Degrowth-piknik 5.6.2011

Suomessa pidetään 5. kesäkuuta klo 12-15 kansainvälinen degrowth-piknik. Edellinen piknik järjestettiin vuosi sitten, minkä jälkeen degrowth on noussut Suomessakin yleiseen keskusteluun – herättäen intohimoja puolesta ja vastaan.

Tänä vuonna piknikin teema on erityisesti energia. Energian käyttöä on vähennettävä! Käytettävä energia on tuotettava uusiutuvista lähteistä!

Degrowth-liike on monimuotoinen toimijoiden verkosto, jonka yhdistävä peruslähtökohta on yhteiskuntaan pesiytyneen kasvumanian kritiikki. Liike kyseenalaistaa ikuisen, jatkuvaan energian ja materian käytön lisäämiseen perustuvan talouskasvun mahdollisuuden hyvinvoinnin lähteenä. Kyse on ympäristön kantokyvyn rajoissa toimivan talouden, sosiaalisen hyvinvoinnin ja yhteiskunnallisen toiminnan edistämisestä.

Viimeisen vuoden aikana degrowth-liikkeen suurin voitto Suomessa on ollut se, että talouskasvua kritisoivat näkökulmat ovat nousseet yleiseen tietoisuuteen ja keskusteluun. Keskustelun valtavirtaistuminen on samalla ollut degrowth-liikkeen näkökulmasta ongelmallista. Erityisesti talouseliitti on tuominnut degrowthin epärealistiseksi ja nihilistiseksi kurjuuden tieksi – vaikka paradoksaalisesti nimenomaan jatkuva talouskasvu on suorin tie tulevaisuuden niukkuuteen ja kurjuuteen. ”Kestävä kasvu” on paradoksi itsessään – on epärealistista, että kasvu voisi jatkua ikuisesti ja samalla pysymme ekologisen kestävyyden rajoissa.

Degrowth-liike tavoittelee hyvinvointia ekologisissa rajoissa. Liike vaatii talouden palauttamista rengiksi samalla, kun politiikan keskiöön nostetaan ihmisten ja ympäristön hyvinvointi. Tulevaisuuden hyvinvoinnin turvaaminen edellyttää kulutuksen ja tuotannon kasvupakkojen purkamista. Talouskasvun vaateet eivät saa määritellä nykyistä ja tulevaa hyvinvointiamme. Hyvinvoinnin lähteet on löydettävä muualta kuin pakotetusta talouskasvusta. 

Eduskuntavaaleissa ja niitä edeltäneissä vaalikeskusteluissa ekologiset ja talouskasvuun kriittisesti suhtautuvat näkökulmat jäivät visusti marginaaliin. Ympäristö ei kuitenkaan ole lakannut olemasta, vaan sen tila heikkenee jatkuvasti, mikä ravistelee jo nyt hyvinvoinnin perusteita niin Suomessa kuin globaalisti. Hyvinvoinnin turvaaminen vaatii kasvupakon purkamista – tänään!
 
Kutsu degrowth-piknikille on kaikille avoin – tule mukaan keskustelemaan, kyseenalaistamaan ja luomaan uutta suomalaista ja kansainvälistä hyvinvointikulttuuria!

Piknikin järjestelyistä ja tarkemmista paikoista tullaan tiedottamaan tarkemmin osoitteessa www.picnic4degrowth.net ja Facebookissa: http://www.facebook.com/event.php?eid=184622028256091 

Megafonissa: Degrowth-liike Suomessa

Megafonissa julkaistiin pari päivää sitten tilannekatsauksemme Suomen degrowth-liikkeestä: Degrowth-liike Suomessa.

Samasta Megafonin numerosta kannattaa tutustua myös muihin artikkeleihin, erityisesti Ville Lähteen mainioon juttuun Ympäristöajattelun kriisi ja niukkuuden ongelma.

Kestävyysvajeesta

Vaalien alla puhutaan paljon kestävyysvajeesta. Suomen hyvinvointipalvelujen rahoittamisesta uupuu Valtiovarainministeriön mukaan 10 miljardia euroa. Tämä vaje pitäisi kuroa umpeen joko keräämällä lisää veroja, parantamalla tuottavuutta tai vauhdittamalla talouskasvua.

Kestävyysvajeesta puhutaan, mutta "kestävästä kehityksestä" tässä ei toki ole kyse. Mitä jos määrittelisimme kestävyysvajeen ympäristötalouden näkökulmasta? Mikä on kestävyysvajeemme ympäristön näkökulmasta?

Global footprint networkin mukaan Suomen ympäristöjalanjälki henkilöä kohti on ehkä 5 kertaa suurempi kuin mitä on maapallon ekosysteemin pitkän ajan kestävyys. Koko maapallon väestön ympäristöjalanjälki on alhaisempi, "vain" noin 1,5 maapalloa, johtuen köyhempien mutta väkirikkaampien maiden suhteellisesti pienemmästä jalanjäljestä henkilöä kohti.

Mitä tämä tarkoittaa? Oletetaan, että bruttokansantuote kertoo ihmisen toiminnan volyymin suhteellisen luotettavasti, vaikka se ei mittaakaan ihan kaikkea toimintaa. Tällöin voidaan yksinkertaistaen todeta, että:

• Suomen nykyinen BKT/hlö on noin 5 kertaa liian suuri. Kestävä bruttokansantuotteen taso olisi Suomessa siis noin 20% nykyisestä.
• Globaali BKT/hlö on noin 1,5 kertaa liian suuri. Kestävä bruttokansantuotteen taso olisi globaalisti noin 66% nykyisestä.

