keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Keskustelua hyvinvoinnin mittareista

Helsingin sanomien mielipidesivuilla on käyty keskustelua hyvinvoinnin vaihtoehtoisista mittareista. Keskustelu heräsi aiemmasta Hesarin jutusta, jossa kerrottiin politiikan heräämisestä vaihtoehtoisiin mittareihin, kuten GPI:iin.

Keskustelun aloittivat ETLA:n eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Mika Maliranta ja tutkimusohjaaja Niku Määttänen otsikolla "Politiikanteon ohjaamiseen ei tarvita 'onnellisuusmittareita'". Heidän keskeinen argumenttinsa tuntuu olevan, että "kansantulon" seuraaminen riittää poliitikoille kansakunnan onnellisuuden ja hyvinvoinnin luomiseen ja että muut mittarit, kuten GPI, ovat tilastonikkareiden vinouttamia mittareita, joita ei pidä ottaa käyttöön vääristämään politiikantekoa. (Klikkaa oheista kuvaa lukeaksesi alkuperäisen tekstin.)


ETLA:n puheenvuoro nosti ansaitut vastapuheenvuorot. Touko Aalto ja Miikka Voutilainen korostavat otsikolla "Hyvinvoinnin tilastoiminen ohjaisi kestävään kasvuun", että GPI antaisi bkt:ta tarkemman kuvan taloudellisesta todellisuudesta sekä yleisestä ja ympäristön hyvinvoinnista.

Maliranta ja Määttänen argumentoivat, että GPI ei ole toimiva indikaattori, koska se sotkee keskenään erimitallisia asioita. Ilkka Tuomi suomii jutussaan "Politiikanteon ohjaamiseen ei tarvita kansantuotetta" Malirannan ja Määttäsen argumentointia toteamalla, että myös bkt sotkee keskenään omenat ja appelsiinit. Hänen mukaansa GPI:n mittaaminen "auttaa myös taloustieteilijää kysymään, mikä on kasvua ja milloin se on ripeää."

Anu Taskinen kritisoi erityisesti bkt:n kasvun velkaluonnetta otsikolla "Pakotettu talouskasvu pilaa onnellisuuden". Hänen mukaansa bkt:n kasvu pohjautuu velkaperusteiseen rahajärjestelmään, joka tuomitsee meidät ikuiseen kasvuun ja kasvun rajojen kolkutteluun.

Juhani Hakala korostaa jutussaan "Poliitikko saa arvokasta tietoa onnellisuusmittareista", että poliitikot tarvitsevat monipuolista tietoa päätöksenteon pohjaksi. Tarvitaan myös uusia indikaattoreita bkt:n rinnalle. Sellaisia mittareita, jotka ottavat myös kasvun mahdolliset rajat huomioon, mitä bkt ei tee. Bkt:n keskeinen ongelma on, että kaikkea ei voida mitata rahassa. "Väitetään, että henkiset arvot ovat kasvussa, ja niitä on aika hankala mitata rahassa."

Käydystä keskustelusta voidaan havaita, että indikaattorit ja niiden hyödyntämistavat ovat tekijöidensä näköisiä. Bkt ei ole arvovapaa indikaattori, mutta arvovapaa ei ole myöskään GPI. Molempien määrittely ja poliittinen hyödyntäminen ovat seurausta eri toimijoiden (poliitikkojen, tilastotieteilijöiden, tutkijoiden, median jne.) valinnoista ja tekemisistä.

Hyvänä esimerkkinä arvovalinnoista voidaan käyttää Malirannan ja Määttäsen kielipeliä, jossa bruttokansantuote ei ole tuotannon mittari, vaan "kansantulo" eli jonkinlainen kansakunnan ansainnan indikaattori. Kuulostaahan "tulo" toki yhteiskunnallisesti arvokkaammalta tavoitteelta kuin esimerkiksi "tuote". Tulo ansaitaan, tuote on jotain joka tulee putkesta ulos. Tuote lienee kuitenkin lähempänä sitä materiaalista todellisuutta, jota bkt käytännössä nykypäivänä mittaa.

