sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Kuinka käy työn, kun kasvutalous ei kestä?

Osallistuin Elonkehä-lehden järjestämään keskustelutilaisuuteen "Kasvutalous ei kestä - kuinka käy työn?" yhtenä panelistina ViSion hallituksen puheenjohtajan Mikko Airton sekä STTK:n elinkeinopoliittisen asiantuntijan Antti Aarnion kanssa. Tilaisuuden juonsi Elonkehä-lehden päätoimittaja Jouko Kämäräinen.

Omassa puheenvuorossani pyrin korostamaan, että työllä on muitakin merkityksiä kuin palkka ja verotulot.
Usein ajatellaan, että työ on tekijänsä näkökulmasta tarkasteltuna nimenomaan sellaista tekemistä, josta saa rahapalkkaa. Tällöin sellainen tekeminen, josta ei saa rahapalkkaa, ei määritelmällisesti ole "työtä". Tämä näkökulma on kuitenkin nähdäkseni liian ahdas.


Mielekästä tekemistä ei aina palkita rahalla, vaan monilla muilla eduilla, kuten ruokaeduilla, yhteisöllisyydellä, tai vaikkapa hyvällä mielellä. "Työ palkitsee tekijänsä," kuten sanonta kuuluu. Toisaalta monet tekevät työtä, joka ei anna tekijälleen mitään muuta kuin rahapalkkaa. Kun tällaisesta palkkatyöstä riisutaan rahapalkkio, työ itsessään on tekijälleen merkityksetöntä.

Yhteiskunnan (tai hyvinvointivaltion) näkökulma työhön liittyy työstä maksettaviin veroihin. Sellainen työ, joka tuottaa valtiolle ja kunnille verotuloja, on "hyödyllistä" työtä. Jos työtä kuitenkin arvotetaan pääosin verotulojen kautta, työn ekologiset ja sosiaaliset vaikutukset jäävät käsittelemättä.


Työn yhteiskunnallinen hyödyllisyys kyseenalaistuu, jos työ on ekologisesti tai sosiaalisesti arvotonta tai jopa arvoa tuhoavaa, vaikka se tuottaisikin verotuloja. Samoin on olemassa monenlaista sellaista tekemistä, joka ei tuota verotuloja, mutta tuottaa kuitenkin ekologista tai sosiaalista arvoa.

Kyyninen lukija huomauttaa tässä vaiheessa, että mikäli työn haitalliset ja hyödylliset ulkoisvaikutukset hinnoiteltaisiin ihmisille maksettaviin palkkoihin ja yhteiskunnalle maksettaviin verotuloihin, niin ekologisesti ja sosiaalisesti arvokas/arvoton tekeminen näkyisi työstä maksettavana palkkana/veroina. Teoreettisesti tämä pitää toki paikkansa. Todellisuudessa tällaisten ulkoisvaikutusten lähellekään riittävä hinnoittelu ei näyttäisi olevan näköpiirissä.

Työtä on näin ollen pyrittävä jatkossa arvioimaan monipuolisemmin kuin vain palkan tai verotulojen näkökulmista.

Työn merkitykset ja talouskasvupakon purkaminen

Mikäli työtä määritetään pääosin palkan ja verotulojen näkökulmasta, kuten Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa näyttäisi tapahtuvan, on selvää että yksilöiden elintaso riippuu heidän saamastaan palkasta ja yhteisön saamat hyvinvointipalvelut ovat riippuvaisia verotuloista.


Hyvinvointivaltiossa on talouden kasvupakko. Tämä johtuu mm. tuottavuuskehityksestä, lisääntyvästä automaatiosta, inflaatiosta sekä kasvavista elintaso- ja hyvinvointipalvelutarpeista. Työtä ei ole kaikille, mikäli talous ei kasva. Ja kun työtä ei ole kaikille, elintasokuilut levenevät ja hyvinvointipalveluiden rahoituspohja kapenee.

Entä jos työtä tarkasteltaisiin enemmän niiden merkitysten kautta, joita työllä on yksilölle ja yhteiskunnalle? Tällöin työllä olisi yksilölle palkan ja palkalla ostettavan elintason lisäksi muita merkityksiä. Mahdollisuus tehdä merkityksellistä työtä puolestaan lisää tekijänsä onnellisuutta. Työn yhteiskunnalliset merkitykset liittyvät siihen, miten tehty työ lisää suoraan (siis ei verotulojen kautta) yhteisön elinvoimaisuutta.


