Puheenvuoroni Ilmastomarssilla

Tänään myös Helsingissä pidettiin People's Climate March 2015 eli suomeksi Ilmastomarssi 2015.

Minulla oli kunnia pitää Keynote-puheenvuoro Narinkkatorilla. Tässä puheenvuoroni kokonaisuudessaan:

Arvoisa marssiväki

Tämä on ilmastomarssi. Meillä on yhteinen missio: haluamme pysäyttää ilmastonmuutoksen, suojella luontoa ja turvata ihmiskunnan mahdollisuudet elää ihmisarvoista elämää myös tulevaisuudessa.

Haluan puheenvuorossani kertoa tiiviisti, miksi tämä tehtävä on mielestäni paljon yksinkertaisempi kuin usein ymmärrämme.

Kaikki haluavat rakentaa tulevaisuuden hyvinvointia kestävälle pohjalle. Monelle meistä tämä tarkoittaa sellaista tulevaisuutta, jossa kaikki on hyvin: luonto voi hyvin, ihmiskunta voi hyvin ja meillä menee taloudellisesti hyvin. Haluamme, että kaikki voittavat: luonto, ihminen ja talous. Win – win – win.

Väitän, että kuitenkin juuri tämä valtavirran win-win-win-ajattelu usein estää meitä tekemästä niitä tärkeitä teknologisia, taloudellisia ja inhimillisesti päätöksiä, joita tämä ihmiskunnan historiassa erittäin poikkeuksellinen tilanne nyt vaatii.

Jos olemme optimisteja, pidämme selvänä että tämä win-win-win on mahdollista saavuttaa. On vain jatkettava innovointia siten, että talouskasvu saadaan irtikytkettyä ympäristöhaitoistaan.

Jos olemme pessimistejä, emme usko irtikytkennän onnistumiseen riittävän nopeasti ja riittävällä voimakkuudella. Jos tämä pessimistinen skenaario toteutuu, jompikumpi lopulta häviää – luonto tai talous. Joko ilmastonmuutos hoidetaan ja talouskasvu kääntyy negatiiviseksi, tai sitten talouskasvu jatkuu ja ilmastonmuutos karkaa käsistä.

Tutkimustuloksia löytyy puolesta ja vastaan. Minulla on teille kuitenkin ilosanoma. Sillä ei ole väliä, olemmeko me optimisteja vai pessimistejä. Ratkaisu ei riipu siitä, uskommeko win-win-win-tulevaisuuteen vai emme.

Ratkaisu riippuu siitä, ymmärrämmekö valita oikean marssijärjestyksen. Kysymys kuuluu: mitkä valinnat on tehtävä ensin?

Vastaus on nähdäkseni yksiselitteinen ja marssijärjestys selvä:

Ensinnäkin: ihminen ei voi elää ilman luontoa, mutta luonto voi elää ilman ihmistä. Luonto ei neuvottele meidän kanssamme. Meidän on siis tehtävä ensin valinta luonnon puolesta.

Toiseksi: taloudellista vaihdantaa ei ole ilman ihmistä, mutta ihminen voi elää ilman taloudellista vaihdantaa. Viime kädessä taloudellinen järjestelmä elää ihmisen armoilla. Talous on juuri sellainen – ja vain sellainen – kuin me ihmiset haluamme.

Yleinen harhaluulo on esimerkiksi se, että rahan niukkuus olisi ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun tai oikeudenmukaisen ja ihmisarvoisen elämän este. Ei ole. Rahasta ei ole niukkuutta. On kirjanpidollinen fakta, että rahaa on saatavilla viime kädessä keskuspankista niin paljon kuin sitä päätämme yhdessä haluta.
Oikeasti niukkuutta on vain luonnonresursseista sekä ihmisten yhteisestä muutoshalukkuudesta ja muutoskyvystä.

Mutta miksi me silti jatkamme ilmastoneuvotteluja taloudellisten intressien kanssa? Meillä ei oikeastaan ole syytä neuvotella luonnonsuojelusta talouden kanssa. Talous voidaan viime kädessä aina muovata sellaiseksi kuin sen haluamme.

Hyvät ystävät – marssijärjestys on selvä:

Yksi: suojellaan luontoa ja asetetaan rajat ilmastonmuutokselle. Tämä ei ole taloudellinen valinta. Tämä on valinta luonnon ja ihmisten puolesta.

Kaksi: Kun luonto on suojeltu ja rajat ilmastonmuutokselle asetettu, seuraava askel on miettiä, mitä ihmisarvoinen elämä tarkoittaa ja miten turvaamme sen kaikille. Tämäkään ei ole taloudellinen valinta, vaan arvopohjainen valinta.

Vasta kolmanneksi tulevat taloudelliset valinnat. Markkinatalous on parhaimmillaan hyvä renki, mutta sen on toimittava luonnon asettamissa rajoissa ja ihmisten oikeudenmukaista hyvinvointia kunnioittavalla tavalla.

Kun toimimme tämän marssijärjestyksen mukaisesti, sillä ei ole väliä, että olemmeko nyt optimisteja vai pessimistejä. Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden hävittäminen on joka tapauksessa pysäytettävä.

Jos optimistit ovat oikeassa, ilmastonmuutos saadaan hallintaan tavalla, joka ei heikennä talouskasvua. Jos pessimistit ovat oikeassa, ilmastonmuutoksen hallintaan saamisen seurauksena joudumme tinkimään talouskasvusta.

Aikaa ja energiaa on turha käyttää väittelyyn siitä, kumpi tulevaisuus toteutuu todennäköisemmin. Tänään on aika marssia ilmaston ja ihmisarvoisen tulevaisuuden puolesta.

- Timo Järvensivu, kauppatieteiden tohtori, tutkija ja yrittäjä

Asiaa kohtuutaloudesta ja degrowthista - Seminaari ja julkaisuja

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululla kokoonnuttiin 25.11.2015 lähes 650 osallistujan voimin pohtimaan Kohtuutaloutta. Tilaisuuden järjesti Suomen Luonnonsuojeluliitto yhteistyössä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun vastuullisen talouden tutkimusryhmän sekä Suomen degrowth-verkoston kanssa.

Tilaisuuden puheenvuorot olivat varsin kiinnostavia. Apulaisprofessori Viviana Asara esitteli kansainvälisen Research & Degrowth -tutkimusryhmän kanssa tehdyn tiivistelmän keskeisimmistä näkökulmista degrowth-aiheeseen. Puheenvuoro tiivisti hyvin kansainvälisen keskustelun aiheesta ja osoitti, että me Suomessa olemme mukana keskustelun eturintamassa.

Viviana Asara - Degrowth as a social-ecological transformation

Avauspuheenvuoron jälkeen oli kiinnostava paneelikeskustelu, jossa näkemyksiään avasivat Anni Huhtala (ylijohtaja, VATT), Outi Hakkarainen (kehityspoliittinen asiantuntija, Kepa), Timo Järvensivu (KTT, tutkija, Aalto-yliopisto) ja Anna Latva-Pukkila (Suomen luonnonsuojeluliitto, Kohtuutalous-hanke). Keskustelun herättelijänä toimi Leo Stranius (Suomen luonnonsuojeluliitto).

Paneelikeskustelussa todettiin yhteen ääneen, että talous ei sinänsä ole este esimerkiksi ilmastonmuutoksen pysäyttämiselle tai luonnon monimuotoisuudesta huolehtimisille. Keskustelun pohjalta rohkenen vetää yhteen seuraavan johtopäätöksen: Kansantaloustieteen tavoitteena ei ole talous, vaan hyvinvointi. Kansantaloustieteen näkökulmasta sellainenkin tilanne on täysin mahdollinen, että hyvinvoinnin maksimointi (pitkällä aikavälillä, tulevat sukupolvet huomioon ottaen) voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että talouskasvusta tingitään (ainakin lyhyellä aikavälillä, nykyisten yltäkylläisyydessä elävien elintasosta tinkien).

Tero Toivanen - Yhteisvauraus kasvutalouden vaihtoehtona

Paneelikeskustelun jälkeen tutkija Tero Toivanen avasi näkemyksiä yhteisvaurauden hyvästä hallinnoinnista tulevan hyvinvoinnin mahdollistamiseksi.
 

Tuuli Hirvilammi - Hyvinvointia ilman talouskasvua

Tuuli Hirvilammi pohti hyvinvoinnin talouskasvua syvempää olemusta.

Marko Ulvila - Mitä kasvun jälkeen? Kuva: energian keskeisyys kasvun takana

Marko Ulvila kävi läpi niitä lohdullisen lukuisia näkökulmia, joihin pohjautuen hyvinvointia voidaan rakentaa myös kasvun jälkeen.

Tilaisuuden esitysmateriaalit ovat ladattavissa tapahtuman sivustolta. 

Tilaisuudessa oli jaossa uunituore Luonnonsuojeluliiton Kohtuutalous-hankkeen julkaisu Kasvunvara on käytetty – Kohtuutalouden ratkaisut. Julkaisu on ladattavissa täältä (PDF). Tässä julkaisussa on tiivistetty selkeästi tärkeimmät kohtuutalouteen ja degrowthiin liittyvät kysymykset. Suosittelen lukemaan ajatuksella!

Keskustelua käydään laajalla rintamalla myös muualla. Useat tutkijat ja tutkijaksi aikovat tekevät jatkuvasti työtä kohtuutalouden ja degrowthin paremman ymmärryksen edistämiseksi. Esimerkiksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa tänä kesänä harjoittelijana toiminut Julia Müller on kirjoittanut harjoittelunsa ohessa ansiokkaan pohdinnan ja julkaisun vihreän talouden haasteista.

Videoshow - Filosofiaa, paleontologiaa, taloutta

Vihreä Elämän Suojelun Liitto VESL järjesti 24.11.2012 seminaarin aiheesta 11.HETKI!! Ympäristökatastrofi etenee - Mitä on vielä tehtävissä?

Seminaarissa kuultiin alustukset filosofi Tere Vadénilta, evoluutiopaleontologi Mikael Forteliukselta sekä kauppatieteilijä Timo Järvensivulta. Tämän lisäksi Pasi Takkinen esitteli tuoretta pamflettiaan Ympäristöliike 2000-luvulla. Nämä puheenvuorot löytyvät videoina Youtubesta.

Pasi Takkinen esitteli pamflettinsa ydinajatukset tiiviisti seminaarin alussa.



Tere Vadén puhui mm. syntytiedosta ja energiasta. Häneltä kannattaa ehdottomasti lukea myös kirja Kaksijalkainen ympäristövallankumous (linkki suoraan pdf-tiedostoon).



