Degrowth-pornoa

Metro-lehden kolumnisti Janne Metso pohtii tämän päivän numerossa (sivu 2) rakastelun ja pornon yhteyttä bruttokansantuotteeseen ja varsinaisen asian eli aktin latistumiseen.

Janne Metso viittaa allekirjoittaneen haastatteluun viime kesältä ja miettii, että "Timo Järvensivu ei varmaankaan ilahtu tästä, mutta..."

Päinvastoin, tämähän on varsin ilahduttava vertaus, johon en ollut vielä uskaltanut antaa itselleni mahdollisuutta. Yhteiskunnallinen keskustelu on monelta osin jo varsin pornoistunutta. Metson keskustelunavaus herättää väistämättä monia ideoita ja mielleyhtymiä, joita seuratessa voimme löytää uusiakin näkökulmia yhteiskunnan hyvinvointiin.

Rakastelun, ja laajemmin käsitettynä inhimillisten ja sosiaalisten käytäntöjen, markkinaperustainen vaihdanta lisää bruttokansantuotetta, mutta samalla latistaa vaihdannan kohteen mitattavaksi, optimoitavaksi, maksimoitavaksi ja tehostettavaksi, kuten Metso kirjoittaa.

Rakastelun pornoistuminen laajentuvan osto- ja myyntitoiminnan myötä vahvistaa näkökulmaa, että hyvinvointi ei voi rakentua pelkästään rahavaihdannalle. Markkinat ovat kyllä toimiva ja tehokas väline moneen tilanteeseen, mutta yhteiskunnan hyvinvointi ei voi perustua pelkästään markkinataloudelle. Rahalla ei saa kaikkea.

Minkälaisia ajatuksia Metson kolumni Sinussa herättää?

Käsitteellistä täsmennystä

Degrowthin kriitikot pelkistävät usein degrowthin käsitteenä vähentämiseksi. Tämä on virheellinen käsitys, joka ei ota huomioon käsitettä kokonaisuutena.

Valtavirran ajattelussa hyvän elämän keskeinen lähde on (talous)kasvu. Kasvua tarvitaan, jotta nykytilanteen ongelmat (globaali epätasa-arvo, köyhyys, hyvinvointipalvelujen rahoittaminen) voidaan ratkaista. Tässä ajattelussa kasvulla ei nähdä olevan rajoja. Kasvun rajat -keskustelu on kuitenkin kyseenalaistanut ikuisen kasvun mahdollisuuden.

Degrowth-liike on lähtöisin ymmärryksestä, että kasvun rajat ovat jo paukkumassa, minkä vuoksi kasvun mielekkyys ja mahdollisuus on kyseenalaistettava. Tarvitaan vähentämistä.

On kuitenkin virhekäsitys, että degrowth-liike ajaisi pelkästään vähentämistä. Nykytilanteessa vähentäminen ilman perusteellisia yhteiskunnallisia muutoksia tarkoittaisi, kuten degrowth-kriitikot oikein toteavatkin, lamaa ja lamasta seuraavia hyvin tunnettuja ongelmia.

Vähentäminen ei ole mahdollista ilman, että kasvupakkoa ylläpitävät toimintamallit puretaan. Vähentäminen ei yksin voikaan olla degrowth-liikkeen tavoite, vaan vähentämisen rinnalla täytyy rakentaa sellaista yhteiskuntaa, jossa kasvu ei ole hyvinvoinnin edellytys.

Degrowth vuonna 2010

Viime vuonna degrowth esiintyi Suomessa ensimmäistä kertaa useilla eri foorumeilla. Loppuvuodesta harva enää sanoi, ettei ollut koskaan kuullutkaan siitä. Kirkkain osoitus tunnettuudesta lienee maininta kaikkien järkevien realistien kotimaisella suosikkipalstalla, Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa.