Työ voi toki samanaikaisesti olla sekä yksilön että yhteisön kannalta merkityksellistä ja tuottaa palkkaa ja verotuloja. Kuten yllä todettiin, näin ei läheskään aina ole. Monenlainen palkka- ja verotulotyö myös vähentää ekologista ja sosiaalista hyvinvointia.

Mikäli työtä arvioitaisiin aiempaa useammin suoraan sen sisältämien yksilöllisten ja yliyksilöllisten merkitystensä kautta, sivutuotoksena olisi hyvin mahdollisesti myös talouden kasvupakon purkaantuminen. Merkityksellinen tekeminen lisää onnellisuutta ja onnellisuuden lisääntyminen vähentää tarvetta kasvattaa materiaalista elintasoa. Yhteisön tasolla merkityksellinen tekeminen (esimerkiksi kansanterveyden lisääminen sekä luonnonsuojelu) vähentää puolestaan tarpeita verovaroin maksettaviin hyvinvointipalveluihin. 

Talouden kasvupakkoa voidaan siis purkaa siirtämällä työstä käytävän keskustelun fokus pois palkka- ja verotulotyöstä kohti työn suoria merkityksiä. Esimerkiksi "täystyöllisyyden" tavoittelu on mieletön tavoite, jos tätä tavoitetta tarkastellaan vain palkka- ja verotulotyön näkökulmasta. 

Keskustelua seminaarissa

ViSion Mikko Airto pohdiskeli nykyisen yhteiskunnan oravanpyörää. Onko tästä oravanpyörästä tehtävissä enää millään järkevää, purkamatta sen rakenteita? Voidaanko tätä oravanpyörää jatkaa enää vain velanotolla ja tukemalla luottamusta tulevaan talouskasvuun? Entä kun luottamus ikuiseen talouskasvuu rapautuu, mitä sitten tapahtuu?

Vastaus voisi Airton mukaan löytyä kohtuullisuudesta ja omavaraisuudesta. Toimitaan kestävästi vankalla perustalla, niin pärjätään kriisiaikoinakin, vaikka talous ei kasva. Tässä on huomioitava työn mielekkyyden, verotulojen ja moraalisen oikeutuksen väliset kytkökset. On kysyttävä: onko työpaikkojen luominen oikeutus kaikelle? Yksilötasolla meidän kaikkien on myös pohdittava, mitkä itse asiassa ovat hyvinvointimme lähteet? Tarvitaan rohkeutta muuttaa systeemiä ja demokratiankin toimivuutta, vaikka tämä tarkoittaisi myös hyvinvointivaltion perusteiden tarkastelemista.

STTK:n Antti Aarnio piti lähtökohtanaan talouskasvun puolustamista. Miten turvataan se, että suomalaisilla ja STTK:n jäsenillä riittää töitä? AY-liike on perinteisesti talouskasvun puolustaja jo pragmaattisista syistä. Palkkatyö tuottaa hyvinvointia.

Aarnio pohdiskelikin, että talouskasvusta luopuminen olisi dramaattinen muutos. Kaikki aiemmat mallit ovat perustuneet jatkuvalle talouskasvulle. Toki on huomioitava talouskasvun haasteet ja rajoitteet, kuten ilmastonmuutos. Talousjärjestelmän valuviat, kuten rahoitusmarkkinoiden huonot piirteet on korjattava. Tulevat sukupolvet on otettava huomioon.

Tässä keskustelussa on lupaavaa, Aarnio huomautti, että vapaa-ajan arvostus on lisääntynyt. Ihmiset haluavat tehdä vähemmän töitä oravanpyörässä ja keskittyä enemmän merkitykselliseen elämään. BKT:n rinnalle on lähdetty hakemaan muita mittareita, kuten onnellisuus. Näistä ja muista vastaavista lähtökohdista voidaan edelleen kehittää nykyistä työelämää realistisella ja pragmaattisella otteella, joka on perinteisesti ollut AY-liikkeen lähestymistapa.

