torstai 5. elokuuta 2010

Heidegger ja pako taloudesta

Olemme painottaneet tarvetta ”paeta taloutta”: tehdä kulttuurissamme tilaa talouden ulkopuoliselle ajattelulle ja toiminnalle.

Martin Heideggerin (1889-1976) filosofia tarjoaa mahdollisesti hedelmällisen tavan käsitellä tällaista murrosta. Hahmottelen nyt alustavasti degrowth-kontekstiin sopivaa näkökulmaa erityisesti Hubert L. Dreyfusin vuonna 1993 Heideggerista esittämien tulkintojen pohjalta.

Heidegger kritisoi atomiajan yhteiskuntaa, jossa ensisijaista oli hänen mukaansa joustavuuden ja tehokkuuden itseisarvoinen tavoittelu. Taustalla oli jo Søren Kierkegaardin (1813-1855) esittämä huoli ihmiset vallanneesta intohimottomasta ja reflektiivisestä asenteesta – kuinka löytää uudelleen merkitys ja sitoutuneisuus?

Heidegger pohti olemisen mieltä tai totuutta, ja tarkasteli aikansa yhteiskuntaa nimenomaan tästä näkökulmasta. Hän esitti, että muiden kanssa jakamamme päivittäiset taidot ja tekemiset, joiden kautta tulemme yhteisön jäseniksi, muodostavat maailman ja elämän mielekkääksi tekemisen välttämättömän taustan. Nämä kulttuuriset käytännöt sisältävät tiettyjä päämääriä ja keinoja sekä tietyn tavan ymmärtää oleminen. Ne mahdollistavat sosiaalisen toiminnan ja ohjaavat sitä.

Käytäntöihin sisältyvää ymmärrystä ei kuitenkaan voida täysin artikuloida, niiden vaikuttavuus edellyttää ennemminkin ”tietoa kuinka” kuin ”tietoa että”. Mitä enemmän tietotaitomme määrittyy ”tietämiseksi että”, eri lähteistä kootuksi informaatiokokoelmaksi, sitä alttiimmaksi se tulee loputtomalle kriittiselle arvioinnille ja sitä varmemmin menetämme otteemme siitä. On silti selvää, että merkityksellinen sosiaalinen toiminta vaatii molempia tietämyksen muotoja.

Yksi Heideggerin keskeisistä käsitteistä oli aukeama, jossa asiat ja ihmiset ilmenevät meille merkitsevinä tai merkityksellisinä. Se tuottaa meidät ihmisiksi, joita olemme. Puhun tässä yhteydessä mieluummin käytäntöjen kentästä, joka yhdysvaltalaisen filosofin Theodore Schatzkin mukaan muodostuu ihmisten käytännöistä, eli tekemisistä ja sanomisista sekä niitä yhdistävistä taustaymmärryksistä, ja materiaalisista järjestyksistä, kuten luonto, erilaiset tilat ja fyysiset objektit. Tilanne tietyssä ajassa ja paikassa tapahtuu tällaisessa käytäntöjen kentässä: merkitykset, tavoitteet ja jopa tunteet määrittyvät tilanteessa vaikuttavien jaettujen käytäntöjen kautta. Toisaalta paikallinen tekemisemme muokkaa näitä käytäntöjä jatkuvasti.

Ihmisen tapa olla suhteessa itseensä, muihin ihmisiin ja maailmaan on siis vahvasti sidoksissa sosiaalisiin käytäntöihin. Nykyisin vallitseva kulttuurinen paradigma on ilmeisen teknistaloudellinen. Heideggerin mukaan teknologinen asenne pyrkii tehokkuuteen ja näkee muut ihmiset ja objektit ensisijaisesti resursseina tai varantoina. Taloudelliseen asenteeseen taas voidaan liittää ainakin pyrkimys yksisuuntaiseen asioiden kasaamiseen tai ei-palautuvuuteen (Jean Baudrillard, Jakke Holvas): tavoitellaan aina suurempaa, aina enemmän.

Heidegger oli huolestunut pikemminkin teknologisen olemisen ymmärryksen ihmiselle aiheuttamasta ahdistuksesta kuin varsinaisten teknologisten kojeiden tuottamasta ekologisesta ja sosiaalisesta tuhosta. Tässä mielessä voidaan hieman yksinkertaistaen sanoa, että vaikka mitään ympäristökatastrofia ei olisikaan käsillä, yhteiskunnassamme tarvitaan huomattavia muutoksia. Kysymys on jaetun ihmiskäsityksen murroksesta. Teknistaloudellisen koneiston uumenista on kaivettava esiin uudenlainen ihmisyys, joka nyt esiintyy vain marginaalisissa käytännöissä.

