Länsi-Savo: Yliopistot - talouskasvun edistäjiä vai yhteiskunnan kehittäjiä?

Länsi-Savon sunnuntai-liitteessä 31.10.2010 on ajatuksia herättävä sosiologian professori Leena Kosken haastattelu (sivulla 16). Haastattelun innoittajana on ollut Tuukka Tomperin toimittama tuore kirja Akateeminen kysymys.

Annetaan ääni Länsi-Savon jutun kirjoittajalle Pertti Martiskaiselle ja professori Leena Koskelle:

"Kaikki koulutus ja kasvatus tavoittelee muutosta. Niin tekee tutkimuskin, myös luonnontiede ja teknologia.

- Muutoksessa on aina kyse moraalista. Siitä, onko muutos hyvä vai paha, ja mitä pidetään ideaalitilana, professori Leena Koski sanoo.

Hänen asiantuntemusaloihinsa kuuluvat myös kasvatuksen moraaliset järjestykset ja sivistystyön historia.

- Uuteen yliopistolakiin ja sen luomiin käytäntöihin on kirjoitettu sellainen ideaalitila, jossa oikean ja väärän, hyvän ja pahan määrittää kilpailussa menestyminen. Hyvä syntyy siitä, että löydetään voittaja. Voittajan sanoma on hyvä sanoma.

Entä jos koko yliopistomaailman runnominen uuteen järjestykseen osoittautuu megaluokan munaukseksi? Entä jos koko ajatus talouskasvun tukemisesta onkin virheellinen käsitys 2000-luvun haasteista?

Siihen perää vastauksia Akateeminen kysymys -kirjan toimittaja Tuukka Tomperi artikkelissaan. Miten käy, jos kauaskantoisimmat yhteiskunnalliset ja globaalit ongelmat ovatkin aivan toiset?

Jospa yliopiston tehtävä onkin valmistautua ja valmistaa yhteiskuntaa kasvun jälkeiseen maailmaan tai elämään pysyvän taantuman oloissa? Entä jos taloutta, yhteiskuntaa ja kulttuuria pitää auttaa aivan uuteen asentoon? Silloin iso osa koulutuksen ja tutkimuksen satsauksista on mennyt hukkaan ja perustunut menneisyydestä temmattuihin ennakko-oletuksiin.

Leena Koski allekirjoittaa Tomperin pohdinnat. ---

- Moderni yliopisto on kiinnittynyt edistykseen. Nyt edistys määrittyy talouskasvuna. Ei ole enää yhteiskunnallista hyväksyntää ja oikeutusta ajatukselle, että tieteen ja tutkimuksen tehtävänä olisi jotenkin vapauttaa ihmistä ja asettaa moraalisia päämääriä.

- Yliopistossa työskentelevillä ihmisillä pitää olla sanottavaa, joka auttaa ihmisiä ymmärtämään omaa elämäänsä ja yhteiskuntaa.

Silloin yliopisto voi saavuttaa hyväksynnän ja olemassaolon oikeuden kansalaisyhteiskunnassa."

Tästä on degrowth-näkökulmastakin helppo olla samaa mieltä.

Kestävän hyvinvoinnin ohjelma

Valtioneuvoston kanslia julkaisi 20. lokakuuta Kestävän talouskasvun ja työllisyyden ohjelman loppuraportin (KTT, saatavissa mm. täältä). Raportin mukaan ohjelma käynnistettiin, koska "näin voimme varmistaa korkean työllisyyden, hyvinvointimme säilymisen ja yhteiskunnan eheyden." Asiakokonaisuudet olivat talouden kasvu ja tuottavuus, julkisen sektorin tuottavuus, työllisyysasteen nostaminen ja työttömyyden torjunta, ostovoima ja kilpailukyky, työurat, sekä työttömyysvakuutusrahaston talous. Julkisuudessa raporttia on kuvattu historialliseksi, koska se toi hallituksen ja työmarkkinajärjestöt jälleen tupo-ratkaisujen kaltaisesti yhteen.

