Päivitimme kirjallisuuslistaa: Degrowth?
Mitä kirjallisuutta vielä puuttuu? Jos puuttuu, niin lisätään!
torstai 22. syyskuuta 2011
Degrowth-kirjallisuutta
Päivitimme kirjallisuuslistaa: Degrowth?
Mitä kirjallisuutta vielä puuttuu? Jos puuttuu, niin lisätään!
sunnuntai 18. syyskuuta 2011
Kuinka käy työn, kun kasvutalous ei kestä?
Osallistuin Elonkehä-lehden järjestämään keskustelutilaisuuteen "Kasvutalous ei kestä - kuinka käy työn?" yhtenä panelistina ViSion hallituksen puheenjohtajan Mikko Airton sekä STTK:n elinkeinopoliittisen asiantuntijan Antti Aarnion kanssa. Tilaisuuden juonsi Elonkehä-lehden päätoimittaja Jouko Kämäräinen.
Omassa puheenvuorossani pyrin korostamaan, että työllä on muitakin merkityksiä kuin palkka ja verotulot.
Usein ajatellaan, että työ on tekijänsä näkökulmasta tarkasteltuna nimenomaan sellaista tekemistä, josta saa rahapalkkaa. Tällöin sellainen tekeminen, josta ei saa rahapalkkaa, ei määritelmällisesti ole "työtä". Tämä näkökulma on kuitenkin nähdäkseni liian ahdas.
Mielekästä tekemistä ei aina palkita rahalla, vaan monilla muilla eduilla, kuten ruokaeduilla, yhteisöllisyydellä, tai vaikkapa hyvällä mielellä. "Työ palkitsee tekijänsä," kuten sanonta kuuluu. Toisaalta monet tekevät työtä, joka ei anna tekijälleen mitään muuta kuin rahapalkkaa. Kun tällaisesta palkkatyöstä riisutaan rahapalkkio, työ itsessään on tekijälleen merkityksetöntä.
Yhteiskunnan (tai hyvinvointivaltion) näkökulma työhön liittyy työstä maksettaviin veroihin. Sellainen työ, joka tuottaa valtiolle ja kunnille verotuloja, on "hyödyllistä" työtä. Jos työtä kuitenkin arvotetaan pääosin verotulojen kautta, työn ekologiset ja sosiaaliset vaikutukset jäävät käsittelemättä.
Työn yhteiskunnallinen hyödyllisyys kyseenalaistuu, jos työ on ekologisesti tai sosiaalisesti arvotonta tai jopa arvoa tuhoavaa, vaikka se tuottaisikin verotuloja. Samoin on olemassa monenlaista sellaista tekemistä, joka ei tuota verotuloja, mutta tuottaa kuitenkin ekologista tai sosiaalista arvoa.
Kyyninen lukija huomauttaa tässä vaiheessa, että mikäli työn haitalliset ja hyödylliset ulkoisvaikutukset hinnoiteltaisiin ihmisille maksettaviin palkkoihin ja yhteiskunnalle maksettaviin verotuloihin, niin ekologisesti ja sosiaalisesti arvokas/arvoton tekeminen näkyisi työstä maksettavana palkkana/veroina. Teoreettisesti tämä pitää toki paikkansa. Todellisuudessa tällaisten ulkoisvaikutusten lähellekään riittävä hinnoittelu ei näyttäisi olevan näköpiirissä.
Työtä on näin ollen pyrittävä jatkossa arvioimaan monipuolisemmin kuin vain palkan tai verotulojen näkökulmista.
Työn merkitykset ja talouskasvupakon purkaminen
Mikäli työtä määritetään pääosin palkan ja verotulojen näkökulmasta, kuten Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa näyttäisi tapahtuvan, on selvää että yksilöiden elintaso riippuu heidän saamastaan palkasta ja yhteisön saamat hyvinvointipalvelut ovat riippuvaisia verotuloista.
Hyvinvointivaltiossa on talouden kasvupakko. Tämä johtuu mm. tuottavuuskehityksestä, lisääntyvästä automaatiosta, inflaatiosta sekä kasvavista elintaso- ja hyvinvointipalvelutarpeista. Työtä ei ole kaikille, mikäli talous ei kasva. Ja kun työtä ei ole kaikille, elintasokuilut levenevät ja hyvinvointipalveluiden rahoituspohja kapenee.
