Saimme tunnustuspalkinnon Katilta hänen blogissaan "Anna ja hänen ystävänsä". Laitetaan hyvä kiertämään!
Samalla tämä on meille hyvä tilaisuus avata blogin nykytilannetta. Monet ovat ehkä huomanneetkin, että kirjoitustahtimme on hidastunut viime aikoina. Tämä ei tarkoita, että degrowth-teema olisi lakannut olemasta tai kiinnostamasta - päinvastoin! Tämän blogin kirjoittajista Timo on kuitenkin nyt hoitovapaalla ja Paavo keskittyy taidetta, taloutta ja ekologiaa yhdistävään toimintatutkimukseen Mustarindassa.
Takaisin tunnustuspalkintoon:
1. Milloin aloitimme blogimme?
Melkein tarkalleen vuosi sitten, maaliskuussa 2010.
2. Mitä se käsittelee?
Lyhyesti: blogimme käsittelee degrowthia eri näkökulmista. Päätavoitteemme on tarkastella, tutkia ja edistää taloudesta vapaata ekologista ja sosiaalista hyvinvointia.
3. Miten tämä blogi eroaa muista?
Blogi yhdistää tutkimuksen ja aktivismin: olemme valjastaneet toimintatutkimuksen keinot degrowth-ilmiön ymmärtämiseksi ja edistämiseksi. Pyrimme tekemään tätä tinkimättömästi, jatkuvasti itseämme ja degrowth-ilmiötä kyseenalaistaen.
4. Miksi aloitimme sen?
Kun aloittelimme blogia, degrowthia aktiivisesti käsitteleviä suomalaisia internet-lähteitä oli suhteellisen niukasti saatavilla. Aihetta olivat toki ehtineet jo käsitellä Leo Stranius sekä Laura Tuominen ja Elina Turunen. Myös Suomen degrowth-verkosto sekä suomenkielinen wikipedia-sivusto oli ehditty perustaa ennen kuin aloitimme blogimme. Meidän tavoitteemme oli löytää kanava osallistua degrowth-tutkimukseen ja -liikkeeseen aktiivisesti sekä edistää degrowth-pohdintoja yleisesti, mihin tämä blogi antoi erinomaisen alustan.
5. Mitä haluaisimme muuttaa blogissamme?
Blogiin kirjoittaminen on ollut hyvä ajattelun väline. Samalla se on vienyt rutkasti aikaa, ja tahti on muodostunut sellaiseksi, että sisältö on jäänyt toisinaan liian pintapuoliseksi. Olemme nyt todenneet, että degrowth-teeman edistäminen vaatii yhtäältä syvällisempää, toisaalta konkreettisempaa tarkastelua kuin mihin olemme viimeisen vuoden aikana kyenneet. Yleisabstraktilla tasolla degrowth on jo kuvattu hyvin esimerkiksi Serge Latouchen, Tim Jacksonin ja Peter Victorin sekä Ecological Economics -tutkijoiden toimesta.
Seuraavaksi haluamme syventää ymmärrystämme tarvittavan maailmankuvan muutoksesta keskittymällä enemmän toimintatutkimukseen. Tämä tutkimustyö vie aikaa eikä tarjoa nopeasti "helppoja" blogikirjoituksen aiheita.
6. Mille blogille haluamme antaa oman tunnustuksemme?
Leo Stranius tuo blogissaan jatkuvasti esille uusia, ajankohtaisia ekologisuuteen ja hyvinvointiin liittyviä teemoja tuhansien aktiivisten lukijoidensa iloksi. Leon systemaattista, avointa ja energistä työskentelyä on ollut ilo seurata!
sunnuntai 27. maaliskuuta 2011
keskiviikko 23. helmikuuta 2011
Käsiteperustaa Herman Dalylta: degrowth ja taloustiede
Herman Daly on kuvannut kirjassaan "Beyond Growth: The Economics of Sustainable Development" (1996, Beacon Press) ekologisen taloustieteen keskeisen perustan. Suosittelen lämpimästi. En käy seuraavassa läpi kirjan kaikkia ajatuksia, mutta esittelen lyhyesti kirjan perusajatuksen, joka on lähellä myös degrowth-keskustelun ydintä: Ekosysteemin kantokyky on rajallinen ja tämä tosiasia on huomioitava vahvemmin myös taloustieteessä. Talouden koko (scale of the economy) on sovitettava ekosysteemin kantokyvyn sisään.
Daly kritisoi voimakkaasti normaalin (makro)taloustieteen perustaa tai lähtökohtaista maailmankuvaa, joka lähtee siitä, että talous tai markkinat koostuvat ensisijaisesti yrityksistä ja kotitalouksista (ks. kuva alla). Taloustieteilijät toki ymmärtävät, että yritykset ja kotitaloudet eivät ole ympäristöstään irrallisia toimijoita, mutta heille ympäristö koostuu vain "ulkoistekijöistä", joiden hinnat pitäisi "sisäistää" markkinahintoihin.
Todellisuudessa talous toimii kuitenkin ekosysteemin sisällä (ks. kuva alla, suurenna klikkaamalla kuvaa). Tästä näkökulmasta ympäristöä ei voida pitää vain ulkoistekijänä, vaan päinvastoin: talous pitäisi sisäistää osaksi ekosysteemiä. Talous on itsessään avoin systeemi, joka ottaa energiaa ja materiaa ekosysteemistä sekä palauttaa energiaa ja materiaa muokatussa muodossa takaisin ekosysteemiin. Termodynamiikan lakien mukaisesti tässä prosessissa energiaa ei häviä, mutta sen entropia lisääntyy siten, että markkinoiden kautta kulkenut energia ja materia palautuu ekosysteemiin. Tämä palautunut energia/materia on sekä talouden että ekosysteemin kannalta sisäänotettua energiaa/materiaa hyödyttömämmässä muodossa.