Mikael Fortelius on yksi arvovaltaisessa Nature-lehdessä julkaistun ekokatastrofia käsittelevän artikkelin kirjoittajista. Hän luennoi maailmanloppujen syistä ja seurauksista. Huomionarvoinen loppulause: maailmanloppu on ihmisen aiheuttamaa ja tapahtuu "nyt".



Allekirjoittanut alusti degrowthista.

Vanhuuden valtaus!

Loistava Valtaa vanhuus -kampanja herättelee meitä keskusteluun vanhusten kohtaamisesta. Miten Sinä suhtaudut vanhuuteen ja vanhuksiin? Kulueränä? Voimavaroina? Kestävyysvajeena?

Useiden vanhusjärjestöjen ja yhteistyökumppaneiden energisoima kampanja tavoittelee aiempaa positiivisempaa suhtautumista vanhuksiin ja ikääntymiseen. Ikääntyminen ei ole sairaus, vaan elämää! Erinomaista.

Vanhuksiin ei tule kuitenkaan suhtautua pelkästään voimavarana, kuten argumentoin omassa puheenvuorossani 3.9. pidetyssä Ongelmasta mahdollisuudeksi – ikäihmiset yhteiskunnan voimavarana -seminaarissa.

Seminaarin avauspuheenvuoron piti professori Vappu Taipale ja minun lisäkseni lavalla olivat Suomen Pankin johtokunnan jäsen Seppo Honkapohja, Microsoftin toimitusjohtaja Ari Rahkonen, ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja, THL:n tutkimusprofessori Ismo Linnosmaa ja oikeustieteen lisensiaatti Riitta-Leena Paunonen. Tilaisuuden juonsi Tuomas Enbuske ja puitteet järjesti Nordea Oyj.

Tässä oma puheenvuoroni kokonaisuudessaan:

Arvoisa puheenjohtaja, yleisö, arvoisat keskustelijat

Lähtökohtani keskustelulle tänään on se, että me kaikki olemme ihmisiä. Me kaikki olemme arvokkaita.

Iloitsen siitä, että täällä puhutaan tänään vanhuksista voimavarana. Tämä on positiivinen näkökulma ja hyvä tavoite. Vanhuksista puhuminen voimavarana on inhimillisen arvokkuuden näkökulmasta kuitenkin myös ongelmallista.

Voimavara on nimittäin termi, joka väistämättä välineellistää kohteensa. Voimavara on yhtä kuin resurssi. Resurssi on arvokas siksi, että sen avulla voidaan saavuttaa jotain, mutta se ei ole arvokas sinällään. Siksi on olemassa vaara, että kun haluamme tukea vanhusten voimavaroja, tulemme samalla välineellistäneeksi heidät.

Olen erityisen huolissani siitä, että nykyisessä talouspuheen hallitsemassa yhteiskunnallisessa keskustelussa voimavaralla tarkoitetaan lähes poikkeuksetta taloudellisesti hyödyllisiä voimavaroja.

Kysynkin:

• Miksi vanhusten oikeastaan tuleekaan olla voimavaroja?
• Onko tässä yhteiskunnassa muita arvokkaita voimavaroja kuin taloudellisia voimavaroja?
• Entä jos vanhus itse kokee olevansa voimavara, mutta ei kuitenkaan ole voimavara talouden arvostamalla tavalla? Kumman on tällöin taivuttava: vanhuksen vai talousjärjestelmän?
• Eikö riitä, että vanhukset ovat ihmisiä? Ihmisillähän on ihmisarvo jo sinällään, ilman että he ovat voimavaroja mihinkään.

Tiedostan hyvin, että talouskasvu on tuonut meille suomalaisille paljon hyvää. Tiedän, että hyvinvointipalvelujen rahoittaminen ei nykyisen systeemin puitteissa onnistu, ellei talous kasva.

Talouskasvun on kuitenkin oltava kestävää. Meille kaikille on varmasti selvää, että talouden on toimittava globaaleissa ekologisissa rajoissa. Muutoin tuotamme tämän päivän hyvinvointipalvelut tulevien sukupolvien kustannuksella.

Useimmat meistä eivät kuitenkaan tiedä, että viimeaikaisten ympäristötutkimuksen huippujulkaisujen mukaan olemme globaalin ekologisen kriisin kynnyksellä. Samoissa tutkimuksissa todetaan selkeästi, että talouskasvu ja ekologinen kestävyys ovat törmäyskurssilla.

Annan yhden kuvaavan esimerkin:

Maailman hallitukset ovat sitoutuneet pitämään ilmaston lämpenemisen alle kahden celcius-asteen. Tämä tavoite tarkoittaa sitä, että vuoteen 2050 mennessä hiilidioksidibudjettimme on 565 gigatonnia. Kuitenkin maailman tunnetut öljy- ja hiilivarat sisältävät jo nyt yli 2750 gigatonnia hiilidioksidia. Tämä on yli viisi kertaa sen budjetin, joka meillä on käytettävissämme.

Ainoa realistinen mahdollisuus välttää ilmastokatastrofi on jättää käyttämättä noin neljä viidesosaa näistä tunnetuista hiili- ja öljyvaroista. Ongelma on, että nämä varat on jo laskettu mukaan markkina-arvoihin.

Markkina-arvoilla laskettuna tämän ekologisen velan varaan rakennetun talouskuplan suuruus on noin 20 tuhatta miljardia dollaria. Siis 20 tuhatta miljardia dollaria. 20 ja siihen perään 12 nollaa.

Tämä summa ylittää esimerkiksi kaikkien euromaiden yhteiset julkiset velat. Meillä ei kuulemma ole varaa edes Espanjan tai Italian finanssivelkojen pelastamiseen. Miten ihmeessä meillä sitten riittää varaa pelastaa ekosysteemi, jos pelkästään hiili- ja öljyvaroihin sisältyvä talouskupla on jo nyt suurempi kuin eurokriisi kokonaisuutena?

On syytä korostaa vielä erikseen, että finanssiveloilla ja ekologisella velalla yksi merkittävä ero. Finanssivelat voidaan hoitaa pois antamalla velat anteeksi tai antamalla inflaation syödä velat. Ekologista velkaa ei kuitenkaan voida hoitaa näin. Ainoa vaihtoehto ekologisen kriisin välttämiseksi on kiristää vyötä, eli säästää enemmän ja kuluttaa vähemmän.

Talouskasvun ajat ovat ohitse varovaisesti arvioiden ainakin 50 vuodeksi, jopa yli 100 vuodeksi. Laskeva talous ei ole niinkään valinta, vaan tosiasia, jonka kanssa on opittava elämään.

Mitä tällä kaikella on tekemistä vanhusten hyvinvoinnin kanssa?

Kyse on siitä, että hyvinvointipalveluja ei voi enää perustaa talouskasvun varaan. Hyvinvointi on turvattava siten, että me kaikki voimme hyvin huolimatta siitä, nouseeko vai laskeeko bruttokansantuote.

Onneksemme talouskasvusta riippumaton hyvinvointiyhteiskunta on mahdollinen. Hyvinvoiva ja onnellinen ihmisyys rakentuu osallisuudesta, tasa-arvoisista mahdollisuuksista, perustarpeiden tyydyttämisestä ja turvallisuuden tunteesta.

On verotettava ekologisia haittoja ja kohdistettava nämä varat sosiaalista pääomaa vahvistaviin rakenteisiin. On panostettava avoimeen dialogiin, demokratian toimivuuteen ja osallisuuden kehittämiseen. Oravanpyörässä juoksemisen sijaan tarvitsemme aikaa arvokeskustelun käymiseen.

Siteeraan lopuksi Simone de Beauvoiria, jonka ”Vanhuus”-nimisen kirjan loppusanat vuodelta 1970 – siis ennen minun syntymääni – tiivistävät hyvin sen, mitä olen edellä yrittänyt sanoa. De Beauvoir kirjoittaa seuraavasti:

Yhteiskunta huolehtii yksilöistä vain silloin kun he ovat tuottavia. Nuoret tietävät sen. Heidän ahdistuksensa sillä hetkellä, jolloin he astuvat aktiiviseen elämään, on symmetrinen vanhusten ahdistuksen kanssa silloin kun heidät suljetaan aktiivisesta elämästä pois. Siinä välillä rutiini peittää ongelmat.

Nuori pelkää koneistoa jonka rattaisiin hän takertuu ja yrittää joskus puolustautua kapinoimalla. Vanhalla, syrjään työnnetyllä, paljaalla ja lopen uupuneella on vain silmät itkeä. Näiden kahden välillä kone jyskyttää jauhaen hampaisiinsa ihmisiä jotka antavat itsensä jauhautua, koska he eivät edes voi kuvitella mitään keinoa päästä karkuun.

Kun on tajunnut vanhusten aseman, ei voi enää tyytyä vaatimaan anteliaampaa ”vanhuudenpolitiikkaa”, eläkkeiden nostamista, terveellisempiä asunto-oloja, [tai] vapaa-ajan toimintaa. Pelissä on koko systeemi, [ja] vaatimuksena voi olla vain radikaali ”elämän muuttaminen”.

Kiitos.

Degrowth vai vihreä kasvu?

Tervetuloa seuraamaan väittelyä Suomen sosiaalifoorumiin:

DEGROWTH VS. VIHREÄ KASVU - kumpi voittaa?

Aika: Lauantaina 21.4.2012 klo 14-15.45
Paikka: Arbiksen juhlasali, Dagmarinkatu 3, Helsinki

Kukapa ei haluaisi lopettaa ympäristötuhoa ja lisätä tasa-arvoa. Mutta miten tässä onnistutaan? Yhdet vaativat kasvupakosta vapautumista ja talouslaskun toivottamista tervetulleeksi, toiset esittävät vihreän kasvun ratkaisevan aikamme suuret haasteet.

Tule kuulemaan, ovatko ratkaisun avaimet vihreän kasvun apostoleilla vai degrowth -utoopikoilla! Mukana: Jaana Airaksinen (Into Kustannus), Antti Alaja (Sorsa-säätiö), Timo Järvensivu (Aalto-yliopisto, degrowth.fi), Jarna Pasanen (Maan ystävät) ja Heikki Sairanen (Vihreät).

Järjestää: Suomen degrowth-verkosto, Maan ystävät, HY:n Attac, Demokratiafoorumi.

Lisätietoja: http://www.sosiaalifoorumi.fi/
 

Osuuskauppa avain degrowth-yhteiskuntaan?

HOK-Elannon vaalit pidetään toukokuun alussa. Vaaleissa valitaan asiakasomistajien edustajisto – mutta ymmärtävätkö S-etukortin haltijat mistä vaaleissa itse asiassa on kysymys?