Entä jos työtä tarkasteltaisiin enemmän niiden merkitysten kautta, joita työllä on yksilölle ja yhteiskunnalle? Tällöin työllä olisi yksilölle palkan ja palkalla ostettavan elintason lisäksi muita merkityksiä. Mahdollisuus tehdä merkityksellistä työtä puolestaan lisää tekijänsä onnellisuutta. Työn yhteiskunnalliset merkitykset liittyvät siihen, miten tehty työ lisää suoraan (siis ei verotulojen kautta) yhteisön elinvoimaisuutta.
Työ voi toki samanaikaisesti olla sekä yksilön että yhteisön kannalta merkityksellistä ja tuottaa palkkaa ja verotuloja. Kuten yllä todettiin, näin ei läheskään aina ole. Monenlainen palkka- ja verotulotyö myös vähentää ekologista ja sosiaalista hyvinvointia.
Mikäli työtä arvioitaisiin aiempaa useammin suoraan sen sisältämien yksilöllisten ja yliyksilöllisten merkitystensä kautta, sivutuotoksena olisi hyvin mahdollisesti myös talouden kasvupakon purkaantuminen. Merkityksellinen tekeminen lisää onnellisuutta ja onnellisuuden lisääntyminen vähentää tarvetta kasvattaa materiaalista elintasoa. Yhteisön tasolla merkityksellinen tekeminen (esimerkiksi kansanterveyden lisääminen sekä luonnonsuojelu) vähentää puolestaan tarpeita verovaroin maksettaviin hyvinvointipalveluihin.
Talouden kasvupakkoa voidaan siis purkaa siirtämällä työstä käytävän keskustelun fokus pois palkka- ja verotulotyöstä kohti työn suoria merkityksiä. Esimerkiksi "täystyöllisyyden" tavoittelu on mieletön tavoite, jos tätä tavoitetta tarkastellaan vain palkka- ja verotulotyön näkökulmasta.
Keskustelua seminaarissa
ViSion Mikko Airto pohdiskeli nykyisen yhteiskunnan oravanpyörää. Onko tästä oravanpyörästä tehtävissä enää millään järkevää, purkamatta sen rakenteita? Voidaanko tätä oravanpyörää jatkaa enää vain velanotolla ja tukemalla luottamusta tulevaan talouskasvuun? Entä kun luottamus ikuiseen talouskasvuu rapautuu, mitä sitten tapahtuu?
Vastaus voisi Airton mukaan löytyä kohtuullisuudesta ja omavaraisuudesta. Toimitaan kestävästi vankalla perustalla, niin pärjätään kriisiaikoinakin, vaikka talous ei kasva. Tässä on huomioitava työn mielekkyyden, verotulojen ja moraalisen oikeutuksen väliset kytkökset. On kysyttävä: onko työpaikkojen luominen oikeutus kaikelle? Yksilötasolla meidän kaikkien on myös pohdittava, mitkä itse asiassa ovat hyvinvointimme lähteet? Tarvitaan rohkeutta muuttaa systeemiä ja demokratiankin toimivuutta, vaikka tämä tarkoittaisi myös hyvinvointivaltion perusteiden tarkastelemista.
STTK:n Antti Aarnio piti lähtökohtanaan talouskasvun puolustamista. Miten turvataan se, että suomalaisilla ja STTK:n jäsenillä riittää töitä? AY-liike on perinteisesti talouskasvun puolustaja jo pragmaattisista syistä. Palkkatyö tuottaa hyvinvointia.
Aarnio pohdiskelikin, että talouskasvusta luopuminen olisi dramaattinen muutos. Kaikki aiemmat mallit ovat perustuneet jatkuvalle talouskasvulle. Toki on huomioitava talouskasvun haasteet ja rajoitteet, kuten ilmastonmuutos. Talousjärjestelmän valuviat, kuten rahoitusmarkkinoiden huonot piirteet on korjattava. Tulevat sukupolvet on otettava huomioon.