Ei ole mahdollista kertarysäyksellä päästä edellä mainittuun kestävään tasoon. Oletetaan, että pyrimme tähän vuoteen 2050 mennessä. Mitä tämä tarkoittaisi? Lasketaan muutama erilainen skenaario:

Suomen skenaario 1. Suomessa voitaisiin edetä esimerkiksi niin, että bruttokansantuote jäädytettäisiin nykytasolle ja ekotehokkuudella pyrittäisiin saamaan ekologinen jalanjälki em. 20%:iin nykyisestä. Ekotehokkuuden pitäisi siis parantua 80% neljässäkymmenessä vuodessa. Tämä tarkoittaisi 4% vuotuista ekotehokkuuden lisäystä (0,96 potenssiin 40 = 0,195).  

Suomen skenaario 2. Hyvinvointipalvelujen rahoituksen kestävyys vaatii vähintään 2-3%:n vuosittaista BKT:n kasvua. Lasketaan maltillisesti 2%:n kasvun mukaan, niin BKT kasvaa 40 vuodessa noin 2,21 kertaiseksi (1,02 potenssiin 40). Jotta samanaikaisesti saataisiin ekotehokkuus paranemaan nykyisestä 20%:iin, tarvitaan vuosittaista ekotehokkuuden lisäystä 5,8% (2,21 * 0,942 potenssiin 40 = 0,20).

Globaali skenaario 1. Jäädytetään globaali bruttokansantuote nykytasolle. Pyritään vähentämään jalanjälki 66%:iin. Ekotehokkuuden pitää lisääntyä vuosittain vain maltilliset 1% vuodessa. Ei paha.

Globaali skenaario 2. Rikkaissa maissa bruttokansantuotteen kasvu on maltilliset 2% vuodessa. Globaalisti kasvu on kuitenkin suurempi, jotta kasvun rippeet jakautuisivat paremmin köyhille maille. Esimerkiksi Kiinassa kasvu on nyt noin 7-8% vuodessa. Alla olevasta Maailmanpankin kuviosta nähdään, että maailman BKT:n kasvuprosentti on vaihdellut paljonkin vuosien 1971-2007 välillä.

GDP growth (annual %)

Oletetaan, että globaalin BKT:n keskimääräinen kasvu olisi tulevaisuudessa noin 3% vuodessa. Globaali BKT olisi vuonna 2050 noin 3,26 kertaa nykyinen (1,03 potenssiin 40). Jotta samanaikaisesti saataisiin ekotehokkuus paranemaan nykyisestä 66%:iin, niin globaalissa skenaariossa nro 2 tarvitaan vuosittaista keskimääräistä ekotehokkuuden lisäystä 3,9% (3,26 * 0,961 potenssiin 40 = 0,664).

Mitä tämä ekotehokkuuden lisäystarve tarkoittaa?

Nykyinen ajattelutapa tuntuu olevan se, että kaikki panokset laitetaan ekotehokkuuden lisäykseen. Kasvusta ei voida tinkiä. Jos kasvusta ei tingitä, niin BKT:n ekotehokkuuden on kasvettava Suomessa keskimäärin 5,8% vuodessa ja globaalisti keskimäärin 3,9% vuodessa seuraavat 40 vuotta. 

Nämä prosenttiluvut voivat tuntua jopa pieniltä. On kuitenkin erittäin tärkeää ymmärtää, että nämä tehostamisluvut koskevat BKT:n koko volyymin tehostumista vuosi vuodelta. Ei siis riitä, että vain BKT:n vuosittainen lisäys on tämän verran tehokkaampaa kuin edellisenä vuonna. BKT:n koko tuotantokapasiteetin on tehostuttava joka vuosi tämän verran.

Kuinka tämä ekotehokkuuden kasvutavoite toteutetaan? Optimismi teknologian suhteen on suurta eivätkä edellä mainitut tehostamisluvut ole välttämättä mahdottomia. Mutta mikä on teoriassa mahdollista ei useinkaan toteudu käytännössä (ks. esim. Reijnders 1998).

Miten BKT:n ekotehokkuus on kehittynyt historiallisesti? 

Maailman BKT on kasvanut jatkuvasti (lukuunottamatta aivan viime vuosien finanssikriisiä), kuten Maailmanpankin edellä esitelty kuvio osoittaa. Alla olevasta kuvasta (klikkaa kuvaa suuremmaksi) puolestaan näemme, kuinka Global Footprint Networkin laskelmien mukaan ekosysteemin kantokyvyn rajat on samaan aikaan ensin saavutettu ja sitten ylitetty. Maapallon ekologisen kantokyvyn rajoissa pysyttiin vielä vuonna 1970, mutta raja ylitettiin 1980-luvulle tultaessa. Nykyisin ylityksemme on siis aiemmin mainittu noin 50%. Kehityssuunta on ollut jatkuvasti epätoivottu.

Tähän asti tilanne on toisin sanoen ollut se, että BKT:n kokonaisvolyymin ekotehokkuus on heikentynyt. Ekosysteemin kantokyvyn näkökulmasta globaalin BKT:n kokonaisvolyymi on siis ollut aina edellistä vuotta haitallisempi ympäristön kannalta.

Kun tähän todellisuuteen verrataan sitä tavoitetta, että BKT:n kokonaisvolyymin ekotehokkuuden pitäisi nyt yht'äkkiä parantua Suomessa 5,8% ja globaalisti 3,9% vuodessa, on helppo havaita että realismi on näistä ehotehokkuustavoitteista kaukana. Muutostarve on ilman ylisanojakin dramaattinen.

Ekotehokkuuden kehittymistä rikkaissa ja köyhemmissä maissa tutkineet York, Rosa ja Dietz (2005) ovatkin päätyneet seuraavaan johtopäätökseen:

The overall findings, therefore, indicate that the further modernization of production is unlikely in itself to lead to sustainability, at least in the present global context. In fact, at least in the near term, modernization and economic development are likely to place additional burdens on the environment. This suggests that, to be successful in reducing human pressure on the environment, efforts to improve the efficiency of production likely need to be coupled with other policies directed at the ultimate driving forces of production.