Miten S eroaa K:sta? Nykyistä toimintaa katsoessa vastaus valitettavasti kuuluu: ei juuri mitenkään. Perusteiltaan S ja K ovat kuitenkin eri maailmoista. K eli Kesko on pörssiyhtiö, jonka tavoitteena on kerryttää omistajiensa omaisuutta. HOK-Elanto – pääkaupunkiseudun osa S-ryhmää – sen sijaan on osuuskauppa, jonka tavoitteena on palvella asiakasomistajiaan mahdollisimman hyvin.

Osuuskaupassa vaaleilla valittava edustajisto päättää, minkälainen toiminta hyödyttää asiakasomistajia eniten. Keskeisiä tavoitteita varmaankin ovat hyvät ja kohtuuhintaiset tuotteet ja palvelut sekä asiakkaiden elinympäristöstä huolehtiminen laajemmin.

Pörssiyhtiössä valta on omistajilla, jotka yleensä ovat aivan muita kuin asiakkaat. Pörssiyhtiö tekee voittoa asiakkaidensa kustannuksella ja jakaa rahat omistajille. Tietysti tässäkin tapauksessa palvelun on oltava sellaista, josta asiakas on valmis maksamaan. Pörssiyhtiön varsinainen tarkoitus eroaa kuitenkin selvästi osuusliiketoiminnasta.

HOK-Elanto on valitettavasti omaksunut viimeaikaiset käytännön toimintamallinsa pörssimaailmasta. Asiakkaille tarjotaan keskinkertaisia ketjupalveluja, jotka uhkaavat vireää kaupunkikulttuuria. S-ryhmä on identtisten S-kauppojen ja -ravintoloiden sekä ABC-huoltamoiden myötä yhtenäistänyt käytännössä koko Suomen. Lisäksi se laajentaa toimintojaan ripeästi Suomen rajojen ulkopuolelle, asiakasomistajien ulottumattomiin. Kun vielä hintataso on asiakkaalle pikemminkin korkea kuin kohtuullinen – voidaan sanoa, että asiakasomistajien etu ei ole juuri painanut päätöksenteossa.

Osuuskauppa voi silti olla tärkeä ja konkreettinen askel kasvu- ja kulutuskulttuurista kohtuutalouteen. Kasvutavoitetta osuuskaupassa ei olemuksellisesti tai lailla asetettuna ole. Asiakasomistajien ja edustajiston niin päättäessä HOK-Elanto ja S-ryhmä voivat kehittyä kulttuurista ja sosiaalista hyvinvointia tukevan ja luontoa mahdollisimman vähän kuormittavan kauppa- ja ravintolatoiminnan edelläkävijöiksi.

Degrowth.fi-blogin kirjoittajat Paavo Järvensivu ja Timo Järvensivu ovat ehdolla HOK-Elannon vaaleissa 2.-14. toukokuuta. He ovat poliittisesti sitoutumattomalla Kohtuullisen osuuskaupan puolesta -vaalilistalla. Tarkoituksena on herätellä yhteiskunnallista keskustelua osuuskaupasta ja tarjota todellisia vaihtoehtoja HOK-Elannon kehittämiseksi osuuskaupan periaatteiden mukaiseksi. Voit tukea muutosta jakamalla tietoa ja äänestämällä. Äänioikeutettuja ovat Uudellamaalla asuvat S-etukortin haltijat (rinnakkaiskortti ei riitä).

Lue lisää vaaliteemoista ja liity kannattajaksi:
www.facebook.com/KohtuullinenOsuuskauppa

Degrowth vs. talouskasvu: kumpi voitti?

Elonkehä-lehden päätoimittaja Jouko Kämäräinen vieraili taannoisessa Aalto-yliopiston Debating Societyn järjestämässä väittelyssä "degrowth vs. talouskasvu".

Väittelyssä kohtasi kolme professoria ja allekirjoittanut, kuulijoina yli 500 aiheesta kiinnostunutta.

Lue vierailun reportaasi lehden kotisivuilta ja ota kantaa: kumpi voitti?

Puttonen, Pohjola, Ikäheimo & Järvensivu: Talouskasvu vs. Degrowth väittely

Aalto Debating Society järjestää väittelyn Talouskasvu vs. Degrowth keskiviikkona 16.11.2011 alkaen klo 18 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun juhlasalissa (Runeberginkatu 14-16). Tilaisuus on maksuton.

Lisätietoja: Facebook

Tapahtumatiedot Aalto Debating Societyltä:

Onko talouskasvu väline yhteiskunnan päämäärien saavuttamiseksi vai onko se itseisarvo yhteiskunnalle? Voiko talous kasvaa loputtomasti? Riittävätkö resurssit? Miten käy hyvinvoinnin tulevaisuudessa?

Globaali resurssien ylikäyttö on tällä hetkellä 40%, joka on enenevässä määrin herättänyt keskustelua Degrowth-ajattelusta, loputtoman talouskasvun mahdottomuudesta ja kyseenalaistanut vallitsevaa käsitystä talouskasvusta.

Talouskasvu vs. Degrowth väittely toteutetaan kaksi-vastaan-kaksi asettelulla, jossa puolet tuovat esiin ja puolustavat vastakkaisia ajattelumalleja. Väittelemässä kauppakorkeakoulun professorit Vesa Puttonen, Seppo Ikäheimo, Matti Pohjola ja Aalto-yliopiston tutkija Timo Järvensivu. Väittelijöiden puolet jaetaan sattumanvaraisesti. Tapahtumassa on odotettavissa jyrkkiäkin näkemyksiä ja mielipiteitä.
 
Alla muutamia videoita talouskasvu- ja degrowth-näkemysten ristiriidoista, joihin on mahdollista tutustua ennen väittelyä:

The Impossible Hamster. Idea talouskasvun rajallisuudesta:
http://www.youtube.com/watch?v=Sqwd_u6HkMo

GrowthBusters: Hooked on Growth -dokumentin traileri:
http://vimeo.com/30647439

Tim Jackson's economic reality check in TEDTalks:
http://www.youtube.com/watch?v=NZsp_EdO2Xk

8 minuuttia taloudesta

Pidin alla näkyvän puheenvuoron kansanedustaja Lasse Männistön (kok) järjestämässä talousseminaarissa 19. lokakuuta. Puheenvuoron taustalla on noin kymmenhenkisen tutkijaryhmän suunnittelema tutkimushanke, jolle olemme parhaillaan hakemassa rahoitusta. Lista seminaarin muista osallistujista ja tiivistelmät heidän esityksistään löytyvät täältä. Pääosa puhujista keskittyi valamaan uskoa suomalaiseen osaamiseen ja pohtimaan keinoja talouskasvun saavuttamiseksi.

Hyvinvointiyhteiskunta ja talous niukkojen resurssien aikana

Suomessa ja muissa länsimaisissa talouksissa on totuttu ajattelemaan, että hyvinvointia rahoitetaan talouskasvun turvin. 2000-luvulle tultaessa on kuitenkin käynyt selväksi, että jatkuva, varsinkin tarvittavan ripeä talouskasvu on liki mahdoton tavoite. Ensinnäkin maailmantalous on ajautunut toisiaan seuraaviin kriiseihin, joista on vaikea nousta vakaalle kasvu-uralle. Tämä huoli on ollut uutisten pääaiheena jo kuukausia, ellei vuosia.

Huomattavasti tärkeämpi haaste liittyy kuitenkin ilmastonmuutokseen ja luonnonvarojen ehtymiseen. Taloudellista tuotantoa ei ole kyetty irtaannuttamaan luonnolle aiheutetusta kuormituksesta – päinvastoin, päästöt ja luonnonvarojen kokonaiskulutus ovat tehostamisyrityksistä huolimatta jatkuvasti lisääntyneet. Erityisen taloudellisen ja ekologisen haasteen asettaa vaikeasti korvattava fossiilinen energia, joka kallistuu ja jonka saatavuus heikkenee öljyntuotannon vaikeutuessa ja tuotantomäärien hiipuessa. Lisäksi sen käyttö jouduttaa ilmastonmuutosta.

On siis syytä arvioida, mihin niukkenevat resurssit kannattaa suunnata. Suomessa on vihdoin otettava maailman kehityskulku tosissaan ja suunniteltava, miten hyvinvointiyhteiskuntaa ylläpidetään ja kehitetään niukkojen resurssien aikana.

Hahmottelen seuraavassa näille suunnitelmille joitakin lähtökohtia, jotka perustuvat tutkijaryhmässämme käytyihin pohdintoihin.

Modernin rahateorian näkökulmasta voidaan sanoa, että taloudellisesti suvereenilla valtiolla rahasta ei ole pulaa. Sitä rajoittavat vain erilaiset sopimusten mukaiset instituutiot, joihin Euroopan velkakriisissä olemme nyt törmänneet. Sen sijaan muut resurssit ovat aidosti rajalliset, niiden määrä sinänsä ei riipu ihmisten päätöksistä.

Tällä hetkellä kuitenkin ajatellaan nurinkurisesti, että kaikki on mahdollista, kunhan vain on rahaa. Poliittisin päätöksin halutaan lisätä tuotantoa, vaikka materiaa ja kaupallisia palveluja meillä on jo enemmän kuin tarpeeksi, ja vaikka tuotanto nykytasollakin ylittää planetaariset kynnykset usealla eri mittarilla.

Samalla on jätetty huomioimatta, että nykyinen talousjärjestelmä, eli kasvutalous, on vienyt elintilaa monimuotoisen kulttuurin kehittymiseltä. Se on tukenut kapeasti vain alati kiihtyvää kulutuskulttuuria. Tehostamisen ja kilpailukyvyn nimissä on viety edellytyksiä hyvinvointipalveluilta sekä sivistykseen ja kansalaistaitoihin tähtäävältä koulutukselta. Opetus- ja kulttuuriministeriö esitti alkusyksystä, että koulutuksen aloituspaikkoja vähennetään muun muassa filosofiasta, kulttuurin- ja taiteentuntemuksesta, luonnontieteistä ja ympäristötieteistä. Kuitenkin juuri nämä osaamisalueet ovat oleellisia, kun haluamme uudistaa yhteiskunnan rakenteita siten, että ne ottavat huomioon maapallon rajallisuuden. Ei riitä, että vain kapealla eliitillä on todellisia mahdollisuuksia tutustua näihin näkökulmiin.

Mitä niukkuudella sitten tarkoitetaan? Kauppiasmielisille se on hyve, jonka avulla tuotteiden vaihtoarvoa kasvatetaan. Tällöin on kuitenkin kyse keinotekoisesta tai suhteellisesta niukkuudesta. Nyt olemme tekemisissä radikaalin tai absoluuttisen niukkuuden kanssa – olemme tilanteessa, josta emme pääse ulos rahalla emmekä ainakaan lyhyellä aikavälillä korvaavilla resursseilla.

