maanantai 15. elokuuta 2011

STT:n juttu degrowthista

Muutama viikko sitten STT teki lehtijutun degrowthista. Juttu julkaistiin hieman eri muodoissa useammassa lehdessä.

Tässä verkkouutisten versio, joka on kokonaisuudessaan STT:n alkuperäisen jutun mukainen ja siten hyvä esimerkki juttukokonaisuudesta (jutun otsikko on Verkkouutisten toimituksen käsialaa; toim. huom.).

Kiinnostava on myös STT:n kirjoittama oheisjuttu, jossa professori Matti Pohjola pohtii degrowthin mahdollisuuksia kriittisesti. Pohjolan mukaan talouskasvu voi jatkua ikuisesti, mutta hänen vastauksensa sisältää myös on paljon lupaavaa: talouskasvu itsessään ei ole paha tai hyvä, vaan on keskityttävä ongelmien havaitsemiseen ja korjaamiseen.

Tämä onkin hyvä suunta jatkokeskustelulle - on tärkeää keskittyä ympäristöongelmien todellisen laajuuden ymmärtämiseen, maapallon rajallisten resurssien huomioimiseen talouden malleissa, sekä yleisesti ottaen luonnon ja kulttuurien elinvoimaisuuden ja monimuotoisuuden tukemiseen. Nämä toimenpiteet eivät välttämättä ole yhteensopivia talouskasvun kanssa.

14 kommenttia:

  1. STT:n sinänsä hyvässä verkkojutussa mainitaan, että downshiftaaminen on haitallista nykyaikaisen yhteiskunnan verokertymille. Mutta olisiko jo aika kyseenalaistaa myös nämä verokertymät? Julkinen talous ei poikkea juurikaan yksityisestä. Kannattaa siis tavoitella kummankin supistumista, vaikka tähän liittyisikin "kutistumiskipuja". Sitä paitsi työnteon vähentäminen jo itsessään vähentää julkisten palveluiden (esim. päivähoidon) kysyntää.

    Kannattaa muistaa, ettei julkinen talous ole mikään automaatti, joka ohjaa rahaa hyödyllisiin tarkoituksiin. Verorahoja käytetään melko mahtipontisiin hankkeisiin, kun nokkamiehet (jep, usein he ovat miehiä) luovat kaupungista monumenttia itselleen.

    Kotikaupunkini toimintaa seuratessani toivon usein, että verorahoja olisi vähemmän käytettävissä.

    Hanna-Leena Y.

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Hanna-Leena ja kiitos kun nostat tuon tärkeän pointin esille. Ajattelen itsekin, että samalla kun kyseenalaistamme "talouskasvumasiinan" on väistämätöntä, että kyseenalaistamme "verorahoilla toimivan hyvinvointivaltion mallin".

    Onkin tärkeää jälleen muistuttaa, että degrowth-talous ei voi toimia growth-yhteiskunnassa, sillä talouden pienentyminen tarkoittaa nykyisessä kasvuyhteiskunnassa toki lamaa - kaikkine kurjine seurauksineen.

    Degrowth-talous voi toimia vain degrowth-yhteiskunnassa. Tavoite tottakai on, että degrowth-yhteiskunta on hyvinvointiyhteiskunta sekin, mutta varmasti sen täytyy olla toisenlainen kuin nykyinen hyvinvointivaltio. Hyvinvointia ei voida rakentaa jatkuvasti kasvavan verotuloautomaatin päälle.

    Kuten toteat, on tärkeää muistaa, että verotuloja voidaan käyttää hyvin ja huonosti. Jos huonoista kohteista siirretään hyviin kohteisiin enemmän varoja, pärjätään pienemmälläkin määrällä. Aina ei ole helppoa määritellä, mikä on "hyvä" ja "huono" kohde - mutta monesti voidaan. Esimerkiksi fossiilisten energiamuotojen tukeminen verohelpotuksin (tai piilotukena, kuten liian suurten hiilidioksidipäästökiintiöiden sallimisena) on nopeasti nähtävissä huonona veromenona.

    Tim Jackson kuvaa kirjassaan "Hyvinvointia ilman kasvua" aika hyvin sitä, kuinka jatkossa yhteiskunnallisten investointien (versus yksityisten investointien) rooli voi paradoksaalisesti kasvaa tulevaisuudessa. Tämä johtuu siitä, että yksityisellä sektorilla ei juurikaan ole intressiä tehdä ekologisia investointeja, jotka maksavat itsensä takaisin 50-100 vuoden aikajänteellä, ja tuolloinkin ehkä vain laadullisin mittarein todettavasti (ekologinen monimuotoisuus, sosiaalinen tasa-arvo) eikä välttämättä rahassa ulosmitattavasti.