Tässä keskustelussa on lupaavaa, Aarnio huomautti, että vapaa-ajan arvostus on lisääntynyt. Ihmiset haluavat tehdä vähemmän töitä oravanpyörässä ja keskittyä enemmän merkitykselliseen elämään. BKT:n rinnalle on lähdetty hakemaan muita mittareita, kuten onnellisuus. Näistä ja muista vastaavista lähtökohdista voidaan edelleen kehittää nykyistä työelämää realistisella ja pragmaattisella otteella, joka on perinteisesti ollut AY-liikkeen lähestymistapa.
Alustusten jälkeen käyty yleisökeskustelu oli pohdiskelevaa ja nosti esille monia tärkeitä näkökulmia:
Omassa puheenvuorossani pyrin korostamaan, että työllä on muitakin merkityksiä kuin palkka ja verotulot.
Usein ajatellaan, että työ on tekijänsä näkökulmasta tarkasteltuna nimenomaan sellaista tekemistä, josta saa rahapalkkaa. Tällöin sellainen tekeminen, josta ei saa rahapalkkaa, ei määritelmällisesti ole "työtä". Tämä näkökulma on kuitenkin nähdäkseni liian ahdas.
Mielekästä tekemistä ei aina palkita rahalla, vaan monilla muilla eduilla, kuten ruokaeduilla, yhteisöllisyydellä, tai vaikkapa hyvällä mielellä. "Työ palkitsee tekijänsä," kuten sanonta kuuluu. Toisaalta monet tekevät työtä, joka ei anna tekijälleen mitään muuta kuin rahapalkkaa. Kun tällaisesta palkkatyöstä riisutaan rahapalkkio, työ itsessään on tekijälleen merkityksetöntä.
Yhteiskunnan (tai hyvinvointivaltion) näkökulma työhön liittyy työstä maksettaviin veroihin. Sellainen työ, joka tuottaa valtiolle ja kunnille verotuloja, on "hyödyllistä" työtä. Jos työtä kuitenkin arvotetaan pääosin verotulojen kautta, työn ekologiset ja sosiaaliset vaikutukset jäävät käsittelemättä.
Työn yhteiskunnallinen hyödyllisyys kyseenalaistuu, jos työ on ekologisesti tai sosiaalisesti arvotonta tai jopa arvoa tuhoavaa, vaikka se tuottaisikin verotuloja. Samoin on olemassa monenlaista sellaista tekemistä, joka ei tuota verotuloja, mutta tuottaa kuitenkin ekologista tai sosiaalista arvoa.
Kyyninen lukija huomauttaa tässä vaiheessa, että mikäli työn haitalliset ja hyödylliset ulkoisvaikutukset hinnoiteltaisiin ihmisille maksettaviin palkkoihin ja yhteiskunnalle maksettaviin verotuloihin, niin ekologisesti ja sosiaalisesti arvokas/arvoton tekeminen näkyisi työstä maksettavana palkkana/veroina. Teoreettisesti tämä pitää toki paikkansa. Todellisuudessa tällaisten ulkoisvaikutusten lähellekään riittävä hinnoittelu ei näyttäisi olevan näköpiirissä.
Työtä on näin ollen pyrittävä jatkossa arvioimaan monipuolisemmin kuin vain palkan tai verotulojen näkökulmista.
Työn merkitykset ja talouskasvupakon purkaminen
Mikäli työtä määritetään pääosin palkan ja verotulojen näkökulmasta, kuten Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa näyttäisi tapahtuvan, on selvää että yksilöiden elintaso riippuu heidän saamastaan palkasta ja yhteisön saamat hyvinvointipalvelut ovat riippuvaisia verotuloista.
Hyvinvointivaltiossa on talouden kasvupakko. Tämä johtuu mm. tuottavuuskehityksestä, lisääntyvästä automaatiosta, inflaatiosta sekä kasvavista elintaso- ja hyvinvointipalvelutarpeista. Työtä ei ole kaikille, mikäli talous ei kasva. Ja kun työtä ei ole kaikille, elintasokuilut levenevät ja hyvinvointipalveluiden rahoituspohja kapenee.
Entä jos työtä tarkasteltaisiin enemmän niiden merkitysten kautta, joita työllä on yksilölle ja yhteiskunnalle? Tällöin työllä olisi yksilölle palkan ja palkalla ostettavan elintason lisäksi muita merkityksiä. Mahdollisuus tehdä merkityksellistä työtä puolestaan lisää tekijänsä onnellisuutta. Työn yhteiskunnalliset merkitykset liittyvät siihen, miten tehty työ lisää suoraan (siis ei verotulojen kautta) yhteisön elinvoimaisuutta.