Teknologian kehittyminen ei historian valossa näytä antavan ratkaisua ekologisiin haasteisiimme. Tästä syystä on pikaisesti tavoiteltava myös aktiivista bruttokansantuotteen kasvun rajoittamista, ja samanaikaisesti on toki pyrittävä dematerialisoimaan tuotantoa ja kulutusta.

Sikäli kun kasvua ei enää voida tavoitella, globaali oikeudenmukaisuus ei sekään voi toteutua lisäkasvun kautta, vaan on pyrittävä nykyisen bruttokansantuotteen oikeudenmukaisempaan globaaliin jakoon. Myös meidän suomalaisten on pohdittava lähimenneisyydessä saavuttamistamme eduista luopumista. Nämä edut on saavutettu ekosysteemiä epäoikeudenmukaisesti kuormittamalla.

Viitteet:

• Reijnders, L. (1998). The Factor X Debate: Setting Targets for Eco-Efficiency. Journal of Industrial Ecology, 2(1), 13-22.
• York, R., Rosa, E. A. ja Dietz, T. (2005). The Ecological Footprint Intensity of National Economies. Journal of Industrial Ecology, 5(4), 139-154.

Katse kohti tulevaa niukkuutta: degrowth-politiikkaa!

Olin eilen Suomen sosiaalifoorumissa yhtenä alustajana hahmottelemassa konkreettisia keinoja hyvinvoinnin rakentamiseksi degrowth-yhteiskunnassa. Mukana oli aktiivinen yleisö, puheenjohtajana Kelan tutkija Tuuli Hirvilammi sekä alustajina tutkija-aktivisti Marko Ulvila ja ViSiOn Mikko Airto. Esitykset ja muistiinpanot tulevat vielä myöhemmin julkaistavaksi ainakin Degrowth Finland -verkkosivulle.

Omassa esityksessäni pyrin hahmottelemaan poliittisen konkretian suuria linjoja. Esitin kaksi keskeistä huomiota. Ensimmäinen liittyi siihen, että tulevan niukkuuden huomioiminen politiikassa vaatii huomion kiinnittämistä tulevaisuuteen, ei ensisijaisesti nykyisten talouskriisien hallinnointiin.

Toinen huomioni oli, että äänestäjien tai poliitikkojen arvot akseleilla vasemmisto-oikeisto ja liberaali-konservatiivi eivät todennäköisesti tule muuttumaan, mutta tulevaisuus on kuitenkin vielä pelastettavissa, jos saamme näistä akseleista huolimatta kaikkien huomion kiinnittymään tulevan niukkuuden hallintaan.

Tulevan rakennemuutoksen ymmärtäminen

Nykyinen poliittinen diskurssi ja toiminta keskittyy ensisijaisesti talouden hallinnointiin. Miksi? Tämä johtuu näköharhasta, että politiikassa on ratkaistava ensin nykyiset haasteet ja vasta sitten voidaan keskittyä tuleviin haasteisiin. Tämä näköharha ohjaa poliitikkoja toimimaan ensisijaisesti nykyisissä rakenteissa ja tarvittava rakennemuutos jää tekemättä.

Tätä pyrin havainnollistamaan kuvassa 1 (klikkaa kuvaa suuremmaksi). Vaaka-akselilla kulkee aika ja pystyakselilla on tarvittavan muutoksen suuruus. Lisätään aikajanalle kestävän kehityksen eri haastekentät: talouden ja materiaalisen elintason hyvinvointi, ihmisten sosiaalinen hyvinvointi ja ekosysteemin hyvinvointi. Millä aikavälillä näihin hyvinvoinnin osatekijöihin liittyvät haasteet realisoituvat?

Kuva 1. Muutoksen aikajänteet ja systeemisyys

 

Käytännössä talouden ja materiaalisen hyvinvoinnin kriisit ovat vallanneet nykyhetken (1-5 vuotta). Tämä näkyy hyvin esimerkiksi nykyisen finanssikriisin saamasta huomattavasta poliittisesta huomiosta. Ihmisten sosiaaliseen hyvinvointiin liittyvät haasteet (esim. hyvinvoinnin tasa-arvo, tuloerot) ovat jo käsillä, mutta kriisiytyvät poliittisten päättäjien silmissä vasta seuraavien 5-15 vuoden aikajänteellä. Ekosysteemi on jo kriisiytynyt, mutta tästä huolimatta katse esimerkiksi ilmaston lämpenemisen osalta on 15-50 vuoden aikajänteessä.

Poliittinen realismi on osoittanut, että politiikassa on lähdetty ratkomaan ensisijaisesti talouden akuutteja kriisejä (ks. kuva 2). Ajatus on, että sosiaalisen hyvinvoinnin ja ekosysteemin ongelmien ratkaisemiseen voidaan siirtyä vasta sitten, kun talouden kestävyyshaasteet on ratkaistu. Tämän tarkastelutavan ongelma on kuitenkin se, että sosiaaliseen ja ekologiseen hyvinvointiin liittyvien haasteiden ratkaisemiseen tarvittava muutoksen suuruus ei näy eikä ole ratkaistavissa talouden vaatimien näkökulmien kautta.

 Kuva 2. Epärealistinen ymmärrys muutostarpeesta

Talouskriisit eivät tule väistymään. Ilman tarvittavia rakenteellisia muutoksia kriisit seuraavat toisiaan ja ne kärjistyvät jatkuessaan yhä vakavammiksi. Aika kuluu näiden tulipalojen sammuttamiseen eikä koskaan ole oikea hetki tarttua pitkän aikavälin ekologisiin ja sosiaalisiin ongelmiin. Uhka on, että näin tuhlaamme myös seuraavat 50 vuotta ilman riittävän suuria rakenteellisia muutoksia. Muutoksen suuruutta ei ymmärretä ennen kuin seinä tulee vastaan.