Alustusten jälkeen käyty yleisökeskustelu oli pohdiskelevaa ja nosti esille monia tärkeitä näkökulmia:
  • Loppuuko kehitys, jos elintason tai talouden kasvu loppuu?
  • Riittääkö AY-liikkeen pragmaattisuus työelämän kehittämisessä, vai vaatiiko ympäristön realismi sittenkin dramaattisempaa muutosta?
  • Olisiko hyvä työn määritelmä tämä: "Työ on ihmisen määrätietoista toimintaa elinympäristönsä muuttamiseksi"? Tällä määritelmällä ei olisi työttömyyttäkään?
  • Onko talouskasvu välttämätön lyhyellä aikavälillä, mutta pidemmällä aikavälillä pystyttäisiin rakenteita muuttamalla varautumaan pitkäaikaiseen talouslaskuunkin?
  • Mitä tapahtuu inflaatiolle degrowth-taloudessa? Mitkä ovat inflaation tai deflaation vaikutukset degrowth-taloudessa?
  • Onko työ nykyisessä yhteiskunnassa enemmän "kilpailutyötä" kuin "yhteistyötä"? Tulisiko olla nykyistä enemmän yhteistyötä?
  • Asennevika työn määrityksien suhteen on meillä kaikilla, ei pelkästään esimerkiksi AY-liikkeellä, työnantajilla, poliitikoilla, kuluttajilla tai muilla yksittäisillä ryhmillä. Jos talous ei kasva, niin kaikkien osapuolten on kyettävä löysäämään tai luopumaan saavutetuista eduistaan.
  • Keskustelussa on päästävä pois negatiivisuudesta, kohti positiivisia puolia. Esimerkiksi luomu nähtiin monissa piireissä vaarallisena haihatteluna joskus 20-30 vuotta sitten, mutta nyt se nähdään lähes poikkeuksetta positiivisena kehityspolkuna. Ehkä samoin käy joskus degrowthin ja kohtuudenkin suhteen.

13 kommenttia:

  1. Onko käsitteen TYÖ valjastaminen palkkatyölle yksi piirre kulttuurista, jossa talous on ylinnä ja kaikki muu näyttäytyy alisteisena? Minusta näin on.

    Nykyään hyvinvoinnille tärkeitä asioita sälytetään mielellään kolmannelle sektorille. Palkka juoksee isommin muualla. Kuuluuko oikeus hyvinvointiin kuitenkin myös kolmannen sektorin väelle?

    Millainen olisi "reilun yhteiskunnan" meininki? Pitäisikö hyvinvoinnille olennainen priorisoida? Tarvitseeko kestävä yhteiskunta ylisuuria palkkoja? Entä kuuluvatko ylisuuret palkat kestävän yhteiskunnan työkalupakkiin?

    Asetelma on tänään olennaisesti toinen kuin muutama vuosikymmen sítten. Luontoa ei voi kuluttaa määrättömiin enemmän kuin se ehtii uusiutua. Vanhat poliittiset katsannot ovat historiaa.

    Kun luonnossa suuret muutokset toteutuvat syihinsä nähden viiveellä, miten meidän olisi hyvä ennakoida tulevaa?

    T: Olli

    VastaaPoista
  2. Olen hiljattain liittynyt perustuloverkoston postituslistalle ja seurannut sillä käytävää keskustelua. Mielessäni perustulokeskustelu on yhdistynyt Timo Järvensivun Pasilan kirjaston tilaisuudessa esittämiin ajatuksiin työn merkityksellisyydestä.

    Olen miettinyt, voisiko perustulo olla askel kohti degrowth-yhteiskuntaa, jossa tarpeettoman ja jopa haitallisen työn sijaan keskityttäisiin tekemään sellaista, mikä on merkityksellistä. Kuvittelen, että perustulo antaisi joillekin mahdollisuuden toimia palkkatyön sijaan kolmannella sektorilla, jolloin talous laskisi, mutta yhteiskunnalle hyödyllisen työn määrä saattaisi jopa kasvaa.

    Ajatteleeko joku muu, että degrowth ja perustulo voisivat liittyä toisiinsa?

    Hanna-Leena

    VastaaPoista
  3. Hanna-Leena: olen itsekin pohtinut, että perustulo voisi olla tie oikeaan suntaan. Tämä siksi, että perustulo veisi pois perusteet havitella talouskasvua sen vuoksi, että talouskasvun rippeet sitten voisivat "valua" köyhemmillekin.