Degrowth-kirjallisuus antoi monelle tukea oman ajattelun kehittämiseen, hiljaa syntyneiden epäilysten käsittelyyn. Vaikka mistään yhtenäisestä ajattelukehikosta ei ole kyse, degrowth-keskustelut helpottivat kaukaisiltakin tuntuneiden asiayhteyksien muodostamista – ja kyseenalaistamista: miten kilpailukyky, yhteistyö, hyvinvointi, perustarpeet, työnteon ja vapaa-ajan mielekkyys ja muut usein käsitellyt mutta epämääräisiksi jääneet asiat itse asiassa liittyvätkään yhteen?

Maailman kova ydin ei näyttänyt sulamisen merkkejä. Britannian pääministeri David Cameronin kirjoitus The Economist –lehden perinteikkäässä The World in [next year] –liitteessä on tästä esimerkillinen näyte, joka heijastaa tietysti tämän vuoden sijaan edellisen vuoden maailmankuvaa.

Cameronin kirjoituksen otsikko on lupaava: ”The Real Global Issues.” Hänen mukaansa maailman johtajat ovat yhtä mieltä vuoden 2011 haasteista: globaalin kasvun turvaaminen, menestyksen saavuttaminen Afganistanissa, Lähi-idän rauhanprosessin edistäminen, Iranin saaminen muuttamaan kurssiaan ja palaaminen raiteille kohti globaalia sopimusta ilmastonmuutoksesta. (Suomennosten on tarkoitus ilmentää mahdollisimman tarkasti alkuperäistä sanomaa. Viimeinen kohtahan olisi voinut olla vaikkapa ”maailmanlaajuisen sopimuksen allekirjoittaminen hiilidioksidipäästöjen pienentämiseksi”, joka olisi jo ollut lyhyen askeleen lähempänä oikeaa sisältöä.)

Cameron jatkaa vakuuttavasti, että ”oikea kysymys on, miten tarjoamme ratkaisuja. Tehdäksemme sen meidän täytyy tarttua perustavanlaatuisiin syihin.”

”Kasvun suhteen ongelman syynä ovat globaalit epätasapainoisuudet. Joillakin mailla, kuten Britannialla, on suuret vajeet ja niiden täytyy tehdä kovia, tunteilemattomia päätöksiä leikkauksista palauttaakseen terveen julkisen rahoituksen. Mutta toisilla mailla on isoja ylijäämiä. Niiden tulee tehdä päinvastoin: kuluttaa enemmän ja säästää vähemmän.”

Sotien suhteen Cameron vaatii voimakkaampaa politiikkaa.

”Ilmastonmuutoksen suhteen oikea kysymys on, miten pienentää tai hallita äärimmäisiä säätapahtumia, joita ilmastonmuutos saattaa tuoda.”

Näin siis järkevien realistien maailmassa viime vuonna. Mitä ajatuksia tänä vuonna ajatellaan?

Degrowth ja muotoilun haasteet

Luennoin viime viikolla Aalto-yliopiston Sustainable Product Design –kurssilla degrowth-ajattelusta ja erityisesti sen tuomista haasteista muotoilulle ja muotoilijoille. Tiivistin haasteet seuraavasti:

1. Helpota vähentämään, käyttämään uudelleen ja kierrättämään
2. Vähennä tarvetta tuotannolle ja kulutukselle
3. Tuota vaihtoehtoja konsumerismille
4. Tuota vaihtoehtoja kapitalistiselle kilpailulle
5. Korvaa talous symbolisena merkitysjärjestelmänä

Ensimmäinen haaste on ympäristötietoisille muotoilijoille jo tuttu: reduce, reuse, recycle, (and recover). Loput kohdat vaativat merkittävämpää irtiottoa totutuista muotoilukäytännöistä, koska brändäys ja kilpailijoista erottautuminen ovat nousseet keskeiseen rooliin designmaailmassa. Tässä mielessä design on käsityöläisyyden sijaan lähentynyt markkinointia.

Luennon aikana opiskelijat vastasivat muotoiluhaasteisiin kolmen erilaisen harjoituksen avulla.

