sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Asiaa kohtuutaloudesta ja degrowthista - Seminaari ja julkaisuja

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululla kokoonnuttiin 25.11.2015 lähes 650 osallistujan voimin pohtimaan Kohtuutaloutta. Tilaisuuden järjesti Suomen Luonnonsuojeluliitto yhteistyössä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun vastuullisen talouden tutkimusryhmän sekä Suomen degrowth-verkoston kanssa.


Tilaisuuden puheenvuorot olivat varsin kiinnostavia. Apulaisprofessori Viviana Asara esitteli kansainvälisen Research & Degrowth -tutkimusryhmän kanssa tehdyn tiivistelmän keskeisimmistä näkökulmista degrowth-aiheeseen. Puheenvuoro tiivisti hyvin kansainvälisen keskustelun aiheesta ja osoitti, että me Suomessa olemme mukana keskustelun eturintamassa.

Viviana Asara - Degrowth as a social-ecological transformation

Avauspuheenvuoron jälkeen oli kiinnostava paneelikeskustelu, jossa näkemyksiään avasivat Anni Huhtala (ylijohtaja, VATT), Outi Hakkarainen (kehityspoliittinen asiantuntija, Kepa), Timo Järvensivu (KTT, tutkija, Aalto-yliopisto) ja Anna Latva-Pukkila (Suomen luonnonsuojeluliitto, Kohtuutalous-hanke). Keskustelun herättelijänä toimi Leo Stranius (Suomen luonnonsuojeluliitto).

Paneelikeskustelussa todettiin yhteen ääneen, että talous ei sinänsä ole este esimerkiksi ilmastonmuutoksen pysäyttämiselle tai luonnon monimuotoisuudesta huolehtimisille. Keskustelun pohjalta rohkenen vetää yhteen seuraavan johtopäätöksen: Kansantaloustieteen tavoitteena ei ole talous, vaan hyvinvointi. Kansantaloustieteen näkökulmasta sellainenkin tilanne on täysin mahdollinen, että hyvinvoinnin maksimointi (pitkällä aikavälillä, tulevat sukupolvet huomioon ottaen) voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että talouskasvusta tingitään (ainakin lyhyellä aikavälillä, nykyisten yltäkylläisyydessä elävien elintasosta tinkien).


Tero Toivanen - Yhteisvauraus kasvutalouden vaihtoehtona
Paneelikeskustelun jälkeen tutkija Tero Toivanen avasi näkemyksiä yhteisvaurauden hyvästä hallinnoinnista tulevan hyvinvoinnin mahdollistamiseksi.
 
Tuuli Hirvilammi - Hyvinvointia ilman talouskasvua
Tuuli Hirvilammi pohti hyvinvoinnin talouskasvua syvempää olemusta.

Marko Ulvila - Mitä kasvun jälkeen? Kuva: energian keskeisyys kasvun takana
Marko Ulvila kävi läpi niitä lohdullisen lukuisia näkökulmia, joihin pohjautuen hyvinvointia voidaan rakentaa myös kasvun jälkeen.


Tilaisuudessa oli jaossa uunituore Luonnonsuojeluliiton Kohtuutalous-hankkeen julkaisu Kasvunvara on käytetty – Kohtuutalouden ratkaisut. Julkaisu on ladattavissa täältä (PDF). Tässä julkaisussa on tiivistetty selkeästi tärkeimmät kohtuutalouteen ja degrowthiin liittyvät kysymykset. Suosittelen lukemaan ajatuksella!
Keskustelua käydään laajalla rintamalla myös muualla. Useat tutkijat ja tutkijaksi aikovat tekevät jatkuvasti työtä kohtuutalouden ja degrowthin paremman ymmärryksen edistämiseksi. Esimerkiksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa tänä kesänä harjoittelijana toiminut Julia Müller on kirjoittanut harjoittelunsa ohessa ansiokkaan pohdinnan ja julkaisun vihreän talouden haasteista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.