Six perspectives on sustainable economy

What is sustainable economy? Can we decouple economic growth from its environmentally harmful effects? Is the future well-being of humanity built more on the well-being of the economy, or on the well-being of the Nature?

As I explain in my recent article, we may answer these questions in at least six ways. Our answers differ based on how we believe the world (including the Nature, the humanity, and the economy) works.

We may believe that sustainable economy is (or should be) built on:

1. Economic growth
2. Green growth
3. Green economy
4. Green degrowth
5. Green society
6. Green society detached from economism

What do you believe?

Avoin kirje Sixten Korkmanille: Degrowth-leimakirves osui olkiukkoon

Hyvä Sixten Korkman,

Nostitte Helsingin Sanomien kolumnissanne Sekä jäärät että hörhöt ovat väärässä: Talouskasvu ja ympäristö eivät ole toistensa vihollisia esille tärkeitä näkökulmia. Kirjoitus oli monella tavalla ansiokas ja sisälsi tärkeitä viestejä päättäjille.

Aloititte kolumninne seuraavasti:

"Talouskasvu ja kestävä ympäristö ovat ristiriitaisia tavoitteita. Näin ajattelevat sekä elinkeinoelämän vanhat parrat että viherpiipertäjät. Edelliset vaativat siksi ympäristöpolitiikan vesittämistä ja jälkimmäiset talouden kääntämistä pysyvästi laskuun (degrowth)."

Kirjoituksenne osuu tässä harmillisella tavalla olkiukkoon. Kirjoitin kolumnistanne vastineen Helsingin sanomille, mutta lehti ei ole ainakaan vielä (maanantaina 30.11. klo 09.00) julkaissut vastinettani. Julkaisenkin vastineeni nyt avoimena kirjeenä. Tavoitteeni on edistää avointa keskustelua aiheesta, jotta yhteinen ymmärryksemme aihepiiristä lisääntyisi.

Tässä Helsingin Sanomiin lähettämäni vastine kokonaisuudessaan:

------

Sixten Korkman (HS.fi 19.11.) nosti esille tärkeitä näkökulmia talouden ja ympäristön välisestä suhteesta. Kirjoittaessaan viherpiipertäjistä Korkmanin leimakirves heiluu kuitenkin tavalla, joka osuu olkiukkoon.

Korkman on antanut itselleen ymmärtää, että degrowthissa on kyse talouden kääntämisestä pysyvästi laskuun. Jo pikainen katsaus akateemiseen tutkimukseen aiheesta (esim. Schneider, Kallis ja Martinez 2010) paljastaa, että tämä väärinymmärrys olisi ollut helposti vältettävissä.

Degrowthissa on kyse monimuotoisesta nykyisen talousjärjestelmän, kulutuskulttuurin sekä talous- ja ympäristöpolitiikan kriittisestä tarkastelusta. Yhdistävä tekijä on bkt-kasvuun liikaa keskittyvän talouspolitiikan kritiikki. Taustalla on pettymys ympäristöongelmien jatkuvaan pahenemiseen siitä huolimatta, että tietoa kestävistä ratkaisuvaihtoehdoista ei ole tähänkään asti puuttunut.

Siitä, että jotain asiaa kritisoidaan ei seuraa sitä, että kritisoidun asian vastakohtaa pidettäisiin tavoiteltavana. Tarkastellaan esimerkiksi lihavuustutkimusten tuloksia. On vakuuttavaa tutkimustietoa siitä, että liikalihavuuteen liittyy terveyshaittoja ja laihduttaminen on usein hyvä keino vähentää näitä haittoja. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että loputon laihduttaminen olisi terveellistä. Liiallinen laihduttaminen voi olla jopa liikalihavuutta haitallisempaa. Tärkeintä on löytää terveelliset elintavat.

Samalla tavalla bkt-kasvukeskeisyyden kritiikki ei tarkoita sitä, että bkt:n pysyvää laskua pidettäisiin järkevänä tavoitteena. Olennaista ei ole se, kasvaako bkt vai ei. Tärkeintä on löytää ja tukea sellaisia ihmiskunnan hyvinvointia edistäviä elintapoja, jotka ovat samalla luonnon kantokyvyn kannalta kestäviä.

Korkman esittää ratkaisuja, jotka ovat hyviä ja tavoiteltavia. Pienennetään kasvihuonepäästöjä, lopetetaan fossiilisten polttoaineiden tukiaiset, hyödynnetään kestävästi uusiutuvia resursseja. Erityisesti tarvitaan poliittista tahtoa ja kansainvälistä yhteistyötä ympäristövaikutusten huomioimiseksi siten, että markkinatalous saadaan valjastettua kestävien ympäristötavoitteiden mukaiseksi. Toivottu seuraus on kestävän kulutuksen ja tuotannon kasvu sekä kestämättömän kulutuksen ja tuotannon väheneminen.

Nämä kaikki ovat myös degrowth-liikkeen tavoitteita.

Argumenttianalyysin perusteella luokittelisin Korkmanin viherpiipertäjäksi. Määrittelen viherpiipertäjän nimittäin henkilöksi, jonka mielestä markkinatalous tulee valjastaa yhteiseen käyttöömme niin, että kulutus ja tuotanto pysyvät ympäristörajojen puitteissa ja ihmiset voivat elää hyvää elämää. Tervetuloa yhä kasvavaan joukkoomme.

Timo Järvensivu
Kauppatieteiden tohtori, tutkija
Helsinki

----

Hyvä Sixten Korkman,

Kiitos arvokkaasta kirjoituksestanne. Vastineeni lopun nosto virhepiipertäjistä on luonnollisestikin kirjoitettu pilke silmäkulmassa. Arvostan vastineeni herättämiä mahdollisia kommenttejanne ja jatkan mielelläni keskustelua aiheesta.

Ystävällisin terveisin
Timo Järvensivu

Asiaa kohtuutaloudesta ja degrowthista - Seminaari ja julkaisuja

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululla kokoonnuttiin 25.11.2015 lähes 650 osallistujan voimin pohtimaan Kohtuutaloutta. Tilaisuuden järjesti Suomen Luonnonsuojeluliitto yhteistyössä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun vastuullisen talouden tutkimusryhmän sekä Suomen degrowth-verkoston kanssa.

Tilaisuuden puheenvuorot olivat varsin kiinnostavia. Apulaisprofessori Viviana Asara esitteli kansainvälisen Research & Degrowth -tutkimusryhmän kanssa tehdyn tiivistelmän keskeisimmistä näkökulmista degrowth-aiheeseen. Puheenvuoro tiivisti hyvin kansainvälisen keskustelun aiheesta ja osoitti, että me Suomessa olemme mukana keskustelun eturintamassa.

Viviana Asara - Degrowth as a social-ecological transformation

Avauspuheenvuoron jälkeen oli kiinnostava paneelikeskustelu, jossa näkemyksiään avasivat Anni Huhtala (ylijohtaja, VATT), Outi Hakkarainen (kehityspoliittinen asiantuntija, Kepa), Timo Järvensivu (KTT, tutkija, Aalto-yliopisto) ja Anna Latva-Pukkila (Suomen luonnonsuojeluliitto, Kohtuutalous-hanke). Keskustelun herättelijänä toimi Leo Stranius (Suomen luonnonsuojeluliitto).

Paneelikeskustelussa todettiin yhteen ääneen, että talous ei sinänsä ole este esimerkiksi ilmastonmuutoksen pysäyttämiselle tai luonnon monimuotoisuudesta huolehtimisille. Keskustelun pohjalta rohkenen vetää yhteen seuraavan johtopäätöksen: Kansantaloustieteen tavoitteena ei ole talous, vaan hyvinvointi. Kansantaloustieteen näkökulmasta sellainenkin tilanne on täysin mahdollinen, että hyvinvoinnin maksimointi (pitkällä aikavälillä, tulevat sukupolvet huomioon ottaen) voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että talouskasvusta tingitään (ainakin lyhyellä aikavälillä, nykyisten yltäkylläisyydessä elävien elintasosta tinkien).

Tero Toivanen - Yhteisvauraus kasvutalouden vaihtoehtona

Paneelikeskustelun jälkeen tutkija Tero Toivanen avasi näkemyksiä yhteisvaurauden hyvästä hallinnoinnista tulevan hyvinvoinnin mahdollistamiseksi.
 

Tuuli Hirvilammi - Hyvinvointia ilman talouskasvua

Tuuli Hirvilammi pohti hyvinvoinnin talouskasvua syvempää olemusta.

Marko Ulvila - Mitä kasvun jälkeen? Kuva: energian keskeisyys kasvun takana

Marko Ulvila kävi läpi niitä lohdullisen lukuisia näkökulmia, joihin pohjautuen hyvinvointia voidaan rakentaa myös kasvun jälkeen.

Tilaisuuden esitysmateriaalit ovat ladattavissa tapahtuman sivustolta. 