Toivon, että kuvaamalla nyt lyhyesti harjoitukset ja muutamia opiskelijoiden tuotoksia voin tuoda esiin sitä positiivista voimaa, joka degrowth-ajatteluun liittyy. Liian usein degrowth nähdään jotenkin taantumuksellisena, vaikka se nimenomaan tähtää ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin kohentamiseen. Degrowth avartaa vallitsevaa teknistaloudellista maailmankuvaa ja siten luo kehitykselle uusia mahdollisuuksia. Tämä ei tarkoita, että kaikki nykyinen toiminta, jota voidaan pitää "taloudellisena", olisi ristiriidassa hyvinvoinnin kanssa. Tarkoitus on pikemminkin laajentaa näkökulmaa myös (osittain) talouden ulkopuolelle.

”Ekomatkailu Kainuussa”

Harjoituksen tavoitteena on kehittää ekomatkailua Vaara-Kainuun alueella, jossa on hyvin arvokkaita, vanhoja metsiä sekä niiden tieteellistä tuntemusta. Samaan aikaan alueella on negatiivinen muuttoliikenne ja korkea työttömyys.

Ekoturismi on vastuullista matkailua luontokohteisiin. Sen tarkoituksena on valistaa matkailijaa, hyödyttää paikallista elinkeinoa, voimaannuttaa paikallisia yhteisöjä ja vaalia paikallisia kulttuureja. Ekomatkailun kehittäminen tähtää siis kyseisen alueen laadulliseen, ei niinkään määrälliseen kehittämiseen.

Opiskelijat ehdottivat muun muassa viikon vähähiililomaa, jossa matkailija ja paikalliset oppivat toisiltaan jonkun taidon. Tällainen voisi olla vaikkapa alueelle ominaisen ruoan valmistus tai paikallisten tarinoiden kertominen.

”Vanhusten hoiva Helsingissä”

Toisen harjoituksen tavoitteena on kehittää vaihtoehtoinen konsepti vanhusten hoivaan tilanteessa, jossa väestö ikääntyy nopeasti. Yleensähän ratkaisuna on panostus taloudelliseen kasvuun ja työntekoon, jotta voidaan rahoittaa lisääntyvät kaupalliset vanhustenhoitopalvelut. Degrowth-ajattelun mukaisessa vaihtoehdossa taas omaisille ja läheisille jää työnteolta enemmän aikaa olla vanhusten kanssa ja avustaa heitä. Haasteena kuitenkin on tehdä tästä mahdollista ja kaikkien kannalta haluttavaa.

Tähän tehtävään opiskelijat eivät lyhyessä ajassa keksineet varsinaisia konsepteja, mutta nostivat esiin tämän päivän ongelmia: vanhukset ja läheiset kohtaavat vain kun tulee ongelmia vanhustenhoitopalveluissa eli positiiviset kohtaamismahdolliset uupuvat, ja suomalaisessa kulttuurissa ei koeta normaaliksi vanhusten ja vaikkapa opiskelijaikäisten yhteisiä, jokapäiväisiä askareita. Opiskelijat totesivat, että tapojen muutoksessa voisivat auttaa alkuun erilaiset järjestetyt tapahtumat tai tilat, jotka tuovat vanhusten kohtaamisen ylipäätään näkyväksi vaihtoehdoksi.

”Ei-taloudellinen alue Kampissa”

Kolmannen harjoituksen tavoite on käsitteellisempi: suunnittele ei-taloudellinen tila tai prosessi Kampin ostoskeskukseen. Tilan tulee rikkoa ostoskeskuksessa tyypillisesti vallitsevat ajatusmallit ja toiminnan rutiinit, kuten ”olen mitä omistan ja puen päälleni” ja ”työskentelen kuluttaakseni ja kulutan työllistääkseni”.

Opiskelijat ehdottivat muun muassa vapaassa käytössä olevaa saunaa – sehän tunnetusti riisuu brändit ja muut ulkoiset statusmerkit. He ehdottivat myös Narinkka-torille Puolan mallin mukaista lämmittelytynnyriä, joka kuulemma yhdistää niin bisnesmiehet kuin kadunmiehetkin.

Nämä otteet olivat yksittäisiä esimerkkejä opiskelijoiden hyvin lyhyessä ajassa tuottamista ideoista - varsinaisiin ratkaisuihin on tietysti vielä pitkä matka. Samankaltaista menetelmää, jossa ravistellaan totunnaisuuksia ja avataan uudenlainen mahdollisuushorisontti, voidaan kuitenkin jo nyt hyödyntää monenlaisissa julkisissa ja yksityisissä kehityshankkeissa.

