubin Kasvun rajat -raportin jälkeisessä maailmassa voisi kuvitella, että edes ekonomistit eivät voisi kirjoittaa kasvusta 18 sivun raporttia ilman viittausta kasvun ympäristövaikutuksiin. Ihmisiin kohdistuvien hyvinvointivaikutusten sivuuttaminen tuntuisi niin ikään omituiselta nykyisessä finanssikriisin ja onnellisuuskeskustelun ilmapiirissä.

Raportissa viitataan ympäristöön ja hyvinvointiin liittyviin termeihin seuraavasti:
  • Ympäristö (environment): yksi maininta
  • Vihreä teknologia (green technology): yksi maininta
  • Hyvinvointi (wellbeing tai happiness): nolla mainintaa
  • Elintaso (prosperity tai living standards): kolme mainintaa
Ympäristö mainitaan kerran ja vihreä teknologia kerran. Nämäkin maininnat ovat ansainneet paikkansa vain kritiikin kohteena: tiukka ympäristölainsäädäntö rajoittaa kasvua ja vihreän teknologian tukeminen vääristää vapaata kilpailua markkinoilla. Johtopäätös on selkeä: Economistin ekonomisteille kasvu on ympäristöä tärkeämpää.
 
Hyvinvointipohdinnan lähes täydellinen puuttuminen raportista on sekin varsin häiritsevää. Raportissa käsitellään toki työllisyyttä, mutta kuten olemme aiemmin kirjoittaneet muun muassa tekstissä Hyvinvointi on talouskasvua ja työllisyyttä tärkeämpää, työllisyys sinällään ei ole yksilön eikä yhteiskunnan tasolla sama asia kuin hyvinvointi.

Raportissa mainitaan muutaman kerran terveyspalvelut (healthcare), elintaso (prosperity tai living standards) sekä yhteiskunnan hyvinvointipalvelut (esim. day care services), mutta nämä maininnat tulevat vain sellaisessa yhteydessä, jossa kasvun tärkeyttä perustellaan hyvinvointipalvelujen rahoituksen takaajana. Niiden varsinaista sisältöä tai niiden yhteyttä yhteiskunnan/yksilön hyvinvointiin ei tarkastella.

Kuten edellä mainitussa kirjoituksessa Hyvinvointi on talouskasvua ja työllisyyttä tärkeämpää mainitsemme, hyvinvointipalvelujen takaaminen ei sinällään edellytä kasvua, vaan pikemminkin arvovalintoja erilaisten hyvinvointia lisäävien ja vähentävien tekemisten välillä.

Economistin ekonomistit ovat kaukana todellisuudesta. He ovat kiinnostuneita "työllisyydestä" ja "kasvun edistämisestä", mutta nämä he ovat jo aikaa sitten redusoineet käsitteiksi, joilla on itseisarvo. Todellisuus on kuitenkin toista: työllisyys, elintaso ja kasvu ovat kyllä monin tavoin linkittyneitä ympäristön ja ihmisten hyvinvointiin, mutta yhteys ei ole suoraviivainen.

Kasvuteoreetikoiden on aika laskeutua norsuunluutornistaan.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Degrowth \,,/ Rock

Kävimme tänään juttelemassa talouskasvusta Radio Rockin aamulähetyksessä. Toimittajina Jussi Heikelä ja Kim Sainio. Alla podcastit Radio Rockin sivuilta.

Disclaimer: Podcastit alkavat mainoksella, joka tulee Radio Rockin sivuilta. Degrowth.fi-projekti ei saa mainoksista tuloja eikä ole osallistunut mainosten valintaan millään tavoin.

Katso osa I:

Flash toistinta ei löytynyt.

Katso osa II:
Flash toistinta ei löytynyt.

perjantai 8. lokakuuta 2010

"Asiakkuusvetoisen kasvun mittaus"

Vastasin tänään mielenkiintoiseen sähköpostitse lähetettyyn asiakaskyselyyn, joka oli otsikoitu ytimekkäästi Asiakkuusvetoisen kasvun mittaus. Alla kuva sähköpostin tekstistä kokonaisuudessaan.


Kyselyn sisältö oli toki tuttua asiakastyytyväisyyskyselyistä:
  • Mikä kuvaa parhaiten suhdettasi X:ään? 
  • Mikä kuvaa parhaiten asiakkuuttasi X:ään? 
  • Kumpi vaihtoehdoista on parempi: X vai Y?
  • Kuinka usein ostat X:ää?
  • Asteikolla 1-5, kuinka hyvin ominaisuus A...E kuvaa X:ää...?
  • Mikä edellä mainituista tekijöistä A...E on sinulle merkityksellisin?
  • Kaiken edellä arvioimasi perusteella, kuinka helpoksi arvioit ostamisen X:stä?
  • Kuinka valmis olet jatkossa ostamaan X:stä?
  • Kuinka valmis olet jatkossa käyttämään X:n palveluja? 
Erikoiseksi kyselyn teki se, että siinä kartoitettiin oikein otsikkotasolla asiakkaan - minun - "kasvupotentiaalia". Tunnollisena ihmisenä toki vastasin kyselyyn. Pahoin pelkään, että kasvupotentiaalini jäi verrattain matalaksi. Mahtaakohan asiakkuuteni olla uhattuna...?

tiistai 5. lokakuuta 2010

Politiikka tarvitsee utopioita: vihreät reaalipolitiikan vankilassa

Degrowth on poliittinen projekti sanan varsinaisessa merkityksessä: politiikan ei tule olla talouskasvun hallinnointia olemassa olevien rakenteiden puitteissa, vaan politiikan potentiaali liittyy sen kykyyn muuttaa olemassa olevia rakenteita. Tästä olemme aiemmin kirjoittaneet muun muassa otsikolla Vastakkainasettelujen aika on valitettavasti ohi.

Politiikka tarvitsee utopioita

Tuoreessa Niin & Näin -lehdessä Keijo S. Lakkala tarjoaa hyvän näkökulman rakenteita muuttavaan politiikantekoon. Hän hahmottelee tätä utopian rakentamisen kautta. Lakkalan mukaan utopia voi toteutua, kun kolme elementtiä ilmaantuvat yhtäaikaisesti: abstrakti utopia, konkreetti utopia sekä apokalypsi. Abstrakti utopia on hahmotelma tulevaisuudesta ja konkreetti utopia kuvaa askeleet, joita pitkin abstrakti utopia voidaan saavuttaa. Apokalypsi on "verhojen avaaminen", hetki jolloin nykytilan mahdottomuus paljastuu tai paljastetaan.