Tilaisuudessa oli jaossa uunituore Luonnonsuojeluliiton Kohtuutalous-hankkeen julkaisu Kasvunvara on käytetty – Kohtuutalouden ratkaisut. Julkaisu on ladattavissa täältä (PDF). Tässä julkaisussa on tiivistetty selkeästi tärkeimmät kohtuutalouteen ja degrowthiin liittyvät kysymykset. Suosittelen lukemaan ajatuksella!

Keskustelua käydään laajalla rintamalla myös muualla. Useat tutkijat ja tutkijaksi aikovat tekevät jatkuvasti työtä kohtuutalouden ja degrowthin paremman ymmärryksen edistämiseksi. Esimerkiksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa tänä kesänä harjoittelijana toiminut Julia Müller on kirjoittanut harjoittelunsa ohessa ansiokkaan pohdinnan ja julkaisun vihreän talouden haasteista.

Avoin "Talous ja ympäristö" hakutietokanta tutkijoiden käyttöön! Ohessa linkit aineistoon

Degrowth.fi -projektin yhtenä tuotoksena olemme nyt avanneet avoimen "Talous ja ympäristö" -hakutietokannan kaikkien käyttöön. Tietokanta on hyödynnettävissä vapaasti esimerkiksi gradujen, opinnäytetöiden, akateemisten tutkimusten ja muiden selvitysten tekemiseen.

Tietokanta on luotu kesällä ja syksyllä 2015 projektissa, jonka tavoitteena oli luoda katsaus yleisistä sähköisistä hakutietokannoista sekä muutamista suomalaisista sanoma- ja aikakausilehdistä löytyvistä suomenkielisistä talouden ja ympäristön väliseen yhteyteen liittyvistä teksteistä.

Tietokanta on avoimesti kaikkien käytössä. Tietokanta löytyy Google Drive -kansiona TÄSTÄ LINKISTÄ.

Tietokannan kuvauksen ja käyttöohjeet (pdf) löydät TÄSTÄ LINKISTÄ.

Tietokanta sisältää haut seuraavilla hakusanoilla:
1. Talous ja luonto
2. Talous ja ympäristö
3. Talouskasvu ja luonto
4. Talouskasvu ja ympäristö
5. Degrowth
6. Talouskasvun rajat

Edellä mainituilla hakusanoilla on tehty haut seuraavista hakutietokannoista:

1. Tieteelliset artikkelit: 

- Alli (https://alli.linneanet.fi)

- Arto (https://arto.linneanet.fi)

- Finna (https://www.finna.fi)

- Helka (https://helka.linneanet.fi)

- Melinda (http://melinda.kansalliskirjasto.fi)

- Google Scholar (scholar.google.com)

2. Internet ja sosiaalinen media:

- Google-haku (www.google.fi)

- Twitter (www.twitter.com)

3. Valikoidut suomenkieliset sanoma- ja aikakausilehdet:

- Aamulehti

- Helsingin Sanomat

- Kauppalehti

- Suomen Kuvalehti

- Talouselämä

Degrowthista Luonnonsuojelijassa

"Olen Luonnonsuojelija. Timo Luonnonsuojelija."

Tuoreesta Luonnonsuojelija-lehdestä löytyy haastatteluuni perustuva juttu degrowthista. Lehti löytyy kokonaisuudessaan myös Issuu.comista.

Samasta lehdestä löytyy juttu myös Suomen Luonnonsuojeluliiton Kohtuutalous-hankkeesta. Hanke järjestää kohtuutalouteen ja degrowthiin liittyviä tilaisuuksia eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululla järjestetään erittäin kiinnostava seminaari 25. marraskuuta 2015. Tule mukaan! Lisätietoja: www.sll.fi/kohtuutalous.

Ote lehtijutusta - Esimerkki siitä, minkälaiseen kehäpäätelmäkeskusteluun ja poliittisen vastuun pakoiluun olen usein törmännyt keskusteluissani taloustieteen asiantuntijoiden kanssa:

Miksi talouskasvua tarvitaan? 
Koska tarvitaan hyvinvointia, he [asiantuntijat] vastasivat.
Ovatko talouden kasvu ja hyvinvoinnin kasvu siis sama asia?
Ei… eivät ole. Eihän bruttokansantuotteen kasvu sinällään ole tärkeää vaan hyvinvoinnin kasvu.
Voiko bruttokansantuotteen kasvusta sitten tinkiä? 
Ei oikeastaan. Onhan se kuitenkin taustalla hyvinvoinnin kasvussa.
No entäs, kun tutkimusten mukaan käytämme aivan liikaa luonnonvaroja. Pitäisikö meillä olla vaihtoehtoinen suunnitelma? 
Ei… ulkoiskustannukset saadaan kyllä haltuun, kunhan vain järjestetään päästökauppa ja verotus kuntoon. Se on poliittinen, ei taloustieteen ongelma.

Taloustieteen mallinnuksethan ovat tunnetusti arvoneutraaleja, joten ne eivät millään lailla vaikuta siihen, minkälaisia poliittisia valintoja niiden pohjalta tehdään. Eiväthän?

Ylioppilaslehti: Ei nouse

Toimittaja Oskari Onninen kirjoitti Ylioppilaslehteen hyvän ja ajankohtaisen jutun talouskasvunäkymistä ja -näkökulmista. Artikkeli selventää muun muassa uusklassisen ja jälkikeynesiläisen talousteorian eroja, eikä unohda kasvun tavoittelun ongelmiakaan.

”Jos meillä hyvinvointipalvelut on sidottu talouskasvuun, pitäisi laittaa maan parhaat voimat miettimään, miten siitä yhteydestä pääsisi eroon”, Järvensivu sanoo.

Naomi Klein: This Changes Everything

Annoin tänään Helsingin Sanomissa ilmestyneessä kirja-arviossa vahvan lukusuosituksen Naomi Kleinin tuoreelle kirjalle This Change Everything (Tämä muuttaa kaiken).

Klein ei epäröi puhua degrowth'sta:

… when [climate scientist Kevin Anderson] presents his radical findings in climate circles, the core facts are rarely disputed. What he hears most often are confessions from colleagues that they have simply given up hope of meeting the 2 degree temperature target, precisely because reaching it would require such a profound challenge to economic growth. “This position is shared by many senior scientists and economists advising government,” Anderson reports.

In other words, changing the earth’s climate in ways that will be chaotic and disastrous is easier to accept than the prospect of changing the fundamental, growth-based, profit-seeking logic of capitalism. We probably shouldn’t be surprised that some climate scientists are a little spooked by the radical implications of their own research. Most of them were quietly measuring ice cores, running global climate models, and studying ocean acidification, only to discover, as Australian climate expert and author Clive Hamilton puts it, that in breaking the news of the depth of our collective climate failure, they “were unwittingly destabilizing the political and social order.”

Nonetheless, that order has now been destabilized, which means that the rest of us are going to have to quickly figure out how to turn “managed degrowth” into something that looks a lot less like the Great Depression and a lot more like what some innovative economic thinkers have taken to calling “The Great Transition.” (s. 89)

Vieraskynä Hyvejohtajuus-blogissa

"Ihmiskunta on tienhaarassa. Tienhaarasta risteää teitä tuhansiin eri suuntiin, jokaisella tiellä on omat kulkijansa. Liikennevalot vilkkuvat punaista, keltaista, vihreää, kaikilla sävyillä. Osa kulkijoista valitsee tiensä tarkkaan liikennevalojen värejä tarkkaillen, osa ei piittaa liikennevaloista lainkaan, monet vaikuttavat kertakaikkisen värisokeilta.

Miten Sinä valitset oman tiesi? Miten autat minua valitsemaan hyvän tien? Vastauksesi näihin kahteen kysymykseen kertoo, onko Sinussa ainesta kestävän kehityksen johtajaksi."

Kirjoitin vieraskynän Hyvejohtajuus-blogiin. Käy tutustumassa.

Voiko degrowth-blogisti kirjoittaa Hyvejohtajuus-blogiin, joka kutsuu "kasvutalkoisiin"?

Hyvejohtajuus.fi -blogi kutsuu meidät avoimesti "kasvutalkoisiin". Tämä herättää heti kysymyksen: "Mitä ihmettä - degrowth ja kutsu kasvutalkoisiin!?" Hyvä, relevantti kysymys tosiaankin.

Hyvejohtajuus.fi ei mielestäni kutsu talouden kasvutalkoisiin, vaan paremman johtajuuden ja ihmisyyden kasvutalkoisiin. Nämä eivät ole sama asia. Esimerkiksi omassa vieraskynässäni nostan esille kasvun problematiikkaa ekologisesta näkökulmasta ja kannustan johtajia kehittymään - siis kasvamaan? - avoimuutta lisäävinä johtajina.