On tärkeää huomata, että niukkuutta luo myös luonnollisten järjestelmien kyvyttömyys ottaa vastaan tietyn resurssin käytöstä aiheutuvia päästöjä. Fossiilisen energian suhteen molemmat niukkuuden lajit pätevät: tiedettyjen varantojen käyttäminen lisää hiilidioksidipäästöjä, jotka jo ennestään tiedetään olevan vaarallisella tasolla, eikä korvaavaa energialähdettä ole tiedossa. En kuitenkaan liiaksi halua keskittyä fossiiliseen energiaan, koska sama perusasetelma koskee useita muitakin luonnonvaroja.

Taustalla näkyvä satelliittikuva kertoo omaa kieltään Suomen metsien tilasta. Pohjois-Kainuuseen sijoittuvalla tummalla alueella sijaitsee Paljakan luonnonpuisto ja Metlan tutkimusmetsä. Muut tummat kohdat ovat järviä. Vastaavia luonnontilaisia kuusimetsiä ei muualla Suomessa ole, vaikka sellaiset olisivat luonnon monimuotoisuuden tukemisen, tutkimuksen ja virkistyskäytönkin kannalta äärimmäisen arvokkaita. Jostain syystä yleinen usko suomalaiseen metsänhoitoon on pysynyt vankkana, vaikka todisteet kestämättömästä kehityksestä lisääntyvät jatkuvasti.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että resurssien niukkuudesta tietoinen talouspolitiikka rakentaa taloudellisia instituutioita luonnonvarojen rajallisuuden – ei jatkuvan taloudellisen kasvun pohjalta. On aloitettava keskustelu siitä, mihin olemassa olevia resursseja todella kannattaa käyttää. Onhan ilmiselvää, että kaikki taloudellista kasvua tuottava toiminta ei ole elinvoimaisen kulttuurin tai luonnon kannalta suotuisaa. Lisäksi on arvioitava, mihin suuntaan esimerkiksi EU:n kriisinajan päätöksenteko on meitä viemässä. Ympärilleen katsova talouspolitiikka pyrkii poistamaan kasvupakkoja, ei lukitsemaan niitä yhä uusin poliittisin päätöksin.

Onnellista tilanteessa on, että niukkuus ei ole oikeiston tai vasemmiston paaluttamaa aluetta. Se on tosiasia, joka ei muutu eri ideologisista näkökulmista tarkasteltuna. Niukkuuden tulisi näyttäytyä samana kaikille, jotka väittävät tekevänsä vastuullista ja realistista politiikkaa.

Kuinka käy työn, kun kasvutalous ei kestä?

Osallistuin Elonkehä-lehden järjestämään keskustelutilaisuuteen "Kasvutalous ei kestä - kuinka käy työn?" yhtenä panelistina ViSion hallituksen puheenjohtajan Mikko Airton sekä STTK:n elinkeinopoliittisen asiantuntijan Antti Aarnion kanssa. Tilaisuuden juonsi Elonkehä-lehden päätoimittaja Jouko Kämäräinen.

Omassa puheenvuorossani pyrin korostamaan, että työllä on muitakin merkityksiä kuin palkka ja verotulot.
Usein ajatellaan, että työ on tekijänsä näkökulmasta tarkasteltuna nimenomaan sellaista tekemistä, josta saa rahapalkkaa. Tällöin sellainen tekeminen, josta ei saa rahapalkkaa, ei määritelmällisesti ole "työtä". Tämä näkökulma on kuitenkin nähdäkseni liian ahdas.

Mielekästä tekemistä ei aina palkita rahalla, vaan monilla muilla eduilla, kuten ruokaeduilla, yhteisöllisyydellä, tai vaikkapa hyvällä mielellä. "Työ palkitsee tekijänsä," kuten sanonta kuuluu. Toisaalta monet tekevät työtä, joka ei anna tekijälleen mitään muuta kuin rahapalkkaa. Kun tällaisesta palkkatyöstä riisutaan rahapalkkio, työ itsessään on tekijälleen merkityksetöntä.

Yhteiskunnan (tai hyvinvointivaltion) näkökulma työhön liittyy työstä maksettaviin veroihin. Sellainen työ, joka tuottaa valtiolle ja kunnille verotuloja, on "hyödyllistä" työtä. Jos työtä kuitenkin arvotetaan pääosin verotulojen kautta, työn ekologiset ja sosiaaliset vaikutukset jäävät käsittelemättä.

Työn yhteiskunnallinen hyödyllisyys kyseenalaistuu, jos työ on ekologisesti tai sosiaalisesti arvotonta tai jopa arvoa tuhoavaa, vaikka se tuottaisikin verotuloja. Samoin on olemassa monenlaista sellaista tekemistä, joka ei tuota verotuloja, mutta tuottaa kuitenkin ekologista tai sosiaalista arvoa.

Kyyninen lukija huomauttaa tässä vaiheessa, että mikäli työn haitalliset ja hyödylliset ulkoisvaikutukset hinnoiteltaisiin ihmisille maksettaviin palkkoihin ja yhteiskunnalle maksettaviin verotuloihin, niin ekologisesti ja sosiaalisesti arvokas/arvoton tekeminen näkyisi työstä maksettavana palkkana/veroina. Teoreettisesti tämä pitää toki paikkansa. Todellisuudessa tällaisten ulkoisvaikutusten lähellekään riittävä hinnoittelu ei näyttäisi olevan näköpiirissä.

Työtä on näin ollen pyrittävä jatkossa arvioimaan monipuolisemmin kuin vain palkan tai verotulojen näkökulmista.

Työn merkitykset ja talouskasvupakon purkaminen

Mikäli työtä määritetään pääosin palkan ja verotulojen näkökulmasta, kuten Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa näyttäisi tapahtuvan, on selvää että yksilöiden elintaso riippuu heidän saamastaan palkasta ja yhteisön saamat hyvinvointipalvelut ovat riippuvaisia verotuloista.

Hyvinvointivaltiossa on talouden kasvupakko. Tämä johtuu mm. tuottavuuskehityksestä, lisääntyvästä automaatiosta, inflaatiosta sekä kasvavista elintaso- ja hyvinvointipalvelutarpeista. Työtä ei ole kaikille, mikäli talous ei kasva. Ja kun työtä ei ole kaikille, elintasokuilut levenevät ja hyvinvointipalveluiden rahoituspohja kapenee.

Entä jos työtä tarkasteltaisiin enemmän niiden merkitysten kautta, joita työllä on yksilölle ja yhteiskunnalle? Tällöin työllä olisi yksilölle palkan ja palkalla ostettavan elintason lisäksi muita merkityksiä. Mahdollisuus tehdä merkityksellistä työtä puolestaan lisää tekijänsä onnellisuutta. Työn yhteiskunnalliset merkitykset liittyvät siihen, miten tehty työ lisää suoraan (siis ei verotulojen kautta) yhteisön elinvoimaisuutta.

Työ voi toki samanaikaisesti olla sekä yksilön että yhteisön kannalta merkityksellistä ja tuottaa palkkaa ja verotuloja. Kuten yllä todettiin, näin ei läheskään aina ole. Monenlainen palkka- ja verotulotyö myös vähentää ekologista ja sosiaalista hyvinvointia.

Mikäli työtä arvioitaisiin aiempaa useammin suoraan sen sisältämien yksilöllisten ja yliyksilöllisten merkitystensä kautta, sivutuotoksena olisi hyvin mahdollisesti myös talouden kasvupakon purkaantuminen. Merkityksellinen tekeminen lisää onnellisuutta ja onnellisuuden lisääntyminen vähentää tarvetta kasvattaa materiaalista elintasoa. Yhteisön tasolla merkityksellinen tekeminen (esimerkiksi kansanterveyden lisääminen sekä luonnonsuojelu) vähentää puolestaan tarpeita verovaroin maksettaviin hyvinvointipalveluihin. 

Talouden kasvupakkoa voidaan siis purkaa siirtämällä työstä käytävän keskustelun fokus pois palkka- ja verotulotyöstä kohti työn suoria merkityksiä. Esimerkiksi "täystyöllisyyden" tavoittelu on mieletön tavoite, jos tätä tavoitetta tarkastellaan vain palkka- ja verotulotyön näkökulmasta. 

Keskustelua seminaarissa

ViSion Mikko Airto pohdiskeli nykyisen yhteiskunnan oravanpyörää. Onko tästä oravanpyörästä tehtävissä enää millään järkevää, purkamatta sen rakenteita? Voidaanko tätä oravanpyörää jatkaa enää vain velanotolla ja tukemalla luottamusta tulevaan talouskasvuun? Entä kun luottamus ikuiseen talouskasvuu rapautuu, mitä sitten tapahtuu?

Vastaus voisi Airton mukaan löytyä kohtuullisuudesta ja omavaraisuudesta. Toimitaan kestävästi vankalla perustalla, niin pärjätään kriisiaikoinakin, vaikka talous ei kasva. Tässä on huomioitava työn mielekkyyden, verotulojen ja moraalisen oikeutuksen väliset kytkökset. On kysyttävä: onko työpaikkojen luominen oikeutus kaikelle? Yksilötasolla meidän kaikkien on myös pohdittava, mitkä itse asiassa ovat hyvinvointimme lähteet? Tarvitaan rohkeutta muuttaa systeemiä ja demokratiankin toimivuutta, vaikka tämä tarkoittaisi myös hyvinvointivaltion perusteiden tarkastelemista.

STTK:n Antti Aarnio piti lähtökohtanaan talouskasvun puolustamista. Miten turvataan se, että suomalaisilla ja STTK:n jäsenillä riittää töitä? AY-liike on perinteisesti talouskasvun puolustaja jo pragmaattisista syistä. Palkkatyö tuottaa hyvinvointia.

Aarnio pohdiskelikin, että talouskasvusta luopuminen olisi dramaattinen muutos. Kaikki aiemmat mallit ovat perustuneet jatkuvalle talouskasvulle. Toki on huomioitava talouskasvun haasteet ja rajoitteet, kuten ilmastonmuutos. Talousjärjestelmän valuviat, kuten rahoitusmarkkinoiden huonot piirteet on korjattava. Tulevat sukupolvet on otettava huomioon.

Tässä keskustelussa on lupaavaa, Aarnio huomautti, että vapaa-ajan arvostus on lisääntynyt. Ihmiset haluavat tehdä vähemmän töitä oravanpyörässä ja keskittyä enemmän merkitykselliseen elämään. BKT:n rinnalle on lähdetty hakemaan muita mittareita, kuten onnellisuus. Näistä ja muista vastaavista lähtökohdista voidaan edelleen kehittää nykyistä työelämää realistisella ja pragmaattisella otteella, joka on perinteisesti ollut AY-liikkeen lähestymistapa.