Väitteitä degrowth-ajattelua vastaan

Vapaamuotoisesti toimivan Suomen degrowth-verkoston pääkaupunkiseudun tapaamisessa 17.11. todettiin Reijo Rinteen aloitteesta, että olisi hyödyllistä yhdessä reflektoida ja taklata muutamia keskeisiä väitteitä degrowth-ajattelua vastaan. Foorumiksi ehdotettiin tätä blogia. Tapaamisessa koostettiin seuraava lista yleisesti esitetyistä vastaväitteistä:

1. Jos talouskasvua ei ole, työttömyys lisääntyy
2. Jos talouskasvua ei ole, köyhyys lisääntyy
3. Jos talouskasvua ei ole, yleinen hyvinvointi vähenee 
4. Jos talouskasvua ei ole, eläkkeitä ei kyetä maksamaan 
5. Talouskasvun purku johtaa yhteiskunnalliseen kaaokseen 
6. Talouskasvun purku rajoittaa yksilön vapauksia ja erityisesti yrittämisen vapautta 
7. Degrowth on sosialismia
8. Degrowth-liikkeen kannattajat eivät tiedä, millainen on tulevaisuuden degrowth-yhteiskunta 
9. Degrowth on haihattelua, sillä yksityinen pääoma ei luovu kasvuhalustaan 
10. Degrowth johtaa omaisuusarvojen laskemiseen
11. Degrowth johtaa investointien pysähtymiseen
12. Degrowth johtaa ympäristön tuhoutumiseen
13. Degrowth perustuu epätieteelliseen ajatteluun

Kaikki halukkaat kutsutaan nyt tarjoamaan näkemyksiään ja keskustelemaan, miten näihin väitteisiin voidaan parhaiten vastata! Keskustelua on tietysti syytä käydä mietiskelevässä hengessä - ei refleksinomaisesti puolustautuen tai valmiista asemista hyökäten. Parhaimmillaan vastaukset voivat johtaa esimerkiksi aiempaa jäsentyneempiin poliittisiin avauksiin.

Kasvun rajat?

Tämän blogin keskustelun määrä on kasvanut hienosti. Yhteen kirjoitukseen tulleiden kommenttien raja ylitti nyt ensimmäistä kertaa viisikymmentä kommenttia. Onkohan tällä kasvulla rajoja?

Keskustelussa on menty degrowth'n ytimeen, joten suosittelemme tutustumaan ja osallistumaan käytyyn keskusteluun tästä linkistä: Hyvässä seurassa: Factor 10 ja Kasvun rajat.

Edellä mainittu kirjoitus julkaistiin 10.11. ja 50 kommentin raja ylittyi 26.11. eli 16 päivän kuluttua. Kuukaudessa tämä kommentointimäärä tarkoittaisi noin 100 kommenttia.

Mitä tapahtuisi, jos kommenttien määrä kasvaisi tästä tasaisesti 2% kuukaudessa? Vuoden kuluttua kommenttien määrä olisi 127 kuukaudessa. Kahden vuoden kuluttua kommenttien määrä olisi 161 kuukaudessa. Kommenttien määrä tuplaantuisi noin kolmen vuoden välein. Kahdentoista vuoden kuluttua, siis vuonna 2022, kommenttien määrä olisi 1600 kuukaudessa. Vuonna 2050 kommentteja olisi 800.000 kuukaudessa. Hurjat kasvunäkymät.

Jouko Kämäräinen viittasi keskustelussa videoon, joka voi olla tuttu monille kasvun aritmetiikkaa pohtineille. Tässäkin blogissa on aiemmin viitattu tähän Dr. Albert A. Bartlettin mainioon luentoon "Artithmetic, Population, and Energy". Tässä linkki kyseiseen luentoon Youtuben soittolistana: Kasvun aritmetiikkaa.

