"The Academy of Management (AOM) was founded to help meet society's social and economic objectives and in so doing, serve the public interest. However, scholarship in our field has pursued society's economic objectives much more than it has its social ones."
Lähde: Walsh, J., Weber, K. ja Margolis, J. (2003): Social Issues and Management: Our Lost Cause Found. Journal of Management, 29(6), 859-881.Johtamisen tutkimuksen huippua edustaa tuhansista jäsenistä koostuva tutkijayhteisö the Academy of Management (AOM) sekä AOM:n julkaisemat arvostetut tutkimuslehdet Journal of the Academy of Management (JAM), Academy of Management Journal (AMJ) ja Academy of Management Review (AMR).
Walsh, Weber ja Margolis tutkivat em. lehdissä julkaistut empiiriseen tutkimukseen pohjautuvat artikkelit vuodesta 1958 vuoteen 2000 (54% kaikista näissä lehdissä julkaisuista artikkeleista, yhteensä 1738 artikkelia). Heidän analyysinsä osoittaa, että AOM:n edustama johtamisen huippututkimus on viime vuosikymmeninä irtautunut yhä enemmän alkuperäisestä tavoitteestaan palvella yhteiskunnallisia sosiaalisia tavoitteita, keskittyen yhä vahvemmin vain yritysten taloudellisten intressien tukemiseen.
AOM:n alkuperäinen filosofia perustui vahvaan yhteiskunnallisen edun tukemiseen, ottaen kuitenkin yksityisen rahan ja työvoiman intressit huomioon:
"The general objective of the Academy shall therefore to foster: a) a philosophy of management that will make possible the accomplishment of the economic and social objectives of an industrial society with increasing efficiency and effectiveness: the public's interests must be paramount in any such philosophy, but adequate consideration must be given to the legitimate interests of capital and labor..." (Editor's preface, Journal of the Academy of Management, 1958, 1(1), 5-6, Walsh ym. viittaamana.)Walshin ja kumppaneiden analyysi osoittaa, että johtamisen tutkimuksen yhteiskunnallinen näkökulma on heikentynyt monin tavoin vuonna 1978 koetun yhteiskunnallisen tarkastelun huipun jälkeen. Hyvinvointia tarkastelevat tutkimukset esimerkiksi vähentyivät 32 % prosentista 19 %:iin vuoteen 1999 mennessä. Samaan aikaan taloudellinen näkökulma on noussut 17 %:sta 35 %:iin. Mikä hälyttävintä, suurin osa hyvinvointia tarkastelevista tutkimuksista (jotka siis jo itsessään olivat vähemmistössä 19 %:n osuudella) tarkasteli vuonna 1999 työntekijöiden hyvinvointia yksilötasolla (85 %) tai organisaatiotasolla (13 %) ja vain 2 % tarkasteli hyvinvointia yhteiskunnallisella tasolla.
Johtamisen tutkijat, muutamia tärkeitä poikkeuksia lukuunottamatta, eivät siis ole kiinnostuneita yhteiskunnan hyvinvoinnista. Huomion keskipisteessä on yrityksen taloudellinen tehokkuus: mistä yrityksen tulos muodostuu ja miten sitä voidaan parantaa? Poikkeuksia tästä pääsäännöstä edustavat esimerkiksi vastuullisen yritystoiminnan tutkijat (CSR, corporate social responsibility), jotka hekin usein tarkastelevat vastuullista toimintaa erityisesti yrityksen tuloksenteon kannalta.
Kuten Walsh ja kumppanit toteavat, taloudellisen näkökulman korostuminen ei ole välttämättä ongelma, jos hyväksymme vapaan markkinatalouden oletuksen, että yritysten tehtävä - ja nimenomaan ainoa tehtävä - on tehdä voittoa omistajilleen, koska tämä yksilötason voitontavoittelu tuottaa hyvinvointia koko yhteiskunnalle (ns. "näkymättömän käden" aksiooma). Se on kuitenkin ongelmallista, Walsh ym. toteavat, että johtamisen tutkijat eivät pyri tarkastelemaan yritystoimintaa laajemmassa viitekehyksessä: mikä on yritysten voitonteon legitimiteetti ja mitä arvoa yritystoiminnalla on tai voisi olla yhteiskunnassa?