Utopian toteutuminen vaatii näiden kolmen elementin yhtäaikaista ilmaantumista. Abstrakti utopia jää haaveeksi ilman konkreettia utopiaa. Konkreetti utopia ei ole houkutteleva ilman abstraktia utopiaa. Kummallekaan utopialle ei puolestaan ole tilaa, ellei nykytilanteen edestä avata sitä verhoa, joka estää näkemästä nykytilanteen mahdottomuutta.

Talouskasvuideologian ja degrowth-ajattelun näkökulmasta voimme nyt tarkastella politiikan tekoa seuraavasti:
  • Talouskasvuun perustuva yhteiskunta on nykytila, joka on apokalyptisessa tilanteessa. Verho on aukeamassa: talouskasvu ei ole pitkällä jänteellä ympäristöystävällistä edes vihreimmässä muodossaan, sillä kasvu syö ekotehokkuuden hyödyt. 
  • Talouskasvu yhteiskunnan keskeisenä päämääränä on siis kyseenalaistettava. Tilalle tarvitaan uusi abstrakti utopia.
  • Talouden vihertämisen keinot eivät ole riittäviä ympäristökatastrofin edessä. Tilalle tarvitaan uusi keinovalikoima, uusi konkreetti utopia.
Tilalle tarvitaan hyvinvointiutopia, joka ei perustu kasvuun. Tarvittava abstrakti utopia on osin olemassa: tulevaisuuden yhteiskunta perustuu kohtuuteen. Konkreetti utopia on sekin osin kehitetty: kasvun purkamisen ensiaskeleita ovat hahmottaneet mm. Serge Latouche ja Tim Jackson. Degrowth-liikkeellä on kuitenkin vielä tehtävää sekä abstraktin että konkreetin utopian edistämisessä.

Vihreät reaalipolitiikan vankilassa: utopia puuttuu

Edustuksellisessa demokratiassa poliittiset puolueet joutuvat toki silloin tällöin tekemään myönnytyksiä yhtäällä saadakseen läpi oman linjansa mukaisia muutoksia toisaalla. Puolueen linja testataan kuitenkin siinä, mitä reaalipoliittisia myönnytyksiä puolue on valmis tekemään omaa abstraktia ja konkreettista utopiaansa edistäessään.

Vihreiden linjaa on testattu pitkin hallituskautta, näkyvimpänä esimerkkinä päätös uudesta ydinvoimalasta. Keskustelua on käyty mediassa ja vihreät ovat pyrkineet puolustautumaan radikaalimpaa linjaa vaativien äänten voimistuessa.

Vihreiden ympäristötyöryhmän puheenjohtaja Pasi Toiviainen kirjoitti yhden viimeisimmistä puolustuksen puheenvuoroista Hesariin 4.10. otsikolla Vihreiden painoarvo hallituksessa on vähäinen.

Puheenvuoro on perusteltu maltillisen ympäristöliikkeen näkökulmasta, mutta ei anna juurikaan toivoa radikaalimpaa linjaa edustaville:
"...suojelua esitetään lisättäväksi niin paljon kuin se suinkin on taloudellisesti ja reaalipoliittisesti mielekästä."
 "Nykyisellään vihreiden painoarvo hallituksessa on vähäinen, ja tilanteen koheneminen edellyttäisi äänivyöryä. Elämme demokratiassa, ja maallamme on juuri niin voimakas vihreä liike kuin kansalaiset päättävät."
Vihreät ehkä uskovat abstraktiin kohtuuden utopiaan, mutta ovat "reaalipolitiikan" vankeja. Käytännössä vihreät ovat alistaneet omien tavoitteidensa toteutumisen nykyisen talouspolitiikan konkretialle, "reaalipolitiikalle". Vastuu tästä linjasta vieritetään äänestäjille. Mutta radikaalille ympäristönsuojelijalle vihreiden reaalipoliittinen linja ei ole vaihtoehto: äänestämällä vihreitä äänestät talouskasvu-utopian puolesta.

Degrowth-liikkeen näkökulmasta apokalypsi on selkeä: nykyinen talouspolitiikka ja "reaalipolitiikka" eivät ole ympäristön todellisen suojelun näkökulmasta realistisia.

Kuin tilauksesta tämän argumentin meille tarjoaa Hesarissa samana päivänä (4.10.) julkaistu toinen mielipide. Siinä Vasemmistofoorumin toiminnanjohtaja Ruurik Holmin kirjoittaa:
"On kuitenkin mahdollista, että ympäristöhaittojen ja talouden kasvun välistä kytkentää on mahdotonta purkaa. Olennaista on toteuttaa sellaista ympäristö- ja ilmastopolitiikkaa, että ihmiskuntaa ilmastonmuutoksen myötä uhkaavat riskit saadaan torjuttua. Tavoitteen kannalta on sivuseikka, jatkuuko talouskasvu vai ei: jos riittävän tehokkaat toimet johtavat talouskasvun hiipumiseen tai tyrehtymiseen, tilanteeseen on vain sopeuduttava."
Äänestäjälle, jolle tämä apokalypsi on selkeä, vihreät ei tarjoa vaihtoehtoa. Tässä mielessä Toiviaisen vetoomus on turha: vihreitä äänestämällä ei voi äänestää talouskasvun vapautumisen puolesta. Vihreät on antautunut talouskasvun hallinnoinnille.

torstai 30. syyskuuta 2010

HS mielipide: Ympäristöongelmia ei ratkaista vihertämällä talouskasvua

Yritin tiivistää hyvin lyhyesti olennaisen oheisessa Helsingin sanomien mielipidekirjoituksessa 30.9.2010. Onnistuinko tiivistyksessä? Mitä viestistä jäi puuttumaan? Millä sanoilla olisit viestiä täydentänyt?