Alustusten jälkeen käyty yleisökeskustelu oli pohdiskelevaa ja nosti esille monia tärkeitä näkökulmia:

• Loppuuko kehitys, jos elintason tai talouden kasvu loppuu?
• Riittääkö AY-liikkeen pragmaattisuus työelämän kehittämisessä, vai vaatiiko ympäristön realismi sittenkin dramaattisempaa muutosta?
• Olisiko hyvä työn määritelmä tämä: "Työ on ihmisen määrätietoista toimintaa elinympäristönsä muuttamiseksi"? Tällä määritelmällä ei olisi työttömyyttäkään?
• Onko talouskasvu välttämätön lyhyellä aikavälillä, mutta pidemmällä aikavälillä pystyttäisiin rakenteita muuttamalla varautumaan pitkäaikaiseen talouslaskuunkin?
• Mitä tapahtuu inflaatiolle degrowth-taloudessa? Mitkä ovat inflaation tai deflaation vaikutukset degrowth-taloudessa?
• Onko työ nykyisessä yhteiskunnassa enemmän "kilpailutyötä" kuin "yhteistyötä"? Tulisiko olla nykyistä enemmän yhteistyötä?
• Asennevika työn määrityksien suhteen on meillä kaikilla, ei pelkästään esimerkiksi AY-liikkeellä, työnantajilla, poliitikoilla, kuluttajilla tai muilla yksittäisillä ryhmillä. Jos talous ei kasva, niin kaikkien osapuolten on kyettävä löysäämään tai luopumaan saavutetuista eduistaan.
• Keskustelussa on päästävä pois negatiivisuudesta, kohti positiivisia puolia. Esimerkiksi luomu nähtiin monissa piireissä vaarallisena haihatteluna joskus 20-30 vuotta sitten, mutta nyt se nähdään lähes poikkeuksetta positiivisena kehityspolkuna. Ehkä samoin käy joskus degrowthin ja kohtuudenkin suhteen.

SoL Finlandin degrowth-tilaisuuden muistiinpanot

Eilen 16.8.2011 Sol Finland ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu järjestivät yhdessä dialogisession aiheesta "Degrowth: Hyvinvoinnin asialla vai hyvinvointia romuttamassa?"

Tilaisuuden aluksi SoL Finlandin hallituksen puheenjohtaja Teuvo Metsäpelto esitteli SoLin toimintaa. Lisätietoja: www.solfinland.org

Avauksen jälkeen Degrowth Finland -verkoston toimija, Aalto-yliopiston tutkija ja SoLin hallituksen jäsen Timo Järvensivu alusti degrowthista. Lataa alustus tästä linkistä.

Alustuksen jälkeen käytiin vapaata dialogia ensin pienryhmissä ja sitten yhteisesti. Keskustelusta T. Järvensivu kirjasi ylös muutamia avainsanoja, jotka voit ladata tästä linkistä.

Kiitos kaikille keskusteluun osallistuneille!

Degrowth-piknik 5.6.2011

Suomessa pidetään 5. kesäkuuta klo 12-15 kansainvälinen degrowth-piknik. Edellinen piknik järjestettiin vuosi sitten, minkä jälkeen degrowth on noussut Suomessakin yleiseen keskusteluun – herättäen intohimoja puolesta ja vastaan.

Tänä vuonna piknikin teema on erityisesti energia. Energian käyttöä on vähennettävä! Käytettävä energia on tuotettava uusiutuvista lähteistä!

Degrowth-liike on monimuotoinen toimijoiden verkosto, jonka yhdistävä peruslähtökohta on yhteiskuntaan pesiytyneen kasvumanian kritiikki. Liike kyseenalaistaa ikuisen, jatkuvaan energian ja materian käytön lisäämiseen perustuvan talouskasvun mahdollisuuden hyvinvoinnin lähteenä. Kyse on ympäristön kantokyvyn rajoissa toimivan talouden, sosiaalisen hyvinvoinnin ja yhteiskunnallisen toiminnan edistämisestä.

Viimeisen vuoden aikana degrowth-liikkeen suurin voitto Suomessa on ollut se, että talouskasvua kritisoivat näkökulmat ovat nousseet yleiseen tietoisuuteen ja keskusteluun. Keskustelun valtavirtaistuminen on samalla ollut degrowth-liikkeen näkökulmasta ongelmallista. Erityisesti talouseliitti on tuominnut degrowthin epärealistiseksi ja nihilistiseksi kurjuuden tieksi – vaikka paradoksaalisesti nimenomaan jatkuva talouskasvu on suorin tie tulevaisuuden niukkuuteen ja kurjuuteen. ”Kestävä kasvu” on paradoksi itsessään – on epärealistista, että kasvu voisi jatkua ikuisesti ja samalla pysymme ekologisen kestävyyden rajoissa.

Degrowth-liike tavoittelee hyvinvointia ekologisissa rajoissa. Liike vaatii talouden palauttamista rengiksi samalla, kun politiikan keskiöön nostetaan ihmisten ja ympäristön hyvinvointi. Tulevaisuuden hyvinvoinnin turvaaminen edellyttää kulutuksen ja tuotannon kasvupakkojen purkamista. Talouskasvun vaateet eivät saa määritellä nykyistä ja tulevaa hyvinvointiamme. Hyvinvoinnin lähteet on löydettävä muualta kuin pakotetusta talouskasvusta. 

Eduskuntavaaleissa ja niitä edeltäneissä vaalikeskusteluissa ekologiset ja talouskasvuun kriittisesti suhtautuvat näkökulmat jäivät visusti marginaaliin. Ympäristö ei kuitenkaan ole lakannut olemasta, vaan sen tila heikkenee jatkuvasti, mikä ravistelee jo nyt hyvinvoinnin perusteita niin Suomessa kuin globaalisti. Hyvinvoinnin turvaaminen vaatii kasvupakon purkamista – tänään!
 
Kutsu degrowth-piknikille on kaikille avoin – tule mukaan keskustelemaan, kyseenalaistamaan ja luomaan uutta suomalaista ja kansainvälistä hyvinvointikulttuuria!

Piknikin järjestelyistä ja tarkemmista paikoista tullaan tiedottamaan tarkemmin osoitteessa www.picnic4degrowth.net ja Facebookissa: http://www.facebook.com/event.php?eid=184622028256091 

Katse kohti tulevaa niukkuutta: degrowth-politiikkaa!

Olin eilen Suomen sosiaalifoorumissa yhtenä alustajana hahmottelemassa konkreettisia keinoja hyvinvoinnin rakentamiseksi degrowth-yhteiskunnassa. Mukana oli aktiivinen yleisö, puheenjohtajana Kelan tutkija Tuuli Hirvilammi sekä alustajina tutkija-aktivisti Marko Ulvila ja ViSiOn Mikko Airto. Esitykset ja muistiinpanot tulevat vielä myöhemmin julkaistavaksi ainakin Degrowth Finland -verkkosivulle.

Omassa esityksessäni pyrin hahmottelemaan poliittisen konkretian suuria linjoja. Esitin kaksi keskeistä huomiota. Ensimmäinen liittyi siihen, että tulevan niukkuuden huomioiminen politiikassa vaatii huomion kiinnittämistä tulevaisuuteen, ei ensisijaisesti nykyisten talouskriisien hallinnointiin.

Toinen huomioni oli, että äänestäjien tai poliitikkojen arvot akseleilla vasemmisto-oikeisto ja liberaali-konservatiivi eivät todennäköisesti tule muuttumaan, mutta tulevaisuus on kuitenkin vielä pelastettavissa, jos saamme näistä akseleista huolimatta kaikkien huomion kiinnittymään tulevan niukkuuden hallintaan.

Tulevan rakennemuutoksen ymmärtäminen

Nykyinen poliittinen diskurssi ja toiminta keskittyy ensisijaisesti talouden hallinnointiin. Miksi? Tämä johtuu näköharhasta, että politiikassa on ratkaistava ensin nykyiset haasteet ja vasta sitten voidaan keskittyä tuleviin haasteisiin. Tämä näköharha ohjaa poliitikkoja toimimaan ensisijaisesti nykyisissä rakenteissa ja tarvittava rakennemuutos jää tekemättä.

Tätä pyrin havainnollistamaan kuvassa 1 (klikkaa kuvaa suuremmaksi). Vaaka-akselilla kulkee aika ja pystyakselilla on tarvittavan muutoksen suuruus. Lisätään aikajanalle kestävän kehityksen eri haastekentät: talouden ja materiaalisen elintason hyvinvointi, ihmisten sosiaalinen hyvinvointi ja ekosysteemin hyvinvointi. Millä aikavälillä näihin hyvinvoinnin osatekijöihin liittyvät haasteet realisoituvat?

Kuva 1. Muutoksen aikajänteet ja systeemisyys

 

Käytännössä talouden ja materiaalisen hyvinvoinnin kriisit ovat vallanneet nykyhetken (1-5 vuotta). Tämä näkyy hyvin esimerkiksi nykyisen finanssikriisin saamasta huomattavasta poliittisesta huomiosta. Ihmisten sosiaaliseen hyvinvointiin liittyvät haasteet (esim. hyvinvoinnin tasa-arvo, tuloerot) ovat jo käsillä, mutta kriisiytyvät poliittisten päättäjien silmissä vasta seuraavien 5-15 vuoden aikajänteellä. Ekosysteemi on jo kriisiytynyt, mutta tästä huolimatta katse esimerkiksi ilmaston lämpenemisen osalta on 15-50 vuoden aikajänteessä.

Poliittinen realismi on osoittanut, että politiikassa on lähdetty ratkomaan ensisijaisesti talouden akuutteja kriisejä (ks. kuva 2). Ajatus on, että sosiaalisen hyvinvoinnin ja ekosysteemin ongelmien ratkaisemiseen voidaan siirtyä vasta sitten, kun talouden kestävyyshaasteet on ratkaistu. Tämän tarkastelutavan ongelma on kuitenkin se, että sosiaaliseen ja ekologiseen hyvinvointiin liittyvien haasteiden ratkaisemiseen tarvittava muutoksen suuruus ei näy eikä ole ratkaistavissa talouden vaatimien näkökulmien kautta.

 Kuva 2. Epärealistinen ymmärrys muutostarpeesta

Talouskriisit eivät tule väistymään. Ilman tarvittavia rakenteellisia muutoksia kriisit seuraavat toisiaan ja ne kärjistyvät jatkuessaan yhä vakavammiksi. Aika kuluu näiden tulipalojen sammuttamiseen eikä koskaan ole oikea hetki tarttua pitkän aikavälin ekologisiin ja sosiaalisiin ongelmiin. Uhka on, että näin tuhlaamme myös seuraavat 50 vuotta ilman riittävän suuria rakenteellisia muutoksia. Muutoksen suuruutta ei ymmärretä ennen kuin seinä tulee vastaan.