Näkökulma tulisi siirtää välittömästi 50 vuotta eteenpäin (ks kuva 3). On ymmärrettävä, että tällä aikaskaalalla talouden kestävyys ei voi perustua enää talouden jatkuvaan kasvuun. Miksi ei? Talous voi kasvaa joko talouden tuotantopanoksia (ihmisten, koneiden ja energian tekemän työn määrällinen lisäys) tai tuottavuutta lisäämällä (ihmisten, koneiden ja energian työn tehokkuuden lisäys). Esimerkiksi Suomessa talous ei voi kasvaa merkittävästi enää pitkään ihmistyön määrää lisäämällä. Energiankäytön on jopa vähennyttävä, sillä muutoin emme pääse irti haitallisista fossiilisista energiamuodoista. Koneiden tehokkuus ei tule kasvamaan riittävästi. Talouslasku 30-50 vuoden päästä näyttää väistämättömältä. Tähän on varauduttava hallitusti, tai ajaudumme siihen ekologisen kriisiytymisen kautta.

 Kuva 3. Niukkuuteen varautuva näkökulma

Miten hallittu talouslasku voisi onnistua? Ensin on visioitava, minkälainen rakennemuutos on tapahtunut 50 vuoden päästä. Tästä visiosta käsin on hahmoteltava, minkälaisia rakenteellisia muutoksia tarvitaan seuraavien 1-10 vuoden aikajänteellä talouden sekä sosiaalisen hyvinvointijärjestelmämme rakenteissa. Talouskasvu tulee kriisiytymään ekologisen kriisin kautta viimeistään 50 vuoden päästä, joten nyt on pakko rakentaa talouden ja sosiaalisen hyvinvoinnin kestävyys kasvuvapaasti.

Tässä keskustelussa on huomattava, että talouden kestävyys ei käsitteellisesti ole sama asia kuin ikuinen talouskasvu, vaikka talous onkin keskimäärin kasvanut ainakin viimeiset 200-300 vuotta. Talous voi kasvaa myös "epätaloudellisesti" esimerkiksi ekosysteemin tai tulevien sukupolvien näkökulmasta.

Hyvinvointivaltion pelastaminen: hyvinvoinnin kestävyys on irtikytkettävä BKT:n kasvusta

Hyvinvointivaltiota ei pelasteta tämän päivän lisäkasvulla, vaan ymmärtämällä tulevat niukkuuteen liittyvät väistämättömät rakennemuutokset sekä sopeuttamalla talouden koko ja sosiaalinen hyvinvointi näiden rakennemuutosten vaatimuksiin jo tänään. Hyvinvoinnin tuottaminen on irtikytkettävä BKT:n kasvusta.

Koska talouslasku vaikuttaa väistämättömältä, hyvinvointivaltion rakenteellinen kytkös BKT:n kasvuun on purettava. Miten? Yksi väistämätön näkökulma on se, että talouden vaatimat energia- ja materiavirrat on saatava vähennettyä ekosysteemin rajoihin, kuten olen aiemmin kirjoittanut.

Vero- ja haittavaikutuspolitiikassa on keskityttävä energia- ja materiavirtojen rajoittamiseen. Energia- ja materiavirtoja voidaan verottaa loputtomasti, koska ne eivät koskaan lopu, vaikka vähenevätkin. Esimerkiksi energiaveroa voidaan tiukentaa asteittain loputtomasti. Energian verottaminen ei vähennä työn tarvetta vaan päinvastoin: ihmistyötä tarvitaan sitä enemmän, mitä vähemmän hyödynnämme ekologisesti kestämätöntä energiaa korvaamaan ihmistyötä.

Toinen merkittävä näkökulma on haitallisen ja hyödyllisen työn erottaminen toisistaan. Kaikki työ ei ole samanarvoista, vaikka niistä maksettaisiinkin yhtä paljon veroja. Vanhustyö, hyvinvointityö, sivistystyö ym. ovat huomattavasti arvokkaampia tehtäviä kuin esimerkiksi mielikuvamainontaan, koronkiristykseen tai muuhun turhaa kasvua ja kulutusta edistävään työhön liittyvä ajankäyttö. Yhteiskunnallisesti ja ekologisesti haitallista työtä tulisi rajoittaa ja verottaa ankarasti, ja vapautuvat resurssit voidaan ohjata hyödyllisempään työhön.

Poliittinen realismi: liberaalit, konservatiivit, vasemmisto ja oikeisto samaan niukkaan kelkkaan

Ei ole realistista, että äänestäjien tai poliitikkojen arvot muuttuisivat radikaalisti akseleilla liberaalit-konservatiivit ja vasemmisto-oikeisto. Sen sijaan voimme pyrkiä siihen, että kaikki poliittisen kentän toimijat ymmärtävät väistämättömän energia-, materia- ja talousniukkuuden tulevaisuuden (ks. kuva 4). Tämä tuleva niukkuus on otettava politiikanteon pohjaksi, sillä muutoin tarvittavat systeemiset muutokset eivät onnistu.

Kuva 4. Käsitys niukkuudesta ohjaamassa poliittista keskustelua

Nyt poliittinen keskustelu käydään siitä, miten talouskasvu varmistetaan ja miten talouskasvun "rippeet" jaetaan oikeudenmukaisesti. Mikäli tuleva niukkuus ymmärrettäisiin läpi koko poliittisen kentän, liberaalit ja konservatiivit sekä oikeisto ja vasemmisto voisivat keskittyä politiikantekoon uudesta näkökulmasta: miten hyvinvointi varmistetaan niukkuuden kasvaessa ja talouslaskun oloissa.

