tiistai 2. heinäkuuta 2013

Miten EU näkisi markkinoita pidemmälle?

Jatkuvasti pahenevan ympäristökriisin, lisääntyvien energiakustannusten, kasvavien tuloerojen ja surkean työllisyystilanteen aikana EU:n tulevaisuus näyttää kasvulinssien läpi katsottuna sumuiselta. EU tarvitsee uudet linssit ja uuden suunnan, mutta mistä ne voisi löytyä?

Eurooppalainen Suomi ry:n tuoreessa raportissa julkaistussa artikkelissa kuvaan nykyisen kasvupolitiikan talousteoreettista taustaa ja esittelen kestävämpää ja moderniin rahajärjestelmään paremmin sopivaa kehikkoa, joka perustuu sekä keynesiläiseen että kasvukriittiseen ajatteluun. Uudistamalla taloudellis-poliittista ajattelumallia EU:n päätöksentekijöille avautuu uusia vaihtoehtoja. Katse siirtyy abstrakteista taloudellisista tavoitteista kohti hyvän elämän perustekijöitä.

Raportin julkistamistilaisuudessa yleisöstä kommentoitiin, että kerrankin joku esittää EU:n tulevaisuudesta rakentavan ja tavoiteltavan vision eikä vain toista ei, ei ja ei. Tällä kielteisyydellä kommentoija ei suinkaan viitannut kasvukriitikoiden sanomaan vaan hallituspiireissä viime aikoina käytyihin keskusteluihin. Kun vallitseva (talous)politiikka kieltää tulevaisuuden, on korkea aika vaihtaa näkökulmaa.

1 kommentti:

  1. Hei, kiitos tiedosta.

    Kuvan linkki voisi johtaa PDF:ään (http://www.eurooppa-paiva.fi/assets/publications/raporttiA5kesakuu2013.pdf) eikä itseensä, kuten nyt.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.