Näkökulma tulisi siirtää välittömästi 50 vuotta eteenpäin (ks kuva 3). On ymmärrettävä, että tällä aikaskaalalla talouden kestävyys ei voi perustua enää talouden jatkuvaan kasvuun. Miksi ei? Talous voi kasvaa joko talouden tuotantopanoksia (ihmisten, koneiden ja energian tekemän työn määrällinen lisäys) tai tuottavuutta lisäämällä (ihmisten, koneiden ja energian työn tehokkuuden lisäys). Esimerkiksi Suomessa talous ei voi kasvaa merkittävästi enää pitkään ihmistyön määrää lisäämällä. Energiankäytön on jopa vähennyttävä, sillä muutoin emme pääse irti haitallisista fossiilisista energiamuodoista. Koneiden tehokkuus ei tule kasvamaan riittävästi. Talouslasku 30-50 vuoden päästä näyttää väistämättömältä. Tähän on varauduttava hallitusti, tai ajaudumme siihen ekologisen kriisiytymisen kautta.

 Kuva 3. Niukkuuteen varautuva näkökulma

Miten hallittu talouslasku voisi onnistua? Ensin on visioitava, minkälainen rakennemuutos on tapahtunut 50 vuoden päästä. Tästä visiosta käsin on hahmoteltava, minkälaisia rakenteellisia muutoksia tarvitaan seuraavien 1-10 vuoden aikajänteellä talouden sekä sosiaalisen hyvinvointijärjestelmämme rakenteissa. Talouskasvu tulee kriisiytymään ekologisen kriisin kautta viimeistään 50 vuoden päästä, joten nyt on pakko rakentaa talouden ja sosiaalisen hyvinvoinnin kestävyys kasvuvapaasti.

Tässä keskustelussa on huomattava, että talouden kestävyys ei käsitteellisesti ole sama asia kuin ikuinen talouskasvu, vaikka talous onkin keskimäärin kasvanut ainakin viimeiset 200-300 vuotta. Talous voi kasvaa myös "epätaloudellisesti" esimerkiksi ekosysteemin tai tulevien sukupolvien näkökulmasta.

Hyvinvointivaltion pelastaminen: hyvinvoinnin kestävyys on irtikytkettävä BKT:n kasvusta

Hyvinvointivaltiota ei pelasteta tämän päivän lisäkasvulla, vaan ymmärtämällä tulevat niukkuuteen liittyvät väistämättömät rakennemuutokset sekä sopeuttamalla talouden koko ja sosiaalinen hyvinvointi näiden rakennemuutosten vaatimuksiin jo tänään. Hyvinvoinnin tuottaminen on irtikytkettävä BKT:n kasvusta.

Koska talouslasku vaikuttaa väistämättömältä, hyvinvointivaltion rakenteellinen kytkös BKT:n kasvuun on purettava. Miten? Yksi väistämätön näkökulma on se, että talouden vaatimat energia- ja materiavirrat on saatava vähennettyä ekosysteemin rajoihin, kuten olen aiemmin kirjoittanut.

Vero- ja haittavaikutuspolitiikassa on keskityttävä energia- ja materiavirtojen rajoittamiseen. Energia- ja materiavirtoja voidaan verottaa loputtomasti, koska ne eivät koskaan lopu, vaikka vähenevätkin. Esimerkiksi energiaveroa voidaan tiukentaa asteittain loputtomasti. Energian verottaminen ei vähennä työn tarvetta vaan päinvastoin: ihmistyötä tarvitaan sitä enemmän, mitä vähemmän hyödynnämme ekologisesti kestämätöntä energiaa korvaamaan ihmistyötä.

Toinen merkittävä näkökulma on haitallisen ja hyödyllisen työn erottaminen toisistaan. Kaikki työ ei ole samanarvoista, vaikka niistä maksettaisiinkin yhtä paljon veroja. Vanhustyö, hyvinvointityö, sivistystyö ym. ovat huomattavasti arvokkaampia tehtäviä kuin esimerkiksi mielikuvamainontaan, koronkiristykseen tai muuhun turhaa kasvua ja kulutusta edistävään työhön liittyvä ajankäyttö. Yhteiskunnallisesti ja ekologisesti haitallista työtä tulisi rajoittaa ja verottaa ankarasti, ja vapautuvat resurssit voidaan ohjata hyödyllisempään työhön.

Poliittinen realismi: liberaalit, konservatiivit, vasemmisto ja oikeisto samaan niukkaan kelkkaan

Ei ole realistista, että äänestäjien tai poliitikkojen arvot muuttuisivat radikaalisti akseleilla liberaalit-konservatiivit ja vasemmisto-oikeisto. Sen sijaan voimme pyrkiä siihen, että kaikki poliittisen kentän toimijat ymmärtävät väistämättömän energia-, materia- ja talousniukkuuden tulevaisuuden (ks. kuva 4). Tämä tuleva niukkuus on otettava politiikanteon pohjaksi, sillä muutoin tarvittavat systeemiset muutokset eivät onnistu.

Kuva 4. Käsitys niukkuudesta ohjaamassa poliittista keskustelua

Nyt poliittinen keskustelu käydään siitä, miten talouskasvu varmistetaan ja miten talouskasvun "rippeet" jaetaan oikeudenmukaisesti. Mikäli tuleva niukkuus ymmärrettäisiin läpi koko poliittisen kentän, liberaalit ja konservatiivit sekä oikeisto ja vasemmisto voisivat keskittyä politiikantekoon uudesta näkökulmasta: miten hyvinvointi varmistetaan niukkuuden kasvaessa ja talouslaskun oloissa.

Tulevaisuuseduskunta nykyisen päivänpoliittisen eduskunnan yläpuolelle

Miten keskustelu saataisiin pois kasvun vaatimisesta kohti niukkuuden ymmärtämistä? Yksi mahdollisuus olisi se, että perustettaisiin ns. "tulevaisuuseduskunta". Nykyinen "päivänpolitiikan eduskunta" on rakentunut siten, että poliittinen valta katsoo korkeintaan kaksi vaalikautta eteenpäin. Tästä syystä nykyinen eduskuntamme ei koskaan pääse lähellekään todellista ekologisten haasteiden ratkaisemista (vrt. kuva 1).

Tulevaisuuseduskunta voisi olla sellainen, joka tekee vain 10-100 vuoden aikajänteen linjapäätöksiä tai arvolinjauksia. Nämä päätökset tai arvolinjaukset eivät saisi koskea lyhyen aikavälin toimintaa (1-10 vuoden päätöksiä), mutta ne olisivat sitovia heti tätä pidemmällä aikavälillä. Vastaavasti nykyinen "päivänpolitiikan eduskunta" joutuisi sitoutumaan tulevaisuuseduskunnan päätöksiin, mutta olisi vapaa tekemään päätöksiä asetettujen raamien puitteissa.

Jotta tulevaisuuseduskunnan linjaukset olisivat legitiimejä, tarvittaisiin todennäköisesti sitova kansanäänestys kaikista sen tekemistä päätöksistä. Päätöksiä tulisikin tehdä ainoastaan merkittävistä linjauksista ja vain pitkäjänteisen keskustelun tuloksena. Esimerkiksi 1-2 päätöstä/vuosi voisi olla hyvä tahti ja kunkin päätöksen valmisteluun kansalaiskeskusteluineen varattaisiin esimerkiksi 2-5 vuotta.

Koska tällaisen tulevaisuuseduskunnan perustaminen on todennäköisesti utopistista, tulisi nykyisessäkin eduskunnassa painottaa aiempaa enemmän pitkäjänteistä 15-50 vuoden linjapolitiikkaa. Tästä hyvä esimerkki on vaikkapa Vihreiden ehdottama ilmastolaki, joka sitoisi lyhyemmän jänteen talouspolitiikankin tiukkoihin ilmastopoliittisiin raameihin.Tällaisten lakien läpimeno vaikuttaa kuitenkin haasteelliselta, jos katsotaan vaikkapa nyt vaalien alla käytyä "poliittista" "keskustelua". 

Kaikki resurssit eivät kärsi niukkuudesta

Lopuksi on hyvä huomioida, että kaikki resurssit eivät tule kärsimään niukkuudesta. Niukkuudesta tullaan kärsimään energian ja materian sekä näiden myötä BKT:n kasvun suhteen. Meillä ei kuitenkaan tule olemaan niukkuutta ihmisistä (ihmisten määrä pysyy samana huolimatta siitä, nouseeko vai laskeeko BKT), yhteistyöstä (yhteistyö on valinta, joka ei riipu BKT:n määrästä) eikä osaamisesta (ihmisten motivaatio innovoida ei riipu kovinkaan merkittävästi BKT:n tasosta).

Ihmisen hyvä elämä ja halu osallistua yhteiskunnan kehittämiseen sekä yhteistyön ja osaamisen voimaantuminen vaativat toki riittävää materiaalista elintasoa ja perusturvaa. Riittävä on jotain sellaista, jonka ei tarvitse enää kasvaa, kun se on noussut riittävälle tasolle. Politiikan tehtävänä on edistää sitä, että ihmiset voimaantuvat hyödyntämään käsiään, osaamistaan ja yhteistyötä paremman tulevaisuuden rakentamiseksi. Tämä ei vaadi BKT:n kasvua.

Hyvässä seurassa: factor 10, kasvun rajat ja tulevaisuuden tutkimus

Tulevaisuuden tutkimuksen seuran Helsingin toimintaryhmä Tutuhesa järjesti 9.11.2010 Tieteiden talolla keskusteluillan otsikolla "Degrowth ja factor 10 - ratkaisuja kestävään tulevaisuuteen?" Illan esitykset ovat saatavilla Tutuhesan blogista ja verkkosivuilta. Illan juonsi seuran puheenjohtaja Juha Nurmela.

Aluksi Rooman klubin Suomen yhdistyksen puheenjohtaja Matti Penttilä alusti Kasvun rajat -raporttien taustoista ja tämän keskustelun eroista ja yhtäläisyyksistä degrowth-keskusteluun. Kolme keskeistä johtopäätöstä jäi mieleeni:

• Alkuperäinen Kasvun rajat -malli ja sen myöhemmät tarkennukset ovat mallintaneet todellisuutta yllättävän tarkasti. Malli on ennustanut erittäin hyvin vuoden 1972 jälkeistä kehitystä.
• Ensimmäisen raportin ilmestymisen jälkeen on hukattu 30-40 vuotta. Kasvun rajat on ylitetty ja ympäristön kannalta heikko kehitys jatkuu edelleen. 
• Mitä uutta degrowth tuo Kasvun rajat -keskusteluun? Molemmat jakavat samantyyppisen näkemyksen maailman kehityksen suunnasta. Degrowth-liike yrittää nyt kuitenkin aktiivisemmin ja tietoisemmin operationalisoida tarvittavia muutosvoimia talouden ja politiikan tasolla.