Edellä esitetyt tulkinnat voivat avata uusia väyliä degrowth-ajattelun vapauttamiseksi teknistaloudellisen paradigman ylivallasta. Tulevissa teksteissä pyrin jatkamaan tätä pohdintaa mm. seuraaviin suuntiin:
  • Miten positiivista murrosta jaetussa ihmiskäsityksessä voisi avittaa? Miten ei ainakaan?
  • Mitä näin ymmärretty murros merkitsisi yksilön kannalta – miten se suhtautuu keskusteluun luopumisesta?
  • Onko yrityksiä olemassa ilman teknistaloudellista asennetta? Voisimmeko jakaa yrityksille degrowth-sertifikaatteja?
Dreyfus, H.L. (1993). Heidegger on the Connection between Nihilism, Art, Technology, and Politics, in Guignon, C. (ed.), The Cambridge Companion to Heidegger, Cambridge Unviersity Press, 289-316.

Suomeksi teoksessa Haapala, A. (toim.) (1998). Heidegger – ristiriitojen filosofi, Gaudeamus.

11 kommenttia:

  1. Ensiksi täytyy tunnustaa, että Heideggerin filosofia ei ole koskaan ollut allekirjoittaneelle kovin tuttua. Siitä huolimatta ajattelin heittää muutaman pointin, jotka kävivät tässä mielessä.

    "Tieto että" ja "tieto kuinka" kuulostavat kovasti vastaavanlaisilta käsitteiltä, kuin eksplisiittinen tieto (explicit knowledge) ja hiljainen tieto (tacit knowledge). Eli ensimmäinen on teknisempää tietoa, joka ainakin lähtökohtaisesti on koodattavissa ja välitettävissä tekstinä ym. Hiljainen tieto taas on kontekstuaalista, kokemuksen kautta hankittua ymmärrystä ja systeeminen tapa toimia jossain kokonaisuudessa. Jos vielä jatketaan, niin hiljainen tieto sisältää subjektiivisemman näkökulman - ajatuksen siitä, että toimija ei ole järkevästi erotettavissa toiminnasta tietyssä kontekstissa.

    "Onko yrityksiä olemassa ilman teknistaloudellista asennetta? Voisimmeko jakaa yrityksille degrowth-sertifikaatteja?"

    En näe tässä mitään ongelmaa: miksei yritys yhtä hyvin kuin yksilökin voi suhtautua ympäristöönsä kokonaisvaltaisesti. Toki tämä ajatus sisältää oletuksen siitä, että jollain muullakin kuin osakkeenomistajille tuotettavalla voitolla on väliä - paradigma, josta kyllä itse olisin jo valmis luopumaan. Huolimatta siitä, että Sarkozyn "laizzes-faire -kapitalismin aika on ohi" -kommentille on naurettu, näen hänen olevan kyllä ihan oikeilla linjoilla asiassaan.

    VastaaPoista
  2. Hyviä pointteja! En voi itsekään sanoa olevani Heidegger-asiantuntija, joten keskustelua kannattanee jatkaa avoimesti ilman, että keskitytään orjallisesti seuraamaan hänen filosofiansa kiemuroita.

    Explicit ja tacit knowledge olivat kieltämättä itsellänikin mielessä, ja siten kuin ne yllä tulkitsit, tuntuvat sopivan tähän hyvin.

    Lähtökohtaisesti olen kanssasi samoilla linjoilla myös toisesta pointista: kyllä yrityksen käytännöt voivat olla muita kuin teknistaloudellisia. Sertifikaatit taas on hankalampi kysymys, koska yrityksen toiminnan luonteen selvittäminen ei ole yksinkertainen eikä yksiselitteinen prosessi. Lisäksi käytännöt ovat jatkuvassa liikkeessä.

    Tästä lisää sitten vähän myöhemmin... ajattelua ja kehitystyötä pitäisi kai harjoittaa yhdessä halukkaiden yritysten kanssa: tuleeko mieleen ehdokkaita?

    VastaaPoista
  3. Nokian pääjohtajan Kallasvuon nimi on anagrammi sanasta nollakasvu. Tämä tarjoaisi ainakin luontevan tavan lähestyä häntä asiaa koskien.

    VastaaPoista
  4. Hyvää keskustelua. Tuli mieleeni tuosta toisesta pointista (voiko yrityksellä olla muitakin kuin teknistaloudellisia käytäntöjä), että keskustelun yksi ydin lienee sanan "yritys" määrittely.

    Englanninkielinen vastine sanalle "yritys" voi olla esimerkiksi "enterprise", "company" tai "firm".

