Helsingin Sanomat toteaa pääkirjoituksessaan 25.3.2010: "Kyse ei ole siitä, että yhteiskunnassa oltaisiin eri mieltä julkisen talouden kestävyyden merkityksestä. Kyse on pikemminkin siitä, että julkisen talouden kestävyyden rinnalla polttavin kysymys on nyt, miten talouden kasvu saadaan käynnistettyä ja laman kuoppa luotua umpeen."
Tämä on erinomainen esimerkki kritiikittömästä suhtautumisesta talouskasvun ideaaliin. HS:n pääkirjoituksen maalaamassa mielikuvamaailmassa talouskasvun imperatiivi on kyseenalaistamaton hyvinvoinnin lähde: "Kasvunäkökulma on tärkeä, koska vain talouskasvu varmistaa sen, että suunnitelmat työurien pidentämisestä todellisuudessa myös vahvistavat hyvinvointiyhteiskunnan perustaa."
On kuitenkin kysyttävä, että onko kaikki talouskasvu hyvinvoinnin kannalta arvokasta. Tai onko vain palkkatyö hyvinvointia edistävää. Tai onko kaikki työ ylipäänsä tekemisen arvoista. Ja eikö ole ilmiselvää, että nykyisenlainen talouskasvu tuottaa myös pahoinvointia, kuten työstressiperäisiä sairauksia ja heikentyneitä perheolosuhteita?
Vielä keskeisempi kysymys on kuitenkin tämä: onko pääkirjoituksen mukaisessa nyky-Suomessa edes sallittua kyseenalaistaa talouskasvun autuutta?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Muutos lähtee siitä, että muutamme innovaatiotoimintamme päämääriä. Talouden hiekkalaatikolla oleilu kera talouskasvun ämpäreiden, yritysten kilpailukyvyn lapioiden sekä julkisen talouden muottien emme pääse kovinkaan pitkälle. Kyse ei ole pelkästään teknisistä asioista. Mikä lisää meidän hyvinvointia ? Tuskin ainakaan turha kulutus, josta vauraat saavat hedonistisia kickeja. Ja jotka jutut siirtyvät tavallisen kansan "tarpeiksi". Iloinen oravanpyörä pyörii...
VastaaPoista