Itse olenkin aina pyrkinyt argumentoimaan, että kasvun tavoittelu sinällään ei koskaan ole järkevää eikä eettisesti oikein. On katsottava pintaa syvemmälle, tutkittava kontekstia, ja pureuduttava kysymykseen tarkemmin. On kysyttävä: "Milloin ja missä yhteydessä kasvu on hyvää? Entä milloin ja missä yhteydessä kasvu on pahaa?" Näin saadaan monimuotoisia vastauksia, joiden mukaan kasvu itsessään ei määrity "hyväksi", mutta jonkinlainen kasvu voi olla hyvää siinä missä toisenlainen ei voi olla.

Toisaalta, valtavirran tulkinta kasvulle tuntuu olevan tämä: Kasvu = Talouskasvu. Ei poikkeuksia. Tällöin on toki lähtökohtaisesti ongelmallista puhua kasvutalkoista määrittelemättä heti, minkä kasvusta puhutaan. Ehkä Hyvejohtajuus.fi -yhteisössä olisikin hyvä alkaa puhua kasvutalkoiden sijaan johtajuustalkoista, hyvinvointitalkoista tai vaikkapa ihmisyystalkoista?

Lisäys 27.3. klo 21:00:

Tekstini yllä saattaa herättää lukijassa kysymyksen, että onko kirjoittajan näkemys "kasvusta" terminä ja ideologiana vesittynyt ja/tai muuttunut siitä, mitä olen aiemmin kirjoittanut. Ei ole.

Kasvulla tarkoitetaan yleisessä keskustelussa samaa kuin talouskasvu. Kasvulla viitataan oikeastaan nimenomaan bruttokansantuotteen kasvuun, joka on muodostunut politiikan ja yhteiskunnan tavoitteeksi muiden tavoitteiden ohi.

Tällainen kasvu päämääränä ei ole järkevä, piste. Taloudellinen toiminta on aina väline. Taloudellisesta toiminnasta tai kasvusta ei pidä missään olosuhteissa tehdä sellaista tavoitetta, joka ylittää muut tavoitteet, kuten nyt käytännössä on tilanne. Se on sitten toinen asia, onko joskus tai joissakin olosuhteissa hyvä lisätä joidenkin asioiden, kuten tuulivoimaloiden, tuotantoa.

Degrowthia ekonomeille Ekonomi-lehdessä

Degrowth-keskustelua ekonomeille ekonomiliiton SEFE:n tuoreessa Ekonomi-lehdessä.

 

Keskustelussa mukana minun lisäkseni EVAn johtaja Matti Apunen, Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Seija Ilmakunnas ja Tilastokeskuksen Jukka Hoffrén. 

 

Lue lisää digilehdestä!

Tuumaustauko

Vihreä Sivistysliitto Visili on alkanut julkaista uutta, tai oikeastaan uudistettua, Teema-nettilehteä. Tuoreimmassa numerossa käsitellään vihreää taloutta eri näkökulmista.

Heikki Sairanen ja Jaakko Stenhäll käsittelevät ratkaisuja, joilla pääsemme kohti vihreää taloutta. Kirjoituksen taustalla on kaksikon julkaisema tuore kirja Avoin vihreä talous. Kirja kannattaa lukea huolella, siinä on hyviä ehdotuksia.

Visilin puheenjohtaja Mikko Airto käsittelee omassa kirjoituksessaan oivaltavasti kasvun ja onnellisuuden käsitteitä. Hän argumentoi poliittisten utopioiden puolesta.

Omassa kirjoituksessani nostan Sairasen ja Stenhällin kirjasta esiin muutaman keskeisen sokean pisteen. Kritisoin erityisesti kirjoittajien keskittymistä reaalipolitiikkaan: tällainen politiikka ei ole riittävän radikaalia nykyisessä ekologisesti kestämättömässä tilanteessa. Poliittisia utopioita tarvitaan nykytilanteessa kipeämmin kuin reaalipolitiikkaa - kuten myös Airto argumentoi.

Kuvaan kirjoituksessani tiiviisti kaksi oppimisen kehää: teknistaloudellisten osaratkaisujen kehän sekä syvemmän oppimiskehän, jossa tavoitellaan perusarvoista ja päämääristä lähtevää kokonaisvaltaista kehittämistä (ks. oheinen kuva, klikkaa nähdäksesi suurempana).

Argumenttini on, että teknistaloudellinen ratkaisujen kehä, jonka puitteissa reaalipolitiikka väistämättä toimii, keskittyy liian lyhyeen aikajänteeseen ja tuottaa viiveellä syntyviä ongelmia, kuten globaaleja ekologisia kriisejä. Reaalipolitiikka ei pysty estämään pitkän aikavälin kriisiytymistä, koska se ei pureudu ongelmien perussyihin.

Hahmottelen kirjoituksessani neljä askelta kohti kokonaisvaltaista, toisen kehän oppimista. Väitän, että nämä askeleet, muodossa tai toisessa, ovat välttämättömiä tiellä kohti kasvuvapaata, hyvinvoivaa Suomea:

1. Tarvitsemme tulevaisuuseduskunnan
2. On lähdettävä liikkeelle kokonaisuudesta, ei osaratkaisuista
3. Kansalaisten kriittistä ajattelutaitoa on edistettävä
4. Nykyiset valtarakenteet on purettava, jotta saamme raivattua tilaa paremmille demokratian rakenteille

Ehkä kiinnostavin juttu Tuuma-lehden tässä teemanumerossa on vuoden 1990 (!) lehdessä julkaistu Olli Tammilehdon artikkeli "Miksi talouden pitäisi kasvaa?"

Tammilehdon argumentointi on vahvaa ja perusteiltaan samaa, kuin mitä degrowth-keskustelu on tänä päivänä: "Todellisuudessa talouden on siis kasvettava vain siksi, että eliittien maapallon laajuinen ryöstöretki voisi jatkua. Kun jotakin hanketta perustellaan taloudellisella kasvulla, kysymys on tietoisesta tai vallitsevan ideologian ohjaamasta hämäyksestä: hankkeen rikollinen luonne halutaan peittää näennäisesti neutraalilla taloudellisella terminologialla."

Talouskasvuideologian seuraukset ovat ilmeiset, kuten esimerkiksi Nature-lehdessä julkaistu tuore tieteellinen artikkeli osoittaa. Teknologinen kehitys ei ole vähentänyt "maapallon laajuisen ryöstöretken" ongelmia. Päinvastoin, ongelmat ovat kasautuneet ja niiden kasautuminen on vain vahvistunut.

Kestävän (lue: kestämättömän) kehityksen suunta ei ole muuttunut 22 vuodessa Tammilehdon artikkelin jälkeen. Ryöstöretki jatkuu. Mitä teemme seuraavat 22 vuotta? Keskitymmekö edelleenkin reaalipolitiikkaan, "toteutettavissa oleviin ratkaisuihin"? Vai olisiko jo aika etsiä yhdessä sellaista uutta utopiaa, jonka voisimme toteuttaa ja näin syrjäyttää nykyisen tuhoisan reaalipolitiikan kehän?

Kasvun rajat: tilannearvio

Alkuperäinen Kasvun rajat -raportti julkaistiin 1972 ja sen jälkeen tilanne on kehittynyt. Minkälaista tämä kehitys on ollut ja mikä on tilanne nyt?

Maailmanpankissa pitkään työskennellyt, sen kestävän kehityksen johtajanakin toiminut Ian Johnson luennoi tästä aiheesta joulukuussa 2011 Oxford-yliopiston Martin Schoolissa otsikolla Limits to Growth: A Re-Assessment.

Luento koostuu pitkälti tutuista aineksista, mutta on hyvä päivitys "kasvun rajat" -keskustelun kokonaisuuteen.

Ehkä kiinnostavinta Johnsonin analyysissa on tapa, jolla hän linkittää toisiinsa kasvun ekologiset, taloudelliset ja rahoitussektoriin liittyvät rajat. Esitetyn analyysin perusteella olemme tilanteessa, jossa:

• Kasvu on paitsi ekologisesti myös sosiaalisesti ja työllisyyden näkökulmasta epätaloudellista
• Rahoitussektori on menettänyt kosketuksen siihen, mitä on reaalimaailman kasvu ja mitkä ovat rahoitussektorin suorat ja epäsuorat (negatiiviset) hyvinvointivaikutukset

Johnsonin johtopäätös on, että kasvun törmäämistä ekologisiin rajoihin ei pystytä ratkaisemaan ilman, että uudistamme merkittävästi taloudellista ajatteluamme ja muokkaamme rahoitussektoria palvelemaan ihmisten ja ympäristön hyvinvointia. Johtopäätös ei ole uusi - mutta on yhä ajankohtaisempi.

Mikä ihmeen degrowth?