Yksi suosikkiesimerkeistäni Bartlettin luennosta:

• Oletukset:
• Suljetussa pullossa on bakteereja, joiden määrä kaksinkertaistuu joka minuutti. (Vertailun vuoksi: jos kasvuprosentti on 7% vuodessa, niin määrä kaksinkertaistuu noin joka kymmenes vuosi.)
• Bakteerin koko on sellainen, että bakteerikasvusto täyttää lisääntyessään pullon yhdessä tunnissa.
• Ensimmäinen bakteeri laitetaan pulloon klo 11:00. Pullo siis täyttyy oletusten mukaisesti klo 12:00.
• Kaksi kysymystä:
• Mihin kellonaikaan pullo on puolillaan?
• Millä kellonlyömällä bakteerit todennäköisimmin huomaavat pullon alkavan täyttyä?

Ensimmäinen vastaus on ilmiselvä. Pullo on puolillaan klo 11:59 eli minuuttia ennen ajan täyttymistä. Toinen vastaus riippuu tietysti bakteerien ymmärryskyvystä. Pullo täyttyy seuraavasti:

• Klo 11:55 pullo on noin 3/100 täynnä (3,125 %).
• Klo 11:56 pullo on noin 6,25/100 täynnä (6,25 %). 
• Klo 11:57 pullo on noin 12,5/100 täynnä (12,5%).
• Klo 11:58 pullo on 25/100 täynnä (25%).
• Klo 11:59 pullo on 50/100 täynnä (50%).
• Klo 12:00 pullo on täynnä.

Mahtaisivatko bakteerit ymmärtää klo 11:55, siis elettyään 55 minuuttia ja täyttäessään tässä vaiheessa vasta 3,125% pullosta, että viiden minuutin päästä niiltä loppuu happi?

Dr. Bartlett esittää vielä kysymyksen, että entä jos bakteerit alkaisivat tehdä tutkimusretkiä viime vaiheillaan, ja löytäisivät mielettömän uuden löydön: 3 uutta pulloa! Kuinka paljon tämä antaisi niille lisäaikaa jatkaa kasvuaan? Kaksi pulloa olisi täynnä klo 12:01 ja kaikki neljä pulloa olisivat täynnä klo 12:02. Eipä ollut paljoa iloa tästäkään.

Ikuinen prosentuaalinen kasvu rajatussa tilassa on mahdottomuus. Teknologia voisi auttaa: entä jos bakteerien kokoa saataisiin pienennettyä tasaisesti vaikkapa 10% minuutissa? Tämä toisi toki lisäaikaa: kaksinkertaistuminen hidastuisi. Mutta ennen pitkää tasainen prosentuaalinen kasvu täyttää tilan kuin tilan.

Niin kauan kuin yksi bkt-lisäeuro tuottaa keskimäärin jotain ympäristöhaittoja, bkt:n prosentuaalinen kasvu kohtaa ennen pitkää maapallon rajat. Yksinkertaista aritmetiikkaa. Ainoa mahdollisuus on päästä aitoihin nollapäästöihin ennen kuin maapallomme rajat tulevat vastaan. Tästä olemme vielä kaukana.

Eräiden raporttien mukaan kellomme taitaa olla jo yli 12:00, kun käytämme luonnonvaroja jo 1,5 maapallon verran. Paljonko meillä on vielä aikaa muuttaa suuntaa?

Degrowth: mitä uutta?

Kestävään kehitykseen liittyvissä keskusteluissa herää usein kysymys, mitä uutta degrowth-ajattelu tai -liike tarjoaa esimerkiksi vuoden 1972 Kasvun rajat -raporttiin nähden. Degrowthia voidaan pitää eräänlaisena hyvän elämän yhteiskunnallisena filosofiana, mutta moni haluaa korostaa liikkeen konkreettisia vaatimuksia pikaisesta taloudellisen tuotannon rajoittamisesta ns. rikkaissa maissa. Jälkimmäisen tulkinnan suhteen degrowth on suoraa jatkoa kasvun rajat -keskustelulle. Keskustelua käydään kuitenkin nyt erilaisessa symbolisessa maastossa.