Seuraavaksi D-Mat Oy:stä Michael Lettenmeier alusti mahdollisuuksista lisätä ekotehokkuutta Factor 10 -ajattelun mukaisesti. Factor 10 kuvaa sitä irtikytkemisastetta (decoupling factor), johon maailman olisi päästävä 2050-luvulle tullessa. Globaali bruttokansantuote pitäisi "dematerialisoida" kymmenesosaan nykyisestä, jotta sen nousu voisi jatkua. Esityksen kolme keskeisintä johtopäätöstä omasta mielestäni olivat:

• Factor 10 -tason irtikytkeminen on mahdollista ainakin joissakin yksittäisissä tuotteissa ja palveluissa.
• Tuote- ja palvelutason irtikytkeminen ei sellaisenaan riitä, vaan irtikytkeminen pitää ulottaa tuotteiden ja palveluiden koko elinkaareen. Tarvitaan siis kattavia elinkaarilaskelmia.
• Tuote- ja palvelutason elinkaaressa tapahtuva irtikytkeminen ei sekään riitä, vaan tarvitaan kokonaisuuden irtikytkemistä. On siis jotenkin pureuduttava myös ns. rebound-ilmiöön, joka pyrkii kumoamaan yksittäisissä tuotteissa ja palveluissa saavutetun ekotehokkuushyödyn.

Viimeisenä alustuksena oli oma degrowth-esitykseni. Esitykseni noudatteli totuttua kaavaa, mutta vähän tiiviimmässä muodossa. Pyrin esityksessäni korostamaan sitä, että kasvun rajojen ylittäminen saadaan kuriin vain arvoasetelman muutoksella: talous on saatava takaisin rengin asemaan. Luonnon ja ihmisten hyvinvointi on asetettava yksilö- ja yhteiskuntatasolla kasvun edelle.

Alustusten jälkeen päästiin keskusteluun. Keskustelussa oli tilaa erityisesti Juha Nurmelan esittämälle kysymykselle: "Miten degrowth ja Factor 10 saadaan konkreettisesti toteutettua?" Keskustelussa tuotiin esille moni hyviä kysymyksiä ja kommentteja:

• Eikö ylituotantoa saataisi konkreettisesti vähennettyä poistamalla tuotantotukiaiset esimerkiksi maataloudessa?
• Mikä olisi se YK-mekanismi, jolla degrowth-keskustelu saataisiin globaalille tasolle, koska yksittäisten maiden on ehkä hyödytöntä yksinään ryhtyä degrowth-linjalle. Tästä dilemmasta hyvänä esimerkkinä on Kööpenhaminan ilmastokokouksen tuloksettomuus.
• Herman Dalyn Steady State -mallinnuksista ja operationalisoinneista voisi löytyä konkreettisia toimintaohjeistuksia degrowth-politiikkaan.
• Tekniikan yli-ihannoinnista tulee luopua, mutta samalla teknologian kehittämisestäkään ei tule luopua.
• Onko degrowth oikea ja positiivinen termi? Voisiko "regrowth" tai "neogrowth" olla positiivisempi? Itse esitin tähän kommentin, että degrowth on nimenomaan tärkeä anti-termi kasvulle. Regrowthille ja neogrowthille käy helposti kuten "kestävälle kehitykselle", joka nykyisin tarkoittaa "kestämätöntä kasvua".
• Dematerialisaation problematiikka on eriytettävä talouden problematiikasta. Tähän kuitenkin kommenttina, että nämä eivät ole erillisiä problematiikoita niin kauan, kuin 100% irtikytkentä ei ole onnistunut.
• Poliittisen keskustelun ympäristöhaitoista tulisi perustua faktoihin, jotta ei tehdä vääriä johtopäätöksiä siitä, mikä saastuttaa ja mikä ei. Kuulimme esimerkin, jonka mukaan esimerkiksi raideliikenne on haitallisempaa kuin joustavammat rekkakuljetukset. Tähän degrowth-kommentti on se, että kaikkea on mahdotonta täysin "faktapohjaisesti" mallintaa. On tärkeää olla varovainen, ja olla kasvattamatta toimintaa tai ottaa käyttöön teknologiaa ennen kuin niiden haitat tunnetaan.
• Tarvitaan materiaalivirtojen arvoanalyysiä. Nyt esimerkiksi kengät ja puukot ovat hienoja ja toimivia, mutta ne eivät ole kestäviä "isältä pojalle". Nykytuotteet voivat olla hintansa arvoisia (= halpoja ja poisheitettäviä), mutta ne eivät materiaalivirtojen kokonaisuudessa ole ympäristön ja hyvinvoinnin näkökulmasta arvokkaita.
• Finanssitaloudesta tarvitaan hallittu paluu reaalitalouteen.
• Jos haluamme konkretiaa eteenpäin, niin miksi puhumme passiivissa?
• Konkretiaa: lait, normit ja asetukset. Esimerkiksi MIPS-vero tuotteen elinkaaren pohjalta ALV:n sijaan.
• Kuluttaja on avainasemassa - arvot ja asenteet, miten mainonnalla ja markkinoinnilla vaikutetaan niihin? Vastamarkkinoinnille tarvitaan rahoitusta?
• Konkretiaa politiikkaan: palkankorotukset tulisi lainsäädännössä saada työntekijälle valinnaiseksi siten, että palkankorotuksen sijaan voisi ottaa lisää vapaa-aikaa.
• Muutosstrategioita: peittäminen, rauhoittaminen, kärjistäminen, tietoisuuden kohottaminen. Degrowth tarvitsee näistä ainakin jälkimmäistä, muut eivät ole kovin produktiivisia.
• Tarvitaan aitoa dialogia, demokratiaa.

Keskustelussa tunnuttiin sekoittavan välillä keskenään käsitteet talouslama ja degrowth. Totesin loppukommentissani, että näitä käsitteitä ei ole syytä sotkea keskenään. Kasvun yhteiskunnassa talouslamasta kärsivät eniten heikoimmat ja köyhimmät, mutta degrowth-yhteiskunnan tulee perustua nimenomaan siihen, että talouden lasku voidaan saavuttaa hallitusti turvaten kaikkien hyvinvointi.

Lopuksi: keskustelu oli erinomaista ja vei asiaa eteenpäin - lämmin kiitos järjestäjille ja osallistujille!

Nykytaide, talous ja saariston tulevaisuudet

Turun kulttuuripääkaupunkihankkeen yhteydessä on meneillään moniulotteinen nykytaideprojekti, Contemporary Art Archipelago (CAA), jossa hahmotetaan saariston tulevaisuuksia. Yhtenä osana projektia on seminaarisarja, jonka ekonomia-tilaisuudessa alustin keskustelua degrowth-näkökulmasta.

Keskustelun aikana kävi selväksi, että taiteen näkökulma on selvästi erilainen perinteisiin kehitysprojekteihin verrattuna. Vaikka tilaisuus oli pintapuolisesti arvioiden tyypillinen (pari alustusta, työpajoja ja loppukeskustelu), sen luonne oli harvinaisen kokonaisvaltainen. Taide lähestyy kohdettaan kysyvästi ja avoimesti, välttäen kapeita ja yksiulotteisia tulkintoja - sama asenne tarttui myös seminaarin osallistujiin.

Käytännössä tämä tarkoitti, että keskusteluun voitiin lähteä ilman tietoisesti tai tiedostamatta tehtyä näkökulman ennakkorajausta. Usein jopa varhaisen vaiheen projekteissa lähdetään oletusarvoisesti kehittelemään liiketoimintamalleja tai tehostustoimenpiteitä, joilla yhteisö saa lisätuloja tai leikkaa menoja. Nyt kysyttiin, miksi ihmiset halua(isi)vat asua saaristossa ja mitä saaristo voi opettaa ihmisyydestä.

Paikallisesta kehityksestä puhuttaessa tällaiset perustavanlaatuiset kysymykset ovat oleellisia. Ilman niitä ollaan nopeasti tilanteessa, jossa kehitystä johdetaan numeroin tai pelkästään ylhäältä annettujen strategioiden mukaisesti. Paikallinen ääni ei tällöin pääse kuuluviin - ei, vaikka paikalla olisikin paikallisia.

Monitieteisestä tai -näkökulmaisesta kehittämisestä puhutaan kaikkialla, mutta turhan usein projekteihin kutsutaan vain liiketoiminta-, teknologia-, hanke- ja tulevaisuusosaajia, jotka ovat tottuneita liikkumaan kasvuparadigman sisällä. Vaihtoehdot löytyvät kuitenkin muualta, ja taide on parhaimmillaan mainio fasilitaattori, kun halutaan eksyä ja toisinaan löytääkin. Se pakottaa kysymään kysymyksiä, joihin ei ole helppo vastata talouden käsitteistöstä käsin.

Missä vihreät, siellä degrowth? Keskustelua VINOn väentapaamisessa

Olin tänään juttelemassa degrowthista vihreiden nuorten kanssa VINOn väentapaamisessa. Esitykseni on kokonaisuudessaan ladattavissa täältä.

Esityksessäni pyrin korostamaan erityisesti seuraavia näkökulmia:

1. Degrowth ei ole paluuta vanhaan, vaan uusien positiivisten vaihtoehtojen etsimistä kalkkiutuneen talouskasvuideologian tilalle. Talouskasvuideologiassa pidetään itsestäänselvyytenä yhtälöä, jonka mukaan hyvinvointi = kehitys = talouskasvu. Talouskasvun kannattajat tarttuvat tähän vanhaan yhtälöön ja toimintamalliin, joka ei enää toimi uudessa maailmassa. Degrowth kyseenalaistaa tämän suoraviivaisen yhtälön: kaikki talouskasvu ja kaikki kehitys ei tosiaankaan lisää luonnon tai ihmisten hyvinvointia. Tarvitaan positiivisia, kasvupakosta vapaita toimintamalleja.

 
2. Degrowth ei ole poliittisesti oikealla eikä vasemmalla, vaan se on arvomaailma, joka asettaa luonnon ja ihmisen hyvinvoinnin talouden hyvinvoinnin edelle. Jos luonnon ja ihmisten hyvinvoinnin turvaaminen edellyttää, että talouden määrän (BKT:n) on laskettava, niin näin tapahtukoon. Pääasia on, että ”talouskasvun” (tai ”työllisyyden”, ”kehityksen”) nimissä ei uhrata luonnon ja ihmisten hyvinvointia.