    Miten sitten voitaisiin ratkaista degrowth-yhteiskunnan ja "suuren valtion" yhtäaikaisuus, jos Jacksonin ennustus pitää paikkansa? Ehkä siten, käytäisiin laajempaa debattia ja demokraattista keskustelua siitä, minkälaisia yhteisiä ekologisia lisäinvestointeja jatkossa tarvitaan, jotta tulevat katastrofit vältetään.

    Raja "julkisen" ja "yksityisen" rahan välillä on kuitenkin tavallaan keinotekoinen; kysehän on tavallaan siitä, että kansalaiset päättävät yhdessä (poliittisen rakennelman puitteissa), miten 100% yksityistä rahaa investoidaan yhteisellä päätöksellä yhteisesti tärkeisiin asioihin.

    Ja edellinen ei sitten ollut puolustuspuhe siihen suuntaan, että yksityisen rahan pitäisi vapaasti päättää yksityisten intressien pohjalta, mihin kukin yksilö rahansa käyttää. Tarkoitukseni on sanoa, että demokratiassa on pyrittävä yksilön vapauteen, mutta tämä vapaus ei voi olla rajatonta, sillä toiminnalla on myös yhteiskunnalliset vaikutuksensa; kun näistä rajoista sitten käydään demokraattista keskustelua, on väistämätöntä että myös rahojen yhteiskäytöstä tehdään sopimuksia. Tätä kautta on väistämätöntä, että syntyy myös "julkinen talous".

    Yksityinen rahankäyttö ja julkinen rahankäyttö eivät ole lähtökohtaisesti itsessään huonoja tai hyviä asioita. Eivätkä ne ole toistensa vihollisia. Mutta toki huonoilla yksityisillä ja/tai huonoilla yhteisillä rahankäyttöpäätöksillä voidaan pahimmillaan tehdä hallaa sekä yksilöille että yhteisöille.

    VastaaPoista
  3. Yksi kasvumallin pulmista on, että tekemistä ohjautuu taloutta paisuttavasti myös asioihin, jotka ovat sekä ihmisten hyvinvoinnin että luonnon kestävyyden kannalta joko turhia tai haitallisia. Tuotetaan tarpeetonta, jotta olisi varaa tarpeelliseen. Tässä kohtaa kasvumalli näyttää minusta sekä ristiriitaiselta että tehottomalta.

    Hyvinvointi kantaa pidemmälle tulevaisuuteen, kun edetään luonnon raamien puitteissa ja keskitetään tekeminen nykyistä enemmän suoraan hyvälle elämälle keskeisiin asioihin.

    Kasvumalli rönsyilee liikaa luonnon kustannuksella.

    Jos tuuletamme ajatuksiamme ja suuntaamme olennaisen kautta degrowth-yhteiskuntaan, hyvinvointi saa uudet kasvot.

    T: Olli V.

    VastaaPoista
  4. Yksityinen ja julkinen talous ovat pelkistyksiä. Lisäksi herää kysymys, kattavatko ne talouden kenttää riittävästi.

    Talous ammentaa luonnosta, mutta luonnon kuluminen ei ole hinnoissa mukana. Kustannukset siirtyvät kuin huomaamatta tulevaisuuteen.

    Jos taloutta katsottaisiin reaalitaloutena luonnon reunaehdoista käsin, miten kuva muuttuisi?

    T: Olli V.

    VastaaPoista
  5. Timo mainitsi, että talouden pienentyminen tarkoittaa nykyisessä kasvuyhteiskunnassa lamaa kurjine seurauksineen. En tätä kyseenalaista, lamasta seuraa ikävyyksiä joillekin.

    Silti koen, että laman kurjuus ja nousukauteen liitetty hyvinvointi kuuluvat niihin "totuuksiin", jotka ovat syntyneet väitteitä riittävästi toistamalla. Lamalla voi olla myös hyviä seurauksia, esimerkiksi monet 90-luvun alussa lapsuuttaan viettäneet ovat kiitelleet, kun työttömäksi jääneellä vanhemmalla oli heille aikaa.