Degrowth-näkökulmasta raportti on ongelmallinen, koska sen esioletuksena on, että talouskasvu tuottaa automaattisesti hyvinvointia. Nyt onkin kysyttävä, miten raportin suositukset eroaisivat, jos otettaisiin askel taaksepäin ja jätettäisiin talousajattelu ja talouskasvun idea hetkeksi sivuun ("a-growth"). Mitä voisimme suosittaa päättäjille Kestävän hyvinvoinnin ohjelmassa (KHO)?

Kutsumme teidät ajatustalkoisiin. Jos onnistumme tässä työssä hyvin, voimme koostaa oman raporttimme päättäjiä ja mediaa varten. Tässä alkuun pari ajatusta (jotka eivät toki ihan tällaisenaan tulisi varsinaiseen raporttiin).

1) KTT suosittaa, että "Koulutuksen kaikilla tasoilla tarvitaan nykyistä enemmän yrittäjyyskasvatusta ja koulutusta samoin kuin työelämätietoutta."

KHO:n mukaan tärkeämpää on kuitenkin huolehtia yhteiskunnallisesta ja kulttuurisesta sivistyksestä. Luonnontieteellinen ja taloudellinen koulutus on kaikilla tasoilla tasapainotettava muun muassa humanistisella ja taiteellisella kasvatuksella. On itse asiassa hämmästyttävää, että kasvuajattelijat eivät ole sisäistäneet, että vaurautemme ytimessä on pikemminkin monipuolinen sivistys kuin teknisrationaalinen kaupallinen osaaminen. Jos näistä ensimmäistä laiminlyödään, alistamme kansakuntamme raakaan peliin, jossa Kiinan tapaiset massat jyräävät.

2) KTT:n mukaan "Talouden kasvuun ja uudistumiseen tarvittavat innovaatiot edellyttävät yrityksiltä riskinottokykyä ja -halua. Suomalaisessa innovaatiojärjestelmässä osa yritysten innovaatiopotentiaalista jää edelleen hyödyntämättä. Tämä koskee muun muassa pk-yritysten innovaatioita ja niiden kaupallistamisen tukea. On kehitettävä keinoja, joiden avulla pk-yritysten innovaatiopotentiaali saadaan nykyistä paremmin käyttöön. On myös pyrittävä poistamaan puutteita yritysten aloitusvaiheen pääomasijoitusrahoituksessa."

On totta, että yritysten innovaatiopotentiaalista paljon jää hyödyntämättä. Syynä lienee kuitenkin riskinottokyvyttömyyden sijaan (mitä muuta esimerkiksi Neste Oilin palmuöljyinvestoinnit osoittavat kuin riskihalukkuutta?) kvartaalitaloudellinen ajattelu, jossa lyhyen aikavälin tulohaaveet jättävät pitkäjänteisemmän kehittämisen alleen. KHO suosittaa innovointipotentiaalin valloilleen päästämiseksi, että yrityksissä vaihdetaan taloudellisten päämäärien tilalle hyvinvointipäämäärät, jolloin taloudellisen tuloksen tehtäväksi jää toiminnan jatkuvuuden takaaminen. Lisäksi ohjelmassa suositetaan, että juristit ja rahoitusasiantuntijat siirretään johtoryhmistä tukitoimintoihin.

3) KTT suosittelee kilpailupolitiikan kehittämistä: "On lisättävä kilpailuviranomaisten ja muun viranomaisvalvonnan resursseja, annettava näille lisää valtuuksia valvontaan ja tietojensaantiin sekä terävöitettävä kilpailuoikeudellisia sanktioita. On karsittava yksin- ja erioikeuksia merkitsevää, yritysten kilpailukeinojen käyttöä kahlehtivaa sekä alalle tulon esteitä aikaansaavaa sääntelyä."