Ympäristöongelmia ei ratkaista vihertämällä talouskasvua

Ministeri Katainen (HS Talous 26.9.) ja Ilkka Alava (HS Mielipide 28.9.) ovat toki oikeassa. Talouskasvun hyytymisestä on nykysysteemissä seurauksena monenlaisia ongelmia. Työttömyyttä, verovaroin kustannettujen palvelujen karsimista ja eriarvoisuutta.

Paradoksi onkin siinä, ettei talouskasvukaan ole pitkällä aikavälillä kestävää. Kasvu syö teknologisilla ratkaisuilla ja kulutusrakenteen muutoksilla saavutettavat ekotehokkuushyödyt. Edessä on ympäristö- ja energiakriisejä, joita ei ylitetä pelkästään vihertämällä talouskasvua.

Nykymallissa talouskasvu ja talouslasku ovat molemmat kestämättömiä polkuja. Tähän kiteytyykin kasvukritiikin kärki. Uudistusten tinkimättömäksi tavoitteeksi on asetettava ihmisten ja ympäristön kestävä hyvinvointi. Tämä voi tarkoittaa myös talouskasvusta tinkimistä, jopa luopumista, sekä "vähemmästä enemmän" -ajattelun omaksumista.

Timo Järvensivu
Kauppatieteiden tohtori
Helsinki

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

"Katainen uskoo kasvuun"

Helsingin Sanomat (26.9.) raportoi Jyrki Kataisen ja kanadalaisen taloustieteilijä Peter Victorin kohtaamisesta Helsingissä torstaina. HS:n haastattelusta on nähtävissä, että Katainen ei ole aiemmin juurikaan kohdannut talouskasvukritiikkiä. Perjantaina järjestetyssä Kasvu murroksessa –konferenssissa Sixten Korkman myönsi ääneen, että joutui edellisenä päivänä katsomaan netistä, mikä tämä tällainen degrowth on. Vaikka juuri degrowth-termi ei olisikaan tuttu, on hämmentävää, että kasvun ongelmatiikkaan ei ole valtion ylimmän talouspäättäjistön taholta perehdytty käytännössä lainkaan.

Otsikko tiivistää jutun juonen mainiosti: valtionvarainministerimme uskoo kasvuun. Degrowth-liike näkisi mielellään, että uskon rinnalle tuotaisiin analyyttistä ajattelua talouskasvun vaikutuksista hyvin- ja pahoinvointiin. Tarkastelussa tulisi myös siirtyä historiallisista aikasarjoista tähän päivään ja tulevaisuuteen.

Poimintoja HS:n haastattelusta ja toimittajille joitakin ajatuksia jatkokeskustelujen virittämiseksi

"HS: Suomi lähtee siitä, että hyvinvointipalvelut voidaan hoitaa, kunhan talous kasvaa. Entä jos talouskasvu tulee tiensä päähän?

JK: … Ylikulutuksessa rajat tulevat varmasti vastaan. En kuitenkaan vielä usko, että maailma olisi lopettanut kehittymisen ja kulkisimme vain kohti tuhoa."

Degrowth.fi: Kun kerran kulutamme nyt enemmän kuin planeettamme kestää, mikä on valtiovarainministeriön vetämä vaihtoehtoinen raja? Voimme katsoa vaikkapa Yhdysvaltoja: inhimillisiä ylikulutuksen rajoja ei ole vielä sielläkään nähty – ihmiset ja kodit voidaan siis ahtaa meillä vielä huomattavasti täydemmiksi.  Kovin mielekästä tällainen “kehitys” ei ole. Ekologiset rajat ovat toki ylittyneet ajat sitten, eli tämä raja on ylitettävä uudestaan, mutta toiseen suuntaan.

Maailma ei varmastikaan ole lopettanut kehittymistä. Uskotteko, että sillä on mahdollisuus ymmärtää, että asiantilojen positiivinen kehitys ja talouskasvu eivät ole synonyymejä?

"HS: Victorin mukaan jatkuva kasvu ei ole mahdollista, koska ympäristö ei kestä nykyisenlaista menoa. Oletteko samaa mieltä?

JK: Minusta tuo näkemys on fatalistinen (kohtaloonsa alistuva). Suomessakin markkinoidaan jo hiilineutraaleja polttonesteitä. Uskon, että tämänkaltaisin keinoin kasvu voi hyvin jatkua."

Degrowth.fi: Eli jos talouskasvuun perustuvalle yhteiskunnalle pohditaan vaihtoehtoja, se on kohtaloon alistumista? Eikö sokea usko talouskasvuun hyvinvoinnin ainoana takeena ja teknologiaan ympäristöongelmien ainoana ratkaisukeinona ole kohtaloon alistumista?

Monet tutkijat ovat jo todenneet, Peter Victor muiden muassa, että teknologiset ratkaisut ja mahdolliset kulutusrakenteen muutokset (tuotteista palveluihin) eivät käytännössä tule riittämään kasvuun liittyvien ympäristöhaasteiden ylittämiseen.

"HS: Onko Suomessa mietitty, mitä tapahtuu, jos vaikka öljyhuippu heittää öljyn hinnan 400 dollariin tynnyriltä, kun se on nyt noin 75 dollaria? Pitäisikö tällaisiin tilanteisiin varautua?

JK: En ole varma, tarvitaanko tällaisia tilanteita varten plan B:tä. Emmehän ole varmoja, mikä luonnonvara loppuu ensimmäisenä. Hiilineutraalia yhteiskuntaa pitää ehdottomasti suunnitella, mutta sen ei tarvitse olla kasvuton.”

Degrowth.fi: Pitäisikö meidän miettiä vaihtoehtoja vasta sitten, kun on aivan varmaa, mikä luonnonvara ehtyy ensimmäisenä? Eikö riskienhallinta lähde hieman toisenlaisista periaatteista – ja öljyn kallistuminen jos mikä on todennäköistä? Kenties olisi myös hyvä tiedostaa, että eläin- ja kasvilajeja on jo tuhoutunut kiihtyvällä tahdilla. Niistä ei toki saada öljyn kaltaista välitöntä energiahyötyä, mutta ei kai edes valtiovarainministeriö voi jättää biodiversiteetin ehtymistä huomiotta?