    Perustulo ei varmasti riittäisi (eikä sen mielestäni tietysti tulisikaan riittää) leveään elämiseen. Perustulon pitäisi tarjota elämän perusainekset (ruoka, suoja, lämpö), mikä mahdollistaisi kaikille irtautumisen talouskasvun oravapyörästä yhteisvastuullisen minimielintason kautta.

    Perustulo pitäisi sitten tietysti laajentaa globaaliksi. Siinäpä tavoitetta. Symppaan perustuloliikettä.

    VastaaPoista
  4. minustakin perustulo voisi olla hyödyllinen. koska degrowth=lama tavanomaisen talouskäsityksen mukaan, niin siitä väistämättä seuraa työttömyyttä, jos työtä ja muuta systeemiä ei järjestetä toisella tavalla. perustulo antaisi ihmisille mahdollisuuksia itsenäisesti ja paikallisesti toimia järkevästi uudessa tilanteessa. toinen asia on sitten kuinka pitkään tämmöistä perustuloa voi sitten ylläpitää.

    jukka

    VastaaPoista
  5. "Loppuuko kehitys, jos elintason tai talouden kasvu loppuu?"

    mielenkiintoinen lause, jota ehkä kannattaa analysoida vähän tarkemmin. ensinnäkin se mitä kutsutaan elintasoksi on oikeastaan korkeaa energian kulutusta. toisaalta myös talouskasvu korreloi vahvasti energiankulutuksen kanssa. siis jos elintason käsitettä ei määritellä uudelleen, niin elintason kasvu loppuu automaattisesti kun talouskasvu loppuu.

    mutta loppuuko "kehitys"? tämä onkin hieman arvoituksellisempi kysymys koska ei ole ihan selvää minkä pitäisi kehittyä... mutta perinteisesti yhteiskunnan "kehitys" on nimenomaan mielletty asioitten yleiseksi parantumiseksi, siis elintason (=energiankulutuksen) kasvuksi. tässä mielessä siis myös "kehitys" lakkaa. kuitenkin kehityksen voisi määritellä myös toisella tavalla, yleisenä muutoksena johonkin suuntaan, ja tässä mielessä kehitys jatkuisi aina, riippumatta talouskasvusta.

    mutta tässä nyt kai automaattisesti ajatellaan, että kehitys kuvaa jotain positiivista muutosta, ja on vaikea kuvitella mikä takaisi tällaisen automaattisen tilanteen paranemisen. lisäksi minusta ei ole ollenkaan selvää miten (positiivinen) kehitys talouslaskun olosuhteissa edes pitäisi määritellä. tavallaan tämähän se ongelma on: miten toimia uudessa tilanteessa ja mitä tavoitteita pitäisi asettaa. jos näyttäisi siltä että näitä tavoitteita lähestyttäisiin niin silloin "tapahtuu kehitystä".

    jukka

    VastaaPoista
  6. Perustulo olisi minusta yksi toimiva työväline, kun elämäntapaa kehitetään tämän päivän haasteiden voittamiseksi.

    Haasteita piisaa kyllä. Talouskasvu yskii. Ilmasto lämpenee. Monimuotoisuus luonnossa hupenee. Raaka-ainevarannotkin paikoin piiputtavat. Ihmisiä ulkoistetaan palkkatyöelämästä. Samalla maapallon väestö kasvaa. Maatalousmaakin köyhtyy.

    Jos haetaan kohtuutta ja olennaiseen keskittymistä sekä reiluutta, perustulo tuntuisi oivalta siirtymäkauden apuvälineeltä.

    Pitkän päälle tuntuu siltä kuin työhön liittyvä iso kokonaisuus pitäisi muokata monin tavoin ihan uusiksi. Perustulolle tai sen uudenlaiselle seuraajalle voisi kyllä olla tarvetta pidemmässäkin juoksussa.

    T: Olli

    VastaaPoista
  7. Hei, minusta nykyisessä perustulokeskustelussa on kaksi hieman eri suuntaa: toisaalta kyse sosiaaliturvasysteemin järkeistämisestä ja yksinkertaistamisesta. Toisaalta kyse on siitä, että halutaan, että kaikilla on mahdollisuus tehdä mielekästä (ei palkka-)työtä ja saada pientä tuloa, ilman että olisi sosiaalitoimen tai Kelan asiakas.