Hyvä, että keskustelua hyvinvointi-indikaattoreista käydään. Tätä keskustelua tuleekin jatkaa. Samalla on jälleen hyvä korostaa, että indikaattorit ovat indikaattoreita. Tärkeää ei ole se että mitataan, vaan se että toimitaan. Toiminnan sisältö, laatu ja määrä tuottavat joko hyvinvointia tai pahoinvointia, niin ympäristölle kuin ihmisillekin. Indikaattoreiden tehtävänä on tehdä tämä toiminta ja toiminnan seuraukset näkyväksi, mutta indikaattorit itsessään eivät tee toimintaa hyväksi tai huonoksi

9 kommenttia:

  1. Voiko indikaattoreihin liittyä jämähtämisen riski? Maailma muuttuu kaiken aikaa. Vaikka indikaattori olisi aluksi onnistunut ja auttaisi meitä näkemään, voisiko se kohta jo luutua ja kasvaa näkemisen esteeksi?

    Pitäisikö meidän luopua tavasta ottaa indikaattori kartaksi ja ohjeeksi? Onko indikaattori parhaimmillaan tuoreena?

    Ihmetteli: Olli V.

    VastaaPoista
  2. Indikaattorit ovat hyviä ainakin keskustelun herättäjinä. Anu Taskisen mielipidekirjoituksessa on kuitenkin olennainen pointti: velkaan perustuvassa rahajärjestelmässä rahan määrän (ei siis sen reaaliarvon) on välttämättä jatkuvasti kasvettava, jotta vanhat velat tulisivat maksettua. Järjestelmään on siis jatkuvasti syötettävä uutta rahaa; ja jos yksityispankkien velkaraha ei mene kaupaksi, on keskuspankkien hoidettava homma (tätähän EKP ja Fed tekevät täyttä häkää). Tämä on fakta, jonka kannalta on yhdentekevää, mitä indikaattoria mittaamiseen käytetään ja mitataanko ylipäätään yhtään mitään. Niin tai näin, kukaan realisti tuskin uskoo, että nykyistä rahajärjestelmää vaihdettaisiin lennossa johonkin kestävämpään. Täten vaihtoehtoja on kaksi: joko velkadomino tai hyperinflaatio kaataa finanssijärjestelmän.

    Lisäksi onnellisuusindikaattorit ovat tavallaan kehäpäätelmiä ja sellaisina turhia (ottamatta kantaa niiden arvoperustaan): jos määrittelemme onnellisuuden mittareiksi esim. tasaisen tulonjaon, ympäristön tilan ja vappupallojen halkaisijan, ja teemme joitain poliittisia toimenpiteitä joiden seurauksena näihin suureisiin perustuva indikaattori nousee, on onnellisuus lisääntynyt. Mutta jos tavoitteenamme on em. suureiden paraneminen, mihin indikaattoria tarvitaan? Hyvin suurella todennäköisyydellä olemme pyrkineet tasoittamaan tuloeroja, kohentamaan ympäristön tilaa ja kasvattamaan vappupallojen kokoa. Jos jotkin tavoitteista ovat ristiriidassa, on poliittisesti päätettävä niiden tärkeysjärjestys. Indikaattorien ongelma ei siis ole pelkästään mittarien valinta, vaan se että mitataan asioita, joita pitäisi muutenkin tavoitella.

    Indikaattoreista tulee Tuntematon mieleen - eteen lyödään sellainen rätinki, että sun täytyy olla onnellinen.

    VastaaPoista
  3. Hei, väitän, että moni toimija Suomessakin tavoittelee nimenomaan talouden kasvua, ei hyvinvoinnin kasvua. Nämä liitetään yhteen, että talouden kasvattajat saisivat oikeuttajan toiminnalleen. Näiden hämääjien toiminnan tavoite on siis kerätä henkilökohtaista hyvää.

    Hämmentävää, että yhteiskunnassamme on lyönyt niin isosti läpi ajatus siitä, että firmojen kasvu ja hyvinvointi edistävät kansalaisten hyvinvointia. Asia on usein juuri päinvastoin. Tämä hämääminen on aivan tietoisen ja tavoitteellisen toiminnan tulosta. Joka alkaa kyllästyttää pikkuhiljaa. Noh, mutta eiköhän sekin kupla kohta puhkea, kun pääoma käy yhä röyhkeämmäksi.

    Suosikkini hyvinvointimittareista onkin Happy Planet index, joka ei huomioi rahataloutta mitenkään. Rätingissä ovat koettu tyytyväisyys, eliniänodote ja ekologinen jalanjälki. Costa Rica on nro 1, Suomi sijalla 59.

    t. Jarna Pasanen

    VastaaPoista
  4. Paljon toistuvat väittämät tuntuvat usein kasvavan ihmisille ainakin likimain totuuksiksi. Voisiko tämä liittyä ainakin osittain myös siihen, miten aivot muuntuvat usein toistuvan asian mukana?