    Toisaalta nousukausi aiheuttaa monille pahoinvointia - tätä vain ei haluta nostaa esille. Ympärilleen vilkaisemalla on kuitenkin helppo huomata, ettei ihmisillä taloudellisesta vauraudesta huolimatta mene hyvin. Päihteille ja masennuslääkkeille riittää kysyntää, mikä osaltaan taas kasvattaa taloutta.

    Taloudesta puhutaan usein mielialaa ja tunteita kuvaavin termein (alakulo, luottamus jne.). Tällainen kielenkäyttö saa meidät ehkä kokemaan taloussuhdanteet turhan voimakkaasti tunteiden kautta.

    Hanna-Leena

    VastaaPoista
  6. Hyvät kommentit, Olli ja Hanna-Leena,

    Asiat eivät tosiaan ole yksinkertaisia, ja tulee olla varovainen näiden "virallisten totuuksien" kanssa. Täytyy pureutua yksityiskohtiin, pyrkiä hahmottamaan kokonaisuutta ja monimutkaisuutta, ja samalla muistaa ihmisen väistämätön kykenemättömyys ymmärtää maailmaa täydellisesti. Jotkut asiat ovat sitten kuitenkin todempia kuin toiset; eli kaikki mielipiteet eivät ole tosiasioiden valossa yhtä oikeita tai hyviä.

    Tieteenfilosofista väittelyä lainatakseni: maailma ei rakennu pelkistä positivistisista biologis-fyysisistä syy-seuraus-suhteista, mutta maailma ei ole myöskään täysin konstruktivistinen tai diskursiivinen. Totuus löytyy kriittisesti ja pieteetillä maailmaa havainnoimalla. Itse pidän parhaana tieteenfilosofiana kriittistä realismia, jolle ihmisen saavutettavissa oleva "totuus" on aina haavoittuvainen, mutta kuitenkin ankkuroitunut havaintoihimme ja loogiseen päättelykykyymme. Tai jotain tällaista :)

    VastaaPoista
  7. Hyvää keskustelua! Olli toi yleistajuisen nasevasti esiin kasvuun perustuvan talousmallin pulmia: se ohjaa ihmisten toimeliaisuutta paljon vääriin asioihin, jotka ovat turhia tai haitallisia (tai molempia). ”Tuotetaan tarpeetonta, jotta olisi varaa tarpeelliseen”.

    Miten järkevämpää taloudenpitoa voidaan edistää? Sekä purkamalla vanhaa että luomalla uutta taloudenpitoa?

    Voidaan kyseenalaistamisen kautta purkaa sellaisia vallitsevia käsityksiä ja ’virallisia totuuksia’ kasvutaloudesta, jotka antavat taloudenpidolle vääränlaisia impulsseja ja johtavat tuhlaavaan ja epätasa-arvoiseen resurssien käyttöön. Esimerkiksi juuri kuten Hanna-Leena totesi: Lamalla on usein myös positiivisia seurauksia ja vastaavasti nousukaudella negatiivisia seurauksia. Niistä ei vain yleensä haluta puhua. Lisäksi finanssivetoista talouspuhetta leimaa tunteisiin vetoava ja reaalitodellisuudesta etäällä oleva kielenkäyttö, joka johtaa ihmisiä harhaan.

    Kyseenalaistamisen rinnalla tulisi rakentaa perustaa degrowth-taloudelle. Esimerkiksi: aitoon hyvinvointiin keskittyvä taloudenpito ohjaa ihmisten toimeliaisuutta 1) tehokkaaseen ja säästeliääseen resurssien käyttöön ja 2) oikeudenmukaiseen resurssien jakautumiseen niin ’yhteisön jäsenten’ (=paikallisesti) kuin ’eri maiden’ (=globaalisti) välillä.

    t. Maria J.

    VastaaPoista
  8. Liittyykö kasvumalliin luonnostaan rönsyily, johon korjaava palaute tulee ahtaalla maapallolla liian pitkällä viiveellä?

    Yritykset havahtuvat välillä karsimaan ylimääräistä ja keskittyvät toimintansa ydinalueille. Maapallon mittakaavassa olennaiseen keskittymisen talkoita on ollut vähemmän.

    Pitäisikö degrowth-talouden olla olennaisuuksien taloutta, jossa tekeminen kohdistuu suoraan keskeisiin asioihin?

    Jos luontoa kulutetaan nopeammin kuin se uusiutuu, hyvän elämämisen resurssit pienenevät. Jo siksi kannattaa keskittää tekeminen suoraan hyvinvoinnin ydinalueille. Paranisiko samalla työn mielekkyys? Näin voisi kuvitella.

