keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Ekonomistin kauhu: talous kasvaa, työttömyys pahenee

STT/HS-uutinen: Valtiovarainministeriön mukaan seuraavien kahden vuoden aikana talouskasvu vakiintuu 2,5 prosentin tasolle, mutta työttömyys jatkaa edelleen pahenemistaan.

Quo vadis, talouspolitiikka? Politiikan keskeinen tavoite on ollut, että talous on saatava vakaalle kasvu-uralle, jotta työttömyys ei kasvaisi. Nyt kun tämä selitys ei enää kanna, odotamme mielenkiinnolla, mistä löydetään seuraava perustelu talouskasvulle.

Miksi talouskasvu pidetään tehohengityksessä, pääministeri Kiviniemi?

11 kommenttia:

  1. Jotta työttömyys kasvaisi, vai mitä? Typo...

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista. Minusta tässä ei kuitenkaan taida olla typoa.

    Alkuperäinen teksti kuuluu siis seuraavasti: "Politiikan keskeinen tavoite on ollut, että talous on saatava vakaalle kasvu-uralle, jotta työttömyys ei kasvaisi."

    Eli toisin sanoen: Politiikan keskeinen tavoite on ollut, että talous on saatava vakaalle kasvu-uralle, jotta työttömyystilanne ei pahenisi.

    Eli kun työttömyys kasvaa, niin työttömyystilanne pahenee. Jos työttömyys ei kasva, niin työttömyystilanne ei pahene.

    Tai sitten voitaisiin sanoa: Politiikan keskeinen tavoite on ollut, että talous on saatava vakaalle kasvu-uralle, jotta kaikille työntekoon halukkaille riittäisi jatkossakin töitä.

    Ehkä voitaisiin jopa sanoa: Politiikan keskeinen tavoite on ollut, että talous on saatava vakaalle kasvu-uralle, jotta työllisyys voisi kasvaa.

    Työttömyys/työllisyys-termit eivät kuitenkaan ole toisilleen täsmällisesti ottaen vastakohtia. Työttömiä ovat ne, jotka hakevat aktiivisesti töitä, mutta eivät ole töissä. Työllisiä ovat ne, jotka ovat töissä, halusivatpa sitten tehdä töitä tai eivät.

    Tilastokeskuksen määritelmiä:

    "Työtön on henkilö, joka tutkimusviikolla on työtä vailla, on etsinyt työtä aktiivisesti viimeisen neljän viikon aikana palkansaajana tai yrittäjänä ja voisi vastaanottaa työtä kahden viikon kuluessa."

    "Työllinen on henkilö, joka on tutkimusviikolla tehnyt ansiotyötä vähintään tunnin rahapalkkaa tai luontaisetua vastaan tai voittoa saadakseen, tai on ollut tilapäisesti poissa työstä."

    Haasteellisia nämä työttömyys/työllisyys-termit negaatioineen, vai mitä :)

    On toki mahdollista, että tekstissäni on edelleen typo tai useampi, mutta ainakin toistaiseksi vielä puolustaisin tekstin oikeellisuutta.

    VastaaPoista
  3. Työttömyys pahenee hyvin yksinkertaisesta syystä, vaikka talouskavu onkin alkanut: ylikapasitteettia on vielä rutkasti jäljellä. Ylikapasiteettia ei siis ole teollisuudessa yms. purettu samaa tahtia, kuin talouslasku, joten ollaan päädytty ylikapasiteettitilanteeseen. Työttömyys reagoi enemmän tähän kapasiteettiongelmaan, kuin talouskasvuun. Talous saa siis kasvaa vielä hyvän matkaa, ennen kuin nykyinen kapasiteetti tulee edes täyskäyttöön. Tätä ennen työttömyys valitettavasti pahanee, koska yritykset eivät välttämättä halua pitää ylikapasiteettitilannetta kauan yllä. Työttömyys on siis liittyy suoraan kapasiteettiin ja vain välillisesti talouskasvuun/-laskuun. Tästä syystä syytät virheellisesti talouskasvua, koska sen täytyy kasvaa vielä huomattavasti kauemmin, että vaikutuksen kapasiteetin kautta vaikuttavat työllisyyteen.

    VastaaPoista
  4. Miksi talouskasvu pidetään hengissä? Siksi, että ihmiset pelkäävät. On ihana elää hallinnan harhan kulttuurissa, jossa kaikki on niin varmaa, niin varmaa. Paitsi, että joskus tulee ulkoapäin tällaisia hallitsemattomia paineita, jolloin ongelmien syy ei ole meissä. Systeemi menee kaokseen. Mutta meistähän tämä ei johdu, koska kaikki on nimittäin tarkkaan laskettu ja asiantutijat oikeaksi osoittaneet.