“HS: Victorin kohtuullisen kasvun malliin päästäisiin vähentämällä kulutusta ja työtunteja jopa viidennekseen. Miltä tämä vaikuttaa? 
JK: Jos tuottavuus kasvaa, työtuntejakin voidaan vähentää. En kuitenkaan ole nähnyt sellaisia laskelmia, joissa verotuloja voitaisiin lisätä ja hyvinvointipalveluja hoitaa samalla kun talous supistuu."

Degrowth.fi: Toimittajan olisi syytä tarkentaa, että valtion tehtävänä tulisi pikemminkin olla hyvinvoinnin mahdollistaminen kuin hyvinvointipalvelujen tarjoaminen. Kasvuun perustuvassa yhteiskunnassa, jossa vapaa-aika on kuluttamista ja työaika on kulutusvoiman lisäämistä, hyvinvoinnin haasteet liittyvät kiinteästi juuri henkilökohtaiseen ja yhteisölliseen hyvinvointiin käytettävän ajan riittämättömyyteen. Kasvupakottomassa yhteiskunnassa hyvinvointia taas pyritään rakentamaan muutoinkin kuin ostopalveluiden kautta.

Kyseenalaistuksen siemen on kylvetty?

Tämän blogin pitäjistä toisella oli kunnia olla mukana Suomen luonnonsuojeluliiton, Maan ystävien ja Luonto-liiton edustajien mukana tapaamassa ministeri Jyrki Kataista Peter Victorin delegaatiossa. Ministeri Kataisen ansioksi on todettava, että hän otti keskusteluaiheen vakavasti, kuunteli, ja osallistui argumentoivaan keskusteluun.

Tapaamisen perusteella vaikuttaisi siltä, että ajatus kasvun purkamisesta oli Kataiselle aidosti uusi. Hän oli ehkä kuullut aiemmin degrowth'sta ja kasvun purkamisesta, mutta tuntui tuntui niputtavan sen samaan ideakoriin “kestävän kehityksen” ja “vihreän talouden” kanssa: tarvitaan lisää ekotehokkuutta, talouden “laadun” parantamista, jotta “kehitys” eli käytännössä talouskasvu voi taas jatkua.

Professori Victorin viesti ministeri Kataiselle oli tässä kohdin onneksi selkeä: ekotehokkuus ja talouden laadun parantaminen on sinällään hyvä juttu, mutta tämä ei tule riittämään uhkaavan ekokatastrofin edessä, vaan kasvutavoite itsessään on kyseenalaistettava.

Viesti meni perille – aika näyttää, tuliko viesti ymmärretyksi.

torstai 23. syyskuuta 2010

Pako taloudesta - yritykset mukaan!

Tuoreessa Niin & Näin -lehden (numero 3/10) kolumnissa avaamme otsikolla "Pako taloudesta - yritykset mukaan!" näkökulmia degrowth-ajatteluun.


Toivotamme tekstissämme yritykset mukaan uudenlaisen kasvupakosta vapaan kulttuurin rakentamiseen:
"Yrityksissä on nykyäänkin löydettävissä taloudettomia käytäntöjä. ... Miten yritysmaailma sitten voidaan valjastaa muuhun kuin talouskasvun ylläpitoon? Helppoa vastausta ei tietenkään ole, mutta kaksi suuntaviivaa voidaan silti hahmotella.

Ensiksi voimme herkistää yritystoimijat ongelmaisille käytännöille. Ihmiset ovat jo aika yleisesti, mutta toistaiseksi yksityisesti, alkaneet ihmetellä talouden ylivaltaa - autetaan ja jatketaan tätä dialogia.

Toiseksi voimme tartuttaa yrityksiin taloudesta vapaita käytäntöjä. Tuodaan yrityskontekstiin toimintaa, joka ei sinne tyypillisesti kuulu. Aloitetaan vaikkapa siitä, että asukasyhteisöt käyvät naapurin leipomossa päivävuorossa, kun myyntiin tähtäävä leipätyö on tauolla."

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Kasvun purkua YLE:n A-Studiossa 22.9.2010

Toimittaja Kai Byman haastatteli allekirjoittanutta degrowth-teemoista YLE:n A-studioon. Ohjelman kotisivuilla juttua kuvataan seuraavasti:
"Jäähyväiset talouskasvulle? Kansainvälinen debatti siitä, onko jatkuvan talouskasvun ideologia ainoa vaihtoehto tuottaa hyvinvointia, on rantautumassa Suomeen. 70-luvulla puhuttiin kasvun rajoista, 90-luvulla kestävästä kehityksestä, nyt siitä, tuottaako kasvun ideologia todella hyvinvointia?"
Ohjelma tuli YLE 1:ltä keskiviikkona 22.9.2010 klo 21.05 ja on nähtävissä YLE Areenalla tästä linkistä noin 30 päivän ajan (juttu alkaa 27 minuutin kohdalta).

Kommentit ovat tervetulleita!
  • Mitä ajatuksia ohjelma herätti?
  • Mikä sanomisissani osui kohdalleen, mikä ontui? 
  • Miten Sinä olisit asian esittänyt?

lauantai 18. syyskuuta 2010

Hyvinvointi ja kestävä innovaatiopolitiikka

Olin 14.9.2010 Sitran aamiaistilaisuudessa tutustumassa professori Antti Hautamäen tuoreeseen innovaatiopolitiikkaa tarkastelevaan raporttiin "Sustainable Innovation" (Sitra 2010), joka on julkaistu hieman eri muodossa aiemmin myös suomeksi nimellä "Kestävä innovointi" (Sitra 2008).

Hautamäki määrittelee vuoden 2008 raportissaan kestävän innovoinnin seuraavasti:
"Kestävä innovointi tarkoittaa innovointia, jossa otetaan huomioon innovaatioprosessin ja siinä syntyvien innovaatioiden pitkäaikaiset vaikutukset ihmisiin, yhteiskuntaan, talouteen ja ympäristöön."
Kestävä innovointi haastaa kasvuparadigman, jonka Hautamäki pelkistää kärjistäen "tehdään ensin rahaa ja sitten hyvää" -malliksi (ks. kuva 1). Kasvuparadigmaan perustuvassa innovaatiopolitiikassa talouskasvu on keskeinen tavoite, ja tämän tavoitteen tärkeyttä perustellaan sillä, että talouskasvun myötä voidaan ylläpitää hyvinvointivaltiota ja kehittyä kestävästi.