Antti Alaja on kirjoittanut ansiokkaan johdatuksen kasvukritiikin uuteen aaltoon (Mikä ihmeen degrowth?, Kalevi Sorsa -säätiön julkaisuja 4/2011). Raportti kysyy kasvukriitikoilta arvokkaita kysymyksiä ja nostaa esiin tähän mennessä käydyn degrowth-keskustelun epämääräisyyksiä. Esitin julkistamistilaisuudessa kommenttipuheenvuoron, jonka pohjalta pyrin nyt suuntaamaan ajatuksia eteenpäin.

Viime vuosina degrowth-liike on julkisesti yhdistetty tiettyihin ajatusketjuihin, jotka ovat itse asiassa melko mekaanisia. Tämä näkyy myös Alajan raportin sisällössä, joka jättää suhteellisen vähälle huomiolle 70-luvulta kehittyneen eurooppalaisen degrowth-ajattelun perinteen ja taustat (tässä yhteydessä olisi kenties sopivampaa käyttää termiä décroissance, koska degrowth vakiintui englanninkieliseen sanastoon vasta hiljattain).

Romanialainen tohtoriopiskelija Anca Gheorghică jaottelee décroissance-ajattelun vielä julkaisemattomassa artikkelissaan neljään näkökulmaan: kulttuuriseen, humanistiseen, ympäristöekonomiseen ja ekologiseen. Etenkin Serge Latouche, jonka ajattelua myös Alaja kuvaa, on vaatinut kulttuurista monimuotoisuutta edistävää ja kapitalistisen kulttuurin kolonialistista levittäytymistä vastustavaa vallankumousta. Latouche on kyllä ollut esillä Suomessakin, mutta hänen kritiikkinsä kärki on useimmiten ohitettu poimimalla hänen ajattelustaan vain konkreettisia ehdotuksia tuotantojärjestelmän uudistamiseksi.

Humanistinen näkökulma, joka käsittelee ihmisenä olemista, on jäänyt nykykeskustelussa lähes kokonaan paitsioon – sen tilalla on pyöritelty downshifting’iä tai leppoistamista. Talouden ja teknologian liitto, esimerkiksi taloudellisen hyödyntavoittelun ja tuottavuuden muodossa, on tämän näkökulman mukaan kaventanut ihmisenä olemisen tilaa. Gheorghică nostaa artikkelissaan esiin lukuisia ajattelijoita, kuten Ivan Illich, Erich Fromm, Jacques Ellul ja Karl Polanyi, jotka ovat luoneet humanistista pohjaa décroissance’lle.

Erityisesti Nicholas Georgescu-Roegen, jonka kirjoituksista termi décroissance on peräisin, ja hänen oppilaansa Herman Daly ovat luoneet talousmalleja, jotka käsittelevät taloutta jo lähtökohtaisesti suorassa yhteydessä luonnollisen ja sosiaalisen ympäristön kanssa. He ovat tarjonneet vaihtoehtoja valtavirran taloustieteelle, joka näkee talouden irrallisena, jopa virtuaalisena. Tämä etäännyttäminen on johtanut muun muassa taloudellisen tuotannon ympäristökuormituksen systemaattiseen väheksymiseen.

Ekologia on neljäs Gheorghicăn tunnistama näkökulma. Hän jakaa sen edelleen poliittiseen ekologiaan (esim. jo mainitut Illich ja Ellul sekä Bernard Charbonneau ja André Gorz), syväekologiaan (erityisesti Arne Naess) ja mielen ekologiaan (esim. Félix Guattari). Nämä ajattelun kehikot ovat keskenään hyvin erilaisia, mutta tavalla tai toisella ne palautuvat ihmisen ja ei-ihmisen suhteeseen henkilökohtaisella, sosiaalisella, kulttuurisella, poliittisella ja taloudellisella tasolla.

Décroissance’n monitahoisuus on syytä pitää jatkuvasti mielessä myös Alajan johdatusta lukiessa. Eräs keskeinen ristiriita, mikä raportissa nimittäin tunnistetaan, on degrowth’n kahtalainen suhtautuminen BKT:een. Raportin tulkinnan mukaan jotkut degrowth-ajattelijat ajavat BKT:n laskua, toiset ”rentoa” suhtautumista BKT:een. Kokonaisuus huomioiden degrowth’n hengen mukaista on kuitenkin vain jälkimmäinen suhtautuminen, mitä on kuvattu myös termillä agrowth. Se kannustaa luopumaan kasvu-uskosta ja kyseenalaistamaan kasvupolitiikan. Kuten Alaja toteaa, esimerkiksi Seidl ja Zahrnt määrittelevät kasvunjälkeiselle yhteiskuntapolitiikalle kolme piirrettä: 1) politiikka ei tähtää BKT-kasvuun (vaan tärkeämpiin tavoitteisiin, kuten työllisyyteen ja hyvinvointiin), 2) yhteiskunnan instituutiot muutetaan vähemmän kasvu-riippuvaisiksi ja 3) talouden resurssien ja energian kulutukselle asetetaan rajat.

Tavoitteena BKT:n supistaminen on typerä, koska se samalla leikkaisi hyvinvoinnin kannalta tarpeellista tuotantoa. Samalla on niin, että kasvukriitikot pitävät epätodennäköisenä, että BKT kasvaisi ainakaan lyhyellä aikavälillä, jos ympäristöpolitiikkaa toteutettaisiin niin voimakkaana kuin olisi välttämätöntä ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi ja luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi.

Raportissa esitettiin degrowth-liikkeelle myös suoria kysymyksiä: miten se suhtautuu hyvinvointivaltioon ja onko työn määrän supistaminen järkevä tavoite? Vastaan näihin kysymyksiin nyt degrowth.fi-projektin puolesta (degrowth ei ole yhtenäinen konsepti tai poliittinen agenda – sen tehtävänä on mahdollistaa ajattelu kasvun ja jopa talouden ulkopuolella).

Demokratian toteutumisen kannalta pidämme tärkeänä, että keskustelevan demokratian edistämisen lisäksi politiikan ja valtion roolia vahvistetaan suhteessa talouteen ja markkinoihin. Tämä on toteutettava niin, että kansalaisten päätöksentekomahdollisuudet kasvavat nykyisestä. Olemme samoilla linjoilla Alajan kanssa degrowth-keskustelujen suhtautumisesta työhön: on ollut erikoista, että puhutaan lähes yksinomaan työn määrän vähentämisestä. Uskomme, että jatkuva koneistaminen ei ole mahdollista (luonnonvarojen ehtyminen) eikä suotavaa (vanhustenhoidossa tämä on jo ilmeistä). Tarpeellisen työn määrä siis tuskin on vähentymässä – maailmassa riittää haasteita. On kuitenkin selvää, että suuri osa nykyään tehdystä työstä on suorastaan haitallista ja tällaista työtä on syytä karsia.

Kaikkiaan suosittelemme raporttiin tutustumista kaikille, joita degrowth kiinnostaa. Henkilökohtaisesti Alaja päätyy kasvukritiikkiä käsiteltyään siihen, että Euroopassa ei pitäisi haastaa nykyistä kasvupolitiikkaa vaan jatkaa nk. ekologisen modernisaation tiellä. Ekologisesta näkökulmasta voidaan kysyä riittääkö se? Humanistisesta näkökulmasta voidaan kysyä onko siitä mitään hyötyä?

Nussbaum: Talouskasvua tärkeämpää

"Talouskasvun edistämistä on alettu pitää koulutuksen ensisijaisena tavoitteena ympäri maailmaa. Lasten ja nuorten kasvattaminen kriittisesti ajatteleviksi ja empaattisiksi kansalaisiksi saa vähemmän painoa."

Filosofi Martha Nussbaum on kirjoittanut tärkeän puheenvuoron sivistyksestä ja demokratiasta. Kirjan suomennos Talouskasvua tärkeämpää - Miksi demokratia tarvitsee humanistista sivistystä heijastaa otsikollaan hieman eri merkityksiä kuin kirjan alkuperäinen nimi Not for profit: Why democracy needs the humanities. Kirjan viesti on kuitenkin selkeä: sivistyksellä on tärkeämpiäkin rooleja kuin talouden ja talouskasvun palveleminen.

Nussbaum on huolissaan viimeisen vuosisadan aikana vahvistuneesta koulutuksen ja kasvatuksen välineellistämisestä osaksi talouden ja talouskasvun koneistoa. Ote kirjasta selventää Nussbaumin näkökulmaa:

"Enää ei muisteta, että sielun ulkopuolelle lähtevä ajatus yhdistää ihmisen maailmaan syvällisesti ja monimuotoisesti. Unohdetaan, että toinen ihminen täytyy kohdata sieluna eikä pelkkänä hyödyllisenä välineenä tai omien suunnitelmien esteenä."

Sielussa on kyse "ajattelun ja mielikuvituksen kyvyistä, jotka tekevät ihmisistä ihmisiä ja heidän keskinäisistä suhteistaan runsassisältöisiä. Ilman näitä kykyjä ihmiset vain käyttäisivät toisiaan hyväksi. Toisten kohtaaminen yhteiskunnassa vaatii kaikilta sen ymmärtämistä, että muillakin ihmisillä on ajattelun ja tuntemisen sisäiset kyvyt. Jos tätä ei opita, demokratia on tuhoon tuomittu."