Kilpailuhenkisyys, kohtuuden rajoissa pysyessään, virkistää luutunutta ajattelua. Hyvinvointi ei kuitenkaan voi rakentua vain markkinakilpailun varaan. Innovaatiot rakentuvat yhteistyöverkostoissa. Hyvät suhteet naapureihin lisäävät hyvinvointia ja turvallisuudentunnetta. KHO suosittaa investointeja sosiaaliseen pääomaan ja yhteistyön rakenteisiin niin paikallisella, kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla.

4) "Kestävän talouskasvun ja työllisyyden ohjelmassa" voisi kuvitella, että "kestävyydellä" viitataan paitsi vahvana jatkuvaan talouskasvuun myös kestävyyden muihin aspekteihin, kuten ympäristöön tai luontopääomaan. Ohjelmassa viitataan ympäristöön kerran: ympäristöliiketoiminnan kehittäminen on tärkeää. Sana "luonnonvarat" mainitaan kerran: luonnonvarat ovat raaka-aineita, joiden pohjalle voidaan rakentaa uutta kasvua. Ohjelmassa ei kuitenkaan käsitellä lainkaan kasvun vaikutuksia ympäristöön eikä ympäristön vaikutuksia kasvuun.

KHO suosittaa "kestävyyden" määrittelemistä niin, että lähtökohdaksi otetaan poikkeuksetta ympäristön ja ihmisten hyvinvointi.

Missä vihreät, siellä degrowth? Keskustelua VINOn väentapaamisessa

Olin tänään juttelemassa degrowthista vihreiden nuorten kanssa VINOn väentapaamisessa. Esitykseni on kokonaisuudessaan ladattavissa täältä.

Esityksessäni pyrin korostamaan erityisesti seuraavia näkökulmia:

1. Degrowth ei ole paluuta vanhaan, vaan uusien positiivisten vaihtoehtojen etsimistä kalkkiutuneen talouskasvuideologian tilalle. Talouskasvuideologiassa pidetään itsestäänselvyytenä yhtälöä, jonka mukaan hyvinvointi = kehitys = talouskasvu. Talouskasvun kannattajat tarttuvat tähän vanhaan yhtälöön ja toimintamalliin, joka ei enää toimi uudessa maailmassa. Degrowth kyseenalaistaa tämän suoraviivaisen yhtälön: kaikki talouskasvu ja kaikki kehitys ei tosiaankaan lisää luonnon tai ihmisten hyvinvointia. Tarvitaan positiivisia, kasvupakosta vapaita toimintamalleja.

 
2. Degrowth ei ole poliittisesti oikealla eikä vasemmalla, vaan se on arvomaailma, joka asettaa luonnon ja ihmisen hyvinvoinnin talouden hyvinvoinnin edelle. Jos luonnon ja ihmisten hyvinvoinnin turvaaminen edellyttää, että talouden määrän (BKT:n) on laskettava, niin näin tapahtukoon. Pääasia on, että ”talouskasvun” (tai ”työllisyyden”, ”kehityksen”) nimissä ei uhrata luonnon ja ihmisten hyvinvointia.




3. Degrowth ei tarkoita sitä, että talouslaskusta tehtäisiin uusi fetissi talouskasvun tilalle. Degrowth-liike pyrkii vapauttamaan yhteiskunnan (ja sen yksilöt) talouskasvun pakosta, mikä ei tarkoita sitä, että talouslaskusta pitäisi tehdä seuraava uusi päämäärä. Degrowtin voisi kirjoittaa myös ”a-growth”, mikä tarkoittaa esimerkiksi katseen siirtämistä pois talouskasvusta (ja talouslaskusta) suoraan kohti hyvinvointia.

4. Degrowth-liike tavoittelee nykyisenkaltaisen äärimmäisen, luonnon hyvinvointia uhkaavan kapitalistisen riskinoton ja oman edun tavoittelun rajaamista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että liike tavoittelisi pysähtyneisyyttä ja yksilönvapaudesta luopumista. Päinvastoin, ainakin tämän blogin pitäjien mielestä degrowth-liikkeen tulee pyrkiä kohti toimivaa balanssia riskinoton ja varovaisuuden sekä yksilön ja yhteisön etujen välillä.