    Minusta molemmissa on puolensa, ja molemmat ovat nykysysteemissä mahdollisia. Kyse on vain verotulojen käytön säätämisestä, johon riittä vain poliittinen päätös. Mutta en ole varma, onko ainakaan jälkimmäinen malli degrowth-yhteiskunnassa mahdollinen. Rahaa ei kasvuttomassa yhteiskunnassa yksinkertaisesti ole jakoon kuten nyt. Kasvuttomassa yhteiskunnassa ei ole varaa myöskään nykyisenkaltaiseen (erikois)sairaanhoitoon - eikä ehkä yhtä suurta tarvettakaan.

    Joka tapauksessa kasvuttomuus on kestävämpi, toivottavampi ja mahdollisempi tie kuin jatkuva kasvu-ura, mutta ei ikävä kyllä joka suhteessa varmaankaan unelmiemme Shangri-La. Kohtuutaloudessa perusturva hoitunee enemmänkin ihmisten välisten turvaverkkojen kautta kuin valtiolta yksilölle.

    Nyt, ennen kuin suurempi lama tai hallittu talouslasku ovat päällä, perustulo on minusta mahdollinen ja perusteltu.

    t. Jarna Pasanen

    VastaaPoista
  8. Voisivatko ihmisten yhteisöt toimia pitkässä juoksussa tehokkaimmin ilman rahaa? En väitä tietäväni. Kysymys kuitenkin kiinnostaa ja myönteinen vastauskin tuntuu mahdolliselta.

    Jos raha jäisi historian välivaiheen tunnukseksi, työ saisi vääjäämättä vahvasti toisenlaisen sisällön kuin nyt. Lisäkysymys kuuluu, liittyykö vaihdantaan ylipäätään tuhlausta herkästi ruokkiva elementti.

    Tulevaisuus kuitenkin on taitava yllättäjä. Lisäksi nykyisestä ei ihan helpolla hypätä mahtiloikalla suoraan täysin uudenlaiseen elämänmalliin. Matkalla uuteen perustulo olisi minusta kiinnostava työkalu.

    T: Olli

    VastaaPoista
  9. Joo, näin on, perustulo on hyvä työkalu kasvun purkamisessa. Tai ne ovat päällekkäisiä prosesseja. Sellainen perustulo, jossa kaikille palkkatyökykyisille ihmisille maksetaan perustoimeentulo, on kasvuntalouden purkamista, jos samaan aikaan bkt-tuottavuus pienenee ja hyvinvointi kasvaa. Eikö?

    t. Jarna

    VastaaPoista
  10. Perustulo tuntuisi yhdeltä mahdolliselta apuvälineeltä, kun jaetaan reiluutta ja suunnataan hyvinvointia ilman kasvua.

    Kokisin myös, että perustulo voi luoda yhteisöllisyyttä. Uudenlainen yhteisöllisyys taas voi synnyttää positiivista aktiivisuutta. Lisäksi se voi tuoda turvallisuuden tunnetta keskelle muutoksia.

    Isossa kuvassa keskeiseltä tuntuu lisäksi työn suuntaaminen nykyistä enemmän suoraan hyvinvoinnille keskeisiin asioihin.

    Voisiko perustulossa nähdä myös yhteisöllisen muutosturvan?

    T: Olli

    VastaaPoista
  11. Täältä työelämän ulkopuolelta on herkullista seurailla tätä keskustelua.

    Jarna P. kirjoitti:
    "Kohtuutaloudessa perusturva hoitunee enemmänkin ihmisten välisten turvaverkkojen kautta kuin valtiolta yksilölle."