Kuva 1: Kasvuparadigma vaikeuksissa

Hautamäki kuitenkin näkee tarpeen "eettiselle käänteelle" (ks. kuva 2). Tässä ajattelussa hyvän tekeminen itsessään on menestystekijä ja talous täytyy asettaa aidosti välineen rooliin. Eettinen käänne perustuu malliin, jossa tavoitteena on rakentaa kestävää hyvinvointia yhdistäen kolme kärkeä: 1) elämänlaatu ja onnellisuus, 2) kestävä taloudenpito, ja 3) tasapainoinen luontosuhde.

Kuva 2: Eettinen käänne

Esitetty näkökulma tulee erittäin lähelle degrowth-teemoja, ja suosittelen tutustumista tähän hyvin tiivistettyyn raporttiin. Raportti avaa mielenkiintoisia, joskin paikoin jo aika yleisesti tunnettuja innovaatiopoliittisia näkökulmia degrowth-yhteiskunnan rakentamiseen.

Raportti on kokonaisuuteena hyvä. Kiinnitän kuitenkin kriittisen huomioni raportissa lopussa esitettyyn taulukkoon (ks. kuva 3). Taulukossa käsitellään perinteisen ja kestävän innovaatiopolitiikan eroja: siinä missä perinteinen innovaatiopolitiikka pitää talouskasvua perustavoitteena, kestävässä innovaatiopolitiikassa hyvinvointi ja kestävä kehitys ovat perusarvoja, ja talouskasvulla on vain välinearvoa.

Kuva 3: Perinteinen vs. kestävä innovaatiopolitiikka

Kiinnitän huomion erityisesti Hautamäen sanavalintoihin yhtäältä powerpoint-esityksessä (ks. 2) ja toisaalta taulukossa (kuva 3). Esityksessä kestävän hyvinvoinnin kolmesta kärjestä yksi on kestävä taloudenpito, kun taas taulukossa hyvinvointi-innovoinnin välineeksi mainitaan (kestävä) talouskasvu.

Mielestäni tässä kohdassa on hyvin nähtävissä, kuinka syvälle talouskasvuparadigma on rakentunut innovaatioajattelussamme: kestävä taloudenpito ja kestävä talouskasvu ovat lähellä toisiaan, mutta silti täysin eri asioita.

Kestävä taloudenpito ei sinällään sisällä kasvutavoitetta, kun taas kestävä talouskasvu sisältää kasvutavoitteen perusolettamuksena. Niin yksilön kuin yhteiskuntienkin tasolla hyvä taloudenpito voi edellyttää vyön kiristämistä, joskus jopa taloudellisen toimeliaisuuden määrän vähentämistä, jos kasvun rajat tulevat vastaan. Hautamäen muutoin ansiokkaassa raportissa taloudenpito ja talouskasvu kuitenkin tulevat, kuin huomaamatta, käsitellyiksi käytännössä synonyymeina toisilleen.

Yllä esittämäni kritiikki ei tyhjennä tai vesitä Hautamäen raporttia tai siinä esitettyjä esittämiä argumentteja kokonaisuutena. Päinvastoin, minulla oli mahdollisuus keskustella lyhyesti Hautamäen kanssa esityksen jälkeen, ja kysyin häneltä tästä taloudenpito vs. talouskasvu -kysymyksestä. Hautamäki itsekin piti taloudenpito-käsitettä parempana tässä yhteydessä, ymmärtäen kuitenkin että nyky-yhteiskunnassa talouskasvutavoite on rakentunut systeemisesti sellaiseksi, että talouskasvusta on haasteellista (mutta ei mahdotonta) luopua.

torstai 16. syyskuuta 2010

Hyvinvointi on talouskasvua ja työllisyyttä tärkeämpää

Teksti on julkaistu tänään Kasvu murroksessa -hankkeen sivustolla: www.degrowthfinland.fi -> Degrowth -> Mikä degrowth? -> Työllisyys ja sosiaalipolitiikka.

Samassa osoitteessa on tänään julkaistu degrowth-näkökulmat myös seuraaviin aiheisiin:
  • Ympäristön rajat
  • Globaali oikeudenmukaisuus
  • Työllisyys ja sosiaalipolitiikka
  • Talouskasvun ja hyvinvoinnin mittarit
  • Makrotalousteorian muutostarpeet
  • Polkuja muutokseen
______________________

Ihmisten ja ympäristön hyvinvointi on talouskasvua ja työllisyyttä tärkeämpää

Pitkään on opetettu, että talouden tulee kasvaa 2–3 prosenttia joka vuosi, jotta työttömyys ei kääntyisi nousuun. Työttömyys on uhka hyvinvointiyhteiskunnalle: työttömyyden lisääntyessä verotulot eivät riitä terveydenhuollon, sosiaalipalveluiden, koulutuksen ja muiden yhteiskunnan tarjoamien palveluiden ylläpitämiseen. Työttömyys on uhka myös yksilölle: työtön voi esimerkiksi syrjäytyä tai jäädä köyhyysloukkuun. Työllisyyden näkökulmasta talouskasvu vaikuttaakin väistämättömältä tavoitteelta.

Edellä esitetty päättelyketju voidaan kuitenkin asettaa kriittiseen tarkasteluun useista näkökulmista. Päättelyketjun ehkä keskeisin sokea piste on, että kaikkea palkkatyötä pidetään niin yhteiskunnan kuin yksilönkin näkökulmasta yhtä arvokkaana – kunhan valtio ja kunnat vain saavat verotuloja ja kunhan ihmisillä on töitä. Kaikki palkkatyö ei kuitenkaan ole yhteiskunnan ja yksilön näkökulmasta yhtä arvokasta. Samalla mielekästä tekemistä ja arvokasta elämää on myös palkkatyön ulkopuolella (EVAn arvo- ja asennetutkimus 2010; Gorz 1999).