5. Degrowth-talous on eri asia kuin degrowth-yhteiskunta. Degrowth-talous ei voi olla irrallinen juttu, jota toteutetaan nykyisessä talouskasvun yhteiskunnassa. Talouskasvun yhteiskunnassa talouslaskun ”hallittavuus” lienee mahdottomuus. Degrowth-talous, ja sen mahdollisesti mukanaan tuoma hallittu talouslasku, on mahdollista vain, kun yhteiskunnallisen tason kasvupakko on purettu eli kun olemme degrowth-yhteiskunnassa.

Pohdin esityksessäni myös vihreiden ja degrowthin samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia. Vihreän puolueen tuoreessa elinkeinopoliittisessa ohjelmassa on degrowthin näkökulmasta paljon hyvää:

”Vihreän elinkeinopolitiikan tavoitteena on lisätä ihmisten hyvinvointia ympäristön kantokyvyn puitteissa. Suomen ja koko maailman kehityksen on oltava taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävää. Tämä edellyttää painopisteen siirtämistä aineellisesta kasvusta talouden kestävyyden varmistamiseen. Siksi talouden koon (bruttokansantuotteen) rinnalle tarvitaan muita yhteiskunnan edistystä kuvaavia mittareita (esimerkiksi GPI, Genuine Progress Index), jotta kestävä kehitys olisi koko talouspolitiikan perustana.

Talouskasvun tavoittelu on perusteltua siinä tapauksessa, että se toteuttaa sosiaalisen ja ympäristökestävyyden kriteerit. --- Hallittu talouden koon supistuminen on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin ympäristön tuhoutuminen ja sen aiheuttama ihmisten elinmahdollisuuksien menettäminen. Suomessa talouskasvu on epävarmaa myös huoltosuhteen heikkenemisestä ja työikäisen väestön määrän vähentymisestä johtuen. Politiikalla on varmistettava, että korkea työllisyys ja hyvinvointi ovat mahdollisia myös muina kuin voimakkaan talouskasvun aikoina.”

Hyvä näin, mutta muutamassa kohdassa elinkeinopoliittista ohjelmaa sana ”kasvu” kuitenkin esiintyy vielä hieman kyseenalaisissa merkeissä, esimerkiksi väliotsikkotasolla muodossa ”Vihreää kasvua ja rohkeita innovaatioita”. Yhtä kaikki, mielestäni lupaava elinkeinopoliittinen ohjelma degrowth-talouden näkökulmasta.

VINOn oma talouspoliittinen ohjelma edustaa mielestäni hyvin degrowth-talouden mukaista ajattelua:

”Jos asetamme riittävän suuren hinnan saastuttamiselle ja raaka-aineiden kuluttamiselle ja talouskasvu jatkaa irtoamistaan materiaalisesta kasvusta, ei talouskasvu ole ongelma. Jos markkinat eivät löydä tapoja, ympäristön kannalta kestävissä olosuhteissa nykyisen kaltaisen materiaalisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen, on hallittu taloudellinen taantuma parempi vaihtoehto kuin ympäristön tuhoutuminen.”

Vihreiden ajattelu tältä osin on lupaavaa, erityisesti nuoret ovat tässä ajan hermolla (VINOn talouspoliittinen ohjelma on tehty 15.11.2009 eli ennen kuin tämä blogi on perustettu!).

Vielä voidaan kuitenkin pohtia, edustaako vihreiden ja VINOn ajattelu enemmän degrowth-taloutta vai degrowth-yhteiskuntaa. Tämä on tärkeä kysymys, sillä hallittu taloudellinen taantuma voi olla mahdoton yhtälö talouskasvun yhteiskunnassa, joten degrowth-talouden onnistuminen edellyttää degrowth-yhteiskunnan rakentamista.