"Kaikki valtiot tavoittelevat innokkaasti talouskasvua etenkin lama-aikoina. Tämän vuoksi on liian vähän keskusteltu koulutuksen tavoitteista ja niitä koskevien valintojen vaikutuksesta kansavaltaisten yhteiskuntien kehitykseen. Kun kaikin voimin pyritään vankentamaan omaa kilpailukykyä maailmanlaajuisilla markkinoilla, demokratian säilymiselle tärkeät arvot ovat vaarassa unohtua etenkin uskonnollisen ja taloudellisen kiihkon kausina."

Eurokriisin yhteydessä on helppo samaistua tähän tekstiin. Kriisi on nostattanut kiihkon, jonka ajamina eurojohtajat pyrkivät kaikin voimin vankistamaan taloutta. Muut kuin taloudelliset arvot jäävät jalkoihin, sillä - kuten yleinen argumentti kuuluu - vain talouden hyvinvointi eli talouskasvu (muka) takaa muiden arvojen toteutumismahdollisuuden.

Nussbaum jatkaa: "Aineellisen hyödyn tavoittelu saa monen poliittisen johtajan olettamaan, että luonnontieteet ja tekniikka ovat ratkaisevan tärkeitä hänen maansa tulevalle hyvinvoinnille. Laadukasta luonnontieteellistä ja teknistä koulutusta ei pidä vastustaa. Siksi en yritä kehottaa kansakuntia lopettamaan ponnisteluja näiden alojen kehittämiseksi. Haluan muistuttaa vaarasta, että kilpailun tuoksinassa unohdetaan muut, aivan yhtä tärkeät taidot. Ollaan lyömässä laimin osaaminen, joka on välttämätöntä demokratian sisäiselle elinvoimaisuudelle. Ilman sitä ei myöskään pystytä rakentamaan oikeudenmukaista maailmanlaajuista järjestelmää, jonka avulla voitaisiin rakentavasti kohdata maailman polttavimmat ongelmat."

Miten demokratian elinvoimaisuutta sitten vahvistetaan? "Demokratiassa tarvittavaa osaamista hankitaan, kun opiskellaan humanistisia aineita ja taideaineita. Ne ohjaavat opiskelijaansa ajattelemaan kriittisesti, ylittämään paikallisen lojaaliuden rajat ja tarkastelemaan maailman ongelmia maailmankansalaisen näkökulmasta sekä lopulta ymmärtämään toisen ihmisen elämäntilannetta."



Nussbaumin analyysi on hyvä, tässä ajassa tarpeellinen ja osin hätkähdyttäväkin. Kirjan pääviesti on myös linjassa tässä blogissa ja luennoilla esittämiemme näkemysten kanssa, että hyvinvointia ei voida rakentaa ilman sivistyksen ja taiteiden renesanssia. Degrowth-yhteiskunnan kehittyminen vaatii Valerie Fournierin (2008) sanoin "pakoa taloudesta", ja pako talouden pakkopaidasta on mahdollinen vain, jos pakenijalla on kyky havaita pakkopaita ympärillään. Tämä havahtuminen edellyttää kriittistä ajattelukykyä, jonka keskeinen mahdollistaja on humanistinen sivistys.

Humanistinen sivistys ei välttämättä ole ristiriidassa taloudellisen ajattelun kanssa. Itse asiassa voidaan argumentoida, että sivistys on yhteydessä luonnontieteellisen ja teknisen koulutuksen laadun sekä talouden kehittymiseen. Kuten Nussbaum toteaa, yleissivistävä koulutus ja taidekasvatus "auttavat luomaan ilmapiirin, joka tukee vastuullista ja virkeää taloudenpitoa sekä kekseliästä tuotekehittelyä" ja "Kukoistava talous edellyttää samoja taitoja, joita aktiivinen kansalainen tarvitsee."

Edellisestä ei kuitenkaan pidä tehdä johtopäätöstä, että sivistys takaa talouskasvun. Sivistys ei ole talouden tai talouskasvun väline, vaan pikemminkin hyvä ja vastuullinen taloudenpito on sivistyneen kansakunnan yksi väline. Kriittinen lukija voi huomauttaa itselleen, että talouden kukoistus ja vastuullisuus voi edellyttää nykyoloissa jopa talouslaskua.

Degrowth ja yritysten kasvu

“Kasvuhakuisuus, rohkea johtaminen ja voittava markkinointi ovat tulevaisuutta.”

“Kaikki yritykset ja kansantaloudet janoavat kasvua. Se, joka pystyy vuosi toisensa jälkeen kasvamaan omaa toimialaansa ja bruttokansantuotetta selvästi nopeammin, on juhlittu sankari, aivan kuten urheilussa ovat sankareita ne, jotka pystyvät kerta toisensa jälkeen uusimaan mestaruuden.”

Degrowth-keskustelussa yritysten rooli on jäänyt paitsioon. Näin ei kuitenkaan pitäisi olla, koska nykyään yritysmuotoisena tehty tuotanto, tai ainakin osa siitä, on hyvinvointimme kannalta oleellista.

Jukka-Pekka Vuoren tuore debyyttikirja Kasvun paikka valottaa hyvin niitä ristiriitaisia merkityksiä, joita kasvuun liike-elämässä liitetään. Tutkijalle kirja tarjoaa oivallista materiaalia: haastattelemalla pääsee harvoin käsiksi näin pitkälle vietyyn pohdintaan liikkeenjohtajan tausta-ajattelusta.

Kirjan kiinnostavuus syntyy siitä, että Vuori käy läpi myös yrityskasvun kritiikkiä, jopa kattavasti. Hän tarkastelee hyvin erilaisia näkökulmia ja pyrkii sovittamaan niitä yhteen.

Analysoin kirjassa esiintyviä kasvuajatuksia ja erityisesti sitä, miten Vuori hahmottelee niistä itselleen mielekkään tarinan. Analyysi on oikeastaan kuvaus siitä, miten yritysjohtaja voi kaikesta kuulemastaan kritiikistä huolimatta perustella yrityksen kasvutavoitteen itselleen ja muille.

Kirjoittamastani analyysistä tuli pitkähkö, koska pyrin antamaan tilaa Vuoren esittämälle ja laajemminkin liike-elämässä vallitsevalle kasvuajattelulle. Pituudesta johtuen en liittänyt tekstiä suoraan blogiin vaan voit ladata sen pdf:nä.

"Herätkää!"

40 vuotta sitten televisiossa nähtiin Yrjö Kallisen saarna, joka on erittäin ajankohtainen tänäänkin. Se on nähtävissä Ylen Elävässä arkistossa. Suosittelemme!

Ylen arkistossa tv-ohjelmaa kuvataan näin:

Yrjö Kallinen puhuu kilpavarustelusta, elintasokilvasta ja luonnonvarojen haaskauksesta. Tuho uhkaa, jollemme herää ajatustottumustemme unesta, hän sanoo.

Iäkäs opetusneuvos lyö Hilkka Pietilän haastattelussa pöytään ajatuksia, jotka vihreä liike 1970-luvun lopulla popularisoi.

Kallinen toteaa Albert Einsteinia lainaten, että Hiroshiman jälkeen mikään muu ei maailmassa ole ennallaan kuin ihmisten tuhoisat ajatustottumukset. Joleivät ne muutu, maailma on kulkemassa kohti ihmissuvun itsemurhaa.

Kallinen allekirjoittaa Erich Frommin näkemyksen, jonka mukaan olemme kaikki enemmän tai vähemmän mielisairaita, enemmän tai vähemmän "unessa".

Unitilan harhaa on luulo siitä, että omaisuuden kokoaminen ja kerskakulutus on onnen tae. Kilpavarustelu ja raaka-ainevarojen haaskaus liittyvät siihen saumattomasti.

Entinen puolustusministeri sanoo, että sotilaiden kanssa voi vielä keskustella rauhanasiasta, mutta taivas varjelkoon siviileistä, jotka rukoilevat ja uneksivat pääsevänsä niittämään kunniaa sotatantereella.

Nuoret protestoivat jo näitä oppeja ja ylipäänsä elämäntavan mielettömyyttä ja tuhoisuutta vastaan.

Jokaisen on alettava maailman muuttaminen omasta itsestään, tietoisuudesta että "olen unessa, minut on suggeroitu".

Ajatus unesta ja heräämisen mahdollisuudesta on samankaltainen niin buddhismissa kuin syvyyspsykologiassa.