Ekosysteemiin virtaa jatkuvasti uutta energiaa, erityisesti aurinkoenergian muodossa. Aurinkoenergian virta ekosysteemiin on käytännössä vakio. Ihminen hyödyntää ekosysteemiin virtaavaa aurinkoenergiaa pääosin välillisesti ekosysteemin energiavarastoista (osin uusiutuvista, osin uusiutumattomista lähteistä), vaikkakin ihminen on oppinut hyödyntämään aurinkoenergiaa suoremminkin. Energian kasvavaan hyödyntämiseen perustuva talous ei voi kasvaa määrättömästi osana tällaista ekosysteemiä, sillä paitsi aurinkoenergian virta myös ekosysteemin kyky ottaa se käyttöönsä ja luovuttaa osa siitä ihmisen käyttöön ovat rajalliset.
Edellisinä vuosisatoina ihmisen muodostaman talouden koko on ollut sen verran pieni, että on ollut ymmärrettävää redusoida ekosysteemin rajat taloustieteen piirissä merkityksettömäksi. Daly puhuu tästä "tyhjän maailman" mallina, jonka analogiana voidaan pitää vaikkapa cowboy-taloutta (ks. kuva alla). Cowboy'n toimenpiteillä ei ollut juurikaan vaikutusta ympäröivään ekosysteemiin, vaikka hän olisi heittänyt kaiken keräämänsä energian ja materian hukkaan jätteinä.
"Täyden maailman" analogia on avaruusalus. Pitkällä aikavälillä kaikki ympäristöstä tuleva energia menee talouden käyttöön eikä lisäenergiaa ole ympäristöstä saatavilla. Avaruusaluksen matkustajien tulee siis hyödyntää kaikki energia täydellisesti, eikä jätteitä voi tulla enempää kuin mikä on avaruusaluksen jätteenkäsittely- ja kierrätyskapasiteetti. Ihmisen on mahdollista hallita avaruusaluksen systeemi kokonaisuutena, mikäli avaruusalus ei ole kovin monimutkainen. Ekosysteemi lienee sen verran monimutkainen, että ihminen ei voi sitä koskaan täysin hallita.
Todellisuudessa olemme nyt jossain "tyhjän maailman" ja "täyden maailman" välillä. Taloustiede on rakennettu malleille, jotka sopivat hyvin tyhjään maailmaan. Nyt kun ekosysteemin rajat ovat monin kohdin tulossa vastaan, taloustieteen on omaksuttava maailmankuva, jossa talousjärjestelmä on ympäristönsä alijärjestelmä.
Mikäli taloustieteen maailmankuva (ja tätä myötä myös politiikan, kansalaistoiminnan, yritystoiminnan jne. maailmakuvat) kehittyy kuvasta 1 kohti kuvaa 2, on mahdollista, että teoriat ja käytäntö korjautuvat ekosysteemiä enemmän kunnioittaviksi. Daly mainitsee mm. seuraavia tarvittavia muutoksia näkökulmiin:
Usein degrowth-keskusteluissa törmätään väitteeseen, että taloudella ei ole kasvun rajoja. Tämän väitteen purkaminen ei onnistu, jos tarkastelemme vain BKT:ta. Bruttokansantuotteen kasvu pitää nimittäin sisällään kaksi komponenttia, joista toinen on ekosysteemin kantokyvyn näkökulmasta hyödyllinen ja toinen ongelmallinen:
Verotuksesta
Tärkeää on saada energia- ja materiavirtojen kasvu ensin pysäytettyä ja sitten laskuun. Nykytaso on jo liian suuri mm. biodiversiteetin näkökulmasta. Esimerkiksi verotuksen ja rajojen asettamisen näkökulmasta tämä tarkoittaa Dalyn mukaan sitä, että verotuksessa ja rajojen asettamisessa on keskityttävä talouden eli markkinoiden hyödyntämiin energia- ja materiavirtoihin ("throughput").
Omana pohdintanani kehittelin Dalyn pohjalta degrowth-pohjaista vero-ohjelmaa (ks. kuva alla). Degrowth-vero-ohjelmassa ei keskityttäisi ensisijaisesti talousjärjestelmän sisäisiin virtoihin (esimerkiksi tulo-, pääoma- tai arvonlisävero), vaan energia- ja materiavirtojen verottamiseen. Progressiivista (tulo)verotusta tarvittaisiin toki oikeudenmukaisen tulonjaon edistämiseen ja arvonlisävero voi toimia helppona yleisverona muiden verojen lisäksi, koska energia- ja materiavirtojen verottaminen on haasteellista.
Markkinatalouden kannattajille ja vastustajille haluan korostaa, että Daly pitää markkinataloutta tärkeänä resurssien allokatiivista tehokkuutta lisäävänä toimintamuotona, kunhan sille määritellään sosiaaliset ja ekologiset rajat. Taloustieteissä yleisesti on hyväksytty, että esimerkiksi tulojen (tai oikeastaan elintasomahdollisuuksien) tasausta esim. tuloverotuksella tarvitaan yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden edistämiseksi. Sen sijaan taloustieteissä ei ole vielä yleisesti hyväksytty, että talouden täytyy toimia ekosysteemin rajoissa, tai ainakaan teoreettisesti ei ole sisäistetty, mitä tämä todella tarkoittaa esimerkiksi verotuksen näkökulmasta.
Pohdintaa: taloustieteen rajoista
Dalyn erinomainen perusteos ympäristötaloustieteestä on tärkeää luettavaa kaikille aiheesta kiinnostuneille. Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että ekosysteemi ei ole ainoa tekijä, jonka tulee rajoittaa taloutta tai taloudellisen ajattelun leviämistä. Yksi keskeinen raja liittyy siihen, että rahalla ei saa kaikkea.