    Toisaalta on turvattava mahdollisuus vaihtaa työtä helpommin kuin nyt. Ihmisiä ei saa jättää ulkopuolelle. Lisäksi työtä on jaettava.

    Olisiko mahdollista löytää paketti, jossa lisättäisiin yhteisvastuuta ja annettaisiin samalla tilaa yksilöllisille ja luoville ratkaisuille?

    T: Olli

    VastaaPoista
  9. hei,

    huomasin sattumalta tämän degrowth-sivuston jokin aika sitten. minusta tästä kasvukeskustelusta on unohtunut se että kyllä se kasvu loppuu itsestään kun resurssit alkaa ehtyä. koska al bartlett on sen niin selkeästi esittänyt, niin laitan vain linkin:

    http://www.youtube.com/watch?v=F-QA2rkpBSY

    minusta myöskään ympäristöjärjestöt eivät ole tunnustaneet tai uskaltaneet ajatella näitä asioita. jos lukee vaikkapa greenpeacen raporttia energy [r]evolution

    http://www.greenpeace.org/international/en/campaigns/climate-change/energyrevolution/

    niin pitää vain ihmetellä sen yleistä epärealistisuutta. samaa voisi sanoa ipcc:n viimeaikaisesta raportista:

    http://srren.ipcc-wg3.de/

    keskeinen asia on lopulta korkea (välillinen ja välitön) energian kulutus. tavallaan voisi sanoa että elintason nostaminen (perinteisessä mielessä) on sama asia kuin energian kulutuksen nostaminen.

    ehkäpä keskeinen ongelma on siinä miten yhteiskunta järjestetään uudelleen kun energian kulutus ei enää kasva, siis osittain tuo 2) kohta alla.

    maria: "aitoon hyvinvointiin keskittyvä taloudenpito ohjaa ihmisten toimeliaisuutta 1) tehokkaaseen ja säästeliääseen resurssien käyttöön ja 2) oikeudenmukaiseen resurssien jakautumiseen "

    tuo 1) kohta on tavallaan paradoksaalinen. haavikko jossain sanoi että on 2 omistamisen muotoa, tehottomuus ja tuhlaus. rikkaan ei tarvitse olla tehokas eikä säästää. onkin hassua että vaikka suomi on rikkaampi kuin koskaan, niin jatkuvasti puhutaan vain talouskriiseistä, säästämisestä, tehostamisesta jne.

    tuo 2) ei tietenkään voi toteutua maailmanlaajuisesti. länsimaitten energian kulutus on niin korkea että tällä tasolla energiaa ei mitenkään riitä kaikille, eikä edes paljon alhaisemmalla tasolla. kysymys on niin hankala että on vaikea nähdä miten tilannetta voisi edes parantaa.

    jukka

    VastaaPoista
  10. Voisiko ajatella, että energian lisääntyvä kulutus nakertaa luontoa ja siksi pitkän päälle hyvinvoinnin reunaehtoja?

    Jos luonto tyrehtyy, näivettyvät jossakin vaiheessa kasvulta eväät. Degrowth-pohdinnan ytimessä kaiketi on, voiko romahduksen välttää hallitulla siirtymisellä uudenlaiseen tapaan turvata hyvinvointi.

    Keskeistä olisi sopeuttaa ihmisen toiminta nopeasti luonnon kantokyvyn uusiutumisen puitteisiin. Mitä pidempään luontoa kulutetaan enemmän kuin se ehtii palautua, sitä laihempi lopputulos pitkässä juoksussa on saavutettavissa.

    Haastetta lisää, että luontokin kuluu monella eri tavalla eikä ennustaminen ole helppoa. Jos esimerkiksi ruoan tuotantoon käytettävä maa köyhtyy, ei uutta maata ole loputtomiin reservissä. Metsiäkin tarvitaan ja niitä on jo nyt liian vähän.