Tulevaisuuseduskunta nykyisen päivänpoliittisen eduskunnan yläpuolelle

Miten keskustelu saataisiin pois kasvun vaatimisesta kohti niukkuuden ymmärtämistä? Yksi mahdollisuus olisi se, että perustettaisiin ns. "tulevaisuuseduskunta". Nykyinen "päivänpolitiikan eduskunta" on rakentunut siten, että poliittinen valta katsoo korkeintaan kaksi vaalikautta eteenpäin. Tästä syystä nykyinen eduskuntamme ei koskaan pääse lähellekään todellista ekologisten haasteiden ratkaisemista (vrt. kuva 1).

Tulevaisuuseduskunta voisi olla sellainen, joka tekee vain 10-100 vuoden aikajänteen linjapäätöksiä tai arvolinjauksia. Nämä päätökset tai arvolinjaukset eivät saisi koskea lyhyen aikavälin toimintaa (1-10 vuoden päätöksiä), mutta ne olisivat sitovia heti tätä pidemmällä aikavälillä. Vastaavasti nykyinen "päivänpolitiikan eduskunta" joutuisi sitoutumaan tulevaisuuseduskunnan päätöksiin, mutta olisi vapaa tekemään päätöksiä asetettujen raamien puitteissa.

Jotta tulevaisuuseduskunnan linjaukset olisivat legitiimejä, tarvittaisiin todennäköisesti sitova kansanäänestys kaikista sen tekemistä päätöksistä. Päätöksiä tulisikin tehdä ainoastaan merkittävistä linjauksista ja vain pitkäjänteisen keskustelun tuloksena. Esimerkiksi 1-2 päätöstä/vuosi voisi olla hyvä tahti ja kunkin päätöksen valmisteluun kansalaiskeskusteluineen varattaisiin esimerkiksi 2-5 vuotta.

Koska tällaisen tulevaisuuseduskunnan perustaminen on todennäköisesti utopistista, tulisi nykyisessäkin eduskunnassa painottaa aiempaa enemmän pitkäjänteistä 15-50 vuoden linjapolitiikkaa. Tästä hyvä esimerkki on vaikkapa Vihreiden ehdottama ilmastolaki, joka sitoisi lyhyemmän jänteen talouspolitiikankin tiukkoihin ilmastopoliittisiin raameihin.Tällaisten lakien läpimeno vaikuttaa kuitenkin haasteelliselta, jos katsotaan vaikkapa nyt vaalien alla käytyä "poliittista" "keskustelua". 

Kaikki resurssit eivät kärsi niukkuudesta

Lopuksi on hyvä huomioida, että kaikki resurssit eivät tule kärsimään niukkuudesta. Niukkuudesta tullaan kärsimään energian ja materian sekä näiden myötä BKT:n kasvun suhteen. Meillä ei kuitenkaan tule olemaan niukkuutta ihmisistä (ihmisten määrä pysyy samana huolimatta siitä, nouseeko vai laskeeko BKT), yhteistyöstä (yhteistyö on valinta, joka ei riipu BKT:n määrästä) eikä osaamisesta (ihmisten motivaatio innovoida ei riipu kovinkaan merkittävästi BKT:n tasosta).

Ihmisen hyvä elämä ja halu osallistua yhteiskunnan kehittämiseen sekä yhteistyön ja osaamisen voimaantuminen vaativat toki riittävää materiaalista elintasoa ja perusturvaa. Riittävä on jotain sellaista, jonka ei tarvitse enää kasvaa, kun se on noussut riittävälle tasolle. Politiikan tehtävänä on edistää sitä, että ihmiset voimaantuvat hyödyntämään käsiään, osaamistaan ja yhteistyötä paremman tulevaisuuden rakentamiseksi. Tämä ei vaadi BKT:n kasvua.

Tunnustuspalkinto

Saimme tunnustuspalkinnon Katilta hänen blogissaan "Anna ja hänen ystävänsä". Laitetaan hyvä kiertämään!

Samalla tämä on meille hyvä tilaisuus avata blogin nykytilannetta. Monet ovat ehkä huomanneetkin, että kirjoitustahtimme on hidastunut viime aikoina. Tämä ei tarkoita, että degrowth-teema olisi lakannut olemasta tai kiinnostamasta - päinvastoin! Tämän blogin kirjoittajista Timo on kuitenkin nyt hoitovapaalla ja Paavo keskittyy taidetta, taloutta ja ekologiaa yhdistävään toimintatutkimukseen Mustarindassa.

Takaisin tunnustuspalkintoon:

1. Milloin aloitimme blogimme?
Melkein tarkalleen vuosi sitten, maaliskuussa 2010.

2. Mitä se käsittelee?
Lyhyesti: blogimme käsittelee degrowthia eri näkökulmista. Päätavoitteemme on tarkastella, tutkia ja edistää taloudesta vapaata ekologista ja sosiaalista hyvinvointia.

3. Miten tämä blogi eroaa muista?
Blogi yhdistää tutkimuksen ja aktivismin: olemme valjastaneet toimintatutkimuksen keinot degrowth-ilmiön ymmärtämiseksi ja edistämiseksi. Pyrimme tekemään tätä tinkimättömästi, jatkuvasti itseämme ja degrowth-ilmiötä kyseenalaistaen.

4. Miksi aloitimme sen?
Kun aloittelimme blogia, degrowthia aktiivisesti käsitteleviä suomalaisia internet-lähteitä oli suhteellisen niukasti saatavilla. Aihetta olivat toki ehtineet jo käsitellä Leo Stranius sekä Laura Tuominen ja Elina Turunen. Myös Suomen degrowth-verkosto sekä suomenkielinen wikipedia-sivusto oli ehditty perustaa ennen kuin aloitimme blogimme. Meidän tavoitteemme oli löytää kanava osallistua degrowth-tutkimukseen ja -liikkeeseen aktiivisesti sekä edistää degrowth-pohdintoja yleisesti, mihin tämä blogi antoi erinomaisen alustan.