Kaikella tekemisellä – palkallisella ja palkattomalla – on positiivisia ja negatiivisia suoria ja epäsuoria hyvinvointivaikutuksia. Ongelma on se, että suuri osa näistä vaikutuksista ei näy valtiolle ja kunnille kertyvissä verotuloissa eikä yksilötasolla maksetuissa palkoissa. Palkkatyö voi tuottaa pahoinvointiakin sekä yhteiskunnalle että yksilölle.

Toisaalta mielekäs tekeminen ei aina saa motivaatiotaan palkasta (Deci & Ryan 2007). Suomessa on viisi miljoonaa käsiparia – ja globaalisti meitä on seitsemän miljardia. Talouskasvu ja raha eivät yksin motivoi näiden käsiparien hyvinvointityötä. Potentiaalinen hyvinvointityö, jota teknologia voi avustaa vain tiettyyn pisteeseen asti, ei siis pohjimmiltaan ole kiinni talouskasvusta, vaan siitä, miten ihmiset motivoituvat tekemään yksilön ja yhteiskunnan kannalta mielekkäitä töitä. Toisaalta talouskasvun pakko voi ohjata käsiparit monenlaiseen arvottomaan tai arvoa tuhoavaankin tekemiseen (esimerkiksi liiallinen työnteko, työperäinen stressi, ja näistä nousevan ahdistuksen paikkaaminen ympäristöä kuormittavalla shoppailulla).

Keskeinen havainto on sekin, että talouskasvu ei ole kohdentunut tasa-arvoisesti Suomessa eikä globaalisti. Kasvun rippeet eivät ole valuneet kaikille. Monet tekevät mielekästä työtä, mutta monien muiden työ on alipalkattua ja epämielekästä. Rakenteellista työttömyyttäkään ei ole kyetty poistamaan – väitetään, että metallimies ei voi tehdä sydänkirurgin töitä eikä päinvastoin. Järkevillä valinnoilla voimme kuitenkin tukea sekä työllisten että työttömien uuden oppimista ja kouluttautumista aloille, joilla hyvinvointivaikutukset ovat sekä yksilön että yhteiskunnan näkökulmasta suurimmat. Samoin me kaikki voimme tehdä monenlaista arvokasta työtä lyhyemmälläkin oppimäärällä: esimerkiksi vanhusten hyvinvoinnin tai luonnonsuojelun parissa.

Yllä esitetyn kritiikin valossa 2–3 prosentin talouskasvutavoitteen perustelu ”työllistämistavoitteella” tai ”verotulojen ja hyvinvointivaltion turvaamisella” on mieletön ilman, että samalla tarkastellaan palkkatyön suoria ja epäsuoria hyvinvointivaikutuksia. Työn yhteiskunnallinen merkitys on löydettävä uudelleen (Gorz 1999).

Lähteet:
  • Deci, E. L. & R. M. Ryan (2007) “Facilitating Optimal Motivation and Psychological Well-being Across Life’s Domains”. Canadian Psychology, 49(1), 14–23.
  • EVA:n arvo- ja asennetutkimus 2010: Työelämän kulttuurivallankumous. http://www.eva.fi
  • Gorz, A. (1999) Reclaiming work: Beyond the wage-based society. Polity Press, Cambridge.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Akilleen kantapää vai keihäänkärki?

Degrowth-liikettä arvostellaan usein siitä, että se ei ole kyennyt nostamaan esille konkreettisia vaihtoehtoja kritisoimalleen kasvulle. Onko vaihtoehtojen puute siis liikkeen akilleen kantapää?

Annukka Berg ja Leo Stranius nostavat tämän arvostelun näköalattomuuden esille tuoreessa Vihreä Lanka -lehden (numero 36/10) asiantuntijakolumnissa: vaihtoehtojen puute ei ole degrowth-liikkeen akilleen kantapää, vaan nimenomaan liikkeen esittämän kritiikin keihäänkärki.

Talouskasvun välttämättömyyttä hyvinvoinnin lähteenä on jo pitkään korostettu, joten degrowth-liikkeen on käytännössä mahdotonta tarjota sellaisia konkreettisia vaihtoehtoja, joita pidettäisiin realistisina. Vaihtoehdot nimittäin tyrmätään jo lähtökohtaisesti siksi, että ne eivät pohjaudu talouskasvun paradigmaan. Silti on vaikea olla kysymättä: jos kasvun rajat tulevat vastaan, mikä on b-vaihtoehto? Lisäkasvu vai kenties kasvupakon purkaminen?

Albert Einstein on todennut, että "Hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia." Ehkä onkin niin, että on hulluutta jatkaa samalla talouskasvun tiellä uudelleen ja uudelleen ja odottaa, että tämä on oikea tapa poistaa tieltä ne ympäristökatasrofin uhat, jotka tämä tie itse on tuonut tullessaan.

Serge Latouchen "Farewell to growth" ilmestyy suomeksi

Into-kustannus julkaisee Serge Latouchen Farewell to growth -teoksen suomeksi nimellä Jäähyväiset kasvulle. Kirja julkaistaan Kasvu murroksessa -konferenssin alla.

Kirjan epilogissa yhdessä Jarna Pasasen ja Marko Ulvilan kanssa hahmottelemme suomalaisen degrowth-liikkeen pyrkimyksiä:
"Kasvun purkamisen liike haluaa uudistaa politiikan ja yhteiskunnallisen keskustelun kulttuuria. On pyrittävä aitoon dialogiin, avattava kulttuurisia lukkoja ja synnytettävä vaihtoehtoisia, kasvumaniasta vapaita tulevaisuuksia. Kun tällainen dialogi tulee ylipäätään mahdolliseksi, olemme jo paljon lähempänä kohtuutaloutta. Kasvupakosta vapautuminen antaa tilaa päämääristä keskustelemiselle, jolloin monet nyt itseisarvoiksi koetut asiat – talous, verotus, työpaikka, palkka – asettuvat omaan arvoonsa: vain välineiksi."
Lisätiedot: www.intokustannus.fi/kirja/jaahyvaiset_kasvulle/

perjantai 10. syyskuuta 2010

Tule mukaan työstämään degrowth-ajatuksia!

Kasvu murroksessa -konferenssi järjestetään perjantaina 24.9.


Konferenssin aikana yleisöllä on mahdollisuus osallistua degrowth-ajatusten työstämiseen. Tutustu työryhmien sisältöihin ja toimi heti, sillä osaan työryhmistä on ennakkoilmoittautuminen.