    Väitän, että ihmisiä pelottaa elää elämää, jossa hän joutuu kohtaamaan elämän ennakoimattomuuden, salaperäisyyden ja ennustamattomuuden. Mutta sehän juuri on elämää! Elämästä tulee suuri seikkailu, kun ihminen uskaltaa hellittää otteensa hallinnanharhasta. Uskon, että ihmisestä voi tulla oman elämänsä ja ympäristönsä aktiivinen ohjaaja. Minä ehdottaisin kasvun sijaan harmoniaa ja dialogista vuorovaikutusta. Olemme osa luontoa ja luonto osa meitä. Asiantuntijat ovat dialogikumppaneitamme, siinä missä muutkin ihmiset. Heidän tietonsa ei ole ainoaa elämän kannalta arvokasta tietoa. Meidän olisi aika lähteä todelliseen monikulttuuriseen yhteistyöhön, jossa emme vain arrogantisti yritä viedä omia arvojamme ja käsitystä tiedosta läpi.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi:

    Kiitos hyvästä kommentista. Olet oikeassa: "Työttömyys on siis liittyy suoraan kapasiteettiin ja vain välillisesti talouskasvuun/-laskuun."

    Miksi siis hallituksen politiikka korostaa ensisijaisesti talouskasvua eikä esimerkiksi tuotantorakenteiden purkamista? Hyvä ratkaisu talouskasvupakon sijaan voisi olla se, että tekisimme kaikki vähemmän töitä (turhakkeiden parissa), pitäisimme omasta hyvinvoinnistamme, jolloin ylikapasiteettiongelma ratkeaisi työtä jakamalla.

    Teet siis tekstistäni virhepäätelmän: "Tästä syystä syytät virheellisesti talouskasvua, koska sen täytyy kasvaa vielä huomattavasti kauemmin, että vaikutuksen kapasiteetin kautta vaikuttavat työllisyyteen."

    En syytä talouskasvua, vaan syytän poliitikkoja siitä, että he hakevat vain talouskasvua, mutta eivät tarkastele hyvinvoinnin rakentumista laajemmin. Päinvastoin: talouden kasvulla ja laskulla ei ole niinkään väliä, vaan pitäisi tarkastella ympristön ja ihmisten hyvinvoinnin rakentumista talouden ylivallasta vapaana ilmiönä.

    Sen sijaan, että politiikan keskeisenä tavoitteena pidetään edelleenkin talouskasvua (BKT:n kasvua), tulisi keskittyä siihen, miten työttömyyttä, hyvinvointia ja muita asioita ratkotaan suoraan.

    Kuten itsekin kirjoitat, talouskasvu/talouslasku ovat vain välillisesti tekemisissä hyvinvoinnin kanssa - miksi siis talouden on pakko kasvaa, kun voisimme keskittyä suoremmin hyvinvoinnin kasvattamiseen huolimatta talouden kasvusta (ja laskusta)?

    VastaaPoista
  6. Katisar, kiitos hyvästä kommentista. Viisasta tekstiä.

    "Miksi talouskasvu pidetään hengissä? Siksi, että ihmiset pelkäävät. On ihana elää hallinnan harhan kulttuurissa, jossa kaikki on niin varmaa, niin varmaa. Paitsi, että joskus tulee ulkoapäin tällaisia hallitsemattomia paineita, jolloin ongelmien syy ei ole meissä. Systeemi menee kaokseen. Mutta meistähän tämä ei johdu, koska kaikki on nimittäin tarkkaan laskettu ja asiantutijat oikeaksi osoittaneet."

    Juuri näin!

    VastaaPoista
  7. On kyllä hyvin naivia esittää, että talouskasvua pidetään yllä ihmisten polkojen takia. Jos olette koskaan käyneet ihmisten ilmoilla sieltä norsunluutornista, niin huomaisitte, että päinvastoin ihmiset ovat hyvin seikkailuhaluisia ja valmiita suuriinkin riskeihin elämässään. Minä en tunne ketään, jota ypärillä oleva talouselämä juurikaan kiinnostaa, saati sitten aiheuttaisi pelkotiloja.