    T: Olli V.

    VastaaPoista
  5. Kiitos, Timo, palstan yhteenvedosta! Myös akateemisessa talousblogissa on käyty keskustelua aiheesta, seuraavassa linkki: http://blog.hse-econ.fi/?p=3480

    VastaaPoista
  6. Maliranta ja Määttänen kertovat mielipiteensä taloustieteilijän näkökulmasta, eivät normatiivisen talous"tieteen". Jos termi "kansantulo" on epäselvä, kannattaa rohkeasti googlata eikä syyttää heti tiedettä arvovalinnoista. Kyseessä ei suinkaan ole mikään kielileikki tai arvokysymys, vaan puhtaasti määritelmällinen taloustieteen termi. Samaan tapaan taloustieteessä käsitellään esimerkiksi rajahyötyä, tehokkuutta, tuottavuutta, voittoa jne. siinä mielessä mitä ne taloustieteessä tarkoittavat.

    Suosittelen rohkeasti tutustumaan taloustieteeseen ja kansantaloustieteeseen niin termit tulevat tutuiksi ja tietämättömyys ei paista ulos.

    t. Kansantaloustieteen opiskelija

    VastaaPoista
  7. Kiitos hyvästä kommentista ja valistuksesta, kansantaloustieteen opiskelija.

    BKT ja BKTL ovat toki molemmat omia termejaan, ja niillä on hieman eri määritelmät. Yleisesti kuitenkin tässä keskustelussa puhutaan tai ainkin on puhuttu BKT:stä, ei BKTL:stä. Mutta Maliranta ja Määttänen päättivät kuitenkin käyttää BKTL-termiä, määrittelemättä eroa peruslukijalle. Peruslukija oletti, että puhutaan BKT:stä. Termin valinta on subjektiivinen päätös, vaikka termit sinällään olisivatkin objektiivisesti määriteltyjä. Termipeliä, jos ei nyt ihan kielipeliä.

    VastaaPoista
  8. Hei, tämä on kiinnostavinta keskustelua pitkään aikaan. Pääsemme ihmisyyden ytimeen.

    Mielestäni tätä mittarointiasiaa kannattaa tarkastella monitasoisesti systeemiteoriankin kannalta (emergent system). Yksittäinen ihminen on yksi taso sosiaalisessa järjestelmässä.
    Yhteiskuntamme on niin täynnä erilaisia vääristymiä esim kaupunkitasolla tai valtiotasolla (korkeat asuntojen hinnat, työttömyys, ..), että jos niitä ei saada mitattua on kaikki positiivinen onnellisuuden mittaus harhaanjohtavaa.
    Erkki Laitila, FT

    VastaaPoista
  9. Löysin sattumalta oman kirjoitukseni tästä blogista ja kommentoin kansantaloustieteen opiskelijalle. Olen itse yhteiskuntatieteiden ja kulttuurintutkimuksen alalta ja kyllä esimerkiksi sosiologian puolella tiedetään hyvin, millainen vaikutus valituilla termeillä keskusteluun ja ihmisten asenteisiin on.

    Sosiologiassa puhutaan mm. diskurssista eli valitusta keskustelukehikosta, joka yleensä jotetaan annettuna, mutta jota voidaan kyllä ulkopuolisesti tarkastella ja huomata esimerkiksi sanavalintoihin sisältyviä arvolatauksia. Myös taloustieteiden termit ja koko tieteenala on arvolatautunutta, koska mikään ihmisen toiminta ei voi olla arvovalinnoista ja näkökulmista irrallista. Humanistimpi voi perustellusti väittää, että jo pelkkä kaikille elämänaloille levinnyt sanaston keskittyminen tehokkuuteen, rajahyötyyn, voittoon, panos-tuotos-suhteeseen ynnä muihin ohjaa keskustelua suuntaan, jossa ainoa mittari on raha ja se pakotettu talouskasvu, ei suinkaan ihmisten hyvinvoinnin kasvu.

    Taloustieteilijöiden väitteistä huolimatta kun ei ole yksiselitteistä, että hyvinvointi kasvaa, kun talous eli taloudessa kiertävän rahan (velan) määrä kasvaa.
    Anu Taskinen

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.