Rahalla ei voi ostaa esimerkiksi sisäistä onnellisuutta eikä hyviä ihmissuhteita. Kuvassa 2 on kuvattu ekosysteemin asettamat rajat taloudelle. Vastaavat kuviot olisi tärkeä hahmotella myös niille rajoille, jotka ovat kytköksissä sellaisiin hyvinvoinnin, onnellisuuden ja ihmissuhteiden komponentteihin, joita ei voi ostaa markkinoilta tai laskea rahassa.
Daly kritisoi voimakkaasti normaalin (makro)taloustieteen perustaa tai lähtökohtaista maailmankuvaa, joka lähtee siitä, että talous tai markkinat koostuvat ensisijaisesti yrityksistä ja kotitalouksista (ks. kuva alla). Taloustieteilijät toki ymmärtävät, että yritykset ja kotitaloudet eivät ole ympäristöstään irrallisia toimijoita, mutta heille ympäristö koostuu vain "ulkoistekijöistä", joiden hinnat pitäisi "sisäistää" markkinahintoihin.
Kuva 1. Taloustieteen peruslähtökohta taloudelle.
Todellisuudessa talous toimii kuitenkin ekosysteemin sisällä (ks. kuva alla, suurenna klikkaamalla kuvaa). Tästä näkökulmasta ympäristöä ei voida pitää vain ulkoistekijänä, vaan päinvastoin: talous pitäisi sisäistää osaksi ekosysteemiä. Talous on itsessään avoin systeemi, joka ottaa energiaa ja materiaa ekosysteemistä sekä palauttaa energiaa ja materiaa muokatussa muodossa takaisin ekosysteemiin. Termodynamiikan lakien mukaisesti tässä prosessissa energiaa ei häviä, mutta sen entropia lisääntyy siten, että markkinoiden kautta kulkenut energia ja materia palautuu ekosysteemiin. Tämä palautunut energia/materia on sekä talouden että ekosysteemin kannalta sisäänotettua energiaa/materiaa hyödyttömämmässä muodossa.
Kuva 2. Talous osana ekosysteemiä.
Ekosysteemiin virtaa jatkuvasti uutta energiaa, erityisesti aurinkoenergian muodossa. Aurinkoenergian virta ekosysteemiin on käytännössä vakio. Ihminen hyödyntää ekosysteemiin virtaavaa aurinkoenergiaa pääosin välillisesti ekosysteemin energiavarastoista (osin uusiutuvista, osin uusiutumattomista lähteistä), vaikkakin ihminen on oppinut hyödyntämään aurinkoenergiaa suoremminkin. Energian kasvavaan hyödyntämiseen perustuva talous ei voi kasvaa määrättömästi osana tällaista ekosysteemiä, sillä paitsi aurinkoenergian virta myös ekosysteemin kyky ottaa se käyttöönsä ja luovuttaa osa siitä ihmisen käyttöön ovat rajalliset.
Edellisinä vuosisatoina ihmisen muodostaman talouden koko on ollut sen verran pieni, että on ollut ymmärrettävää redusoida ekosysteemin rajat taloustieteen piirissä merkityksettömäksi. Daly puhuu tästä "tyhjän maailman" mallina, jonka analogiana voidaan pitää vaikkapa cowboy-taloutta (ks. kuva alla). Cowboy'n toimenpiteillä ei ollut juurikaan vaikutusta ympäröivään ekosysteemiin, vaikka hän olisi heittänyt kaiken keräämänsä energian ja materian hukkaan jätteinä.
Kuva 3. "Tyhjä maailma" ja "täysi maailma".
"Täyden maailman" analogia on avaruusalus. Pitkällä aikavälillä kaikki ympäristöstä tuleva energia menee talouden käyttöön eikä lisäenergiaa ole ympäristöstä saatavilla. Avaruusaluksen matkustajien tulee siis hyödyntää kaikki energia täydellisesti, eikä jätteitä voi tulla enempää kuin mikä on avaruusaluksen jätteenkäsittely- ja kierrätyskapasiteetti. Ihmisen on mahdollista hallita avaruusaluksen systeemi kokonaisuutena, mikäli avaruusalus ei ole kovin monimutkainen. Ekosysteemi lienee sen verran monimutkainen, että ihminen ei voi sitä koskaan täysin hallita.
Todellisuudessa olemme nyt jossain "tyhjän maailman" ja "täyden maailman" välillä. Taloustiede on rakennettu malleille, jotka sopivat hyvin tyhjään maailmaan. Nyt kun ekosysteemin rajat ovat monin kohdin tulossa vastaan, taloustieteen on omaksuttava maailmankuva, jossa talousjärjestelmä on ympäristönsä alijärjestelmä.
Mikäli taloustieteen maailmankuva (ja tätä myötä myös politiikan, kansalaistoiminnan, yritystoiminnan jne. maailmakuvat) kehittyy kuvasta 1 kohti kuvaa 2, on mahdollista, että teoriat ja käytäntö korjautuvat ekosysteemiä enemmän kunnioittaviksi. Daly mainitsee mm. seuraavia tarvittavia muutoksia näkökulmiin:
- Ekosysteemi pystyy tarjoamaan vain tietyntasoisen jatkuvan energia- ja materiavirran ("throughput"). Tämä virta asettaa talouden koolle ylärajan, ja talousjärjestelmän on kunnioitettava tämän virran ylärajaa.
- Koska ihminen ei pysty hallitsemaan ekosysteemiä täydellisesti, on talouden hyödynnettävissä oleva energia- ja materiavirran yläraja määriteltävä mieluummin varovaisesti kuin optimistisesti.