Käsiteperustaa Herman Dalylta: degrowth ja taloustiede

Herman Daly on kuvannut kirjassaan "Beyond Growth: The Economics of Sustainable Development" (1996, Beacon Press) ekologisen taloustieteen keskeisen perustan. Suosittelen lämpimästi. En käy seuraavassa läpi kirjan kaikkia ajatuksia, mutta esittelen lyhyesti kirjan perusajatuksen, joka on lähellä myös degrowth-keskustelun ydintä: Ekosysteemin kantokyky on rajallinen ja tämä tosiasia on huomioitava vahvemmin myös taloustieteessä. Talouden koko (scale of the economy) on sovitettava ekosysteemin kantokyvyn sisään.

Daly kritisoi voimakkaasti normaalin (makro)taloustieteen perustaa tai lähtökohtaista maailmankuvaa, joka lähtee siitä, että talous tai markkinat koostuvat ensisijaisesti yrityksistä ja kotitalouksista (ks. kuva alla). Taloustieteilijät toki ymmärtävät, että yritykset ja kotitaloudet eivät ole ympäristöstään irrallisia toimijoita, mutta heille ympäristö koostuu vain "ulkoistekijöistä", joiden hinnat pitäisi "sisäistää" markkinahintoihin.

 Kuva 1. Taloustieteen peruslähtökohta taloudelle.

Todellisuudessa talous toimii kuitenkin ekosysteemin sisällä (ks. kuva alla, suurenna klikkaamalla kuvaa). Tästä näkökulmasta ympäristöä ei voida pitää vain ulkoistekijänä, vaan päinvastoin: talous pitäisi sisäistää osaksi ekosysteemiä. Talous on itsessään avoin systeemi, joka ottaa energiaa ja materiaa ekosysteemistä sekä palauttaa energiaa ja materiaa muokatussa muodossa takaisin ekosysteemiin. Termodynamiikan lakien mukaisesti tässä prosessissa energiaa ei häviä, mutta sen entropia lisääntyy siten, että markkinoiden kautta kulkenut energia ja materia palautuu ekosysteemiin. Tämä palautunut energia/materia on sekä talouden että ekosysteemin kannalta sisäänotettua energiaa/materiaa hyödyttömämmässä muodossa.

 Kuva 2. Talous osana ekosysteemiä.

Ekosysteemiin virtaa jatkuvasti uutta energiaa, erityisesti aurinkoenergian muodossa. Aurinkoenergian virta ekosysteemiin on käytännössä vakio. Ihminen hyödyntää ekosysteemiin virtaavaa aurinkoenergiaa pääosin välillisesti ekosysteemin energiavarastoista (osin uusiutuvista, osin uusiutumattomista lähteistä), vaikkakin ihminen on oppinut hyödyntämään aurinkoenergiaa suoremminkin. Energian kasvavaan hyödyntämiseen perustuva talous ei voi kasvaa määrättömästi osana tällaista ekosysteemiä, sillä paitsi aurinkoenergian virta myös ekosysteemin kyky ottaa se käyttöönsä ja luovuttaa osa siitä ihmisen käyttöön ovat rajalliset.

Edellisinä vuosisatoina ihmisen muodostaman talouden koko on ollut sen verran pieni, että on ollut ymmärrettävää redusoida ekosysteemin rajat taloustieteen piirissä merkityksettömäksi. Daly puhuu tästä "tyhjän maailman" mallina, jonka analogiana voidaan pitää vaikkapa cowboy-taloutta (ks. kuva alla). Cowboy'n toimenpiteillä ei ollut juurikaan vaikutusta ympäröivään ekosysteemiin, vaikka hän olisi heittänyt kaiken keräämänsä energian ja materian hukkaan jätteinä.

 Kuva 3. "Tyhjä maailma" ja "täysi maailma".

"Täyden maailman" analogia on avaruusalus. Pitkällä aikavälillä kaikki ympäristöstä tuleva energia menee talouden käyttöön eikä lisäenergiaa ole ympäristöstä saatavilla. Avaruusaluksen matkustajien tulee siis hyödyntää kaikki energia täydellisesti, eikä jätteitä voi tulla enempää kuin mikä on avaruusaluksen jätteenkäsittely- ja kierrätyskapasiteetti. Ihmisen on mahdollista hallita avaruusaluksen systeemi kokonaisuutena, mikäli avaruusalus ei ole kovin monimutkainen. Ekosysteemi lienee sen verran monimutkainen, että ihminen ei voi sitä koskaan täysin hallita.

Todellisuudessa olemme nyt jossain "tyhjän maailman" ja "täyden maailman" välillä. Taloustiede on rakennettu malleille, jotka sopivat hyvin tyhjään maailmaan. Nyt kun ekosysteemin rajat ovat monin kohdin tulossa vastaan, taloustieteen on omaksuttava maailmankuva, jossa talousjärjestelmä on ympäristönsä alijärjestelmä.

Mikäli taloustieteen maailmankuva (ja tätä myötä myös politiikan, kansalaistoiminnan, yritystoiminnan jne. maailmakuvat) kehittyy kuvasta 1 kohti kuvaa 2, on mahdollista, että teoriat ja käytäntö korjautuvat ekosysteemiä enemmän kunnioittaviksi. Daly mainitsee mm. seuraavia tarvittavia muutoksia näkökulmiin:

• Ekosysteemi pystyy tarjoamaan vain tietyntasoisen jatkuvan energia- ja materiavirran ("throughput"). Tämä virta asettaa talouden koolle ylärajan, ja talousjärjestelmän on kunnioitettava tämän virran ylärajaa.
• Koska ihminen ei pysty hallitsemaan ekosysteemiä täydellisesti, on talouden hyödynnettävissä oleva energia- ja materiavirran yläraja määriteltävä mieluummin varovaisesti kuin optimistisesti.
• Uusiutumattomien luonnonvarojen hyödyntämisestä energia- ja materiavirran lähteenä on pitkällä aikavälillä päästävä eroon, koska ne loppuvat kuitenkin ennen pitkää. Jäljellä olevat uusiutumattomat luonnonvarat tulisi hyödyntää optimaalisesti siihen, että kehitämme kykyämme hyödyntää uusiutuvia luonnonvaroja.

Kasvun rajat ja BKT

Usein degrowth-keskusteluissa törmätään väitteeseen, että taloudella ei ole kasvun rajoja. Tämän väitteen purkaminen ei onnistu, jos tarkastelemme vain BKT:ta. Bruttokansantuotteen kasvu pitää nimittäin sisällään kaksi komponenttia, joista toinen on ekosysteemin kantokyvyn näkökulmasta hyödyllinen ja toinen ongelmallinen:

1. BKT voi ensinnäkin kasvaa hyödyllisesti laadullisen kehittymisen kautta siten, että energian ja materian hyödyntäminen tehostuu eli opimme tuottamaan enemmän lisäarvoa yhdestä yksiköstä energiaa/materiaa. 
2. BKT voi kasvaa myös siten, että tehokkuus pysyy samana, mutta energia- ja materiavirta kasvaa määrällisesti. Tällainen määrällinen kasvu on toki mahdotonta pitkällä aikavälillä, mikäli hyväksymme Dalyn perusväitteen, että auringoenergian ja ekosysteemin mahdollistamalla energia- ja materiavirralla on yläraja.

Tästä näkökulmasta BKT:n kasvu ei sinällään ole talousjärjestelmän perusongelma. Silti BKT:n kasvu on käytännössä sitoutunut niin suurelta osaltaan energia- ja materiavirran kasvuun (edellä kohta 2 eli määrällinen kasvu), että lähitulevaisuudessa yhden aleneminen tarkoittaa käytännössä myös toisen alenemista. Siksi degrowth-liike käytännössä lähitulevaisuudessa joutuu kritisoimaan myös BKT:n kasvua, ei pelkästään energia- ja materiavirtojen kasvua.

Verotuksesta

Tärkeää on saada energia- ja materiavirtojen kasvu ensin pysäytettyä ja sitten laskuun. Nykytaso on jo liian suuri mm. biodiversiteetin näkökulmasta. Esimerkiksi verotuksen ja rajojen asettamisen näkökulmasta tämä tarkoittaa Dalyn mukaan sitä, että verotuksessa ja rajojen asettamisessa on keskityttävä talouden eli markkinoiden hyödyntämiin energia- ja materiavirtoihin ("throughput").

Omana pohdintanani kehittelin Dalyn pohjalta degrowth-pohjaista vero-ohjelmaa (ks. kuva alla). Degrowth-vero-ohjelmassa ei keskityttäisi ensisijaisesti talousjärjestelmän sisäisiin virtoihin (esimerkiksi tulo-, pääoma- tai arvonlisävero), vaan energia- ja materiavirtojen verottamiseen. Progressiivista (tulo)verotusta tarvittaisiin toki oikeudenmukaisen tulonjaon edistämiseen ja arvonlisävero voi toimia helppona yleisverona muiden verojen lisäksi, koska energia- ja materiavirtojen verottaminen on haasteellista.

Kuva 4. Talouden vs. talouden energia- ja materiavirtojen verotus. 