Työ voi toki samanaikaisesti olla sekä yksilön että yhteisön kannalta merkityksellistä ja tuottaa palkkaa ja verotuloja. Kuten yllä todettiin, näin ei läheskään aina ole. Monenlainen palkka- ja verotulotyö myös vähentää ekologista ja sosiaalista hyvinvointia.
Mikäli työtä arvioitaisiin aiempaa useammin suoraan sen sisältämien yksilöllisten ja yliyksilöllisten merkitystensä kautta, sivutuotoksena olisi hyvin mahdollisesti myös talouden kasvupakon purkaantuminen. Merkityksellinen tekeminen lisää onnellisuutta ja onnellisuuden lisääntyminen vähentää tarvetta kasvattaa materiaalista elintasoa. Yhteisön tasolla merkityksellinen tekeminen (esimerkiksi kansanterveyden lisääminen sekä luonnonsuojelu) vähentää puolestaan tarpeita verovaroin maksettaviin hyvinvointipalveluihin.
Talouden kasvupakkoa voidaan siis purkaa siirtämällä työstä käytävän keskustelun fokus pois palkka- ja verotulotyöstä kohti työn suoria merkityksiä. Esimerkiksi "täystyöllisyyden" tavoittelu on mieletön tavoite, jos tätä tavoitetta tarkastellaan vain palkka- ja verotulotyön näkökulmasta.
Keskustelua seminaarissa
ViSion Mikko Airto pohdiskeli nykyisen yhteiskunnan oravanpyörää. Onko tästä oravanpyörästä tehtävissä enää millään järkevää, purkamatta sen rakenteita? Voidaanko tätä oravanpyörää jatkaa enää vain velanotolla ja tukemalla luottamusta tulevaan talouskasvuun? Entä kun luottamus ikuiseen talouskasvuu rapautuu, mitä sitten tapahtuu?
Vastaus voisi Airton mukaan löytyä kohtuullisuudesta ja omavaraisuudesta. Toimitaan kestävästi vankalla perustalla, niin pärjätään kriisiaikoinakin, vaikka talous ei kasva. Tässä on huomioitava työn mielekkyyden, verotulojen ja moraalisen oikeutuksen väliset kytkökset. On kysyttävä: onko työpaikkojen luominen oikeutus kaikelle? Yksilötasolla meidän kaikkien on myös pohdittava, mitkä itse asiassa ovat hyvinvointimme lähteet? Tarvitaan rohkeutta muuttaa systeemiä ja demokratiankin toimivuutta, vaikka tämä tarkoittaisi myös hyvinvointivaltion perusteiden tarkastelemista.
STTK:n Antti Aarnio piti lähtökohtanaan talouskasvun puolustamista. Miten turvataan se, että suomalaisilla ja STTK:n jäsenillä riittää töitä? AY-liike on perinteisesti talouskasvun puolustaja jo pragmaattisista syistä. Palkkatyö tuottaa hyvinvointia.
Aarnio pohdiskelikin, että talouskasvusta luopuminen olisi dramaattinen muutos. Kaikki aiemmat mallit ovat perustuneet jatkuvalle talouskasvulle. Toki on huomioitava talouskasvun haasteet ja rajoitteet, kuten ilmastonmuutos. Talousjärjestelmän valuviat, kuten rahoitusmarkkinoiden huonot piirteet on korjattava. Tulevat sukupolvet on otettava huomioon.
Tässä keskustelussa on lupaavaa, Aarnio huomautti, että vapaa-ajan arvostus on lisääntynyt. Ihmiset haluavat tehdä vähemmän töitä oravanpyörässä ja keskittyä enemmän merkitykselliseen elämään. BKT:n rinnalle on lähdetty hakemaan muita mittareita, kuten onnellisuus. Näistä ja muista vastaavista lähtökohdista voidaan edelleen kehittää nykyistä työelämää realistisella ja pragmaattisella otteella, joka on perinteisesti ollut AY-liikkeen lähestymistapa.
Alustusten jälkeen käyty yleisökeskustelu oli pohdiskelevaa ja nosti esille monia tärkeitä näkökulmia:
- Loppuuko kehitys, jos elintason tai talouden kasvu loppuu?