3. Degrowth ei tarkoita sitä, että talouslaskusta tehtäisiin uusi fetissi talouskasvun tilalle. Degrowth-liike pyrkii vapauttamaan yhteiskunnan (ja sen yksilöt) talouskasvun pakosta, mikä ei tarkoita sitä, että talouslaskusta pitäisi tehdä seuraava uusi päämäärä. Degrowtin voisi kirjoittaa myös ”a-growth”, mikä tarkoittaa esimerkiksi katseen siirtämistä pois talouskasvusta (ja talouslaskusta) suoraan kohti hyvinvointia.

4. Degrowth-liike tavoittelee nykyisenkaltaisen äärimmäisen, luonnon hyvinvointia uhkaavan kapitalistisen riskinoton ja oman edun tavoittelun rajaamista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että liike tavoittelisi pysähtyneisyyttä ja yksilönvapaudesta luopumista. Päinvastoin, ainakin tämän blogin pitäjien mielestä degrowth-liikkeen tulee pyrkiä kohti toimivaa balanssia riskinoton ja varovaisuuden sekä yksilön ja yhteisön etujen välillä.



5. Degrowth-talous on eri asia kuin degrowth-yhteiskunta. Degrowth-talous ei voi olla irrallinen juttu, jota toteutetaan nykyisessä talouskasvun yhteiskunnassa. Talouskasvun yhteiskunnassa talouslaskun ”hallittavuus” lienee mahdottomuus. Degrowth-talous, ja sen mahdollisesti mukanaan tuoma hallittu talouslasku, on mahdollista vain, kun yhteiskunnallisen tason kasvupakko on purettu eli kun olemme degrowth-yhteiskunnassa.

Pohdin esityksessäni myös vihreiden ja degrowthin samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia. Vihreän puolueen tuoreessa elinkeinopoliittisessa ohjelmassa on degrowthin näkökulmasta paljon hyvää:

”Vihreän elinkeinopolitiikan tavoitteena on lisätä ihmisten hyvinvointia ympäristön kantokyvyn puitteissa. Suomen ja koko maailman kehityksen on oltava taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävää. Tämä edellyttää painopisteen siirtämistä aineellisesta kasvusta talouden kestävyyden varmistamiseen. Siksi talouden koon (bruttokansantuotteen) rinnalle tarvitaan muita yhteiskunnan edistystä kuvaavia mittareita (esimerkiksi GPI, Genuine Progress Index), jotta kestävä kehitys olisi koko talouspolitiikan perustana.

Talouskasvun tavoittelu on perusteltua siinä tapauksessa, että se toteuttaa sosiaalisen ja ympäristökestävyyden kriteerit. --- Hallittu talouden koon supistuminen on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin ympäristön tuhoutuminen ja sen aiheuttama ihmisten elinmahdollisuuksien menettäminen. Suomessa talouskasvu on epävarmaa myös huoltosuhteen heikkenemisestä ja työikäisen väestön määrän vähentymisestä johtuen. Politiikalla on varmistettava, että korkea työllisyys ja hyvinvointi ovat mahdollisia myös muina kuin voimakkaan talouskasvun aikoina.”

Hyvä näin, mutta muutamassa kohdassa elinkeinopoliittista ohjelmaa sana ”kasvu” kuitenkin esiintyy vielä hieman kyseenalaisissa merkeissä, esimerkiksi väliotsikkotasolla muodossa ”Vihreää kasvua ja rohkeita innovaatioita”. Yhtä kaikki, mielestäni lupaava elinkeinopoliittinen ohjelma degrowth-talouden näkökulmasta.

VINOn oma talouspoliittinen ohjelma edustaa mielestäni hyvin degrowth-talouden mukaista ajattelua:

”Jos asetamme riittävän suuren hinnan saastuttamiselle ja raaka-aineiden kuluttamiselle ja talouskasvu jatkaa irtoamistaan materiaalisesta kasvusta, ei talouskasvu ole ongelma. Jos markkinat eivät löydä tapoja, ympäristön kannalta kestävissä olosuhteissa nykyisen kaltaisen materiaalisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen, on hallittu taloudellinen taantuma parempi vaihtoehto kuin ympäristön tuhoutuminen.”

Vihreiden ajattelu tältä osin on lupaavaa, erityisesti nuoret ovat tässä ajan hermolla (VINOn talouspoliittinen ohjelma on tehty 15.11.2009 eli ennen kuin tämä blogi on perustettu!).

Vielä voidaan kuitenkin pohtia, edustaako vihreiden ja VINOn ajattelu enemmän degrowth-taloutta vai degrowth-yhteiskuntaa. Tämä on tärkeä kysymys, sillä hallittu taloudellinen taantuma voi olla mahdoton yhtälö talouskasvun yhteiskunnassa, joten degrowth-talouden onnistuminen edellyttää degrowth-yhteiskunnan rakentamista.

Esitystäni seurasi hyvä, kriittinen keskustelu. Degrowthin uutuus tuli kyseenalaistettua, oikeutetusti. Esimerkiksi Tim Jacksonin Prosperity withouth growth ja Serge Latouchen Jäähyväiset kasvulle -kirjojen toimenpide-ehdotuksia pidettiin monilta osin samoina kuin mitä vihreät ovat esittäneet. Näin varmasti onkin.

Keskustelussa itse esitin näkökulman, että vihreillä ja VINOlla on sekä retorisella että toimenpidetasolla hyvinkin degrowthin mukaista ajattelua. Äänestäjänä ilmaisin kuitenkin huoleni siitä, että vihreät eivät ole selkeästi kertoneet, milloin ja missä heidän arvomaailmassaan menee raja yhtäältä talouskasvun edistämisen ja toisaalta luonnon ja ihmisten hyvinvoinnin edistämisen välillä.



Degrowth-äänestäjänä rajanvedon pitäisi olla selkeä: luonnon ja ihmisten hyvinvointi aina ennen talouskasvua. Vaikka joskus reaalipolitiikka tekisi tämän mahdottomaksi, tämä pitäisi uskaltaa sanoa avoimesti ristiriitaisissakin tilanteissa. Tämän arvomaailman selkeämpi viestiminen toimisi ainakin itselleni kannustimena äänestää vihreitä.

In VINO veritas!

Degrowth: maaseudun rohkea tulevaisuus?

Joensuussa käynnistettiin viime viikolla kaksivuotinen maaseudun tulevaisuusriihi, jossa on tarkoituksena rakentaa Pohjois-Karjalan maaseudun vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Esitin kutsutun puheenvuoron degrowth-näkökulmasta.

Argumentoin, että todelliset vaihtoehdot eivät löydy vallitsevista ajatusmalleista käsin:

Maaseudulla on luontainen viehätys: elämä luonnon keskellä tarjoaa ihmiselle jotakin välitöntä, kehollista. Tulevaisuutta ajatellen tämä on hyvä tiedostaa. Uhkana kuitenkin on, että maaseutumaisesta elämästä tehdään kauppatavaraa. Rakennetaan tarinoita ja brändejä, joilla houkutellaan luontoelämyksiä kaipaavia kuluttajia. Tällaiset palveluinnovaatiot saattavat häivyttää maaseutujen ytimen, jolloin niistä tulee huvipuistoja.

Kestävämmällä pohjalla on paikallisuuden ja luonnonmukaisuuden säilyttävä, ei vain niitä markkinoiva kehitys. Rahoituksesta päättävien onkin annettava tilaa myös sellaisille ratkaisuille, jotka mahdollistavat ihmisen ja luonnon hyvinvoinnin, mutta eivät suoraan tuota talouskasvua. Käsityö ja lähellä tuotettu luomuruoka ovat esimerkkejä, joilla on selvää potentiaalia, mutta jotka eivät mahdu vain isoja yksikköjä tuijottavien päättäjien listoille.

Kasvun purkua YLE:n A-Studiossa 22.9.2010

Toimittaja Kai Byman haastatteli allekirjoittanutta degrowth-teemoista YLE:n A-studioon. Ohjelman kotisivuilla juttua kuvataan seuraavasti:

"Jäähyväiset talouskasvulle? Kansainvälinen debatti siitä, onko jatkuvan talouskasvun ideologia ainoa vaihtoehto tuottaa hyvinvointia, on rantautumassa Suomeen. 70-luvulla puhuttiin kasvun rajoista, 90-luvulla kestävästä kehityksestä, nyt siitä, tuottaako kasvun ideologia todella hyvinvointia?"

Ohjelma tuli YLE 1:ltä keskiviikkona 22.9.2010 klo 21.05 ja on nähtävissä YLE Areenalla tästä linkistä noin 30 päivän ajan (juttu alkaa 27 minuutin kohdalta).

Kommentit ovat tervetulleita!

• Mitä ajatuksia ohjelma herätti?
• Mikä sanomisissani osui kohdalleen, mikä ontui? 
• Miten Sinä olisit asian esittänyt?

Tule mukaan työstämään degrowth-ajatuksia!

Kasvu murroksessa -konferenssi järjestetään perjantaina 24.9.


Konferenssin aikana yleisöllä on mahdollisuus osallistua degrowth-ajatusten työstämiseen. Tutustu työryhmien sisältöihin ja toimi heti, sillä osaan työryhmistä on ennakkoilmoittautuminen.

Työryhmien aiheet ovat:

• Kestävä kehitys, vihreä talous vai degrowth? Ilmoittautuminen paikanpäällä.
• Yritysten tulevaisuusskenaariot degrowth-taloudessa. Ilmoittautuminen 14.9. mennessä.
• Liberation from fossil capitalism: towards an eco-sufficient, just and democratic society. Sign-up in the conference.
• Pakkoyrittäjyydestä sosiaaliseen ekotalouteen. Ilmoittautuminen paikanpäällä.
• Dialogi kasvupakosta vapautuneesta hyvinvointivaltiosta. Ilmoittautuminen 20.9. mennessä.
• How to reach Factor 10 society? Registration by September 20th.
• Yhteiskunnan todellisen edistymisen ja hyvinvoinnin mittaaminen. Ilmoittautuminen paikanpäällä.

Lisätiedot: http://www.degrowthfinland.fi/

Tervetuloa mukaan!

www.degrowthfinland.fi avattu

Kasvu murroksessa -hankkeen toteuttamat degrowth-aiheiset nettisivut on nyt avattu osoitteessa www.degrowthfinland.fi.

Sivustolta saat lisätietoa mm. seuraavista aiheista:

• Kasvu murroksessa -konferenssi 24.9.2010
• Suomen degrowth -verkosto ja siihen liittyminen
  
• Degrowth - mitä ja miksi?