    Thesaurus.comista löytyy näille sanoille monia taustoja. Esimerkiksi "enterprise" määrittyy edelleen sanoiksi "endeavour, undertaking", jotka sisällöllisesti tarkoittavat asioiden edistämistä/tavoittelemista. "Enterprisen" käytännöt eivät siis välttämättä mitenkään ole määritelmällisesti teknistaloudellisia.

    "Company" määrittyy toisaalta joukoksi ihmisiä (crowd of people) ja toisaalta bisnekseksi (business). Ihmisjoukko voi olla muutakin kuin teknistaloudellinen, mutta bisnes on lähtökohtaisesti ainakin taloudellista.

    "Firm" voi niinikään saada useita merkityksiä; hauskin Thesaurus.comista löytämäni on "organization, often business-related". Tässä mielessä "firm" määrittyy ainakin osittain taloudelliseksi toimijaksi.

    Degrowth-yhteiskuntaa ajatellen lienee hyvä, että sanan "yritys" sisältö ei ole lukittu vaan määrittyy sen mukaan, miten sitä yhteiskunnassa käytetään. Ehkä tulevaisuudessa yritys tarkoittaa meille jotain sellaista kuin "joukko ihmisiä, jotka yrittävät tehdä jotain merkityksellistä". Pienyrittäjä voi puolestaan olla "henkilö, joka yrittää tehdä jotain merkityksellistä".

    VastaaPoista
  5. Timo: tuollaisissa määrittelyissä saatetaan mennä vähän hankaluuksiin. Puhut "taloudellisesta toimijasta", mutta ei kai taloudessa toimiminen edellytä talous-asenteen omaksumista siinä mielessä kuin tekstissäni kirjoitin?

    Sen sijaan "asioiden [strateginen, ohjelmallinen] edistäminen/tavoitteleminen" kalskahtaa minusta aikalailla teknistaloudelliselta, päin vastoin kuin toteat.

    VastaaPoista
  6. Paavo: Hankaluuksia kohti, mars! :)

    Lukijat, kirjoittajat, toimijat jne. varmaankin väistämättä tulkitsevat käsitteitä ja tuottavat niille merkityksiä aina jonkin verran käytäntöjen vankina. Siis myös sana "yritys" voi saada (tai olla saamatta) erilaisia teknistaloudellisia merkityksiä kunkin lukijan, kirjoittajan ja toimijan mielessä ja toiminnassa.

    Olennainen pointti toivottavasti olikin kommenttini lopussa: sanan "yritys" sisältö ei ole lukittu, vaan degrowth-liikkeessä pystymme toivottavasti tuottamaan sille uutta, teknistaloudellisesta paradigmasta vapaatakin sisältöä.

    VastaaPoista
  7. Kiitos hyvästä kirjoituksesta,ja terveisiä syöksyvirtauksen keskellä kamppailevalta Lahden asemalta.