Markkinatalouden kannattajille ja vastustajille haluan korostaa, että Daly pitää markkinataloutta tärkeänä resurssien allokatiivista tehokkuutta lisäävänä toimintamuotona, kunhan sille määritellään sosiaaliset ja ekologiset rajat. Taloustieteissä yleisesti on hyväksytty, että esimerkiksi tulojen (tai oikeastaan elintasomahdollisuuksien) tasausta esim. tuloverotuksella tarvitaan yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden edistämiseksi. Sen sijaan taloustieteissä ei ole vielä yleisesti hyväksytty, että talouden täytyy toimia ekosysteemin rajoissa, tai ainakaan teoreettisesti ei ole sisäistetty, mitä tämä todella tarkoittaa esimerkiksi verotuksen näkökulmasta.

Pohdintaa: taloustieteen rajoista

Dalyn erinomainen perusteos ympäristötaloustieteestä on tärkeää luettavaa kaikille aiheesta kiinnostuneille. Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että ekosysteemi ei ole ainoa tekijä, jonka tulee rajoittaa taloutta tai taloudellisen ajattelun leviämistä. Yksi keskeinen raja liittyy siihen, että rahalla ei saa kaikkea.

Rahalla ei voi ostaa esimerkiksi sisäistä onnellisuutta eikä hyviä ihmissuhteita. Kuvassa 2 on kuvattu ekosysteemin asettamat rajat taloudelle. Vastaavat kuviot olisi tärkeä hahmotella myös niille rajoille, jotka ovat kytköksissä sellaisiin hyvinvoinnin, onnellisuuden ja ihmissuhteiden komponentteihin, joita ei voi ostaa markkinoilta tai laskea rahassa.

Kestävän hyvinvoinnin ohjelma

Valtioneuvoston kanslia julkaisi 20. lokakuuta Kestävän talouskasvun ja työllisyyden ohjelman loppuraportin (KTT, saatavissa mm. täältä). Raportin mukaan ohjelma käynnistettiin, koska "näin voimme varmistaa korkean työllisyyden, hyvinvointimme säilymisen ja yhteiskunnan eheyden." Asiakokonaisuudet olivat talouden kasvu ja tuottavuus, julkisen sektorin tuottavuus, työllisyysasteen nostaminen ja työttömyyden torjunta, ostovoima ja kilpailukyky, työurat, sekä työttömyysvakuutusrahaston talous. Julkisuudessa raporttia on kuvattu historialliseksi, koska se toi hallituksen ja työmarkkinajärjestöt jälleen tupo-ratkaisujen kaltaisesti yhteen.

Degrowth-näkökulmasta raportti on ongelmallinen, koska sen esioletuksena on, että talouskasvu tuottaa automaattisesti hyvinvointia. Nyt onkin kysyttävä, miten raportin suositukset eroaisivat, jos otettaisiin askel taaksepäin ja jätettäisiin talousajattelu ja talouskasvun idea hetkeksi sivuun ("a-growth"). Mitä voisimme suosittaa päättäjille Kestävän hyvinvoinnin ohjelmassa (KHO)?

Kutsumme teidät ajatustalkoisiin. Jos onnistumme tässä työssä hyvin, voimme koostaa oman raporttimme päättäjiä ja mediaa varten. Tässä alkuun pari ajatusta (jotka eivät toki ihan tällaisenaan tulisi varsinaiseen raporttiin).

1) KTT suosittaa, että "Koulutuksen kaikilla tasoilla tarvitaan nykyistä enemmän yrittäjyyskasvatusta ja koulutusta samoin kuin työelämätietoutta."

KHO:n mukaan tärkeämpää on kuitenkin huolehtia yhteiskunnallisesta ja kulttuurisesta sivistyksestä. Luonnontieteellinen ja taloudellinen koulutus on kaikilla tasoilla tasapainotettava muun muassa humanistisella ja taiteellisella kasvatuksella. On itse asiassa hämmästyttävää, että kasvuajattelijat eivät ole sisäistäneet, että vaurautemme ytimessä on pikemminkin monipuolinen sivistys kuin teknisrationaalinen kaupallinen osaaminen. Jos näistä ensimmäistä laiminlyödään, alistamme kansakuntamme raakaan peliin, jossa Kiinan tapaiset massat jyräävät.

2) KTT:n mukaan "Talouden kasvuun ja uudistumiseen tarvittavat innovaatiot edellyttävät yrityksiltä riskinottokykyä ja -halua. Suomalaisessa innovaatiojärjestelmässä osa yritysten innovaatiopotentiaalista jää edelleen hyödyntämättä. Tämä koskee muun muassa pk-yritysten innovaatioita ja niiden kaupallistamisen tukea. On kehitettävä keinoja, joiden avulla pk-yritysten innovaatiopotentiaali saadaan nykyistä paremmin käyttöön. On myös pyrittävä poistamaan puutteita yritysten aloitusvaiheen pääomasijoitusrahoituksessa."

On totta, että yritysten innovaatiopotentiaalista paljon jää hyödyntämättä. Syynä lienee kuitenkin riskinottokyvyttömyyden sijaan (mitä muuta esimerkiksi Neste Oilin palmuöljyinvestoinnit osoittavat kuin riskihalukkuutta?) kvartaalitaloudellinen ajattelu, jossa lyhyen aikavälin tulohaaveet jättävät pitkäjänteisemmän kehittämisen alleen. KHO suosittaa innovointipotentiaalin valloilleen päästämiseksi, että yrityksissä vaihdetaan taloudellisten päämäärien tilalle hyvinvointipäämäärät, jolloin taloudellisen tuloksen tehtäväksi jää toiminnan jatkuvuuden takaaminen. Lisäksi ohjelmassa suositetaan, että juristit ja rahoitusasiantuntijat siirretään johtoryhmistä tukitoimintoihin.

3) KTT suosittelee kilpailupolitiikan kehittämistä: "On lisättävä kilpailuviranomaisten ja muun viranomaisvalvonnan resursseja, annettava näille lisää valtuuksia valvontaan ja tietojensaantiin sekä terävöitettävä kilpailuoikeudellisia sanktioita. On karsittava yksin- ja erioikeuksia merkitsevää, yritysten kilpailukeinojen käyttöä kahlehtivaa sekä alalle tulon esteitä aikaansaavaa sääntelyä."

Kilpailuhenkisyys, kohtuuden rajoissa pysyessään, virkistää luutunutta ajattelua. Hyvinvointi ei kuitenkaan voi rakentua vain markkinakilpailun varaan. Innovaatiot rakentuvat yhteistyöverkostoissa. Hyvät suhteet naapureihin lisäävät hyvinvointia ja turvallisuudentunnetta. KHO suosittaa investointeja sosiaaliseen pääomaan ja yhteistyön rakenteisiin niin paikallisella, kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla.

4) "Kestävän talouskasvun ja työllisyyden ohjelmassa" voisi kuvitella, että "kestävyydellä" viitataan paitsi vahvana jatkuvaan talouskasvuun myös kestävyyden muihin aspekteihin, kuten ympäristöön tai luontopääomaan. Ohjelmassa viitataan ympäristöön kerran: ympäristöliiketoiminnan kehittäminen on tärkeää. Sana "luonnonvarat" mainitaan kerran: luonnonvarat ovat raaka-aineita, joiden pohjalle voidaan rakentaa uutta kasvua. Ohjelmassa ei kuitenkaan käsitellä lainkaan kasvun vaikutuksia ympäristöön eikä ympäristön vaikutuksia kasvuun.

KHO suosittaa "kestävyyden" määrittelemistä niin, että lähtökohdaksi otetaan poikkeuksetta ympäristön ja ihmisten hyvinvointi.

Pako taloudesta - yritykset mukaan!

Tuoreessa Niin & Näin -lehden (numero 3/10) kolumnissa avaamme otsikolla "Pako taloudesta - yritykset mukaan!" näkökulmia degrowth-ajatteluun.


Toivotamme tekstissämme yritykset mukaan uudenlaisen kasvupakosta vapaan kulttuurin rakentamiseen:

"Yrityksissä on nykyäänkin löydettävissä taloudettomia käytäntöjä. ... Miten yritysmaailma sitten voidaan valjastaa muuhun kuin talouskasvun ylläpitoon? Helppoa vastausta ei tietenkään ole, mutta kaksi suuntaviivaa voidaan silti hahmotella.

Ensiksi voimme herkistää yritystoimijat ongelmaisille käytännöille. Ihmiset ovat jo aika yleisesti, mutta toistaiseksi yksityisesti, alkaneet ihmetellä talouden ylivaltaa - autetaan ja jatketaan tätä dialogia.

Toiseksi voimme tartuttaa yrityksiin taloudesta vapaita käytäntöjä. Tuodaan yrityskontekstiin toimintaa, joka ei sinne tyypillisesti kuulu. Aloitetaan vaikkapa siitä, että asukasyhteisöt käyvät naapurin leipomossa päivävuorossa, kun myyntiin tähtäävä leipätyö on tauolla."