Esitystäni seurasi hyvä, kriittinen keskustelu. Degrowthin uutuus tuli kyseenalaistettua, oikeutetusti. Esimerkiksi Tim Jacksonin Prosperity withouth growth ja Serge Latouchen Jäähyväiset kasvulle -kirjojen toimenpide-ehdotuksia pidettiin monilta osin samoina kuin mitä vihreät ovat esittäneet. Näin varmasti onkin.

Keskustelussa itse esitin näkökulman, että vihreillä ja VINOlla on sekä retorisella että toimenpidetasolla hyvinkin degrowthin mukaista ajattelua. Äänestäjänä ilmaisin kuitenkin huoleni siitä, että vihreät eivät ole selkeästi kertoneet, milloin ja missä heidän arvomaailmassaan menee raja yhtäältä talouskasvun edistämisen ja toisaalta luonnon ja ihmisten hyvinvoinnin edistämisen välillä.



Degrowth-äänestäjänä rajanvedon pitäisi olla selkeä: luonnon ja ihmisten hyvinvointi aina ennen talouskasvua. Vaikka joskus reaalipolitiikka tekisi tämän mahdottomaksi, tämä pitäisi uskaltaa sanoa avoimesti ristiriitaisissakin tilanteissa. Tämän arvomaailman selkeämpi viestiminen toimisi ainakin itselleni kannustimena äänestää vihreitä.

In VINO veritas!

Degrowth: maaseudun rohkea tulevaisuus?

Joensuussa käynnistettiin viime viikolla kaksivuotinen maaseudun tulevaisuusriihi, jossa on tarkoituksena rakentaa Pohjois-Karjalan maaseudun vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Esitin kutsutun puheenvuoron degrowth-näkökulmasta.

Argumentoin, että todelliset vaihtoehdot eivät löydy vallitsevista ajatusmalleista käsin:

Maaseudulla on luontainen viehätys: elämä luonnon keskellä tarjoaa ihmiselle jotakin välitöntä, kehollista. Tulevaisuutta ajatellen tämä on hyvä tiedostaa. Uhkana kuitenkin on, että maaseutumaisesta elämästä tehdään kauppatavaraa. Rakennetaan tarinoita ja brändejä, joilla houkutellaan luontoelämyksiä kaipaavia kuluttajia. Tällaiset palveluinnovaatiot saattavat häivyttää maaseutujen ytimen, jolloin niistä tulee huvipuistoja.

Kestävämmällä pohjalla on paikallisuuden ja luonnonmukaisuuden säilyttävä, ei vain niitä markkinoiva kehitys. Rahoituksesta päättävien onkin annettava tilaa myös sellaisille ratkaisuille, jotka mahdollistavat ihmisen ja luonnon hyvinvoinnin, mutta eivät suoraan tuota talouskasvua. Käsityö ja lähellä tuotettu luomuruoka ovat esimerkkejä, joilla on selvää potentiaalia, mutta jotka eivät mahdu vain isoja yksikköjä tuijottavien päättäjien listoille.

Economist: Kasva, perkule, kasva!

Economist-lehti on otsikoinut tuoreen erikoisraporttinsa hauskasti: Grow, dammit, grow!

Erikoisraportti on 18 sivuinen, tietointensiivinen paketti maailmantaloudesta. Raportissa economistin ekonomistitiimi on huolissaan kasvun hiipumisesta erityisesti rikkaissa talouksissa ja kysyy, mitä kasvun vauhdittamiseksi voisi tehdä: How to grow?

Raportti koostuu seitsemästä erillisestä kirjoituksesta, jotka käsittelevät kasvun elvyttämistä, finanssisektoria, työllisyyden edistämistä (2 kirjoitusta), tuottavuuden lisäämistä sekä pitkän tähtäimen kasvuareformeja. Hyviä, asiantuntevia kirjoituksia.

Mitä raportissa todetaan kasvun hyvinvointi- ja ympäristövaikutuksista?