Työryhmien aiheet ovat:
  • Kestävä kehitys, vihreä talous vai degrowth? Ilmoittautuminen paikanpäällä.
  • Yritysten tulevaisuusskenaariot degrowth-taloudessa. Ilmoittautuminen 14.9. mennessä.
  • Liberation from fossil capitalism: towards an eco-sufficient, just and democratic society. Sign-up in the conference.
  • Pakkoyrittäjyydestä sosiaaliseen ekotalouteen. Ilmoittautuminen paikanpäällä.
  • Dialogi kasvupakosta vapautuneesta hyvinvointivaltiosta. Ilmoittautuminen 20.9. mennessä.
  • How to reach Factor 10 society? Registration by September 20th.
  • Yhteiskunnan todellisen edistymisen ja hyvinvoinnin mittaaminen. Ilmoittautuminen paikanpäällä.
Lisätiedot: http://www.degrowthfinland.fi/

Tervetuloa mukaan!

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Satakunnan Kansa: Kasvukäyrä alas, onnellisuus ylös

Satakunnan Kansan Sunnuntai-liitteessä 29.8. oli kahden sivun juttu otsikolla "Kasvukäyrä alas, onnellisuus ylös" (linkit juttuun: sivu 1 ja sivu 2).

Juttu on ehtinyt herättää pari hyvää, kriittistä huomiota:
  • Jutun otsikko viittaa siihen, että degrowth-liikkeen mukaan kasvukäyrän kääntäminen alas nostaa onnellisuuden ylös. Kuitenkin samanaikaisesti jutussa todetaan, että: "Nykyisessä taantumassa talous on pienentynyt, ja tuloksena on ollut kaikkea muuta kuin hyvinvointia. Työttömyys on lisääntynyt, ja verotulot ovat pienentyneet. Poliitikkojen puheissa vilahtelevat jo leikkaukset."
  • Degrowth-liikkeen mukaan ihmisten ja ympäristön hyvinvointi voidaan taata lopulta vain siten, että luovumme ikuisesta kasvun tavoittelusta. Kuitenkin tässäkin jutussa nimekkäät poliitikot ja taloustietelijät toteavat, että tämä ei ole realistinen vaihtoehto.
Mistä nämä ristiriidat nousevat? Onko degrowth-liike ihan hakoteillä?

On totta, että nykyinen taantuma on tuonut mukanaan työttömyyttä, veropohjan heikentymistä sekä hyvinvointipalvelujen karsimisuhkia. Kasvun taantuminen onkin uhka nimenomaan nykyiselle länsimaiselle kasvuyhteiskunnalle ja -kulttuurille.

On kuitenkin mahdollista kuvitella ja toteuttaa myös toisenlaista yhteiskuntaa, jossa ihmiset pitävät huolta toisistaan ja ympäristöstään huolimatta talouden oikuista. Tässä yhtälössä on oivallettava, että talouskasvu ja talouslama eivät lisää eivätkä vähennä maapallolla toimivien ihmisaivojen ja -käsiparien määrää. Tärkeää ei siis lopultakaan ole talouskasvu/-lasku vaan se, kuinka me kaikki motivoidumme pitämään itsestämme, toisistamme ja ympäristöstämme huolta.

Nyky-yhteiskunnassa hyvinvointityön motivaattori ja jakomekanismi on ilmeisesti raha ja sen kerääminen, onhan talous ilmiselvästi keskeisessä asemassa yhteiskunnassamme. Degrowth-yhteiskunnassa hyvinvointityön motiivit on löydettävä muista kulttuurisista arvoista. Tästä olemme kirjoittaneet muun muassa otsikolla "Kasvumanian barbaarinen eetos".

Onko kasvun purkaminen sitten realistinen vaihtoehto? Degrowth-näkökulmasta tämä kysymys on lopultakin mieletön, sillä kysymys tulisi asettaa päinvastoin: Onko ikuinen kasvu realistinen vaihtoehto?

Ikuisen talouskasvun realistisuus voidaan asettaa helposti kyseenalaiseksi: tästä olemme kirjoittaneet aiemmin tässä blogissa otsikolla "Jatkuva talouskasvu on mahdollinen, moraalista viis".

torstai 19. elokuuta 2010

www.degrowthfinland.fi avattu

Kasvu murroksessa -hankkeen toteuttamat degrowth-aiheiset nettisivut on nyt avattu osoitteessa www.degrowthfinland.fi.

Sivustolta saat lisätietoa mm. seuraavista aiheista:
  • Kasvu murroksessa -konferenssi 24.9.2010
  • Suomen degrowth -verkosto ja siihen liittyminen
  • Degrowth - mitä ja miksi?

tiistai 17. elokuuta 2010

Välineellisen järjen kritiikki

Aiemmissa kirjoituksissamme olemme esittäneet ajatuksen, että degrowth-liike voidaan hahmottaa yhtäältä degrowth-talouden ja toisaalta degrowth-yhteiskunnan näkökulmasta. Jälkimmäiseen näkökulmaan saamme lisävalaistusta Max Horkheimerilta (1895-1973), joka käsittelee moderniin yhteiskuntaan pesiytyneen rationaalisen ajattelun ylivaltaa kirjassaan Välineellisen järjen kritiikki (alkuperäinen teos 1947; ilmestynyt suomeksi 2009, Vastapaino).