    T: Olli

    VastaaPoista
  11. energian lisääntyvä kulutus nakertaa luontoa. mutta energian kulutuksen kasvattamisen mahdollisuus ei ole enää itsestään selvää. luonnollisesti kaikki talouskasvuskenaariot olettavat ilman muuta että "tarvittava" energia on jollain tavalla (helposti) saatavilla. omituista kyllä myös nuo yllämainitsemani greenpeacen ja ipcc:n raportit olettavat myös näin.

    kuitenkin henkeä kohti laskettu energian kulutus on jo pitkään laskenut maailmassa (oliko se huippu joskus 80-luvulla). todennäköisesti lasku tulee jatkumaan. lisäksi helpoimmin saatavat (fossiiliset) energia on jo suurelta osin käytetty. jos sata vuotta sitten öljyä löytyi ihan lapiolla kaivamalla (there will be blood) niin nyt täytyy olla ihan eri keinot käytössä, ja lisäksi turvautua vaikkapa kanadan öljyhiekkaan. usan öljyntuotanto saavutti huippunsa 1970. britannian tuotanto oli huipussaan 1999 ja jo 2004 siitä tuli öljyn nettotuoja.

    biopolttoaineet ja öljyhiekka ei oikeastaan ole edes energian lähteitä siinä mielessä että niitten tuottamiseen kuluu niin paljon energiaa että lopputuote sisältää vain niukasti (tai ei ollenkaan) enemmän energiaa.

    energia-asioista lisää täällä (ja monessa muussakin paikassa kun googlaa hakusanalla peak oil)

    http://www.theoildrum.com/

    tässä on jonkinlainen yhteenveto:

    http://www.theoildrum.com/node/7786

    siinä myös pohditaan tämän uuden energiatilanteen vaikutuksia talouden kannalta.

    jukka

    VastaaPoista
  12. Hei, olen samaa mieltä siitä, että energia on se keskeisin kysymys. Fossiilisia polttoaineita, etenkään öljyä, ei voida korvata millään muulla energialla. (Edullista ja helppoa) energiaa on käytössämme yhä vähemmän, ja jo sen vuoksi talouskasvu on ehtymässä.

    Degrowth-projekti onkin se, miten väistämätön talouslasku tehdään hallitusti ja oikeudenmukaisesti. Taistelu energiasta ja kasvusta varmasti kuumenee vielä, eikä kisassa tulla juuri voittajia näkemään. Siksi olisi fiksua irtautua kasvupakosta ja energiariippuvuuksista jo nyt. Sitä degrowth minusta tarkoittaa. Sitten elellään kohtuutaloudessa ilman talouden ja energiankulutuksen kasvupakkoja.

    t. Jarna Pasanen

    VastaaPoista
  13. niin minustakin pitäisi suunnitella mitä sitten oikeasti tehdään kun talous ei enää kasva. no en ole seurannut tätä keskustelua kovin tarkkaan, mutta se mitä olen nähnyt on keskittynyt yksilön toimintaan. että miten yksilö valitsee sitä ja tätä ja saattaisi jopa parantaa elämän laatua.

    minun on kuitenkin vaikea uskoa että tämä johtaa mihinkään, vaan pitäisi myös pohtia koko yhteiskunnan rakenteita. koska talouskasvun loppuessa monet asiat eivät enää välttämättä toimi, joten eihän silloin ole edes tarjolla sellaisia "valintoja" joita nyt pidetään itseentäänselvinä, tai "saavutettuina etuina".

    on muuten aika hämmästyttävää miten talouskasvuajattelu on saanut niin valtavan vahvan ideologisen aseman kaikkialla. esimerkiksi talouskasvun suhteen on mahdotonta erottaa eri poliitikkojen puoluekantoja.

    jukka

    VastaaPoista
  14. Tuntuu kuin oppi talouskasvusta olisi kääntänyt kokonaisen kulttuurin tuijottamaan päivästä toiseen yhtä ja samaa TV-ohjelmaa ilman minkäänlaista uskoa mahdollisuuteen vaihtaa kanavaa.

    Taustalla maailma kuitenkin muuttuu kiihtyvällä vauhdilla. Ennen pitkää TV-ohjelma väistyy todellisuuden tieltä.

    Minustakin olisi hyvä kartoittaa uudenlaisen kulttuurin mahdollisuuksia ja reittejä, joita myöten hallittu muutos voisi tapahtua sekä paikallisesti että maailmanlaajuisesti. Samalla oletan, että suuntaa jouduttaisiin korjaamaan pitkin matkaa, vaikka kuljettaisiin kohti tulevaa kuinka hereillä. Maailma muutoksineen on niin monimutkainen, ettei ennustaminen voi onnistua kovinkaan tarkasti kohdalleen.

    Voisiko perustulo olla yksi apuväline kulttuurin suuntaamisessa kohtuuteen ja luonnon reunaehtojen puitteisiin?

    T: Olli

    VastaaPoista