- Uusiutumattomien luonnonvarojen hyödyntämisestä energia- ja materiavirran lähteenä on pitkällä aikavälillä päästävä eroon, koska ne loppuvat kuitenkin ennen pitkää. Jäljellä olevat uusiutumattomat luonnonvarat tulisi hyödyntää optimaalisesti siihen, että kehitämme kykyämme hyödyntää uusiutuvia luonnonvaroja.
Usein degrowth-keskusteluissa törmätään väitteeseen, että taloudella ei ole kasvun rajoja. Tämän väitteen purkaminen ei onnistu, jos tarkastelemme vain BKT:ta. Bruttokansantuotteen kasvu pitää nimittäin sisällään kaksi komponenttia, joista toinen on ekosysteemin kantokyvyn näkökulmasta hyödyllinen ja toinen ongelmallinen:
- BKT voi ensinnäkin kasvaa hyödyllisesti laadullisen kehittymisen kautta siten, että energian ja materian hyödyntäminen tehostuu eli opimme tuottamaan enemmän lisäarvoa yhdestä yksiköstä energiaa/materiaa.
- BKT voi kasvaa myös siten, että tehokkuus pysyy samana, mutta energia- ja materiavirta kasvaa määrällisesti. Tällainen määrällinen kasvu on toki mahdotonta pitkällä aikavälillä, mikäli hyväksymme Dalyn perusväitteen, että auringoenergian ja ekosysteemin mahdollistamalla energia- ja materiavirralla on yläraja.
Verotuksesta
Tärkeää on saada energia- ja materiavirtojen kasvu ensin pysäytettyä ja sitten laskuun. Nykytaso on jo liian suuri mm. biodiversiteetin näkökulmasta. Esimerkiksi verotuksen ja rajojen asettamisen näkökulmasta tämä tarkoittaa Dalyn mukaan sitä, että verotuksessa ja rajojen asettamisessa on keskityttävä talouden eli markkinoiden hyödyntämiin energia- ja materiavirtoihin ("throughput").
Omana pohdintanani kehittelin Dalyn pohjalta degrowth-pohjaista vero-ohjelmaa (ks. kuva alla). Degrowth-vero-ohjelmassa ei keskityttäisi ensisijaisesti talousjärjestelmän sisäisiin virtoihin (esimerkiksi tulo-, pääoma- tai arvonlisävero), vaan energia- ja materiavirtojen verottamiseen. Progressiivista (tulo)verotusta tarvittaisiin toki oikeudenmukaisen tulonjaon edistämiseen ja arvonlisävero voi toimia helppona yleisverona muiden verojen lisäksi, koska energia- ja materiavirtojen verottaminen on haasteellista.
Kuva 4. Talouden vs. talouden energia- ja materiavirtojen verotus.
Markkinatalouden kannattajille ja vastustajille haluan korostaa, että Daly pitää markkinataloutta tärkeänä resurssien allokatiivista tehokkuutta lisäävänä toimintamuotona, kunhan sille määritellään sosiaaliset ja ekologiset rajat. Taloustieteissä yleisesti on hyväksytty, että esimerkiksi tulojen (tai oikeastaan elintasomahdollisuuksien) tasausta esim. tuloverotuksella tarvitaan yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden edistämiseksi. Sen sijaan taloustieteissä ei ole vielä yleisesti hyväksytty, että talouden täytyy toimia ekosysteemin rajoissa, tai ainakaan teoreettisesti ei ole sisäistetty, mitä tämä todella tarkoittaa esimerkiksi verotuksen näkökulmasta.
Pohdintaa: taloustieteen rajoista
Dalyn erinomainen perusteos ympäristötaloustieteestä on tärkeää luettavaa kaikille aiheesta kiinnostuneille. Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että ekosysteemi ei ole ainoa tekijä, jonka tulee rajoittaa taloutta tai taloudellisen ajattelun leviämistä. Yksi keskeinen raja liittyy siihen, että rahalla ei saa kaikkea.
Rahalla ei voi ostaa esimerkiksi sisäistä onnellisuutta eikä hyviä ihmissuhteita. Kuvassa 2 on kuvattu ekosysteemin asettamat rajat taloudelle. Vastaavat kuviot olisi tärkeä hahmotella myös niille rajoille, jotka ovat kytköksissä sellaisiin hyvinvoinnin, onnellisuuden ja ihmissuhteiden komponentteihin, joita ei voi ostaa markkinoilta tai laskea rahassa.
keskiviikko 9. helmikuuta 2011
Keskustelua hyvinvoinnin mittareista
Helsingin sanomien mielipidesivuilla on käyty keskustelua hyvinvoinnin vaihtoehtoisista mittareista. Keskustelu heräsi aiemmasta Hesarin jutusta, jossa kerrottiin politiikan heräämisestä vaihtoehtoisiin mittareihin, kuten GPI:iin.
Keskustelun aloittivat ETLA:n eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Mika Maliranta ja tutkimusohjaaja Niku Määttänen otsikolla "Politiikanteon ohjaamiseen ei tarvita 'onnellisuusmittareita'". Heidän keskeinen argumenttinsa tuntuu olevan, että "kansantulon" seuraaminen riittää poliitikoille kansakunnan onnellisuuden ja hyvinvoinnin luomiseen ja että muut mittarit, kuten GPI, ovat tilastonikkareiden vinouttamia mittareita, joita ei pidä ottaa käyttöön vääristämään politiikantekoa. (Klikkaa oheista kuvaa lukeaksesi alkuperäisen tekstin.)
ETLA:n puheenvuoro nosti ansaitut vastapuheenvuorot. Touko Aalto ja Miikka Voutilainen korostavat otsikolla "Hyvinvoinnin tilastoiminen ohjaisi kestävään kasvuun", että GPI antaisi bkt:ta tarkemman kuvan taloudellisesta todellisuudesta sekä yleisestä ja ympäristön hyvinvoinnista.