Serge Latouchen "Farewell to growth" ilmestyy suomeksi

Into-kustannus julkaisee Serge Latouchen Farewell to growth -teoksen suomeksi nimellä Jäähyväiset kasvulle. Kirja julkaistaan Kasvu murroksessa -konferenssin alla.

Kirjan epilogissa yhdessä Jarna Pasasen ja Marko Ulvilan kanssa hahmottelemme suomalaisen degrowth-liikkeen pyrkimyksiä:

"Kasvun purkamisen liike haluaa uudistaa politiikan ja yhteiskunnallisen keskustelun kulttuuria. On pyrittävä aitoon dialogiin, avattava kulttuurisia lukkoja ja synnytettävä vaihtoehtoisia, kasvumaniasta vapaita tulevaisuuksia. Kun tällainen dialogi tulee ylipäätään mahdolliseksi, olemme jo paljon lähempänä kohtuutaloutta. Kasvupakosta vapautuminen antaa tilaa päämääristä keskustelemiselle, jolloin monet nyt itseisarvoiksi koetut asiat – talous, verotus, työpaikka, palkka – asettuvat omaan arvoonsa: vain välineiksi."

Lisätiedot: www.intokustannus.fi/kirja/jaahyvaiset_kasvulle/

Välineellisen järjen kritiikki

Aiemmissa kirjoituksissamme olemme esittäneet ajatuksen, että degrowth-liike voidaan hahmottaa yhtäältä degrowth-talouden ja toisaalta degrowth-yhteiskunnan näkökulmasta. Jälkimmäiseen näkökulmaan saamme lisävalaistusta Max Horkheimerilta (1895-1973), joka käsittelee moderniin yhteiskuntaan pesiytyneen rationaalisen ajattelun ylivaltaa kirjassaan Välineellisen järjen kritiikki (alkuperäinen teos 1947; ilmestynyt suomeksi 2009, Vastapaino).

Vuonna 1967 ilmestyneen painoksen esipuheessa Horkheimer tiivistää Välineellisen järjen kritiikin keskeisen ajatuksen seuraavasti:

“Järki tarkoitti pitkään ihmisten kykyä ymmärtää ja omaksua ikuisia ideoita, joiden oli määrä toimia heille päämäärinä. Tänään järki sitä vastoin rajoittuu etsimään keinoja etukäteen annettuja päämääriä varten.”

Kun järki on välineellistynyt, se on “kaavoittunut” eikä enää kyseenalaista päämääriä ja arvoja. Horkheimer selittää, mitä tästä kaavoittumisesta seuraa:

“Mitä järjen kaavoittumisesta seuraa? Oikeamielisyys, yhdenvertaisuus, onni, suvaitsevaisuus, kaikki käsitteet, joiden aiempina vuosisatoina katsottiin ... sisältyvän järkeen tai olevan sen pyhittämiä, ovat kadottaneet älylliset juurensa. Ne ovat yhä tavoitteita ja päämääriä, mutta enää ei ole järkiperäistä voimaa, jolla olisi valtuudet arvioida niitä ja liittää ne objektiiviseen todellisuuteen.” (s. 35)

Modernissa yhteiskunnassa järjenkäyttö päämäärien kyseenalaistamiseen ei ole enää yksilötasolla oman edun mukaista. Päämäärät ovat annettuja ja järjenkäyttö on suunnattu yhteiskunnan hallinnoimiseen:

“Koko nykyelämää pyritään järkeistämään ja suunnittelemaan yhä enemmän, ja sen myötä jokaisen yksilön on otettava koko elämässään – sen kätketyimpiä yllykkeitä myöten, joista aiemmin koostui hänen yksityisalueensa – huomioon järkeistyksen ja suunnittelun vaatimukset. Yksilön itsesäilytys edellyttää hänen mukautumistaan järjestelmän säilymisvaatimuksiin. Hänellä ei ole enää tilaa vältellä järjestelmää.” (s. 106)

Aiemmin järkeä käytettiin todellisuuden uudistamiseen, siis päämäärien kyseenalaistamiseen, sittemmin se on suuntautunut lähinnä olemassa olevan todellisuuden toisintamiseen:

“Aikoinaan todellisuuden vastakohdaksi asetettiin itsenäiseksi ymmärretyn yksilön luoma ihanne, jonka pohjalta astuttiin todellisuutta vastaan; sen uskottiin olevan muokattavissa tämän ihanteen mukaiseksi. Nykyään tällaisista ideologioista on tingitty, ja edistyksellisen ajattelu sivuuttaa ne, mikä helpottaa todellisuuden tarkoittamatonta kohoamista ihanteen asemaan. Tästä syystä sopeutumisesta tulee normi kaikille käsitettävissä oleville subjektiivisille käyttäytymistyypeille. Subjektiivisen, kaavoittuneen järjen voitto on samalla subjektin absoluuttisena, ylittämättömänä kohtaamaan todellisuuden voitto.” (s. 107)

Nykyisestä asioidentilasta on tullut ihanne, jota toisinnetaan ja ylläpidetään mitä moninaisemmilla välineellisillä järjenkäytön tavoilla.

Mitä “välineellisen järjen kritiikillä” voisi olla annettavana degrowth-liikkeelle?

Yksi Horkheimerin viesteistä voisi olla se, että degrowth-liikkeen ei tule keskittää järjenkäyttöään vain niiden välineiden toisintamiseen, joista nykyinen kasvuideologia ponnistaa.

Otetaan esimerkiksi degrowth-liikkeen yksi keskeisimmistä väitteistä, että jatkuvan talouskasvun ideologia on hyvinvoinnille tuhoisaa. Tämä väite ymmärretään usein (ja tämän blogin pitäjien mielestä väärin) pelkästään talouskasvun määrän kritiikiksi. Tähän väitteeseen voidaan esittää ilmeinen vasta-argumentti: talouskasvun ympäristöongelmat eivät johdu sen määrästä, vaan laadusta. Degrowth-liike puolestaan antaa tähän vasta-argumenttiin jälleen ilmeisen vasta-vasta-argumentin: talouskasvun laatua ei todennäköisesti ehditä parantaa riittävästi ennen kuin ympäristön rajat tulevat vastaan, joten myös määrään on puututtava.

Voidaan kuitenkin ajatella, että nykyisen kasvuyhteiskunnan hyvinvoinnin haasteet ovat syvemmällä kuin talouskasvun oikeassa määrässä tai laadussa. Eikö talouskasvun määrään ja laatuun keskittyminen ole nimenomaan välineellistä pohdintaa? Pitäisikö meidän kuitenkin puhua niistä päämääristä, jotka talouden taakse piiloutuvat?

Voidaan esittää erilaisia perustavaa laatua olevia kysymyksiä: Mikä on ihmisen arvo? Mikä on luonnon arvo? Mitä on hyvinvointi? Miten talous liittyy hyvinvointiin? Välineellinen järkemme pyrkii löytämään näihin selkeitä, hallittavissa olevia vastauksia. Ihminen ja luonto eivät kuitenkaan ole redusoitavissa mihinkään äärelliseen joukkoon rationalisoituja käsitteitä. Hyvinvointia päämääränä ei voi täysin järkeistää; sitä ei voi täydellisesti mitata ja hallita.

Jos välineellisen järjen käyttö helposti vain toisintaa annettuja päämääriä, olisiko degrowth-liikkeen näin ollen löydettävä itsestään “päämäärä-järki”, joka ei tyydy vain väittelemään kasvuideologien kanssa nyky-yhteiskunnan välineellisistä seikoista?

Välineellisiin seikkoihin keskittyminen voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että väittelemme raimosailaksien ja jyrkikataisten kanssa työmarkkinoiden, verotuksen, hyvinvointijärjestelmän rahoituspohjan tai muiden poliittisten valintojen kaltaisista seikoista. Mitä nämä ovat, elleivät välineellisiä asioita?

Tässä blogissa olemme usein esittäneet ajatuksen, että degrowth-liikkeen tulisi tavoitella syvempää yhteiskunnallista kritiikkiä: tarvitaan kulttuurisia muutoksia (esimerkiksi kohtuuden ja sivistyksen ihanteiden löytämistä), jotka antavat tilaa uudelle ihmiskäsitykselle ja uusille päämäärille. Tavoitteena tulisi olla degrowth-yhteiskunta, ei niinkään degrowth-talous.

Jos degrowth-yhteiskunta on “päämäärä”, niin Horkheimeria mukaillen voidaan todeta, että meidän ei tulisi ajatella, että degrowth-yhteiskunta voidaan täsmällisesti määritellä joksikin rajalliseksi joukoksi käsitteitä ja näiden käsitteiden välisiä suhteita. Nimittäin heti kun kuvittelemme, että degrowth-yhteiskunta on täten määritelty, me samalla redusoimme sen välineellisen järjen hallinnoitavaksi kohteeksi.