5. Mitä haluaisimme muuttaa blogissamme?
Blogiin kirjoittaminen on ollut hyvä ajattelun väline. Samalla se on vienyt rutkasti aikaa, ja tahti on muodostunut sellaiseksi, että sisältö on jäänyt toisinaan liian pintapuoliseksi. Olemme nyt todenneet, että degrowth-teeman edistäminen vaatii yhtäältä syvällisempää, toisaalta konkreettisempaa tarkastelua kuin mihin olemme viimeisen vuoden aikana kyenneet. Yleisabstraktilla tasolla degrowth on jo kuvattu hyvin esimerkiksi Serge Latouchen, Tim Jacksonin ja Peter Victorin sekä Ecological Economics -tutkijoiden toimesta.

Seuraavaksi haluamme syventää ymmärrystämme tarvittavan maailmankuvan muutoksesta keskittymällä enemmän toimintatutkimukseen. Tämä tutkimustyö vie aikaa eikä tarjoa nopeasti "helppoja" blogikirjoituksen aiheita.

6. Mille blogille haluamme antaa oman tunnustuksemme?
Leo Stranius tuo blogissaan jatkuvasti esille uusia, ajankohtaisia ekologisuuteen ja hyvinvointiin liittyviä teemoja tuhansien aktiivisten lukijoidensa iloksi. Leon systemaattista, avointa ja energistä työskentelyä on ollut ilo seurata!

Käsiteperustaa Herman Dalylta: degrowth ja taloustiede

Herman Daly on kuvannut kirjassaan "Beyond Growth: The Economics of Sustainable Development" (1996, Beacon Press) ekologisen taloustieteen keskeisen perustan. Suosittelen lämpimästi. En käy seuraavassa läpi kirjan kaikkia ajatuksia, mutta esittelen lyhyesti kirjan perusajatuksen, joka on lähellä myös degrowth-keskustelun ydintä: Ekosysteemin kantokyky on rajallinen ja tämä tosiasia on huomioitava vahvemmin myös taloustieteessä. Talouden koko (scale of the economy) on sovitettava ekosysteemin kantokyvyn sisään.

Daly kritisoi voimakkaasti normaalin (makro)taloustieteen perustaa tai lähtökohtaista maailmankuvaa, joka lähtee siitä, että talous tai markkinat koostuvat ensisijaisesti yrityksistä ja kotitalouksista (ks. kuva alla). Taloustieteilijät toki ymmärtävät, että yritykset ja kotitaloudet eivät ole ympäristöstään irrallisia toimijoita, mutta heille ympäristö koostuu vain "ulkoistekijöistä", joiden hinnat pitäisi "sisäistää" markkinahintoihin.

 Kuva 1. Taloustieteen peruslähtökohta taloudelle.

Todellisuudessa talous toimii kuitenkin ekosysteemin sisällä (ks. kuva alla, suurenna klikkaamalla kuvaa). Tästä näkökulmasta ympäristöä ei voida pitää vain ulkoistekijänä, vaan päinvastoin: talous pitäisi sisäistää osaksi ekosysteemiä. Talous on itsessään avoin systeemi, joka ottaa energiaa ja materiaa ekosysteemistä sekä palauttaa energiaa ja materiaa muokatussa muodossa takaisin ekosysteemiin. Termodynamiikan lakien mukaisesti tässä prosessissa energiaa ei häviä, mutta sen entropia lisääntyy siten, että markkinoiden kautta kulkenut energia ja materia palautuu ekosysteemiin. Tämä palautunut energia/materia on sekä talouden että ekosysteemin kannalta sisäänotettua energiaa/materiaa hyödyttömämmässä muodossa.

 Kuva 2. Talous osana ekosysteemiä.

Ekosysteemiin virtaa jatkuvasti uutta energiaa, erityisesti aurinkoenergian muodossa. Aurinkoenergian virta ekosysteemiin on käytännössä vakio. Ihminen hyödyntää ekosysteemiin virtaavaa aurinkoenergiaa pääosin välillisesti ekosysteemin energiavarastoista (osin uusiutuvista, osin uusiutumattomista lähteistä), vaikkakin ihminen on oppinut hyödyntämään aurinkoenergiaa suoremminkin. Energian kasvavaan hyödyntämiseen perustuva talous ei voi kasvaa määrättömästi osana tällaista ekosysteemiä, sillä paitsi aurinkoenergian virta myös ekosysteemin kyky ottaa se käyttöönsä ja luovuttaa osa siitä ihmisen käyttöön ovat rajalliset.

Edellisinä vuosisatoina ihmisen muodostaman talouden koko on ollut sen verran pieni, että on ollut ymmärrettävää redusoida ekosysteemin rajat taloustieteen piirissä merkityksettömäksi. Daly puhuu tästä "tyhjän maailman" mallina, jonka analogiana voidaan pitää vaikkapa cowboy-taloutta (ks. kuva alla). Cowboy'n toimenpiteillä ei ollut juurikaan vaikutusta ympäröivään ekosysteemiin, vaikka hän olisi heittänyt kaiken keräämänsä energian ja materian hukkaan jätteinä.

 Kuva 3. "Tyhjä maailma" ja "täysi maailma".

