tiistai 25. elokuuta 2015

Degrowthista Luonnonsuojelijassa

"Olen Luonnonsuojelija. Timo Luonnonsuojelija."
Tuoreesta Luonnonsuojelija-lehdestä löytyy haastatteluuni perustuva juttu degrowthista. Lehti löytyy kokonaisuudessaan myös Issuu.comista.

Samasta lehdestä löytyy juttu myös Suomen Luonnonsuojeluliiton Kohtuutalous-hankkeesta. Hanke järjestää kohtuutalouteen ja degrowthiin liittyviä tilaisuuksia eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululla järjestetään erittäin kiinnostava seminaari 25. marraskuuta 2015. Tule mukaan! Lisätietoja: www.sll.fi/kohtuutalous.

Ote lehtijutusta - Esimerkki siitä, minkälaiseen kehäpäätelmäkeskusteluun ja poliittisen vastuun pakoiluun olen usein törmännyt keskusteluissani taloustieteen asiantuntijoiden kanssa:
Miksi talouskasvua tarvitaan? 
Koska tarvitaan hyvinvointia, he [asiantuntijat] vastasivat.
Ovatko talouden kasvu ja hyvinvoinnin kasvu siis sama asia?
Ei… eivät ole. Eihän bruttokansantuotteen kasvu sinällään ole tärkeää vaan hyvinvoinnin kasvu.
Voiko bruttokansantuotteen kasvusta sitten tinkiä? 
Ei oikeastaan. Onhan se kuitenkin taustalla hyvinvoinnin kasvussa.
No entäs, kun tutkimusten mukaan käytämme aivan liikaa luonnonvaroja. Pitäisikö meillä olla vaihtoehtoinen suunnitelma? 
Ei… ulkoiskustannukset saadaan kyllä haltuun, kunhan vain järjestetään päästökauppa ja verotus kuntoon. Se on poliittinen, ei taloustieteen ongelma.
Taloustieteen mallinnuksethan ovat tunnetusti arvoneutraaleja, joten ne eivät millään lailla vaikuta siihen, minkälaisia poliittisia valintoja niiden pohjalta tehdään. Eiväthän?

4 kommenttia:

  1. Veistä naiselle puukauha ja anna lahjaksi. Osta naiselle uusin teflon-muovikaukauha lahjaksi.

    Osta naiselle teollisesti hiottu timantti. Anna naiselle itse veistetty koru lahjaksi.

    Osta naiselle edullinen käytetty järkiauto. Osta naiselle bmw erikoisvarusteilla.

    Rakenna naiselle pyöröhirrestä talo. Osta naiselle suurin Kastelli-talopaketti.

    Osta naiselle tervattu puuvene. Vie nainen ajelulle vesijetillä niin että muut näkee.

    Ilmoita naiselle että sait reippaita ja terveellisiä ulkohommia. Ilmoita naiselle että sait BisnesAccountSeniorSupervisorExpert - johtajan paikan Microsoftilta.

    Ilmoita naiselle että leivomme pullat ja soudamme lähisaareen eväsretkelle. Ilmoita naiselle että vietämme viikon missä tahansa vierasperäisessä sanassa, vaikka Teneriffalla.

    Ei ole olemassa naista joka täyttää ensimmäisten lauseiden määritelmät. Vastaus talouskasvuun löytyy zoologiasta, muurahaisista ja seksuaalivalinnasta. Ratkaisua ei löydy, koko maapallo tullaan kaluamaan paljaaksi kuin polku muurahaispesän vieressä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkö? Minä tunnen monta sellaista! Liikkunemme tyystin eri piireissä... (kakkosväitteen kohdalla tosin valinta osuu toiseen, ei ensimmäiseen lauseeseen...)

      Poista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.