Maliranta ja Määttänen argumentoivat, että GPI ei ole toimiva indikaattori, koska se sotkee keskenään erimitallisia asioita. Ilkka Tuomi suomii jutussaan "Politiikanteon ohjaamiseen ei tarvita kansantuotetta" Malirannan ja Määttäsen argumentointia toteamalla, että myös bkt sotkee keskenään omenat ja appelsiinit. Hänen mukaansa GPI:n mittaaminen "auttaa myös taloustieteilijää kysymään, mikä on kasvua ja milloin se on ripeää."
Anu Taskinen kritisoi erityisesti bkt:n kasvun velkaluonnetta otsikolla "Pakotettu talouskasvu pilaa onnellisuuden". Hänen mukaansa bkt:n kasvu pohjautuu velkaperusteiseen rahajärjestelmään, joka tuomitsee meidät ikuiseen kasvuun ja kasvun rajojen kolkutteluun.
Juhani Hakala korostaa jutussaan "Poliitikko saa arvokasta tietoa onnellisuusmittareista", että poliitikot tarvitsevat monipuolista tietoa päätöksenteon pohjaksi. Tarvitaan myös uusia indikaattoreita bkt:n rinnalle. Sellaisia mittareita, jotka ottavat myös kasvun mahdolliset rajat huomioon, mitä bkt ei tee. Bkt:n keskeinen ongelma on, että kaikkea ei voida mitata rahassa. "Väitetään, että henkiset arvot ovat kasvussa, ja niitä on aika hankala mitata rahassa."
Käydystä keskustelusta voidaan havaita, että indikaattorit ja niiden hyödyntämistavat ovat tekijöidensä näköisiä. Bkt ei ole arvovapaa indikaattori, mutta arvovapaa ei ole myöskään GPI. Molempien määrittely ja poliittinen hyödyntäminen ovat seurausta eri toimijoiden (poliitikkojen, tilastotieteilijöiden, tutkijoiden, median jne.) valinnoista ja tekemisistä.
Hyvänä esimerkkinä arvovalinnoista voidaan käyttää Malirannan ja Määttäsen kielipeliä, jossa bruttokansantuote ei ole tuotannon mittari, vaan "kansantulo" eli jonkinlainen kansakunnan ansainnan indikaattori. Kuulostaahan "tulo" toki yhteiskunnallisesti arvokkaammalta tavoitteelta kuin esimerkiksi "tuote". Tulo ansaitaan, tuote on jotain joka tulee putkesta ulos. Tuote lienee kuitenkin lähempänä sitä materiaalista todellisuutta, jota bkt käytännössä nykypäivänä mittaa.
Hyvä, että keskustelua hyvinvointi-indikaattoreista käydään. Tätä keskustelua tuleekin jatkaa. Samalla on jälleen hyvä korostaa, että indikaattorit ovat indikaattoreita. Tärkeää ei ole se että mitataan, vaan se että toimitaan. Toiminnan sisältö, laatu ja määrä tuottavat joko hyvinvointia tai pahoinvointia, niin ympäristölle kuin ihmisillekin. Indikaattoreiden tehtävänä on tehdä tämä toiminta ja toiminnan seuraukset näkyväksi, mutta indikaattorit itsessään eivät tee toimintaa hyväksi tai huonoksi
Keskustelun aloittivat ETLA:n eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Mika Maliranta ja tutkimusohjaaja Niku Määttänen otsikolla "Politiikanteon ohjaamiseen ei tarvita 'onnellisuusmittareita'". Heidän keskeinen argumenttinsa tuntuu olevan, että "kansantulon" seuraaminen riittää poliitikoille kansakunnan onnellisuuden ja hyvinvoinnin luomiseen ja että muut mittarit, kuten GPI, ovat tilastonikkareiden vinouttamia mittareita, joita ei pidä ottaa käyttöön vääristämään politiikantekoa. (Klikkaa oheista kuvaa lukeaksesi alkuperäisen tekstin.)
Anu Taskinen kritisoi erityisesti bkt:n kasvun velkaluonnetta otsikolla "Pakotettu talouskasvu pilaa onnellisuuden". Hänen mukaansa bkt:n kasvu pohjautuu velkaperusteiseen rahajärjestelmään, joka tuomitsee meidät ikuiseen kasvuun ja kasvun rajojen kolkutteluun.
Käydystä keskustelusta voidaan havaita, että indikaattorit ja niiden hyödyntämistavat ovat tekijöidensä näköisiä. Bkt ei ole arvovapaa indikaattori, mutta arvovapaa ei ole myöskään GPI. Molempien määrittely ja poliittinen hyödyntäminen ovat seurausta eri toimijoiden (poliitikkojen, tilastotieteilijöiden, tutkijoiden, median jne.) valinnoista ja tekemisistä.
Hyvänä esimerkkinä arvovalinnoista voidaan käyttää Malirannan ja Määttäsen kielipeliä, jossa bruttokansantuote ei ole tuotannon mittari, vaan "kansantulo" eli jonkinlainen kansakunnan ansainnan indikaattori. Kuulostaahan "tulo" toki yhteiskunnallisesti arvokkaammalta tavoitteelta kuin esimerkiksi "tuote". Tulo ansaitaan, tuote on jotain joka tulee putkesta ulos. Tuote lienee kuitenkin lähempänä sitä materiaalista todellisuutta, jota bkt käytännössä nykypäivänä mittaa.