Rooman klubin Kasvun rajat -raportin jälkeisessä maailmassa voisi kuvitella, että edes ekonomistit eivät voisi kirjoittaa kasvusta 18 sivun raporttia ilman viittausta kasvun ympäristövaikutuksiin. Ihmisiin kohdistuvien hyvinvointivaikutusten sivuuttaminen tuntuisi niin ikään omituiselta nykyisessä finanssikriisin ja onnellisuuskeskustelun ilmapiirissä.

Raportissa viitataan ympäristöön ja hyvinvointiin liittyviin termeihin seuraavasti:

• Ympäristö (environment): yksi maininta
• Vihreä teknologia (green technology): yksi maininta
• Hyvinvointi (wellbeing tai happiness): nolla mainintaa
• Elintaso (prosperity tai living standards): kolme mainintaa

Ympäristö mainitaan kerran ja vihreä teknologia kerran. Nämäkin maininnat ovat ansainneet paikkansa vain kritiikin kohteena: tiukka ympäristölainsäädäntö rajoittaa kasvua ja vihreän teknologian tukeminen vääristää vapaata kilpailua markkinoilla. Johtopäätös on selkeä: Economistin ekonomisteille kasvu on ympäristöä tärkeämpää.
 
Hyvinvointipohdinnan lähes täydellinen puuttuminen raportista on sekin varsin häiritsevää. Raportissa käsitellään toki työllisyyttä, mutta kuten olemme aiemmin kirjoittaneet muun muassa tekstissä Hyvinvointi on talouskasvua ja työllisyyttä tärkeämpää, työllisyys sinällään ei ole yksilön eikä yhteiskunnan tasolla sama asia kuin hyvinvointi.

Raportissa mainitaan muutaman kerran terveyspalvelut (healthcare), elintaso (prosperity tai living standards) sekä yhteiskunnan hyvinvointipalvelut (esim. day care services), mutta nämä maininnat tulevat vain sellaisessa yhteydessä, jossa kasvun tärkeyttä perustellaan hyvinvointipalvelujen rahoituksen takaajana. Niiden varsinaista sisältöä tai niiden yhteyttä yhteiskunnan/yksilön hyvinvointiin ei tarkastella.

Kuten edellä mainitussa kirjoituksessa Hyvinvointi on talouskasvua ja työllisyyttä tärkeämpää mainitsemme, hyvinvointipalvelujen takaaminen ei sinällään edellytä kasvua, vaan pikemminkin arvovalintoja erilaisten hyvinvointia lisäävien ja vähentävien tekemisten välillä.

Economistin ekonomistit ovat kaukana todellisuudesta. He ovat kiinnostuneita "työllisyydestä" ja "kasvun edistämisestä", mutta nämä he ovat jo aikaa sitten redusoineet käsitteiksi, joilla on itseisarvo. Todellisuus on kuitenkin toista: työllisyys, elintaso ja kasvu ovat kyllä monin tavoin linkittyneitä ympäristön ja ihmisten hyvinvointiin, mutta yhteys ei ole suoraviivainen.

Kasvuteoreetikoiden on aika laskeutua norsuunluutornistaan.

Degrowth \,,/ Rock

Kävimme tänään juttelemassa talouskasvusta Radio Rockin aamulähetyksessä. Toimittajina Jussi Heikelä ja Kim Sainio. Alla podcastit Radio Rockin sivuilta.

Disclaimer: Podcastit alkavat mainoksella, joka tulee Radio Rockin sivuilta. Degrowth.fi-projekti ei saa mainoksista tuloja eikä ole osallistunut mainosten valintaan millään tavoin.

Katso osa I:



Katso osa II:

"Asiakkuusvetoisen kasvun mittaus"

Vastasin tänään mielenkiintoiseen sähköpostitse lähetettyyn asiakaskyselyyn, joka oli otsikoitu ytimekkäästi Asiakkuusvetoisen kasvun mittaus. Alla kuva sähköpostin tekstistä kokonaisuudessaan.