- Riittääkö AY-liikkeen pragmaattisuus työelämän kehittämisessä, vai vaatiiko ympäristön realismi sittenkin dramaattisempaa muutosta?
- Olisiko hyvä työn määritelmä tämä: "Työ on ihmisen määrätietoista toimintaa elinympäristönsä muuttamiseksi"? Tällä määritelmällä ei olisi työttömyyttäkään?
- Onko talouskasvu välttämätön lyhyellä aikavälillä, mutta pidemmällä aikavälillä pystyttäisiin rakenteita muuttamalla varautumaan pitkäaikaiseen talouslaskuunkin?
- Mitä tapahtuu inflaatiolle degrowth-taloudessa? Mitkä ovat inflaation tai deflaation vaikutukset degrowth-taloudessa?
- Onko työ nykyisessä yhteiskunnassa enemmän "kilpailutyötä" kuin "yhteistyötä"? Tulisiko olla nykyistä enemmän yhteistyötä?
- Asennevika työn määrityksien suhteen on meillä kaikilla, ei pelkästään esimerkiksi AY-liikkeellä, työnantajilla, poliitikoilla, kuluttajilla tai muilla yksittäisillä ryhmillä. Jos talous ei kasva, niin kaikkien osapuolten on kyettävä löysäämään tai luopumaan saavutetuista eduistaan.
- Keskustelussa on päästävä pois negatiivisuudesta, kohti positiivisia puolia. Esimerkiksi luomu nähtiin monissa piireissä vaarallisena haihatteluna joskus 20-30 vuotta sitten, mutta nyt se nähdään lähes poikkeuksetta positiivisena kehityspolkuna. Ehkä samoin käy joskus degrowthin ja kohtuudenkin suhteen.
lauantai 27. elokuuta 2011
Videotaltioinnit Tulevaisuuden tutkimuksen seuran kohtuuseminaarista
Kiinnostavia puheenvuoroja kohtuutalouden ja kohtuullisen elämän perusteista!
 |
| Prof. Pentti Malaska |
- Satu Lähteenoja ja Michael Lettenmeier: Kohti kohtuutaloutta
- Tiina Koljonen: Vähähiilinen yhteiskunta
- Risto Isomäki: Matti Meikäläisen geoinsinöörius – uusi mahdollisuus?
- Osmo Kuusi: Uudet materiaalit raaka-aineina
- Juha Kaskinen: Tulevaisuudentutkimuksesta
- Ele Alenius: Maailmankehityksen suuri käänne
- Pentti Malaska: Kommenttipuheenvuoro
- Markus Gröger: Kansalaisjärjestöt sosiaalisen ja ekologisen kriisin ratkaisijoina
- Leena Ilmola: Xeventsin hankkeen tuloksista yllätyksiin varautumisessa
- Sanna Brauer: Osaamisen ennakointia yhteisillä foorumeilla
- Aila Paaso: Osaava ammatillinen opettaja nyt ja tulevaisuudessa
- Yrjö Myllylä: Työelämän tulevaisuuden ennakointia Turun malliin
- Hannu Linturi ja Anita Rubin: Lukion tulevaisuudet vuoteen 2030
keskiviikko 17. elokuuta 2011
SoL Finlandin degrowth-tilaisuuden muistiinpanot
Eilen 16.8.2011 Sol Finland ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu järjestivät yhdessä dialogisession aiheesta "Degrowth: Hyvinvoinnin asialla vai hyvinvointia romuttamassa?"
Tilaisuuden aluksi SoL Finlandin hallituksen puheenjohtaja Teuvo Metsäpelto esitteli SoLin toimintaa. Lisätietoja: www.solfinland.org
Avauksen jälkeen Degrowth Finland -verkoston toimija, Aalto-yliopiston tutkija ja SoLin hallituksen jäsen Timo Järvensivu alusti degrowthista. Lataa alustus tästä linkistä.
Alustuksen jälkeen käytiin vapaata dialogia ensin pienryhmissä ja sitten yhteisesti. Keskustelusta T. Järvensivu kirjasi ylös muutamia avainsanoja, jotka voit ladata tästä linkistä.
Kiitos kaikille keskusteluun osallistuneille!