    Päinvastoin degrowth-ryhmä, kuten muutkin ääriryhmät/uskonnot, pyrkivät pelottelemalla saamaan äänensä kuuluviin. Tälläkin palstalla pelotellaan vaikka millä, jos talouskasvu jatkuu. Ääriryhmät ne nimenomaan tuottavat niitä pelkoja ja pyrkivät sen avulla hallitsemaan ihmisiä. Tästä on hyvänä esimerkkinä kirkko, jonka opetukset ovat pitkään perustuneet peloitteluun.

    VastaaPoista
  8. On toki rohkeaa seikkailla ja ottaa suuria riskejä elämässään. Mutta on ehkä vieläkin rohkeampaa kyseenalaistaa omat uskomuksensa ja miettiä, minkä vuoksi ja missä asioissa riskejä ylipäänsä otetaan.

    Taloudella on nyky-yhteiskunnassa sen verran valtaa hyvinvointiasioissa sekä ympäristön että ihmisten kannalta, että ehkä talouselämästä kannattaa olla jonkin verran verran kiinnostunut. Aina silloin tällöin on terveellistä kysyä, millä tavoin talous tuottaa hyvinvointia, miten talouskasvu ehkä tuottaa myös pahoinvointia, ja tulisiko talouskasvun autuutta ehkä sittenkin edes jonkin verran kyseenalaistaa?

    Talouskasvun kyseenalaistaminen voi olla pelottavaakin, mutta ehkä haaste on sittenkin enemmän siinä, että talouskasvun kyseenalaistaminen ei meistä useimmille tule edes mieleen - koko kyseenalaistamisesta on tullut tavallaan mahdoton ajatus, jonkinlainen sokea piste. Pelko siis on ehkä tässä talouskasvukeskustelussa sittenkin aika pieni tekijä; isompi tekijä voisi olla kyseenalaistamisen taidon puute.

    Millä tavoin tällä palstalla pelotellaan talouskasvulla? Kyseenalaistaminen, vastaväitteiden ja -todisteiden esittäminen sekä kriittisten kysymysten esittäminen eivät liene edusta pelottelua, vaan ovat normaalin keskustelun peruselementtejä.

    Degrowth-liike ei ole ääriliike eikä uskonto: http://www.degrowth.fi/2010/06/degrowth-ei-ole-aariliike-jolla-on.html

    VastaaPoista
  9. "Jos olette koskaan käyneet ihmisten ilmoilla sieltä norsunluutornista, niin huomaisitte, että päinvastoin ihmiset ovat hyvin seikkailuhaluisia ja valmiita suuriinkin riskeihin elämässään."

    Työelämään noin 2 vuotta sitten siirtyneenä joudun valitettavasti toteamaan tämän väitteen vääräksi valtaosalle ihmisistä. Työtovereistani yli 90% prosentilla (myös useilla alle 35 vuotiaista) on perhe, asuntolaina ja mahdollisesti myös mökkilaina. He ovat hyvin riippuvaisia ja haavoittuvaisia talouden sykleille ja kiemuroille.

    Niin kauan kuin taloustoiminta perustuu pankkien tyhjästä luomaan rahaan, joka luo liikainvestointeja (vrt. mainittu ylikapasiteettiongelma) sekä on syynä taloussyklien olemassaololle tai vähintään vahvistaa niitä on riippuvaisuudesta pakolliseen talouskasvuun haastavaa irrottautua.

    Taloussykleistä:
    http://en.wikipedia.org/wiki/Austrian_business_cycle_theory

    Rahan luonnista:
    http://www.youtube.com/watch?v=vVkFb26u9g8 (ensimmäinen osa viidestä)

    sekä jatko-osa

    http://www.youtube.com/watch?v=_doYllBk5No (ensimmäinen osa kahdeksasta)

    VastaaPoista
  10. "Työelämään noin 2 vuotta sitten siirtyneenä joudun valitettavasti toteamaan tämän väitteen vääräksi valtaosalle ihmisistä."

    Työelämässä yli 10 vuotta olleena voisin sanoa, että 2 vuoden kokemuksesi ei ole antanut sinulle vielä riittävää perspektiiviä. Mitä pidemmälle työuralla mennään, sitä vakaammalla pohjalla henkilökohtainen talous on. Tietenkään se ei ole kunnossa 2 vuotta työelämässä oleella. 99% työelämässä mukana olevat ovat olleet siellä kauemmin ja heilla taloudelliset asiat ovat kunnossa.

    VastaaPoista
  11. http://en.wikipedia.org/wiki/Aunt_Sally

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.