Blühdorn ja Welsh (2007) kuvaavat artikkelissaan viimeisten vuosikymmenten aikana tapahtunutta yhteiskunnallisen keskustelukentän muutosta seuraavasti. Olen ottanut tähän mukaan vain muutamia pääkohtia; heidän alkuperäinen kuvauksensa on paljon kattavampi.

Jälkiteollisen yhteiskunnan kehitys johti poliittiseen konsensukseen ympäristön suhteen, jolloin ideologinen ympäristöliike antoi sijaa erilaisille käytännöllisille toimenpiteille ja kaikki puolueet alkoivat tarjota “järkevää” pitkän aikavälin ympäristöpolitiikkaa. (Young 1990: Post Environmentalism)

Koskematon luonto hävisi – ihmisjälki alkoi näkyä villeimmässäkin luonnossa. Luonnollisen luonnon suojeleminen muuttui mielettömäksi tavoitteeksi ja ympäristöliikkeen tärkeä normatiivinen standardi ja merkitysten lähde katosi. Luonnollisuus yhteiskunnan ulkopuolisena ja siten luotettavana kategoriana vaihtui alati lisääntyvään neuvoteltavuuteen, päätettävyyteen ja vastuullisuuteen. (McKibben 1990: The End of Nature)

Tämä avasi tien nykyisenkaltaiselle ekopolitiikalle, jossa luonto ei enää esiinny yhtenäisenä ja vakaana ilmiönä vaan rajattomana joukkona kilpailevia ja muuttuvia käsityksiä luonnosta. Jokainen käsitys sisältää erilaisen näkökulman siihen, mikä on arvokasta, mitä tulisi suojella tai mikä nähdään ympäristön kannalta ongelmallisena tai hyvänä. Kaiken kaikkiaan ekopolitiikka jäi vaille tunnistettavaa identiteettiä.

Näiden kehityskulkujen rinnalla syntyi ekologisen modernisaation paradigma, jossa ympäristöongelmat nähdään teknologian, talouden ja (liikkeen)johdon kautta. Paradigma pehmentää jännitteitä (a) teknologian ja ekologian, (b) taloudellisen kasvun ja ekologian sekä (c) kilpailumarkkinoiden ja ekologian välillä. Se tyynnyttelee eri osapuolia, vähentää radikaalien ekoliikkeiden valtaa ja valaa uskoa argumenttiin, että vallitsevaa järjestelmää eli kapitalistista kuluttajademokratiaa ei tarvitse radikaalisti muuttaa, koska ympäristötavoitteet voidaan saavuttaa vihertämällä teknologista innovointia, talouskasvua, varallisuudentavoittelua ja konsumerismia.

Blühdorn ja Welsh toteavat, että paluu vanhoihin asetelmiin ei ole mahdollinen, koska kulttuurihistoriallinen konteksti on nyt muuttunut. Heidän mukaansa tässä vaiheessa on oleellista pyrkiä ymmärtämään, millä keinoin nykyinen yhteiskunta pitää yllä sellaista, minkä tiedetään olevan kestämätöntä – sustain what is known to be unsustainable. Lisääntyneen ymmärryksen myötä näitä rakenteita voidaan purkaa.

Yhteenvetona tästä ja aiemmista pohdinnoista voidaan sanoa, että degrowth eroaa perinteisestä kasvun rajat -keskustelusta ainakin seuraavasti:

1. Alkuperäinen Kasvun rajat –raportti oli hyvin epäpoliittinen eikä sen tilaaja ollut valmistautunut vasta-argumentteihin.
2. Kulttuurinen konteksti on nyt muuttunut – ympäristöliikkeellä ei ole enää selkeää identiteettiä tai selkeitä vihollisia.
3. Degrowth ei keskity vain ympäristökysymykseen vaan ottaa kokonaisvaltaisesti huomioon hyvän elämän: kilpailua ja kuluttamista korostava teknistaloudellinen maailmankuva on murrettava, vaikka mitään ympäristökatastrofia ei olisikaan tiedossa.

Lähde: Blühdorn, I. & Welsh, I. (2007). "Eco-politics beyond the Paradigm of Sustainability: A Conceptual Framework and Research Agenda." Environmental Politics, 16(2), 185-205.