Hyvä, että keskustelua hyvinvointi-indikaattoreista käydään. Tätä keskustelua tuleekin jatkaa. Samalla on jälleen hyvä korostaa, että indikaattorit ovat indikaattoreita. Tärkeää ei ole se että mitataan, vaan se että toimitaan. Toiminnan sisältö, laatu ja määrä tuottavat joko hyvinvointia tai pahoinvointia, niin ympäristölle kuin ihmisillekin. Indikaattoreiden tehtävänä on tehdä tämä toiminta ja toiminnan seuraukset näkyväksi, mutta indikaattorit itsessään eivät tee toimintaa hyväksi tai huonoksi
tiistai 1. helmikuuta 2011
Hyvinvoinnin mittaamisen uudistus etenee
Kehityssuunta on lupaava: "Puolueet ovat yhteä mieltä hyvinvoinnin mittaamisen uudistamisesta" (Helsingin sanomat 1.2.2011, sivu A11).
Vihreät ehdottavat, että bruttokansantuotteen rinnalle pitäisi ottaa hyvinvointimittari, joka ottaa huomioon ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin laajasti. Keskeiseksi vaihtoehtoiseksi mittariksi ehdotetaan GPI:tä (genuine progress indicator). Helsingin sanomien artikkelin mukaan myös Kokoomus, Keskusta ja Sdp kannattavat GPI:n tai vastaavan mittarin käyttöönottoa. Tämä on erinomainen kehityssuunta myös degrowth-näkökulmasta.
GPI:n käyttöönotto on hyvä asia, sillä mittaaminen tekee mittaamisen kohteen näkyväksi, ja kun joku asia tulee näkyväksi, siihen on helpompi ottaa kantaa. Tässä yhteydessä on kuitenkin hyvä muistaa, että GPI:ssä mitattavat asiat eivät ole poliitikoille tai politiikalle uusia asioita. Itse asiassa GPI:n mittaamat asiat ovat juuri niitä asioita, joista politiikassa nimenomaan väännetään kättä.
Voidaan hyvällä syyllä kysyä, että muuttaako GPI:n käyttöönotto todella politiikkaa, jos politiikan takana oleva arvomaailma, käsitys ihmisyydestä tai luonnon itseisarvon tunnustaminen eivät muutu? Vihreiden avaus on arvokas, mutta mitä tarkoittaa Vihreiden näkökulma, jonka mukaan GPI tulisi ottaa mittariksi bkt:n rinnalle? Tässä tulisi ottaa selkeä linjaus: kumpi mittari voittaa, jos ne osoittavat eri suuntiin? Toistaiseksi bkt on ollut vahvempi politiikan osoittaja kuin GPI:iin sisältyvät muuttujat.
Mittari ei tee politiikkaa, vaan politiikka tekee mittarit. Kuten Hesarin toimittaja vetää jutun loppuun: "Se, mitä tekijää halutaan painottaa, onkin sitten jo poliittinen päätös." Toivotaan, että GPI otetaan tosissaan käyttöön, jolloin sen tulisi kaiken järjen mukaan syrjäyttää bkt keskeisenä hyvinvoinnin mittarina.
Kokonaan toinen kysymys sitten onkin, että yksi mittari ei tee politiikkaa autuaaksi, eikä politiikkaa tule tehdä pelkästään mittareita tuijottaen. Mittaaminen jo sinänsä välineellistä aina kohdettaan.
GPI:n käyttöönotto on hyvä asia, sillä mittaaminen tekee mittaamisen kohteen näkyväksi, ja kun joku asia tulee näkyväksi, siihen on helpompi ottaa kantaa. Tässä yhteydessä on kuitenkin hyvä muistaa, että GPI:ssä mitattavat asiat eivät ole poliitikoille tai politiikalle uusia asioita. Itse asiassa GPI:n mittaamat asiat ovat juuri niitä asioita, joista politiikassa nimenomaan väännetään kättä.
Voidaan hyvällä syyllä kysyä, että muuttaako GPI:n käyttöönotto todella politiikkaa, jos politiikan takana oleva arvomaailma, käsitys ihmisyydestä tai luonnon itseisarvon tunnustaminen eivät muutu? Vihreiden avaus on arvokas, mutta mitä tarkoittaa Vihreiden näkökulma, jonka mukaan GPI tulisi ottaa mittariksi bkt:n rinnalle? Tässä tulisi ottaa selkeä linjaus: kumpi mittari voittaa, jos ne osoittavat eri suuntiin? Toistaiseksi bkt on ollut vahvempi politiikan osoittaja kuin GPI:iin sisältyvät muuttujat.
Mittari ei tee politiikkaa, vaan politiikka tekee mittarit. Kuten Hesarin toimittaja vetää jutun loppuun: "Se, mitä tekijää halutaan painottaa, onkin sitten jo poliittinen päätös." Toivotaan, että GPI otetaan tosissaan käyttöön, jolloin sen tulisi kaiken järjen mukaan syrjäyttää bkt keskeisenä hyvinvoinnin mittarina.
Kokonaan toinen kysymys sitten onkin, että yksi mittari ei tee politiikkaa autuaaksi, eikä politiikkaa tule tehdä pelkästään mittareita tuijottaen. Mittaaminen jo sinänsä välineellistä aina kohdettaan.
torstai 20. tammikuuta 2011
Degrowth-pornoa
Metro-lehden kolumnisti Janne Metso pohtii tämän päivän numerossa (sivu 2) rakastelun ja pornon yhteyttä bruttokansantuotteeseen ja varsinaisen asian eli aktin latistumiseen.
Janne Metso viittaa allekirjoittaneen haastatteluun viime kesältä ja miettii, että "Timo Järvensivu ei varmaankaan ilahtu tästä, mutta..."