Vuonna 1967 ilmestyneen painoksen esipuheessa Horkheimer tiivistää Välineellisen järjen kritiikin keskeisen ajatuksen seuraavasti:
“Järki tarkoitti pitkään ihmisten kykyä ymmärtää ja omaksua ikuisia ideoita, joiden oli määrä toimia heille päämäärinä. Tänään järki sitä vastoin rajoittuu etsimään keinoja etukäteen annettuja päämääriä varten.”
Kun järki on välineellistynyt, se on “kaavoittunut” eikä enää kyseenalaista päämääriä ja arvoja. Horkheimer selittää, mitä tästä kaavoittumisesta seuraa:
“Mitä järjen kaavoittumisesta seuraa? Oikeamielisyys, yhdenvertaisuus, onni, suvaitsevaisuus, kaikki käsitteet, joiden aiempina vuosisatoina katsottiin ... sisältyvän järkeen tai olevan sen pyhittämiä, ovat kadottaneet älylliset juurensa. Ne ovat yhä tavoitteita ja päämääriä, mutta enää ei ole järkiperäistä voimaa, jolla olisi valtuudet arvioida niitä ja liittää ne objektiiviseen todellisuuteen.” (s. 35)
Modernissa yhteiskunnassa järjenkäyttö päämäärien kyseenalaistamiseen ei ole enää yksilötasolla oman edun mukaista. Päämäärät ovat annettuja ja järjenkäyttö on suunnattu yhteiskunnan hallinnoimiseen:
“Koko nykyelämää pyritään järkeistämään ja suunnittelemaan yhä enemmän, ja sen myötä jokaisen yksilön on otettava koko elämässään – sen kätketyimpiä yllykkeitä myöten, joista aiemmin koostui hänen yksityisalueensa – huomioon järkeistyksen ja suunnittelun vaatimukset. Yksilön itsesäilytys edellyttää hänen mukautumistaan järjestelmän säilymisvaatimuksiin. Hänellä ei ole enää tilaa vältellä järjestelmää.” (s. 106)
Aiemmin järkeä käytettiin todellisuuden uudistamiseen, siis päämäärien kyseenalaistamiseen, sittemmin se on suuntautunut lähinnä olemassa olevan todellisuuden toisintamiseen:
“Aikoinaan todellisuuden vastakohdaksi asetettiin itsenäiseksi ymmärretyn yksilön luoma ihanne, jonka pohjalta astuttiin todellisuutta vastaan; sen uskottiin olevan muokattavissa tämän ihanteen mukaiseksi. Nykyään tällaisista ideologioista on tingitty, ja edistyksellisen ajattelu sivuuttaa ne, mikä helpottaa todellisuuden tarkoittamatonta kohoamista ihanteen asemaan. Tästä syystä sopeutumisesta tulee normi kaikille käsitettävissä oleville subjektiivisille käyttäytymistyypeille. Subjektiivisen, kaavoittuneen järjen voitto on samalla subjektin absoluuttisena, ylittämättömänä kohtaamaan todellisuuden voitto.” (s. 107)
Nykyisestä asioidentilasta on tullut ihanne, jota toisinnetaan ja ylläpidetään mitä moninaisemmilla välineellisillä järjenkäytön tavoilla.

Mitä “välineellisen järjen kritiikillä” voisi olla annettavana degrowth-liikkeelle?

Yksi Horkheimerin viesteistä voisi olla se, että degrowth-liikkeen ei tule keskittää järjenkäyttöään vain niiden välineiden toisintamiseen, joista nykyinen kasvuideologia ponnistaa.

Otetaan esimerkiksi degrowth-liikkeen yksi keskeisimmistä väitteistä, että jatkuvan talouskasvun ideologia on hyvinvoinnille tuhoisaa. Tämä väite ymmärretään usein (ja tämän blogin pitäjien mielestä väärin) pelkästään talouskasvun määrän kritiikiksi. Tähän väitteeseen voidaan esittää ilmeinen vasta-argumentti: talouskasvun ympäristöongelmat eivät johdu sen määrästä, vaan laadusta. Degrowth-liike puolestaan antaa tähän vasta-argumenttiin jälleen ilmeisen vasta-vasta-argumentin: talouskasvun laatua ei todennäköisesti ehditä parantaa riittävästi ennen kuin ympäristön rajat tulevat vastaan, joten myös määrään on puututtava.

Voidaan kuitenkin ajatella, että nykyisen kasvuyhteiskunnan hyvinvoinnin haasteet ovat syvemmällä kuin talouskasvun oikeassa määrässä tai laadussa. Eikö talouskasvun määrään ja laatuun keskittyminen ole nimenomaan välineellistä pohdintaa? Pitäisikö meidän kuitenkin puhua niistä päämääristä, jotka talouden taakse piiloutuvat?

Voidaan esittää erilaisia perustavaa laatua olevia kysymyksiä: Mikä on ihmisen arvo? Mikä on luonnon arvo? Mitä on hyvinvointi? Miten talous liittyy hyvinvointiin? Välineellinen järkemme pyrkii löytämään näihin selkeitä, hallittavissa olevia vastauksia. Ihminen ja luonto eivät kuitenkaan ole redusoitavissa mihinkään äärelliseen joukkoon rationalisoituja käsitteitä. Hyvinvointia päämääränä ei voi täysin järkeistää; sitä ei voi täydellisesti mitata ja hallita.

Jos välineellisen järjen käyttö helposti vain toisintaa annettuja päämääriä, olisiko degrowth-liikkeen näin ollen löydettävä itsestään “päämäärä-järki”, joka ei tyydy vain väittelemään kasvuideologien kanssa nyky-yhteiskunnan välineellisistä seikoista?

Välineellisiin seikkoihin keskittyminen voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että väittelemme raimosailaksien ja jyrkikataisten kanssa työmarkkinoiden, verotuksen, hyvinvointijärjestelmän rahoituspohjan tai muiden poliittisten valintojen kaltaisista seikoista. Mitä nämä ovat, elleivät välineellisiä asioita?

Tässä blogissa olemme usein esittäneet ajatuksen, että degrowth-liikkeen tulisi tavoitella syvempää yhteiskunnallista kritiikkiä: tarvitaan kulttuurisia muutoksia (esimerkiksi kohtuuden ja sivistyksen ihanteiden löytämistä), jotka antavat tilaa uudelle ihmiskäsitykselle ja uusille päämäärille. Tavoitteena tulisi olla degrowth-yhteiskunta, ei niinkään degrowth-talous.

Jos degrowth-yhteiskunta on “päämäärä”, niin Horkheimeria mukaillen voidaan todeta, että meidän ei tulisi ajatella, että degrowth-yhteiskunta voidaan täsmällisesti määritellä joksikin rajalliseksi joukoksi käsitteitä ja näiden käsitteiden välisiä suhteita. Nimittäin heti kun kuvittelemme, että degrowth-yhteiskunta on täten määritelty, me samalla redusoimme sen välineellisen järjen hallinnoitavaksi kohteeksi.