"Täyden maailman" analogia on avaruusalus. Pitkällä aikavälillä kaikki ympäristöstä tuleva energia menee talouden käyttöön eikä lisäenergiaa ole ympäristöstä saatavilla. Avaruusaluksen matkustajien tulee siis hyödyntää kaikki energia täydellisesti, eikä jätteitä voi tulla enempää kuin mikä on avaruusaluksen jätteenkäsittely- ja kierrätyskapasiteetti. Ihmisen on mahdollista hallita avaruusaluksen systeemi kokonaisuutena, mikäli avaruusalus ei ole kovin monimutkainen. Ekosysteemi lienee sen verran monimutkainen, että ihminen ei voi sitä koskaan täysin hallita.

Todellisuudessa olemme nyt jossain "tyhjän maailman" ja "täyden maailman" välillä. Taloustiede on rakennettu malleille, jotka sopivat hyvin tyhjään maailmaan. Nyt kun ekosysteemin rajat ovat monin kohdin tulossa vastaan, taloustieteen on omaksuttava maailmankuva, jossa talousjärjestelmä on ympäristönsä alijärjestelmä.

Mikäli taloustieteen maailmankuva (ja tätä myötä myös politiikan, kansalaistoiminnan, yritystoiminnan jne. maailmakuvat) kehittyy kuvasta 1 kohti kuvaa 2, on mahdollista, että teoriat ja käytäntö korjautuvat ekosysteemiä enemmän kunnioittaviksi. Daly mainitsee mm. seuraavia tarvittavia muutoksia näkökulmiin:

• Ekosysteemi pystyy tarjoamaan vain tietyntasoisen jatkuvan energia- ja materiavirran ("throughput"). Tämä virta asettaa talouden koolle ylärajan, ja talousjärjestelmän on kunnioitettava tämän virran ylärajaa.
• Koska ihminen ei pysty hallitsemaan ekosysteemiä täydellisesti, on talouden hyödynnettävissä oleva energia- ja materiavirran yläraja määriteltävä mieluummin varovaisesti kuin optimistisesti.
• Uusiutumattomien luonnonvarojen hyödyntämisestä energia- ja materiavirran lähteenä on pitkällä aikavälillä päästävä eroon, koska ne loppuvat kuitenkin ennen pitkää. Jäljellä olevat uusiutumattomat luonnonvarat tulisi hyödyntää optimaalisesti siihen, että kehitämme kykyämme hyödyntää uusiutuvia luonnonvaroja.

Kasvun rajat ja BKT

Usein degrowth-keskusteluissa törmätään väitteeseen, että taloudella ei ole kasvun rajoja. Tämän väitteen purkaminen ei onnistu, jos tarkastelemme vain BKT:ta. Bruttokansantuotteen kasvu pitää nimittäin sisällään kaksi komponenttia, joista toinen on ekosysteemin kantokyvyn näkökulmasta hyödyllinen ja toinen ongelmallinen:

1. BKT voi ensinnäkin kasvaa hyödyllisesti laadullisen kehittymisen kautta siten, että energian ja materian hyödyntäminen tehostuu eli opimme tuottamaan enemmän lisäarvoa yhdestä yksiköstä energiaa/materiaa. 
2. BKT voi kasvaa myös siten, että tehokkuus pysyy samana, mutta energia- ja materiavirta kasvaa määrällisesti. Tällainen määrällinen kasvu on toki mahdotonta pitkällä aikavälillä, mikäli hyväksymme Dalyn perusväitteen, että auringoenergian ja ekosysteemin mahdollistamalla energia- ja materiavirralla on yläraja.

Tästä näkökulmasta BKT:n kasvu ei sinällään ole talousjärjestelmän perusongelma. Silti BKT:n kasvu on käytännössä sitoutunut niin suurelta osaltaan energia- ja materiavirran kasvuun (edellä kohta 2 eli määrällinen kasvu), että lähitulevaisuudessa yhden aleneminen tarkoittaa käytännössä myös toisen alenemista. Siksi degrowth-liike käytännössä lähitulevaisuudessa joutuu kritisoimaan myös BKT:n kasvua, ei pelkästään energia- ja materiavirtojen kasvua.

Verotuksesta

Tärkeää on saada energia- ja materiavirtojen kasvu ensin pysäytettyä ja sitten laskuun. Nykytaso on jo liian suuri mm. biodiversiteetin näkökulmasta. Esimerkiksi verotuksen ja rajojen asettamisen näkökulmasta tämä tarkoittaa Dalyn mukaan sitä, että verotuksessa ja rajojen asettamisessa on keskityttävä talouden eli markkinoiden hyödyntämiin energia- ja materiavirtoihin ("throughput").

Omana pohdintanani kehittelin Dalyn pohjalta degrowth-pohjaista vero-ohjelmaa (ks. kuva alla). Degrowth-vero-ohjelmassa ei keskityttäisi ensisijaisesti talousjärjestelmän sisäisiin virtoihin (esimerkiksi tulo-, pääoma- tai arvonlisävero), vaan energia- ja materiavirtojen verottamiseen. Progressiivista (tulo)verotusta tarvittaisiin toki oikeudenmukaisen tulonjaon edistämiseen ja arvonlisävero voi toimia helppona yleisverona muiden verojen lisäksi, koska energia- ja materiavirtojen verottaminen on haasteellista.

Kuva 4. Talouden vs. talouden energia- ja materiavirtojen verotus. 

Markkinatalouden kannattajille ja vastustajille haluan korostaa, että Daly pitää markkinataloutta tärkeänä resurssien allokatiivista tehokkuutta lisäävänä toimintamuotona, kunhan sille määritellään sosiaaliset ja ekologiset rajat. Taloustieteissä yleisesti on hyväksytty, että esimerkiksi tulojen (tai oikeastaan elintasomahdollisuuksien) tasausta esim. tuloverotuksella tarvitaan yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden edistämiseksi. Sen sijaan taloustieteissä ei ole vielä yleisesti hyväksytty, että talouden täytyy toimia ekosysteemin rajoissa, tai ainakaan teoreettisesti ei ole sisäistetty, mitä tämä todella tarkoittaa esimerkiksi verotuksen näkökulmasta.