Tilaisuuden aluksi SoL Finlandin hallituksen puheenjohtaja Teuvo Metsäpelto esitteli SoLin toimintaa. Lisätietoja: www.solfinland.org
Avauksen jälkeen Degrowth Finland -verkoston toimija, Aalto-yliopiston tutkija ja SoLin hallituksen jäsen Timo Järvensivu alusti degrowthista. Lataa alustus tästä linkistä.
Alustuksen jälkeen käytiin vapaata dialogia ensin pienryhmissä ja sitten yhteisesti. Keskustelusta T. Järvensivu kirjasi ylös muutamia avainsanoja, jotka voit ladata tästä linkistä.
Kiitos kaikille keskusteluun osallistuneille!
maanantai 15. elokuuta 2011
STT:n juttu degrowthista
Muutama viikko sitten STT teki lehtijutun degrowthista. Juttu julkaistiin hieman eri muodoissa useammassa lehdessä.
Tässä verkkouutisten versio, joka on kokonaisuudessaan STT:n alkuperäisen jutun mukainen ja siten hyvä esimerkki juttukokonaisuudesta (jutun otsikko on Verkkouutisten toimituksen käsialaa; toim. huom.).
Kiinnostava on myös STT:n kirjoittama oheisjuttu, jossa professori Matti Pohjola pohtii degrowthin mahdollisuuksia kriittisesti. Pohjolan mukaan talouskasvu voi jatkua ikuisesti, mutta hänen vastauksensa sisältää myös on paljon lupaavaa: talouskasvu itsessään ei ole paha tai hyvä, vaan on keskityttävä ongelmien havaitsemiseen ja korjaamiseen.
Tämä onkin hyvä suunta jatkokeskustelulle - on tärkeää keskittyä ympäristöongelmien todellisen laajuuden ymmärtämiseen, maapallon rajallisten resurssien huomioimiseen talouden malleissa, sekä yleisesti ottaen luonnon ja kulttuurien elinvoimaisuuden ja monimuotoisuuden tukemiseen. Nämä toimenpiteet eivät välttämättä ole yhteensopivia talouskasvun kanssa.
Tässä verkkouutisten versio, joka on kokonaisuudessaan STT:n alkuperäisen jutun mukainen ja siten hyvä esimerkki juttukokonaisuudesta (jutun otsikko on Verkkouutisten toimituksen käsialaa; toim. huom.).
Kiinnostava on myös STT:n kirjoittama oheisjuttu, jossa professori Matti Pohjola pohtii degrowthin mahdollisuuksia kriittisesti. Pohjolan mukaan talouskasvu voi jatkua ikuisesti, mutta hänen vastauksensa sisältää myös on paljon lupaavaa: talouskasvu itsessään ei ole paha tai hyvä, vaan on keskityttävä ongelmien havaitsemiseen ja korjaamiseen.
Tämä onkin hyvä suunta jatkokeskustelulle - on tärkeää keskittyä ympäristöongelmien todellisen laajuuden ymmärtämiseen, maapallon rajallisten resurssien huomioimiseen talouden malleissa, sekä yleisesti ottaen luonnon ja kulttuurien elinvoimaisuuden ja monimuotoisuuden tukemiseen. Nämä toimenpiteet eivät välttämättä ole yhteensopivia talouskasvun kanssa.
torstai 11. elokuuta 2011
Keskustelua Hesarin mielipidepalstalla
Maria Joutsenvirta ja minä kirjoitimme Helsingin sanomiin degrowth-näkökulmaa esittelevän mielipidekirjoituksen.
Pyrimme argumentoimaan, että hyvinvoinnin rakentaminen ei voi perustua enää jatkuvaan talouskasvun tavoitteluun, sillä ympäristöongelmien korjaaminen ei onnistu pelkästään talouden ekotehokkuutta kasvattamalla. Hyvinvoinnin rakentamiseksi on siis etsittävä talouskasvusta riippumattomia keinoja ja uutta ymmärrystä esimerkiksi vaurauden sisällöstä.
Kirjoitukseemme tuli kaksi vastinetta. Näistä laajempi, Risto Kekkosen kirjoitus tarkasteli mielipidettämme myönteisenä kirjoituksena, ja rakensi lisänäkökulmia kirjoituksemme täydennykseksi.