Päinvastoin, tämähän on varsin ilahduttava vertaus, johon en ollut vielä uskaltanut antaa itselleni mahdollisuutta. Yhteiskunnallinen keskustelu on monelta osin jo varsin pornoistunutta. Metson keskustelunavaus herättää väistämättä monia ideoita ja mielleyhtymiä, joita seuratessa voimme löytää uusiakin näkökulmia yhteiskunnan hyvinvointiin.
Rakastelun, ja laajemmin käsitettynä inhimillisten ja sosiaalisten käytäntöjen, markkinaperustainen vaihdanta lisää bruttokansantuotetta, mutta samalla latistaa vaihdannan kohteen mitattavaksi, optimoitavaksi, maksimoitavaksi ja tehostettavaksi, kuten Metso kirjoittaa.
Rakastelun pornoistuminen laajentuvan osto- ja myyntitoiminnan myötä vahvistaa näkökulmaa, että hyvinvointi ei voi rakentua pelkästään rahavaihdannalle. Markkinat ovat kyllä toimiva ja tehokas väline moneen tilanteeseen, mutta yhteiskunnan hyvinvointi ei voi perustua pelkästään markkinataloudelle. Rahalla ei saa kaikkea.
Minkälaisia ajatuksia Metson kolumni Sinussa herättää?
Päinvastoin, tämähän on varsin ilahduttava vertaus, johon en ollut vielä uskaltanut antaa itselleni mahdollisuutta. Yhteiskunnallinen keskustelu on monelta osin jo varsin pornoistunutta. Metson keskustelunavaus herättää väistämättä monia ideoita ja mielleyhtymiä, joita seuratessa voimme löytää uusiakin näkökulmia yhteiskunnan hyvinvointiin.
Rakastelun, ja laajemmin käsitettynä inhimillisten ja sosiaalisten käytäntöjen, markkinaperustainen vaihdanta lisää bruttokansantuotetta, mutta samalla latistaa vaihdannan kohteen mitattavaksi, optimoitavaksi, maksimoitavaksi ja tehostettavaksi, kuten Metso kirjoittaa.
Rakastelun pornoistuminen laajentuvan osto- ja myyntitoiminnan myötä vahvistaa näkökulmaa, että hyvinvointi ei voi rakentua pelkästään rahavaihdannalle. Markkinat ovat kyllä toimiva ja tehokas väline moneen tilanteeseen, mutta yhteiskunnan hyvinvointi ei voi perustua pelkästään markkinataloudelle. Rahalla ei saa kaikkea.
Minkälaisia ajatuksia Metson kolumni Sinussa herättää?
keskiviikko 5. tammikuuta 2011
Käsitteellistä täsmennystä
Degrowthin kriitikot pelkistävät usein degrowthin käsitteenä vähentämiseksi. Tämä on virheellinen käsitys, joka ei ota huomioon käsitettä kokonaisuutena.
Valtavirran ajattelussa hyvän elämän keskeinen lähde on (talous)kasvu. Kasvua tarvitaan, jotta nykytilanteen ongelmat (globaali epätasa-arvo, köyhyys, hyvinvointipalvelujen rahoittaminen) voidaan ratkaista. Tässä ajattelussa kasvulla ei nähdä olevan rajoja. Kasvun rajat -keskustelu on kuitenkin kyseenalaistanut ikuisen kasvun mahdollisuuden.
Degrowth-liike on lähtöisin ymmärryksestä, että kasvun rajat ovat jo paukkumassa, minkä vuoksi kasvun mielekkyys ja mahdollisuus on kyseenalaistettava. Tarvitaan vähentämistä.
On kuitenkin virhekäsitys, että degrowth-liike ajaisi pelkästään vähentämistä. Nykytilanteessa vähentäminen ilman perusteellisia yhteiskunnallisia muutoksia tarkoittaisi, kuten degrowth-kriitikot oikein toteavatkin, lamaa ja lamasta seuraavia hyvin tunnettuja ongelmia.
Vähentäminen ei ole mahdollista ilman, että kasvupakkoa ylläpitävät toimintamallit puretaan. Vähentäminen ei yksin voikaan olla degrowth-liikkeen tavoite, vaan vähentämisen rinnalla täytyy rakentaa sellaista yhteiskuntaa, jossa kasvu ei ole hyvinvoinnin edellytys.
Valtavirran ajattelussa hyvän elämän keskeinen lähde on (talous)kasvu. Kasvua tarvitaan, jotta nykytilanteen ongelmat (globaali epätasa-arvo, köyhyys, hyvinvointipalvelujen rahoittaminen) voidaan ratkaista. Tässä ajattelussa kasvulla ei nähdä olevan rajoja. Kasvun rajat -keskustelu on kuitenkin kyseenalaistanut ikuisen kasvun mahdollisuuden.
On kuitenkin virhekäsitys, että degrowth-liike ajaisi pelkästään vähentämistä. Nykytilanteessa vähentäminen ilman perusteellisia yhteiskunnallisia muutoksia tarkoittaisi, kuten degrowth-kriitikot oikein toteavatkin, lamaa ja lamasta seuraavia hyvin tunnettuja ongelmia.
Vähentäminen ei ole mahdollista ilman, että kasvupakkoa ylläpitävät toimintamallit puretaan. Vähentäminen ei yksin voikaan olla degrowth-liikkeen tavoite, vaan vähentämisen rinnalla täytyy rakentaa sellaista yhteiskuntaa, jossa kasvu ei ole hyvinvoinnin edellytys.
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
Degrowth vuonna 2010
Viime vuonna degrowth esiintyi Suomessa ensimmäistä kertaa useilla eri foorumeilla. Loppuvuodesta harva enää sanoi, ettei ollut koskaan kuullutkaan siitä. Kirkkain osoitus tunnettuudesta lienee maininta kaikkien järkevien realistien kotimaisella suosikkipalstalla, Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa.