Kyselyn sisältö oli toki tuttua asiakastyytyväisyyskyselyistä:

• Mikä kuvaa parhaiten suhdettasi X:ään? 
• Mikä kuvaa parhaiten asiakkuuttasi X:ään? 
• Kumpi vaihtoehdoista on parempi: X vai Y?
• Kuinka usein ostat X:ää?
• Asteikolla 1-5, kuinka hyvin ominaisuus A...E kuvaa X:ää...?
• Mikä edellä mainituista tekijöistä A...E on sinulle merkityksellisin?
• Kaiken edellä arvioimasi perusteella, kuinka helpoksi arvioit ostamisen X:stä?
• Kuinka valmis olet jatkossa ostamaan X:stä?
• Kuinka valmis olet jatkossa käyttämään X:n palveluja? 

Erikoiseksi kyselyn teki se, että siinä kartoitettiin oikein otsikkotasolla asiakkaan - minun - "kasvupotentiaalia". Tunnollisena ihmisenä toki vastasin kyselyyn. Pahoin pelkään, että kasvupotentiaalini jäi verrattain matalaksi. Mahtaakohan asiakkuuteni olla uhattuna...?

Politiikka tarvitsee utopioita: vihreät reaalipolitiikan vankilassa

Degrowth on poliittinen projekti sanan varsinaisessa merkityksessä: politiikan ei tule olla talouskasvun hallinnointia olemassa olevien rakenteiden puitteissa, vaan politiikan potentiaali liittyy sen kykyyn muuttaa olemassa olevia rakenteita. Tästä olemme aiemmin kirjoittaneet muun muassa otsikolla Vastakkainasettelujen aika on valitettavasti ohi.

Politiikka tarvitsee utopioita

Tuoreessa Niin & Näin -lehdessä Keijo S. Lakkala tarjoaa hyvän näkökulman rakenteita muuttavaan politiikantekoon. Hän hahmottelee tätä utopian rakentamisen kautta. Lakkalan mukaan utopia voi toteutua, kun kolme elementtiä ilmaantuvat yhtäaikaisesti: abstrakti utopia, konkreetti utopia sekä apokalypsi. Abstrakti utopia on hahmotelma tulevaisuudesta ja konkreetti utopia kuvaa askeleet, joita pitkin abstrakti utopia voidaan saavuttaa. Apokalypsi on "verhojen avaaminen", hetki jolloin nykytilan mahdottomuus paljastuu tai paljastetaan.

Utopian toteutuminen vaatii näiden kolmen elementin yhtäaikaista ilmaantumista. Abstrakti utopia jää haaveeksi ilman konkreettia utopiaa. Konkreetti utopia ei ole houkutteleva ilman abstraktia utopiaa. Kummallekaan utopialle ei puolestaan ole tilaa, ellei nykytilanteen edestä avata sitä verhoa, joka estää näkemästä nykytilanteen mahdottomuutta.

Talouskasvuideologian ja degrowth-ajattelun näkökulmasta voimme nyt tarkastella politiikan tekoa seuraavasti:

• Talouskasvuun perustuva yhteiskunta on nykytila, joka on apokalyptisessa tilanteessa. Verho on aukeamassa: talouskasvu ei ole pitkällä jänteellä ympäristöystävällistä edes vihreimmässä muodossaan, sillä kasvu syö ekotehokkuuden hyödyt. 
• Talouskasvu yhteiskunnan keskeisenä päämääränä on siis kyseenalaistettava. Tilalle tarvitaan uusi abstrakti utopia.
• Talouden vihertämisen keinot eivät ole riittäviä ympäristökatastrofin edessä. Tilalle tarvitaan uusi keinovalikoima, uusi konkreetti utopia.