    Tähän uusimpaan ja myös moneen aikaisempaan kommenttina. Olisi ehkä tarpeen määritellä talous vielä tarkemmin, vähän talousmetafyysiikkaa sivuten. Eli kun keskustellaan siitä, pitääkö talouden kasvaa vai laskea, ei oikeastaan keskustella muusta kuin metafyysisestä rakennelmasta, josta voi olla länsimaisen ajattelutradition puitteissa melkeinpä mitä mieltä tahansa. Hyvinvoinnin edellytykset ovat usein konkreettisia: Terveellinen ruoka, hyvä asunto, terveyspalvelut ym. Talous taas on monella tapaa luiskahtanut jo abstraktiksi mielikuvatuotannoksi. Yksilötasolla talouskasvu tarkoittaa ostovoiman lisääntymistä ja kasvava kykyä hankkia tuotteita ja palveluita. Kuitenkin suurin osa näistä hyödykkeistä on perusluonteeltaan imaginäärisiä, jolloin on hyvin vaikea erotella, tuottaako tietty tulotason kasvu tai teknologinen edistys kasvua vai kenties pikemmin rajoituksia. Esim. tietoyhteiskunta ja sen tuottamat kommunikaatiovälineet ovat merkinneet monille jatkuvan yhteydenpito ja tavoitettavuuspakon takia pikemminkin rajoituksia kuin lisäarvoa. Samoin autot ja talopaketit monimutkaisine rahoitus ja käyttöliityymäpalveluineen eivät lisää yksilön hyvinvointia vaan jopa rajoittavat sitä. Eli talouskasvu on kokonaisuudessaan ehkä väärä sana kuvaamaan vallitsevaa kehityssuuntaa, sillä talouden ja teknologian korostuminen mitä konkreettisimmin toimii myös hyvinvointia rajoittavasti. Talouden kasvulla saavutetut edut ovat hyvinkin epäkonkreettisia, kun kaikkien ostettavien tuotteiden laatu tuntuu heikkenevän (jopa autojen).
    Talouslaskun termin voisi aivan hyvin korvata esimerkiksi laadun tai kvalitatiivisten elämän edellytysten korostamisella. Degrowth on hyvä termi, mutta jotenkin pitäisi pystyä pääsemään keskusteluissa niskan päälle. Eli voisi vaikka ajatella, että nykyisen talouskasvumallin tuottama marketti- ja talopakettikeskeinen elämä on itseasissa varsin köyhää. (Asuntomessutkin olivat takavuosina paljon laadukkaampia). Koko kasvu on jo valmiiksi imaginääristä, sitä ei ehkä tapahdu, vaan elämme jo talouslaskua, jota paikataan kiihtyvällä humpuukitavaratuotannolla. Tämä siksi että yhteiksuntarauha säilyisi, kun metafyysinen, jopa uskonnollissävytteinen talouden käsite pitää ajatusrakennelmaamme koossa.
    Näin päästään siihen että degrowth voi jollain filosofisella tasolla olla tulkittavissa näkemykseksi jo valmiiksi olemassolevasta tilanteesta, jossa mielikuvien taustalla elämänlaatu jo jatkuvasti heikkenee. Vastaavasti degrowth voisi lanseerata jollain tavoin ajatusta käynnissäolevan laskun, (joka on täysi fakta ainakin kulttuurin näkökulmasta)peittoamisesta. Eli ihmisiä ei ole välttämätöntä vieroittaa kehitysuskosta, vaan todeta että nyt halutaan kasvattaa määrän sijasta laatua. Ja että määrän kasvattaminen vastaavasti myös väistämättä heikentää elämän henkistä ja jopa materiaalista laatua

    T:Antti Majava

    VastaaPoista
  8. Edelliseen kommenttiin kommentti: Minusta talouskasvu kuvaa nykyistä (tavoiteltua) kehityssuuntaa oikein hyvin. Suunta on väärä, joten talouslasku on siten oikein hyvä termi kuvaamaan toista vaihtoehtoa. Eli jos talouslaskun termi korvattaisiin jollakin muulla, kuten laatua korostavalla "laatutaloudella", ei tehdä selkeää käännöstä pois nykyisestä suunnasta.

    Ihmisiä ei ole ehkä välttämätöntä vierottaa kehitysuskosta, vaan talouslaskun voi tehdä vaivihkaa ilman sitäkin, mutta eikö se olisi jotenkin surullinen tapa? Ihmisiä aliarvioiva? Huijausta? Nykyinen systeemi toki on huijausta, mutta ei talouslasku-advokaattien kannata sortua samaan. Reippaasti vaan eroon kehitysuskosta, vaikka maailmankuvan romuttaminen ensin vähän kirpaiseekin!

    Siinä olen samaa mieltä, että nykyinen talouden kasvu on itse asiassa vain mielikuvaa ja todellinen talous on mennyt alamäkeä viimeistään 70-luvulta alkaen. Mikä johtuu siitä, että esim luonnonvarojen tuhlaaminen lasketaan "talouden kasvamiseksi". Joopa joo.

    t Jarna Pasanen

    VastaaPoista
  9. Hyvää, kiinnostavaa keskustelua! Monet pointit tuovat mieleen, että degrowth-liike linkittyy vahvasti vanhojen symbolien ja merkitysjärjestelmien kumoamiseen ja uusien luomiseen. Mieleen tulevat väistämättä myös länsimaisen kulttuurin suuret kertomukset: kulttuurievolutionismi ja myytti edistyksestä, joilla on pitkä historia.

    Toisen maailmansodan jälkeen ’yhteiskunnallinen edistys’ ja’ taloudellinen kehitys’ niputettiin synonyymeiksi, ja sillä materialistiseen kehitysuskoon perustuvalla tiellä ollaan vieläkin, vaikka tarvetta siihen ei enää (kaikkialla) ole.