Toinen, Kalle Mikkolan vastine, suhtautui degrowthiin "typeränä" ajatuksena. Maria ja minä kirjoitimme Kalle Mikkolan vastineeseen oman vastineemme ja lähetimme tämän Helsingin sanomille, mutta vastinetta ei (ainakaan vielä) julkaistu, mikä on ymmärrettävää ottaen huomioon Hesariin tulevan kirjoitusten suuren määrän. Julkaisemme nyt vastineemme täällä, jotta keskustelulle olisi tilaa jatkua.
Vastineessamme haluamme korjata Kalle Mikkolan vastineessaan, ja yleisemminkin degrowth-debateissa, esiintyvän väärinkäsityksen degrowthin perusajattelusta.
Pyrimme argumentoimaan, että hyvinvoinnin rakentaminen ei voi perustua enää jatkuvaan talouskasvun tavoitteluun, sillä ympäristöongelmien korjaaminen ei onnistu pelkästään talouden ekotehokkuutta kasvattamalla. Hyvinvoinnin rakentamiseksi on siis etsittävä talouskasvusta riippumattomia keinoja ja uutta ymmärrystä esimerkiksi vaurauden sisällöstä.
Kirjoitukseemme tuli kaksi vastinetta. Näistä laajempi, Risto Kekkosen kirjoitus tarkasteli mielipidettämme myönteisenä kirjoituksena, ja rakensi lisänäkökulmia kirjoituksemme täydennykseksi.
Toinen, Kalle Mikkolan vastine, suhtautui degrowthiin "typeränä" ajatuksena. Maria ja minä kirjoitimme Kalle Mikkolan vastineeseen oman vastineemme ja lähetimme tämän Helsingin sanomille, mutta vastinetta ei (ainakaan vielä) julkaistu, mikä on ymmärrettävää ottaen huomioon Hesariin tulevan kirjoitusten suuren määrän. Julkaisemme nyt vastineemme täällä, jotta keskustelulle olisi tilaa jatkua.
VASTINE:
Kalle Mikkolan (HS 1.8.) mukaan ajatuksemme (HS 30.7.) degrowthista on mieletön, koska korjaavat toimenpiteet tulee kohdistaa ongelmiin (saasteet) eikä seurauksiin (talouskasvu).
On toki keskityttävä ongelmallisen toiminnan vähentämiseen ja sallittava hyvinvointia lisäävän toiminnan kasvu. Mikkola kuitenkin ohittaa pääviestimme.
Nykypolitiikka puuttuu ongelmiin vain jos se ei vaaranna talouskasvua. Samaan aikaan lisääntyvät tutkimukset viestivät, että riittävän tehokas ympäristönsuojelu ei olekaan sovitettavissa yhteen globaalin BKT-kasvun kanssa, vaikka paikallista kasvua voi hyvin olla vielä esimerkiksi kehitysmaissa.
Ihmiskunta kuluttaa jo nyt 40 prosenttia ylitse resurssiensa. Ainoat tavat ratkaista ongelma on joko lisätä ekotehokuutta 29 prosentilla, supistaa kulutusta 29 prosenttia, tai yhdistää näitä toimenpiteitä.
Lisäksi länsimaiden kuormitus henkilöä kohti on suurempi kuin kehitysmaiden. Oikeudenmukaisuuden hengessä rikkaiden maiden tulee puuttua ylikulutukseensa ja tehdä tilaa kehitysmaiden kehitykselle. Suomessa kestävän kulutuksen taso ylittyy noin nelinkertaisesti, joten meillä tarvittaisiin nyt 75 prosentin kuormituksen vähennys.
Lisäksi aika on tärkeä muuttuja. Kahden prosentin vuosikasvulla talous tuplaantuu vuoteen 2050 mennessä. Ympäristörasituksen kurissapito edellyttää tuona aikana globaalisti karkeasti laskien 65 prosentin ja Suomessa lähes 90 prosentin ekotehokkuuden lisäystä. Tämä tarkoittaa globaalisti 2,5 prosentin ja Suomessa 5 prosentin tehostumista joka ikinen vuosi.