Johtamisen tutkijat ikään kuin ulkoistavat yritystoiminnan arvokeskustelun muille tutkijoille, kuten sosiologeille, filosofeille ja politiikan tutkijoille. Mutta mikä on tämänkaltaisen tutkimuksen merkitys, joka ei tarkastele itseään laajemmassa viitekehyksessä? Mihin johtaa tutkimus, joka ei kyseenalaista omia perusaksioomiaan?
Jotta johtamisen ja yritysten sosiaalinen ja ekologinen vaikuttavuus voisivat kehittyä - ja tätä vaikuttavuuskehitystä vaaditaan myös degrowth-yhteiskuntaa hahmoteltaessa - on tämän alueen huippututkijoiden löydettävä ja perusteltava uudelleen tutkimuksensa merkityspohja.
Liiketoiminnan tutkimuksen teoreettisten viitekehysten (julkilausuttu tai julkilausumaton) outcome-muuttuja on hyvin usein yrityksen tulos (performance). Tulisiko tämän muutujan olla olla sittenkin yhteiskunnan tulos?
Hyvää pohdintaa. Laajennan vähän keskustelua vastuullisen yritystoiminnan suuntaan. Otan puheenvuoron alustukseksi pari suoraa lainausta Timon kirjoituksesta:
VastaaPoista”Johtamisen tutkijat ikään kuin ulkoistavat yritystoiminnan arvokeskustelun muille tutkijoille, kuten sosiologeille, filosofeille ja politiikan tutkijoille. Mutta mikä on tämänkaltaisen tutkimuksen merkitys, joka ei tarkastele itseään laajemmassa viitekehyksessä?”
”Poikkeuksia ... edustavat esimerkiksi vastuullisen yritystoiminnan tutkijat (CSR, corporate social responsibility), jotka hekin usein tarkastelevat vastuullista toimintaa erityisesti yrityksen tuloksenteon kannalta.”
Yritysten yhteiskuntavastuun (CSR) tutkijana olen kiinnittänyt huomiota kansainvälisissä konferensseissa ja tutkijoiden kokoontumisissa, miten myös CSR-tutkijat ovat usein haluttomia tai kykenemättömiä tarkastelemaan tutkimuksensa laajempaa merkitystä ja seurauksia. Saatetaan olettaa, että tutkimalla vastuuasioita tehdään yleisesti hyväksyttävää tutkimusta eikä sitä tarvitse sen enempää perustella tiedeyhteisölle tai yhteiskunnalle. Ongelmaa ei aina ole siinä, että vastuullisuutta tarkastellaan (myös) yrityksen tuloksellisuuden kannalta. Ehkä ongelma on pikemminkin siinä, että ei olla tarpeeksi kriittisiä käytettyjen teorioiden ja menetelmien taustalla olevia oletuksia ja arvoasetelmia kohtaan. Ei kysytä tarpeeksi usein: Millaisia teoreettisia ja metodologisia välineitä tarvitsen tämän yhteiskunnallisen (hyvinvointi)ongelman tarkastelussa, jotta pääsen käsiksi ongelman ytimeen? Teoriat ja metodit valitaan ehkä usein huonoin perustein tai niitä käytetään vähän lepsusti. CSR-tutkijat tutkivat usein yhteiskunnallisesti ja inhimillisestikin hyvin arkaluontoisia asioita ja liikkuvat empiirisissä tutkimusympäristöissä, joissa voi esiintyä esimerkiksi hyvin epätasa-arvoisia (esim. sukupuolisia tai globaalissa taloudessa yhä useammin Pohjois-Etelä) valta-asetelmia. Niitä tutkittaessa vaaditaan erityistä kriittisyyttä valittavien välineiden suhteen, sillä huonosti valituilla välineillä tutkija voi tehdä väkivaltaa tutkittavaa ilmiötä ja ihmisjoukkoa kohtaan. Tosin mitkään etukäteen annetut tai otetut välineet eivät itsessään tee tutkimuksesta hyvää, vaan tutkijan on omattava tarpeeksi kyseenalaistavaa mieltä ja kriittistä otetta olivat välineet mitkä hyvänsä. Hyvät työkalut ovat kuitenkin avuksi.
t. Maria Joutsenvirta