Pohdintaa: taloustieteen rajoista

Dalyn erinomainen perusteos ympäristötaloustieteestä on tärkeää luettavaa kaikille aiheesta kiinnostuneille. Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että ekosysteemi ei ole ainoa tekijä, jonka tulee rajoittaa taloutta tai taloudellisen ajattelun leviämistä. Yksi keskeinen raja liittyy siihen, että rahalla ei saa kaikkea.

Rahalla ei voi ostaa esimerkiksi sisäistä onnellisuutta eikä hyviä ihmissuhteita. Kuvassa 2 on kuvattu ekosysteemin asettamat rajat taloudelle. Vastaavat kuviot olisi tärkeä hahmotella myös niille rajoille, jotka ovat kytköksissä sellaisiin hyvinvoinnin, onnellisuuden ja ihmissuhteiden komponentteihin, joita ei voi ostaa markkinoilta tai laskea rahassa.

Keskustelua hyvinvoinnin mittareista

Helsingin sanomien mielipidesivuilla on käyty keskustelua hyvinvoinnin vaihtoehtoisista mittareista. Keskustelu heräsi aiemmasta Hesarin jutusta, jossa kerrottiin politiikan heräämisestä vaihtoehtoisiin mittareihin, kuten GPI:iin.

Keskustelun aloittivat ETLA:n eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Mika Maliranta ja tutkimusohjaaja Niku Määttänen otsikolla "Politiikanteon ohjaamiseen ei tarvita 'onnellisuusmittareita'". Heidän keskeinen argumenttinsa tuntuu olevan, että "kansantulon" seuraaminen riittää poliitikoille kansakunnan onnellisuuden ja hyvinvoinnin luomiseen ja että muut mittarit, kuten GPI, ovat tilastonikkareiden vinouttamia mittareita, joita ei pidä ottaa käyttöön vääristämään politiikantekoa. (Klikkaa oheista kuvaa lukeaksesi alkuperäisen tekstin.)

ETLA:n puheenvuoro nosti ansaitut vastapuheenvuorot. Touko Aalto ja Miikka Voutilainen korostavat otsikolla "Hyvinvoinnin tilastoiminen ohjaisi kestävään kasvuun", että GPI antaisi bkt:ta tarkemman kuvan taloudellisesta todellisuudesta sekä yleisestä ja ympäristön hyvinvoinnista.

Maliranta ja Määttänen argumentoivat, että GPI ei ole toimiva indikaattori, koska se sotkee keskenään erimitallisia asioita. Ilkka Tuomi suomii jutussaan "Politiikanteon ohjaamiseen ei tarvita kansantuotetta" Malirannan ja Määttäsen argumentointia toteamalla, että myös bkt sotkee keskenään omenat ja appelsiinit. Hänen mukaansa GPI:n mittaaminen "auttaa myös taloustieteilijää kysymään, mikä on kasvua ja milloin se on ripeää."

Anu Taskinen kritisoi erityisesti bkt:n kasvun velkaluonnetta otsikolla "Pakotettu talouskasvu pilaa onnellisuuden". Hänen mukaansa bkt:n kasvu pohjautuu velkaperusteiseen rahajärjestelmään, joka tuomitsee meidät ikuiseen kasvuun ja kasvun rajojen kolkutteluun.

Juhani Hakala korostaa jutussaan "Poliitikko saa arvokasta tietoa onnellisuusmittareista", että poliitikot tarvitsevat monipuolista tietoa päätöksenteon pohjaksi. Tarvitaan myös uusia indikaattoreita bkt:n rinnalle. Sellaisia mittareita, jotka ottavat myös kasvun mahdolliset rajat huomioon, mitä bkt ei tee. Bkt:n keskeinen ongelma on, että kaikkea ei voida mitata rahassa. "Väitetään, että henkiset arvot ovat kasvussa, ja niitä on aika hankala mitata rahassa."

Käydystä keskustelusta voidaan havaita, että indikaattorit ja niiden hyödyntämistavat ovat tekijöidensä näköisiä. Bkt ei ole arvovapaa indikaattori, mutta arvovapaa ei ole myöskään GPI. Molempien määrittely ja poliittinen hyödyntäminen ovat seurausta eri toimijoiden (poliitikkojen, tilastotieteilijöiden, tutkijoiden, median jne.) valinnoista ja tekemisistä.

Hyvänä esimerkkinä arvovalinnoista voidaan käyttää Malirannan ja Määttäsen kielipeliä, jossa bruttokansantuote ei ole tuotannon mittari, vaan "kansantulo" eli jonkinlainen kansakunnan ansainnan indikaattori. Kuulostaahan "tulo" toki yhteiskunnallisesti arvokkaammalta tavoitteelta kuin esimerkiksi "tuote". Tulo ansaitaan, tuote on jotain joka tulee putkesta ulos. Tuote lienee kuitenkin lähempänä sitä materiaalista todellisuutta, jota bkt käytännössä nykypäivänä mittaa.

Hyvä, että keskustelua hyvinvointi-indikaattoreista käydään. Tätä keskustelua tuleekin jatkaa. Samalla on jälleen hyvä korostaa, että indikaattorit ovat indikaattoreita. Tärkeää ei ole se että mitataan, vaan se että toimitaan. Toiminnan sisältö, laatu ja määrä tuottavat joko hyvinvointia tai pahoinvointia, niin ympäristölle kuin ihmisillekin. Indikaattoreiden tehtävänä on tehdä tämä toiminta ja toiminnan seuraukset näkyväksi, mutta indikaattorit itsessään eivät tee toimintaa hyväksi tai huonoksi