Degrowth-kirjallisuus antoi monelle tukea oman ajattelun kehittämiseen, hiljaa syntyneiden epäilysten käsittelyyn. Vaikka mistään yhtenäisestä ajattelukehikosta ei ole kyse, degrowth-keskustelut helpottivat kaukaisiltakin tuntuneiden asiayhteyksien muodostamista – ja kyseenalaistamista: miten kilpailukyky, yhteistyö, hyvinvointi, perustarpeet, työnteon ja vapaa-ajan mielekkyys ja muut usein käsitellyt mutta epämääräisiksi jääneet asiat itse asiassa liittyvätkään yhteen?
Maailman kova ydin ei näyttänyt sulamisen merkkejä. Britannian pääministeri David Cameronin kirjoitus The Economist –lehden perinteikkäässä The World in [next year] –liitteessä on tästä esimerkillinen näyte, joka heijastaa tietysti tämän vuoden sijaan edellisen vuoden maailmankuvaa.
Cameronin kirjoituksen otsikko on lupaava: ”The Real Global Issues.” Hänen mukaansa maailman johtajat ovat yhtä mieltä vuoden 2011 haasteista: globaalin kasvun turvaaminen, menestyksen saavuttaminen Afganistanissa, Lähi-idän rauhanprosessin edistäminen, Iranin saaminen muuttamaan kurssiaan ja palaaminen raiteille kohti globaalia sopimusta ilmastonmuutoksesta. (Suomennosten on tarkoitus ilmentää mahdollisimman tarkasti alkuperäistä sanomaa. Viimeinen kohtahan olisi voinut olla vaikkapa ”maailmanlaajuisen sopimuksen allekirjoittaminen hiilidioksidipäästöjen pienentämiseksi”, joka olisi jo ollut lyhyen askeleen lähempänä oikeaa sisältöä.)
Cameron jatkaa vakuuttavasti, että ”oikea kysymys on, miten tarjoamme ratkaisuja. Tehdäksemme sen meidän täytyy tarttua perustavanlaatuisiin syihin.”
”Kasvun suhteen ongelman syynä ovat globaalit epätasapainoisuudet. Joillakin mailla, kuten Britannialla, on suuret vajeet ja niiden täytyy tehdä kovia, tunteilemattomia päätöksiä leikkauksista palauttaakseen terveen julkisen rahoituksen. Mutta toisilla mailla on isoja ylijäämiä. Niiden tulee tehdä päinvastoin: kuluttaa enemmän ja säästää vähemmän.”
Sotien suhteen Cameron vaatii voimakkaampaa politiikkaa.
”Ilmastonmuutoksen suhteen oikea kysymys on, miten pienentää tai hallita äärimmäisiä säätapahtumia, joita ilmastonmuutos saattaa tuoda.”
Näin siis järkevien realistien maailmassa viime vuonna. Mitä ajatuksia tänä vuonna ajatellaan?
Degrowth-kirjallisuus antoi monelle tukea oman ajattelun kehittämiseen, hiljaa syntyneiden epäilysten käsittelyyn. Vaikka mistään yhtenäisestä ajattelukehikosta ei ole kyse, degrowth-keskustelut helpottivat kaukaisiltakin tuntuneiden asiayhteyksien muodostamista – ja kyseenalaistamista: miten kilpailukyky, yhteistyö, hyvinvointi, perustarpeet, työnteon ja vapaa-ajan mielekkyys ja muut usein käsitellyt mutta epämääräisiksi jääneet asiat itse asiassa liittyvätkään yhteen?
Maailman kova ydin ei näyttänyt sulamisen merkkejä. Britannian pääministeri David Cameronin kirjoitus The Economist –lehden perinteikkäässä The World in [next year] –liitteessä on tästä esimerkillinen näyte, joka heijastaa tietysti tämän vuoden sijaan edellisen vuoden maailmankuvaa.
Cameronin kirjoituksen otsikko on lupaava: ”The Real Global Issues.” Hänen mukaansa maailman johtajat ovat yhtä mieltä vuoden 2011 haasteista: globaalin kasvun turvaaminen, menestyksen saavuttaminen Afganistanissa, Lähi-idän rauhanprosessin edistäminen, Iranin saaminen muuttamaan kurssiaan ja palaaminen raiteille kohti globaalia sopimusta ilmastonmuutoksesta. (Suomennosten on tarkoitus ilmentää mahdollisimman tarkasti alkuperäistä sanomaa. Viimeinen kohtahan olisi voinut olla vaikkapa ”maailmanlaajuisen sopimuksen allekirjoittaminen hiilidioksidipäästöjen pienentämiseksi”, joka olisi jo ollut lyhyen askeleen lähempänä oikeaa sisältöä.)
Cameron jatkaa vakuuttavasti, että ”oikea kysymys on, miten tarjoamme ratkaisuja. Tehdäksemme sen meidän täytyy tarttua perustavanlaatuisiin syihin.”
”Kasvun suhteen ongelman syynä ovat globaalit epätasapainoisuudet. Joillakin mailla, kuten Britannialla, on suuret vajeet ja niiden täytyy tehdä kovia, tunteilemattomia päätöksiä leikkauksista palauttaakseen terveen julkisen rahoituksen. Mutta toisilla mailla on isoja ylijäämiä. Niiden tulee tehdä päinvastoin: kuluttaa enemmän ja säästää vähemmän.”
Sotien suhteen Cameron vaatii voimakkaampaa politiikkaa.
”Ilmastonmuutoksen suhteen oikea kysymys on, miten pienentää tai hallita äärimmäisiä säätapahtumia, joita ilmastonmuutos saattaa tuoda.”
Näin siis järkevien realistien maailmassa viime vuonna. Mitä ajatuksia tänä vuonna ajatellaan?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)