Nämä erittäin vaativat luvut perustuvat maltillisiin laskelmiin. Kirjassaan Hyvinvointia ilman kasvua Tim Jackson laskee, että köyhimpien maiden nosto EU-maiden kulutustasolle vuoteen 2050 mennessä vaatii globaalin hiili-intensiteetin tehostamista 9-11 prosentilla joka vuosi.
YK:n ympäristöohjelma UNEP:n luonnonvarapaneelin mukaan talouskasvun irtikytkeminen luonnonresurssien kulutuksesta vaatisi sellaisia toimenpiteitä, joita pidetään poliittisesti mahdottomina, vaikka tarvittavat teknologiset, sosiaaliset ja rahoitukselliset innovaatiot löytyisivätkin. Lääkkeeksi peräänkuulutetaan nykyisen kehitysajattelun ja vaurauskäsitteen muuttamista.
Liian usein hyvinvointia luovat ideat ja innovaatiot jämähtävät siihen, etteivät ne sovi yritysten ja yhteiskunnan kasvuvaatimuksiin. Jos elinmahdollisuuksien turvaamisen sivutuotteena BKT laskee, on parempi luoda tasapuolista hyvinvointia kestävyyden rajoissa kuin hirttäytyä mahdottomaan kasvutavoitteeseen.
Maria Joutsenvirta
Timo Järvensivu
kauppatieteiden tohtoreita
perjantai 1. heinäkuuta 2011
Kohtuutaloutta Salossa
Salossa jännitetään suurimman työnantajan Nokian kohtaloa ja samalla mietitään vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Tein kesäkuussa kaupunkiin degrowth-henkisen ekskursion mediataiteilija Mari Keski-Korsun ja tutkija Satu Lähteenojan johtaman tiimin kanssa. Matka oli osa projektia, jonka tavoitteena on tutkia kohtuutalouden edellytyksiä Salossa. Projektin aikana syntyneitä näkemyksiä esitellään Halikonlahti Green Art -näyttelyssä Salon taidemuseossa 9. syyskuuta alkaen.
Projekti antaa mahdollisuuden syventää ja konkretisoida osaltaan niitä ajatuksia, joita degrowth-keskusteluissa on esitetty. Alustavalla käynnillä Salossa vaikuttikin olevan hyvät edellytykset kohtuulliseen elämään: monipuolinen maatalous, teknologiaosaaminen sekä vireä yhteisöllisyys ja yritteliäisyys luovat tukevan pohjan tulevaisuudelle, joka ei nojaa vain suuryrityksiin ja -hankkeisiin vaan jossa arvostetaan pienempiäkin toimia.
Kohtuutalouden arkiset käytännöt tuntuivatkin itse asiassa olevan jo pitkälti olemassa ja voivan hyvin, mutta ne jäävät julkisessa keskustelussa ja kaupungin strategioissa helposti paitsioon. Maaseudun ja urbaanin yhdistävä kohtuullinen elämä tulisikin nähdä jonakin tavoiteltavana sen sijaan, että haikaillaan vain yhä suurempien teollisuuslaitosten, kauppojen ja muiden yksiköiden perään.
Otan mielelläni vastaan näkemyksiä Salon kehittämisestä!
 |
| Haastattelimme paikallisia Salon torilla 4. kesäkuuta 2011 |
Projekti antaa mahdollisuuden syventää ja konkretisoida osaltaan niitä ajatuksia, joita degrowth-keskusteluissa on esitetty. Alustavalla käynnillä Salossa vaikuttikin olevan hyvät edellytykset kohtuulliseen elämään: monipuolinen maatalous, teknologiaosaaminen sekä vireä yhteisöllisyys ja yritteliäisyys luovat tukevan pohjan tulevaisuudelle, joka ei nojaa vain suuryrityksiin ja -hankkeisiin vaan jossa arvostetaan pienempiäkin toimia.
Kohtuutalouden arkiset käytännöt tuntuivatkin itse asiassa olevan jo pitkälti olemassa ja voivan hyvin, mutta ne jäävät julkisessa keskustelussa ja kaupungin strategioissa helposti paitsioon. Maaseudun ja urbaanin yhdistävä kohtuullinen elämä tulisikin nähdä jonakin tavoiteltavana sen sijaan, että haikaillaan vain yhä suurempien teollisuuslaitosten, kauppojen ja muiden yksiköiden perään.
Otan mielelläni vastaan näkemyksiä Salon kehittämisestä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)