    Millaista käsitystä edistyksestä/kehityksestä degrowthin tulisi ... (heh) ... edistää? Onko tarvetta ja missä määrin kyseenalaistaa lineaarista käsitystä (eteneminen jatkuvasti kohti jotakin parempaa) edistyksestä? Millaisten kehitys-määrittelyjen avulla voidaan korostaa jo saavutettuja hyvinvointi-lupauksia (ihmisten jo ulottuvilla olevaa hyvää elämää) sekä luontoympäristön ihmisille asettamia rajoja? Yhtäältä on hyödyllistä soveltaa tehokkuuteen perustuvia kehitysmalleja ja edistää esimerkiksi energiatehokkuutta. Toisaalta on tarve korostaa muita kehitysmalleja. Kun luonto asettaa ihmisille tiukkoja ehtoja ja kun ainainen ’lupaus jostakin paremmasta’ voi myös heikentää ihmisten hyvinvointia, kehityksessä on enemmän kyse ihmisen ’kyvystä sopeutua’ olemassaolevaan ympäristöönsä kuin esimerkiksi panos-tuotos -tehokkuusajattelusta.

    Miten syvälle kulttuurisia myyttejä degrowth-ajattelussa tulee mennä? Miten pitkälle ihmisten ajallisia ja tilallisia käsityksiä halutaan ja voidaan kyseenalaistaa? Teknistaloudellinen taso edustaa pinnallisempaa tasoa kuin esimerkiksi länsimaista kulttuuria syvemmin kuvaava mekanistis-atomistinen maailmankuva.

    Termien määrittely-keskustelusta tulee mieleen, että kun mahdollisesti mennään kohti sekatalous-yhteiskuntaa, jossa esimerkiksi tietyt kapitalistiset voimat (monikansalliset yritykset) ja markkinavoimiin perustumattomat omavarais/paikallistaloudet elävät vahvemmin rinta rinnan, lienee hyödyllistä tehdä monien taloudellisten käsitteiden uudelleenmääritystä. Kuten esimerkiksi yritys/yrittäjyys ja tuottaja-kuluttaja -dikotomia. Esimerkiksi pienille paikallisyhteisöille ja -talouksille yrittäjyys ja tuotanto merkitsee aivan toista kuin globaalille suuryritykselle. Saako myös yritysten kilpailukyky korvaavia termejä, kuten esimerkiksi taloudellisen toiminnan elinvoimaisuus? Entä mitä on tehokkuus?

    Paljon uudistustyötä tarvitaan symbolisessa ja semanttisessa todellisuudessa, joilla on paljon vaikutusta ihmisten käyttäytymiseen.

    t. Maria Joutsenvirta

    VastaaPoista
  10. Antti ja Jarna, komppaan oikeastaan teidän molempien näkökulmaa kehitysuskon kritiikin osalta. Yhtäältä on minunkin mielestäni kyse siitä, että tarvittaisiin määrällisen kasvutavoitteen sijaan laadullisempaa kehitystä. Mutta toisaalta olen samaa mieltä siitäkin, että moderni kehitysusko itsessään uhkaa kääntää kaiken laadullisenkin kehityksen itsetarkoitukselliseksi määrän tavoitteluksi tai keräämisvimmaksi.

    Olisiko tässä jotain jatkoajatuksen poikasta: ihmiskuntana meidän pitää ensin vierottua (nykymuotoisesta?) kehitysuskosta, jotta ihmiskunta voisi aidosti kehittyä.

    Maria, kirjoituksessasi erityisesti tämä lainaus on mielestäni tärkeä ja ajatuksia herättävä: "Miten syvälle kulttuurisia myyttejä degrowth-ajattelussa tulee mennä? Miten pitkälle ihmisten ajallisia ja tilallisia käsityksiä halutaan ja voidaan kyseenalaistaa? Teknistaloudellinen taso edustaa pinnallisempaa tasoa kuin esimerkiksi länsimaista kulttuuria syvemmin kuvaava mekanistis-atomistinen maailmankuva."

    Olisiko niin, että degrowthin tulee aina pyrkiä pintaa syvemmälle (niin kuin sipulia kuorisi pinta kerrallaan)? Nimittäin jämähtäminen mille tahansa yksittäiselle kritiikin tasolle on väistämättä riittämätöntä.

    Toisaalta degrowthin tulee mielestäni myös välttää ajatusta, että sipulin eri pintakerroksia voitaisiin ymmärtää jotenkin "täydellisesti". On siis varmaankin hyvä ajatus välttää väittämästä, että jokin yksittäinen sipulin pinta voitaisiin täydellisesti mallintaa esim. tehostamisen kohteeksi. Tämä nimittäin uhkaisi muuttaa sipulin eri kerroksineen teknis-taloudellisen/mekanistis-atomistisen väkivallan kohteeksi.

    Ihmisen on ymmärrettävä oma rajallisuutensa tällaisen sipulin ymmärryksessä, jotta hän voisi säilyttää kunnioituksensa sipulia kohtaan (pahoittelen käyttämääni hölmöä sipulivertauskuvaa :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.