Tilalle tarvitaan hyvinvointiutopia, joka ei perustu kasvuun. Tarvittava abstrakti utopia on osin olemassa: tulevaisuuden yhteiskunta perustuu kohtuuteen. Konkreetti utopia on sekin osin kehitetty: kasvun purkamisen ensiaskeleita ovat hahmottaneet mm. Serge Latouche ja Tim Jackson. Degrowth-liikkeellä on kuitenkin vielä tehtävää sekä abstraktin että konkreetin utopian edistämisessä.

Vihreät reaalipolitiikan vankilassa: utopia puuttuu

Edustuksellisessa demokratiassa poliittiset puolueet joutuvat toki silloin tällöin tekemään myönnytyksiä yhtäällä saadakseen läpi oman linjansa mukaisia muutoksia toisaalla. Puolueen linja testataan kuitenkin siinä, mitä reaalipoliittisia myönnytyksiä puolue on valmis tekemään omaa abstraktia ja konkreettista utopiaansa edistäessään.

Vihreiden linjaa on testattu pitkin hallituskautta, näkyvimpänä esimerkkinä päätös uudesta ydinvoimalasta. Keskustelua on käyty mediassa ja vihreät ovat pyrkineet puolustautumaan radikaalimpaa linjaa vaativien äänten voimistuessa.

Vihreiden ympäristötyöryhmän puheenjohtaja Pasi Toiviainen kirjoitti yhden viimeisimmistä puolustuksen puheenvuoroista Hesariin 4.10. otsikolla Vihreiden painoarvo hallituksessa on vähäinen.

Puheenvuoro on perusteltu maltillisen ympäristöliikkeen näkökulmasta, mutta ei anna juurikaan toivoa radikaalimpaa linjaa edustaville:

"...suojelua esitetään lisättäväksi niin paljon kuin se suinkin on taloudellisesti ja reaalipoliittisesti mielekästä."

 "Nykyisellään vihreiden painoarvo hallituksessa on vähäinen, ja tilanteen koheneminen edellyttäisi äänivyöryä. Elämme demokratiassa, ja maallamme on juuri niin voimakas vihreä liike kuin kansalaiset päättävät."

Vihreät ehkä uskovat abstraktiin kohtuuden utopiaan, mutta ovat "reaalipolitiikan" vankeja. Käytännössä vihreät ovat alistaneet omien tavoitteidensa toteutumisen nykyisen talouspolitiikan konkretialle, "reaalipolitiikalle". Vastuu tästä linjasta vieritetään äänestäjille. Mutta radikaalille ympäristönsuojelijalle vihreiden reaalipoliittinen linja ei ole vaihtoehto: äänestämällä vihreitä äänestät talouskasvu-utopian puolesta.

Degrowth-liikkeen näkökulmasta apokalypsi on selkeä: nykyinen talouspolitiikka ja "reaalipolitiikka" eivät ole ympäristön todellisen suojelun näkökulmasta realistisia.

Kuin tilauksesta tämän argumentin meille tarjoaa Hesarissa samana päivänä (4.10.) julkaistu toinen mielipide. Siinä Vasemmistofoorumin toiminnanjohtaja Ruurik Holmin kirjoittaa:

"On kuitenkin mahdollista, että ympäristöhaittojen ja talouden kasvun välistä kytkentää on mahdotonta purkaa. Olennaista on toteuttaa sellaista ympäristö- ja ilmastopolitiikkaa, että ihmiskuntaa ilmastonmuutoksen myötä uhkaavat riskit saadaan torjuttua. Tavoitteen kannalta on sivuseikka, jatkuuko talouskasvu vai ei: jos riittävän tehokkaat toimet johtavat talouskasvun hiipumiseen tai tyrehtymiseen, tilanteeseen on vain sopeuduttava."

Äänestäjälle, jolle tämä apokalypsi on selkeä, vihreät ei tarjoa vaihtoehtoa. Tässä mielessä Toiviaisen vetoomus on turha: vihreitä äänestämällä ei voi äänestää talouskasvun vapautumisen puolesta. Vihreät on antautunut talouskasvun hallinnoinnille.