    Turvaverkkoon voit helposti pudottaa pikkulapsen, joka tarvitsee kaitsijaa silloin tällöin. Mutta entäpä 90-kiloinen, jalaton, ripuloiva vanhus, kukas lähtee vapaaehtoistyönä nostamaan, kääntämään ja kuivittamaan? Entäpä mielenterveyspotilaat?
    A-klinikat, vankilat? Eli jonkinlainen julkinen sektori tarvitaan myös degrowth-yhteiskunnassa, kun luettelemani tehtäväalueet tarvitsevat ammattitaitoista työvoimaa. Harhainen skitsofreenikko taloyhtiössä ei herätä Ollin esittämää "yhteisöllisyyttä" eikä "turvallisuuden tunnetta keskelle muutoksia", kun alasajettu hoitojärjestelmä jättää heikoimmat heitteille. Toinen kysymys onkin sitten hoitotyön kehittäminen, millä varoilla ja resursseilla, kun niitä ei tämän päivän yltäkylläisyydessäkään ole riittävästi?

    Palaan toistuvasti 1920-40-lukujen Suomeen: jokaiselle oli työtä, jokaiselle oli merkitys, jokaiselle riitti ruokaa, maa oli jokseenkin omavarainen. Ei kaikki tietenkään hyvin ollut, mutta nämä perusasiat olivat kohdallaan.

    Perustulo on mallina mielenkiintoinen, mutta vastustan ajatusta vastikkettomuudesta. Vastustan nykyistäkin työttömyys-makuutus-mallia, jossa rahaa tulee napaa kaivamalla. Perustuloa vastaan pitäisi mielestäni tehdä jokin tuntimäärä yhteiskuntaa hyödyttävää työtä, joka muutoin jäisi tekemättä. Tienvarsien siistiminen ei ehkä vastaa korkeastikoulutetun väestönosan ajatusta mielekkäästä työstä, mutta yleishyödyllistä se olisi.

    Jospa ilmastonmuutoksen torjunnasta löytyisi niitä työtehtäviä, joihin perustuloväestö voisi tarttua? Energiapuu, ravinnekierto, jätteenlajittelu? Hoivatyössä löytyisi pilvin pimein paikattavaa? Koulutus, uuden oppiminen?

    VastaaPoista
  12. Tarkennan hieman aiempaa: Kun kirjoitin, että "Kohtuutaloudessa perusturva hoitunee enemmänkin ihmisten välisten turvaverkkojen kautta kuin valtiolta yksilölle", en tarkoittanut, että se olisi välttämättä minun toivomani asiaintila, vaan todennäköinen tilanne. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion ylläpito ei luultavasti onnistu kasvuttomassa tilanteessa. Siksi, jos ihmisistä halutaan pitää huolta, pidetään ne ripuloivat vanhukset kotihoidossa - kuten suurimmassa osaa maapallon yhteisöjä tälläkin hetkellä. Tai Suomessa 20-40-luvulla. (Tosin olen ymmärtänyt, ettei vaikkapa skitsofreenikoilla ollut kovinkaan hyvät oltavat silloin?)

    Ammattitaitoinen työvoima huolenpitoa tarvitseville olisi hieno juttu, mutta ei välttämätön eikä ehkä mahdollinen. En tiedä, millaiseen julkiseen sektoriin on tulevaisuudessa varaa. Mutta en halua lupailla ainakaan liian ruusuista degrowth-tulevaisuutta, jossa on poimittu rusinat kasvuyhteiskunnan pullista. Tällaista hyvinvointivaltiota ei ole rakennettu ja ylläpidetty kuin voimakkaan kasvun kaudella. Mutta uskon silti, että jos vain tahtoa riittää, pystymme luomaan tarvittavaa hyvinvointia kaikille. Keinot vain pitää olla jossain määrin erilaiset kuin kasvuyhteiskunnassa.

    t. Jarna Pasanen

    VastaaPoista
  13. Suuri haaste on saada hyvinvointi toteutumaan luonnon uusiutumiskyvyn ja muiden elämää ylläpitävien reunaehtojen (kuten toimivan ilmaston) puitteissa. Helpolta tämä ei tunnu, mutta tavoittelemisen arvoiselta kyllä.

    Todennäköisesti tulevaisuudessa moni asia muuttuu paljon ja osin yllättävällä tavalla. Myös hyvinvoinnin, välittämisen ja yhteisöllisyyden reunaehdot rakentuvat uudella tavalla. Todennäköisesti työ saa uudenlaisia sisältöjä ja suuntautuu paljossa toisin kuin nyt.

    Tuolta tuntuu kuin kirjoitin. Yllätyksiä taitaa kuitenkin olla tulossa kaikille.

    T: Olli

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.